Elikkäs, marraskuussa vaihdettiin laakerit eteen. Luultavasti tämän jälkeen (en ihmetellyt noita jarruja aikaisemmin) alkoivat levyt kulumaan edessä siten, että vain sentti tai puolitoista jarrulevyn ulkoreunasta päin kiillottuu. Jos jarruja polkasee oikein kunnolla kiillottuu myös sisempää. Tätä korjattiin vaihtamalla liukutapit, kumit, levyt ja palat tuossa kuukausi sitten. Nyt taas näyttäisi levyt kuluneen ainoastaan ulkoreunalta. Lisäksi välillä, etenkin märällä kelillä, ensimmäinen jarrutus on heikompi kuin seuraavat. Tuo levyjen kuluminen näkyy lähinnä kosteilla ja märillä keleille.
Mikähän noissa jarruissa nyt oikein mättää? Jarrut kuitenkin tuntuvat toimivan tehokkaasti lukuunottamatta välillä tuota ekaa jarrutusta.
Tuo kuva on ennen jarruremonttia, mutta samalta ne rupeaa näyttämään taas.

Comment