Eilen perusvauhtia ajellessa taajamassa kuului auton etuosasta poksahdus, (mielestäni apukuljettajan renkaan kohdalta) ja sen jälkeen kirskuntaa/kitinää. Jarruttelin nopeasti ja menin katselemaan, mutta mitään ei näkynyt. Ajattelin aluksi, että olisi rengas puhjennut. Ehkä oli jotain jarruihin liittyvää? Lähdin liikkeelle eikä ääntä enää kuulunut.
Muuten on välillä esim. töyssyissä kuulunut pieni kolahdus, mutta voi olla etteivät äänet liity toisiinsa.
Ei auta muu kuin viedä huoltoon tutkittavaksi.
Tuleeko jollekin mieleen, että mikä voisi olla vikana?

Comment