Yleisön pyynnöstä ja painostuksesta kerätään sitten tänne tarinaa elämästä Cabrion kanssa.
Audi Cabrioletin vuosimallit ovat väliltä 1992-2000. Tämä on tehty vuonna 1991, runkonumeron loppuosa on 002434 eli koko lailla alkusarjan autoja. Edelliset avomallit Audilta ovat vissiin jostain 50- tai 60-luvulta.
Moottori 2.3 10V NG ja 5-vaihteinen manuaali.
Auto on tuotu Liettuasta muutama vuosi sitten Suomeen ja kuten toveri teropee osuvasti totesi: "Näitä ei ole koskaan myyty Liettuassa uutena vaan ovat kaikki enemmän tai vähemmän kolaroituina Saksasta rahdattu." Näin epäilin tämänkin kohdalla olevan kyse ja verhoiluja purkamalla selvisi totuus. Kuskin takakulmaa on joskus korjailtu, ilmeisesti takaposki on vaihdettu. Korjaus on kuitenkin tehty ihan kohtuullisesti, ruostetta ei ole normaalia iän tuomaa pintaruostetta enempää. Korisaumat eivät irvistä ja luukut toimivat nätisti.
Avoautoa oli tehnyt enenevässä määrin mieli jo monta kevättä. Nyt sattui siedettävään hintaan läheltä myyntiin ja sattui olemaan taloudelliset realiteetit sillä mallilla että oli mahdollisuus amme hankkia. Iso osa oli silläkin että edellinen projekti alkaa olemaan normaalia kulutusosan uusimista vaille taputeltu. Pitkäaikaiset lukijamme varmasti tietävät mistä on kyse. Uutta lelua harrastaa taas uudella innolla eikä tule taisteluväsymys saman vanhan kanssa tapellessa.
Tässä riittää taas opeteltavaa. Aiempaa kokemusta typ89 ympäristöstä ei ole, kuten ei juuri myöskään 5zyl tekniikasta saati K-Jetistä. Lisäilen kuvia kun saan auton pestyä ja sattuu aurinkoinen päivä.

Comment