Kaverin 1.9 Tdi Passat -00 ilmeisesti AJM koneella. Ollut sellaista oiretta kun aina kun käynnistää niin vedot puuttuvat koko koneesta niin kauvan kun kierrokset saa noin ~3000 nostettua veto päällä. No tuossa vähän katseltiin sitä ja kun itselläni tuollainen bluetooth obd pulikka sekä androidin Torque ohjelma.
Ajettiin ja teki tosiaan nuo samat jutut kuin alussa kuvasin eikä ainakaan tuo ohjelma mitään vikakoodia antanut kyselyllä. No siinä kun ajettiin ja katseli arvoja niin ihmeteltiin kun MAF antoi arvoksi vain 0,2-1g/s, nehän ei mitään itselle kertonut mutta pisti silmään kuitenkin. Sitten ajettiin tuolla omalla profiilin kulkineella ja katsottiin mitä antoi niin arvot oli tyyliin 0-160g/s suunnilleen.
No siitä tietenkin riemastuneena otettiin MAF piuha irti ja lähdettiin uudestaan testaamaan. Hävisi ainakin tuo käynnistyksen jälkeinen tehojen puute ja alavääntö tuntui paranevan muutenkin. Kuitenkaan ns huipputehot puuttuivat tai ainakin siltä tuntui (ei itsellä oikein tietoa miten tuollaisen 115hp vehkeen pitäisi kulkea edes), mutta siihen taitaa vaikuttaa tuo piuhan irroituskin.
Lähinnä sitä tietoa nyt olisi vailla, että onko tuo nyt aivan selvä peli MAF:n puolesta vai voiko vielä jotain muutakin olla?
Kiitoksia jo etukäteen jos jollakulla tietoa :)

Comment