Huutonaurua vitilumessa
Pitkään oli jo tiedossa siirtyminen pois Tahkon maisemista. Tämän tiedostaen kerho olikin jo aikaisessa vaiheessa tehnyt varauksen Rovaniemelle, tarkemmin katsottuna lähelle Vanttauskoskea. Ratoja ylläpitävänä tahona toimii SnowRallyRings. Radat olivat käytössämme perjantaina 22.2. ja lauantaina 23.2.2019.
Kukaan ei oikein osannut odottaa, mitä on luvassa, millaisille radoille pääsemme ja millaiset ovat järjestävän tahon tilat. Siitä huolimatta odotukset olivat korkealla ja hypetystä oli Whatsapp-ryhmässä ilmassa.
Kun kauan odotettu kalenterimerkintä lähestyi, pakkaaminen viikonloppua varten oli täydessä vauhdissa. Meidän ryhmämme oli liikkeellä kahdella autolla, ja saavuimme Rovaniemelle torstai-iltana. Työkiireet estivät ajamasta vielä perjantaiaamusta rata-alueelle. Mutta puhelimeen saapuvat viestit nostattivat kuumetta. Muutama video ja huutonaurut vitilumessa kaasuttelusta eivät helpottaneet asiaa yhtään. Ennen omaa radalle siirtymistä noudin vielä kerhokaverille öljyä paikallisesta varaosaliikkeestä. Saavuin järjestäjän huoltotiloille perjantaina puolen päivän jälkeen. Lounaan jälkeen suuntana oli rata-alue.
Käytössämme oli yhteensä viisi erilaista rataa. Kaksi noin 700-1000 m pituista lenkkiä, joissa radan leveys oli 12 metriä. Kolme pitkää rataa, joiden pituus vaihteli 3-4 km välillä; leveyttä näillä pitkillä radoilla oli 6 metriä. Näiden väliltä ei voinut oikein valita suosikkia, koska kaikki olivat omalla tavallaan hienoja. Perjantaina kiersimme pitkiä lenkkejä vastapäivään, lauantaille suunta oli vaihtunut myötäpäivään. Pienemmissä radoissa ajosuunta pysyi molempina päivinä samana. Perjantaina iltapäivästä ilma muuttui hiukan pilvisemmäksi sekä tuuliseksi. Tuuli tuiskutti korkeiden penkkojen päältä lunta juuri tuulilasin korkeudelle, mikä hiukan latisti ajofiilistä perjantai-iltapäivän osalta.
Lauantai käynnistyi järjestäjän ja kerhon kahvin ääressä yleisten turvamääräysten läpikäymisellä. Ilmakin oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja pakkasta oli noin viisi astetta. Rata-alueella kertasimme vielä yleisiä asioita ja kävimme tutustumiskierroksia radoilla. Tämän jälkeen alkoi riemu! Radat olivat ahkerassa käytössä, ja pitkillä radoilla nopeudet nousivat reilusti yli 100km/h. Eikä penkaltakaan vältytty! Ensin saimme lapioida Ronsua syvältä penkasta, hinauksenkin tarvittiin kolmen auton juna. Oli myös upeaa nähdä, kuinka hallituksen jäsenkin antoi oman tyylinäytteen kasin parkkeeraamisesta penkan päälle. Kaiken kaikkiaan pahemmilta teknisiltä ongelmilta vältyttiin, vaikka katkennutta jäähdytinletkua fiksailtiin ja puskurin osia keräiltiin. Se kuuluu motorsportin luonteeseen.
Isoin osa autokunnista saapui omia reittejään ja yöpyi eri paikoissa. Pisin possujuna taisi saapua Oulusta lauantaiaamuna. Pienempi possujuna lähti myös takaisin Ouluun päin lauantaina, ja olin itse mukana Pudasjärvelle asti. Tapahtumassa kävi paikalla kahden päivän aikana nelisenkymmentä autokuntaa. Jälleen kerran oli mukava huomata, kuinka porukan hyvä yhteishenki kantaa pitkälle. Vertaistuki ja tuttujen naamojen kanssa jutustelu on joskus jopa tärkeämpää kuin itse ajaminen. Kerhon tarjoama mahdollisuus testata omia rajojaan ja autonsa rajoja ääritilanteissa edesauttaa meitä jokaista liikenteessä. Tästä seurauksena meidän perheessämme on tuleva klubijäsen ja hankittuna toinen quattro-merkillä varustettu auto.
Arto Vikiö
(Artikkelikuvat: Valtteri Malinen)