Jotta voisit osallistua keskusteluihin, sinun pitää ensin rekisteröityä. Rekisteröityminen edellyttää sitoutumista foorumin käyttöehtoihin. Rekisteröidy täällä.
Jos olet ensimmäistä kertaa tällä foorumilla, ole hyvä ja tutustu ensin jo kysyttyihin kysymyksiin. Kysymykseesi löytyy mahdollisesti jo useita vastauksia. Hae vanhoja kysymyksiä ja vastauksia täältä.
Mielenkiintoista, minulla on siis 140kW (BEX) ruotsista tuotuna myös. Omassa tankkiluukussa lukee kyllä vaatimus RON/FOT 98 Super Plus. Ohjekirjakin sanoo että 98:ia pitää käyttää, mutta voi käyttää 95:sta ja silloin tehoa ei ole käytössä yhtä paljon. Sivu 309 tai niillä main.
Nämä nykykoneet on tehtaan toimesta aika hyvin optimoituja niin, että ne kuluttavat vähemmän mikäli käytetään oikeaa sorttia. Ts. ennakkoja kestää enemmän ja näin saat enemmän vääntöä vähemmällä polttoaineella. Jos käytetään 95:ta joutuu sytytysennakkoja vähentämään nakutusantureiden avustuksella.
Entisessa B5/AEB:ssa tuli ajettu jonkin aikaa 95:ella, mutta 98:iin siirtymisen jälkeen tippui keskikulutus jotain 0,7l/100km. Se oli tosin lastutettu ja nykyinen ei ole. Uskon kuitenkin että 95:en käyttämisellä ei voita mitään, päinvastoin. 98:illa kulutus vähenee litroissa enemmän mitä hintaero laatujen välillä on.
Olisiko sinulla niin että ko. tankkiluukku, tai sen tarra on vaihtunut 110kW:en malliseksi? Oletko varma että koneesi koodi on BEX? Onko sinulla oikeallakin välijäähdytin sumarin takana?
Täytyypä tarkastaa tarkemmin mitä siinä tankin tarrassa oikein lukee... ja tuo välijäähdytin myös.
Kone pitäisi olla BEX, tosin vuosimallia 2003.
Itse olen myös muutaman kerran tankannut 98:ia ja keskikulutus on pysynyt ajotietokoneen mukaan 8,9 l/100km kun ohjekirja kertoo keskikulutuksen olevan muistaakseni jotain 9,5.
Tsekkasin vielä, että ohjekirja tosiaan kertoo, että 98 tai 95 käy, mutta 95:lla voi tehot olla pienemmät kuin ilmoitetut...
Tarrassa taas lukee 95/91 RON/FOT... liekö lipsahtanut tehtaalla väärä tarra bensatankin suojaluukkuun, tai sitten syystä tai toisesta se on jossain välissä vaihtunut...
olen tutkinut täällä olleita keskusteluja ja toiset ajaa tfsi koneella 98e:llä ja sitä niihin jopa suositellaan. oman auton tankinluukussa ja ohjekirjassa lukee että 95e:tä ja sitä olen tankannut, olisko siihen parempi laittaa 98e:tä vai onko siitä vaan ennemminkin jotain haittaa kuin hyötyä jos suositus on 95e? ajattelin kun autossa on ollut sellaista pientä nykimistä pienillä kierroksilla niin paranisiko tilanne jos tankkais 98e:tä?
Kumpaa kannattais käyttää vakio AEB konessa 95 vai 98 onko niissä mitään eroa. Tällä hetkellä olen 95 juottanu tuolle autolle ja kulutus ajotietokoneen mukaan on 11-11.3l/100km pääosin kaupunki ajoa.
Nostetaas tätä keskustelua sen verran että kysytään: Mitäs sit tapahtuu jos lastutettuun laittaa 95:sta? Kiertokanget pihalle ja sitä rataa? Lopettaako esim nakutustunnistin toimintansa lastutuksen yhteydessä? Meinaan kun ainakin paikallisen firman sivuilla mainostetaan että ohjelmoinnin jälkeen voidaan käyttää 95 oktaanista. http://www.digituning.com/fi/faq.htm
Sen kyllä tiedän että 98 kestää runtua enemmän, ja sillä saadaan parempi teho, mutta kysymys olikin että onko se lastutetun koneen surma jos sillä ajaa 95 oktaanisella?
En koita viisastella mutta miksi pitäisi ajaa 95:lla? Viriviri todennäköisesti kärsii ennakoissa matalammalla oktaanilla sen verran että kulutus nousee enemmän kuin halvemmalla polttoaineella säästää.
Tiedän vastaan tulleen joitakin virityksiä, joissa nakutustunnistus ei olisi toiminut toivotulla tavalla. Pääosin on kuitenkin niin, että tarpeen tullen voi ajaa myös matalampi oktaanisella, koska nakututunnistus hoitaa hommansa hyvin.
Käyttäisin EA113-moottorissakin 98-oktaanista. Tässä kuten uudemmassa EA888:ssa moottorinohjausjärjestelmä tunnistaa valmistajan mukaan bensiinin laadun ja antaa paremman suorituskyvyn korkeammalle oktaaniluvulle. Merkittävämpänä "uskomuksena" kuitenkin pitäisin vähäisempää karstoittumista pitkässä juoksussa.
Rehellisesti oma mielipide bensoista. EN laittaisi tuota 95E10 edes ruohonleikkuriin. Jotenkin on vaan päähän pinttynyt että tuo on myrkkyä ja en laita sitä mihinkään omaan laitteeseeni. Maksan mielummin V-powerista.
V-powerin hintaa en kyllä ymmärrä. Käsittääkseni E10-kohun aikaan Shell sujuvasti vaihtoi V-Powerin "tavalliseksi" ysikasiksi, mutta silti se on paljon kalliimpaa. Jotenkin vain tuntuu huijaukselta kun ensin markkinoidaan 99+ Ferrari-bensana ja myöhemmin pudotetaan oktaanit. Mainokset vaan loppuivat. :)
98 olen aina käyttänyt kaikissa b-autoissani. Onpahan nykimisen ja rötäämisen alkaessa varmaa, ettei se bensasta johdu. Hyvällä tuurilla sitä kuuluu vähemmän, jolloin mahdollinen hintaero kaventuu.
Comment