No niin. Pitkällisen harkinnan, tutkinnan ym jälkeen minustakin tuli Awdisti. Monta vuotta piti kärvistellä vajaavetoisen parissa ja nyt se odotus palkittiin. Tai ainakin toivottavasti.
Ajattelin aloittaa tänne projektit puolelle ihan uuden threadin koska uutena -stina tietämys ei ole mahdottoman syvällinen ja tulisi sitten vain floodattua muita alueita sekalaisilla kysymyksillä. Nyt nämä on helppo skipata. Tosin toivon että näiden kanssa pidempään painineet malttaisivat jeesata noviisia..
No selittelyt sikseen. Eli alle löytyi typ89 -89 Coupe quattro. Matkaa on taittunut rapiat 300tkm ja 18 vuoden aikakin on alkanut siellä täällä näkymään. Hinta oli taas vastaavasti varsin maltillinen ja auto samalla täyttää perheemme kakkosauton funktion joka alunperin toimi tekosyynä koko hankinnalle. ;)
Autoon täytyy tehdä hieman peltitöitä. Pohjassa on yksi läpireikä, yksi läpivientikumi puuttuu ja parista kohtaa on massa kulunut pois. Kynnyksiä on myös pahoinpidelty. Nostettu todennäköisesti väärästä kohtaa ja kynnykset ovat heti etupyörän takaa antaneet periksi. Nämä ovat kuitenkin ihan kotikonstein korjailtavissa ja peltihommiin olinkin varautunut. Niitä osaa vähän poropeukalompikin tehdä kun vain välineet ja paikka on.
Sitten varsinaiset dilemmat...
- Hassut takavalot. Toimii yksinään hyvin, erikseen vähän miten sattuun. Jarrua kun painaa yhtä aikaa vilkun kanssa vilkkuu jarruvalokin mukana. Minulla oli aikoinaan -77 typ43 100 Audi ja siinä oli samaa kujetta. Asettui kun takavalot maadoitti uudelleen. Oletan että tässä on samantyyppistä jekkua.
- Lämpömittari ei toimi. Samoin automaatti-ilmastointi ei anna kylmää (lämmintä kylläkin ja automatiikka tämän osalta toimii) ja myöskin autocheck on kylmänä. Tiedustelin tuossa muutamilta harrastajilta jo asiaa ja sain kuulla että nuo kaikki olisivat tekemisissä ns multisensorin(?) kanssa. Eli yhdessä anturissa vikaa ja lämpömittari, ilmastoinnin kompura ja autocheck ei pelaa oikein.
Onko tuossa perää, mistä 7A moottorista löytyy kyseinen anturi ja mitä sille osaisi tehdä? Kokeilla vähän kontakteja ja mahdollisesti vaihtaa, saaneeko moista muualta kuin marmoritiskiltä Suomenmaasta?
- Kuskinpuoleinen umpion lasi on rikki. Kivi mennyt läpi asti. Näyttäisi varaosakuvastoissa olevan luokkaa 16,50e uusi joten ongelma on pieni.
Tällä erää "projektin" eteneminen on lähinnä ylläpidollista ja tarkoitus olisi saada auto talvea vasten pelleiltään kondikseen ja tekniikan osalta toimivaksi jonka jälkeen voi sitten suunnitella lisää manööverejä.

Comment