Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi S6 C5 Ohjaustehostin ongelma

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Audi S6 C5 Ohjaustehostin ongelma

    Hei,

    Ongelma alkoi yhtenä aamuna, nakkasin kotteron käyntiin ja ihmettelin hyvin vaimeaa "ininää". En kiinnittänyt suurempaa huomiota.
    Myöhemmin ääni suureni ja suureni. Paikallistin ininän ohjaustehostimelle. No tarkistelin nesteet ja näytti minimirajaa.
    Lähdin hakemaan tehostinöljyä. Pihassa totesin että öljy on max merkissä - no enpä lisännyt.

    Ajelin kotiin ja ääni senkuin yltyi, viimeisellä kilometrillä jo ohjaus tuntui jäykältä välillä ja tehostin taisi vedellä aivan viimeisiään.

    Tutkailin sen verran vielä pihassa että ohjaustehostinneste säilion avatessani siellä käy aivan järkyttävä kuhina, öljy suorastaan "kiehuu" siellä. Eli käsittääkseni ilmaa tulee jostain, mutta mistä?

    Pumppu nyt oli sökö aivan takuuvarmasti koska huuto oli sen verran kovaa. Hain eilen uuden tehostajan. Asensin paikallaan mutta vika on täysin sama, ainoastaan ininä hiljeni mutta eiköhän se uusikin pumppu tuosta porsi aika pian jos antaa huutaa. Sillä en nyt ole käynnissä käytellytkään kuin testaillu välillä.

    Käsittääkseni säiliöltä pumpulle menevä letku on imuletku ja jos siellä vuoto olisi niin säiliössä kävisi kuplinta. Letku kuitenkin käyty läpi ja vuotoja ei löytynyt.
    Tehostajan puolelta molempiin liitoksiin on vaihdettu tiivisteet ja laitettu vielä kuminen O-rengas väliin. En tiedä onko hyvä vai huono mutta ei se siitä ainakaan enää vuoda.

    Joku pelotteli ohjausvaihteella josko se sieltä vuotaisi mutta mistä se nyt voisi vuotaa? Säiliössä kuitenkin öljyt pysyy eikä useammankaan päivän aikana sieltä häviä minnekkään.

    Mistähän tuota vuotoa voisi lähteä etsimään?
    Ei ihan summanmutikassa viitsisi lähteä arvailemaan, osat maksaa kutakuinkin hunajaa.

    #2
    Mietin tässä vielä että miten teit ilmauksen pumpun vaihdon jälkeen? Siinä on välillä ollut melkoinen sadetanssi että saa ilmattua.

    Comment


    • #3
      Siis, kääntelin rattia ääriasennosta toiseen muutamia kertoja mutta pumppu huutaa jo nyt ja kuplinta säiliössä on aivan kamalaa niin en tätä ole uskaltanut montaa kertaa tehdä. Ei yhtään helpottanut muutaman vedoksen jälkeen.
      Ei ny miljoonia maksanut pumppu mutta sen verran kuitenkin ettei mielellään uutta enää hakisi.

      Comment


        #4
        Kuulostaa siltä, että ei ilmaantunut vielä. Omaan vessaan (A6 bit) raidetangoa vaihtaessa aluksi kääntelin kone sammuksissa rattia laidasta laitaan, sitten startatessa piti aivan kaameaa meteliä ja kupli säiliössä aika iloisesti. Kone sammuksiin ja taas rattia laidasta laitaan ja seuraavalla startilla alkoi neste maistumaan ja pumppu hiljeni välittömästi.

        Comment


        • #5
          Oon ny 2 kertaa tehnyt tuon setin et kääntelin rattia ääriasennosta toiseen.
          Toisella kerralla pumppu ei jaksanut edes kunnolla tulla mukaan, ratti oli välillä todella jäykkä.
          Meinaatko että vielä pitäisi yrittää ilmata?

          Comment


          • #6
            Imuletkussa tukos, ei saa tarpeeksi öljyä ja alkaa kavitoimaan - > tämän seurauksena vaahtoutuu ja meinaa alkaa kuplimaan ulos tankista?

            Ainakin isomma hydrauliikan puolella välillä kuullut esimerkiksi letkun sisuksen irronneen kuoresta ja menneen ruttuun, jolloin tukkii letkua.

            Comment


            • #7
              Montako imuletkua on ja jos niitä oikein monta on niin mistä ne löydän.
              Pumpulta säiliölle tuleva lienee imuletku, sen ainakin olen käynyt läpi ja siinä ei mitään tukoksia ole.

              Comment


                #8
                Eikös S6:ssa ohjaustehostimen pumppu ole kuskinpuolen sylinteriryhmän kupeessa? Jos näin on, niin en uskoisi kavitaatioon, koska säiliö on pumpun yläpuolella ja kyse kuitenkin suhteellisen pienistä tilavuusvirroista.

                Tuo kupliminen sopii täysin ainakin tuohon omaan ilmauskokemukseen. Aluksi vaan vaahtoili, sitten tosissaan hörppäsi nesteet kerrasta. Ja kuten hopsis tuossa mainitsi, voi ilmaus vaatia onnistuneen sadetanssin.

                Hävisikö nuo ohjaustehostimen öljyt ihan noin vaan? Jos ne katoaa nopeasti, niin kannattaa katsoa raidetangon suojakumien sisään. Jos sieltä löytyy öljyä, niin syyllinen on silloin raidetanko.

                Yksi imuletku siellä vaan on. Osakuva

                Comment


                • #9
                  Kyllä se kuvailemassasi paikassa on.
                  Tuntuu vaan niin hullulta miten ilmaus voi niin saakelin vaikeata olevan, kuitenkin pariin otteeseen sitä jo kokeillut ja unohtamatta sitä että ennen pumpun vaihtoa oireet olivat täysin samat. Öljy "kiehui" säiliöässä.

                  Jos ekassa viestissä mainitsemaani öljyn katoamista meinasit niin tosiaan homma meni niin että ensin öljyt olivat minimirajalla ja kun olin lisäämässä myöhemmin öljyä niin neste oli maxi rajalla. Eli öljyä ei periaatteessa sitten kadonnutkaan. Kait se tuosta kuplinnasta johtuvaa vaihtelua oli vaan.
                  Mutta huomenna täytyy vilkaista tuonne raidetangonpäähän mitä ylläreitä sieltä löytyy.

                  Comment


                    #10
                    Oikea ohje lisätty pari viestiä alaspäin.
                    Viimeksi muokannut hopsis; 17.11.2016, 20:54.

                    Comment


                    • #11
                      Jos viitsit niin kiitän tuhannesti!

                      Comment


                        #12
                        The bleeding procedure differs depending on the extent of the work performed on the steering system.

                        Following replacement of entire steering system or steering rack

                        – Check hydraulic fluid level and top up if necessary.

                        – Raise vehicle until front wheels are free.

                        – Start engine and let it run briefly (2 seconds maximum).

                        The pump must not draw in air. The steering wheel MUST NOT be turned.

                        Wait approx. 30 seconds between engine starts.

                        – Check hydraulic fluid level and top up if necessary.

                        – Keep repeating this procedure until fluid level remains constant.

                        – With engine switched off, turn steering wheel 10 times from lock to lock.

                        – Check hydraulic fluid level and top up if necessary.

                        – Start engine.

                        – Turn steering wheel 10 times from lock to lock.

                        – Check hydraulic fluid level and top up if necessary.

                        Any air remaining in the steering system will dissipate when the vehicle has been driven 10…20 km.

                        On conversion of steering system component other than steering rack (pump, hoses, etc.)

                        – Check hydraulic fluid level and top up if necessary.

                        – Start engine and let it run briefly (2 seconds maximum).

                        The pump must not draw in air. The steering wheel MUST NOT be turned.

                        Wait approx. 30 seconds between engine starts.

                        – Check hydraulic fluid level and top up if necessary.

                        – Keep repeating this procedure until fluid level remains constant.

                        – Start the engine and let it run for 2 to 3 minutes without turning the steering wheel.

                        Any air remaining in the steering system will dissipate when the vehicle has been driven 10…20 km.
                        Noin neuvoo Elsa. Tässä tapauksessa varmaan viimeiset 8 riviä riittää mutta itse olen aina ilmannut tuon ekan ohjeen mukaan.

                        Comment


                        • #13
                          Jeps,
                          Aamulla kokeilin listan mukaan asioita tehdä.

                          Öljyt max merkillä.
                          Kone käyntiin ja melkein samantien sammutus.
                          Öljyt reilusti alle min merkin, lisäys max merkkiin.
                          Tämä pari kertaa ennenku öljyt pysy siinä merkkien välissä ja sit annoin olla.
                          Annoin käydä ilman että mihinkään koskin tuon pari kolme minuuttia.

                          Vähän se pumppu hiljeni mutta vaimea ulina sieltä kuuluu kokoajan. Ei tullut kuntoon joten lähdin sitte tekemään tuon ylemmän listan mukaan asioita pienen venailun jälkeen.

                          Sammutin, tarkistelin öljyt yms. kaikki OK.
                          Tein saman kuin edellä mutta ei öljyä tarvinnut lisäillä.
                          Sammutettuna kääntelin rattia ääriasennosta toiseen sen 10 kertaa.
                          Tarkistin öljyt ja olivat "kuohuneen" näköistä tavaraa ja huomattavasti yli max merkin.
                          Annoin olla useamman minuutin ja öljy vähän laski muttei max merkin alle.
                          Käyntiin ja pienen odottelun jälkeen kääntelin rattia 10 kertaa ääriasennosta toiseen.
                          Tehostaa hyvin, ei ole sen äänekkäämpi käännellessä kuin paikallaan ollessakaan mutta selkeä ulina sieltä vaan jatkuvasti kuuluu/öljy "kiehuu" tankissa ja tämän operaation jälkeen öljyt olivat vähän taas laskenut.
                          Nyt haen lisää öljyä lisään ja jatkan tutkailua.. eikai tässä muukaan auta.

                          Auto nosturilla, renkaat ilmassa koko operaation ajan.

                          Comment


                          • #14
                            Nyt on ilmattu. Ei kuohu tankissa enää. Olipahan homma. Vaimean ininän tuo vieläkin välillä kierroksilla pitää...
                            Muutama kymmen kilometri nyt takana ja toiminut matka-ajossa ihan ok. Ei venkuile, vetele tai ulise mitä nyt nastojen ropinalta kuulee. Lenkin jälkeen parkkiksella joutu pyöritteleen rattia paikallaan, välillä ei minkään valtakunnan tehostusta. Kaksin käsin sai veivata että lopulta sai ruutuun.

                            Vika luultavasti ohjausvaihteella koska raidetangon kumi on öljystä märkä. Kuskinpuoli selvästi märkä ja toinen vähemmän. Pitää se kaiketi tsekata ja alkaa metsästämään netistä uutta. Mahtaneeko tulla pihalle ilman suurempia purkamisia?

                            Comment


                              #15
                              Itse vaihdoin tuohon bittiin purkamatta mitään. Onnistui kyllä, mutta ahdasta oli, tosin kuskinpuolella turbo aiheutti suurimman ongelman.

                              Kasikoneessa homma helpottuu varmaan jos purkaa kuskinpuolen dp:n irti, muuten homma tämän videon mukainen.

                              Kannattaa sitten metsästää ZF:n tanko. Ja tuohon käy myös vajaamoottorisista, raidetangon päät joutuu ehkä vaihtamaan kasikoneen päihin. Kunhan katsoo, että ei hanki servotronic tankoa ellei siellä sellainen nyt ole.

                              Comment


                              • #16
                                Päivitelläänpä taas hiukkasen kun ei tämä vika tunnu häviävän koskaan.

                                Paluuletku vaihdettu jäähdytysputkille saakka, löytyi vuoto hammastangon päästä.
                                Kerholaiselta ostettu hammastanko, identtinen vanhan kanssa. Tiivis.
                                Samalta kaverilta takaiskuventtiili.

                                Systeemit kasaan ja ilmaus nosturilla. Kuohunta loppui säiliöstä ja ininät vaimeni.

                                Renkaat maahan ja siinä ratin kääntelyt - Ei tehosta.
                                Tehostus toimii hyvin kun autolla ajaa eteenpäin tai paikallaan ollessa kun koneelle antaa kierroksia.

                                Mitähän vaihtuis seuraavaks? Voiko paluuletkun vuodot vaikuttaa, jos jostain jäähdytysputken ääripäästä tihkuu?
                                Paineletkukin on vaihtamatta vielä, mutta luulisi jos siellä vuoto on sen öljyn tulevan sieltä vauhdilla ulos?

                                Comment


                                  #17
                                  Oliko uusi pumppu minkä merkkinen ?

                                  Comment


                                  • #18
                                    En kyllä muista tarkempaa merkkiä. Ei mikään karvalakkimalli ainakaan pitänyt olla. Vanhan pumpun osanumeron kanssa kävin liikkeestä tilaamassa.
                                    Viimeksi muokannut Killeri; 23.12.2016, 15:43. Perustelu: Tarpeeton lainaus poistettu.

                                    Comment


                                      #19
                                      Mahtokohan kovat pakkaset tehdä temppunsa? Aamulla pääsin 100m kotoa ja alkoi hirvee ulina/kolina/kitinä. Ympäri ja takas kotio. pellin ku aukas niin hvihreää kultaa vaahtos korkin välistä ja ku nsammutti auton niin sitä oikeen ruikkas. Ilmeisesti ilmaa, kun niin näytti "vaahdolta". Olisko pumppu menny vai tukos? Vai vaan päässy hörppäämään ilmaa.

                                      Kerran, kun kävi -25 pakkanen niin sytytti !-merkin ja 3 piippausta. Hävis, eikä uusinut seuraavalla startilla. Olisko ollu esi oire?

                                      Comment


                                      • #20
                                        S6 C5 ohjaustehostimen pumpun irrotus

                                        S6 C5 AQJ-koneisen vehkeen ohjaustehostimen pumppu on tullut tiensä päähän, kun huutaa ja volisee nyt jo koko ajan. Kysymys kuuluukin, onko kyseisestä V8:sta mahdollista irrottaa pumppu pois keulaa purkamatta. Siksi kysyn, etten turhanpäiten ala ottamaan ilmastointikompuraa irti, jos alakautta ei mahdu pumppua kirvottamaan. Päältäpäin katsellen yläkautta ei mahdu tulemaan, vaikka ottaisi vasemmanpuoleisen ajovalonkin pois.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Eikö se mahdu jos keulan laittaa huoltoasentoon?

                                          Comment


                                          • #22
                                            Joo en vain viitsisi repiä puskuria ja lamppuja pois, jos se mahtuisi tulemaan ilman huoltoasentoa, kun sain just toisen umpion suuntauksen kohdilleen (kiinnikkeitä mennyt poikki ja vaatii vähän virittelyä). Täytyy tutkia tarkemmin kun saan haettua uutta nestettä ja banjojen prikat.

                                            Comment


                                              #23
                                              Mitä kiinnikkeitä niistä umpioista on rikki? Jos umpion yläreunan kiinnikkeet, niin niille löytyy korjaussarjat, jotka tulee ruuveilla kiinni. Samallahan nuo asentaa kun vaihtaa ohjaustehostajan pumppua.

                                              Korjaussarjojen osanumerot:
                                              V8 vasen umpio 4B3 998 121
                                              V8 oikea umpio 4B3 998 122
                                              pikkukori vasen umpio 4B0 998 121
                                              pikkukori oikea umpio 4B0 998 122

                                              Hinta on ~20e/satsi.

                                              Comment


                                              • #24
                                                No kappas, niinpä näkyy olevan. Juuri vasemmalta toinen yläkiinnike on poikki ja sitten pikkukolarissa repesi se syylärinpuoleinen muovipallo kokonaan irti eli korkeussäätö pelaa mutta sivusäätö ei. Äsken kävin verstaalla ja vaikutti kyllä siltä, että pumppu mahtuu tulemaan yläkautta kun ottaa sähköflektin irti ja johtojuttuja pois tieltä.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Alkuperäinen kirjoittaja Rammo Näytä viesti
                                                  Mahtokohan kovat pakkaset tehdä temppunsa? Aamulla pääsin 100m kotoa ja alkoi hirvee ulina/kolina/kitinä. Ympäri ja takas kotio. pellin ku aukas niin hvihreää kultaa vaahtos korkin välistä ja ku nsammutti auton niin sitä oikeen ruikkas. Ilmeisesti ilmaa, kun niin näytti "vaahdolta". Olisko pumppu menny vai tukos? Vai vaan päässy hörppäämään ilmaa.

                                                  Kerran, kun kävi -25 pakkanen niin sytytti !-merkin ja 3 piippausta. Hävis, eikä uusinut seuraavalla startilla. Olisko ollu esi oire?
                                                  Selvisiköhän tämän aiheuttaja? Emännä bit-Allu tekee vastaavaa. Nestettä ei huku ja sitä on vaihdettukin. Pumpun imuletku säiliöltä oli vaihdettu millin pari liian isolla halkaisijalla varustettuun ja se on nyt vaihdettu oikean kokoiseen. Edellinen ainakin mehi pumpun pään liitoksesta, joten olin varma, että tuon vaihtaminen korjaa vian. Eipä korjannut, edelleen vaahtoaa ja ujeltaa.

                                                  Ilmausta? Vai ruvetaanko katselemaan toista pumppua? Voikohan noita kunnostaa, onko kellään kokemusta?

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Auto lähti kiertoon jo vuosia sitten. Muistaakseni sielä hammastangon kumeissa oli sen verran märkää, että kyllä se melko varmasti oli se tyyppivika ja olis vaatinut ohjausvaihteen uusimisen.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Mulla oli tuossa S6 C5 semmoista vikaa, että punppu ulvoi ja etenkin kääntäessä enempi. Nesteitä ei hävinnyt. Selkeästi kavitoi. Vika oli lopulta säiliön sisällä oleva irtonainen seinämä mikä lie oikeelta nimeltään. Sen laitoin kiinni omiin uriinsa ja kaikki oireet poistui.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Otin pumpun imulinjan ylemmän letkun liitokset esiin. Sielläkin oli kosteaa, joten avasin klemmarit ja yritin purkaa letkun pois, koska uusi oli käsillä. Putku näytti vaativan joko pumpun tai koneen kuvetta noisevan putken irrotuksen, joten rajallisen ajan takia jätin homman kesken ja kasailin uudestaan. Nyt näyttää siltä, että pumppu hiljeni.

                                                        Ei tarvi olla iso vika, kun on oikeassa paikassa.

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          Ohjaukseen tuli nykivä tuntuma ja kohtuullisen voimakas ulina käännettäessä. Vaihdoin ohjaustehostimen pumpun jolloin tuntuma palautui mutta ulina jäi ja öljy kouhuu yli
                                                          säiliön korkissa olivasta pikku reiästä. Purin ohjausvaihteen irti ja se on kuiva kauttaaltaan. Onko ideaa mistä ääni johtuu? Olisiko pumpusta voinut irtrota jotain mujua joka on nyt väärässä paikassa
                                                          ohjausvaihteessa. Paluu suunnan banjo pultissa on ilmeisesti jonkinlainen ventiilimekanisti, voisiko liittyä asiaan?




                                                          Viimeksi muokannut Killeri; 29.10.2022, 23:19. Perustelu: Ei allekirjoituksia, kiitos!

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Se saa ilmaa. Tarkista linja ja liitokset pumpun imupuolelta.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X