Perutaampa pahoja puheita, paketti toimitettu tänään joten 3 arkipäivää oli toimitusaika tässä tapauksessa, ja DHL/ yksityinen kuljetusfirma toi pihaan asti. Edellisiin tilauksiin nähden parannusta 4-7 arkipäivää, uskaltanee siis jatkossakin ottaa ns. kiireosia Sparetolta.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Spareto.ee nettikauppa virossa
Collapse
X
-
Varoituksen sana Sparetosta. Tilasin sieltä SKF:n vetoakselin, ja vetoakselin suojakumi oli liian pitkä ja leveä, hangaten iskariin käännettäessä. Suojakumi oli myös erilainen kuin SKF:n tuotekuvassa, jossa oli kolme "paljetta". Paketissa tulleessa osassa on viisi, eli SKF on jossain vaiheessa muuttanut osan mallia.
Homma meni kafkamaisen absurdiksi Spareron asiakaspalvelun kanssa. Aluksi sain geneerisen vastausmeilin jossa pyydettiin lähettämään osa takaisin tiettyyn osoitteeseen omalla kustannuksella. Kun huomautin että osa ei sovi, ja on heidän vastuullaan hoitaa palautusmaksu, sain vastaukseksi lähettää osan johonkin toiseen osoitteeseen. Parin viikon odottelun jälkeen sain rahat takaisin vetoakselista, mutta minulle ei oltu korvattu postikuluja, joista olin kuitin toimittanut. Kun valitin tästä, ja lähetin uudestaan vaatimuksen maksaa palautuskulut, sain taas geneerisen pahoittelun "emme maksa palautuskuluja", ja vielä linkin heidän palautussivulleen jossa suoraan sanotaan että heidän virheestään he maksavat palautuskulut.
Olen nyt lähettänyt kolme meiliä asiakaspalveluun jossa tuotekuvien ja ottamieni kuvien perusteella yritän vääntää rautalangasta että kyseessä on on väärä osa. Joka kerta on tullut sama geneerinen "voit palauttaa tuotteen jos haluat, emme maksa palautuskuluja" vaikka tuote on jo heidän varastossaan, raha palautettu ja firmalla lähettämäni kuvat ja seloste että osa ei sovi vaikka Spareton nettisivu näin väittää. Saas nähdä kuinka monta kertaa saa vielä kirjoitella samat asiat ja lähetellä samat valokuvat ja kuittitositteet, ja auttaako mitään.
Positiivisia kokemuksia minulla on samat kuin aiemmilla kirjoittajilla, että hinnat ovat kilpailukykyiset ja osa toimitettiin alun perin nopeasti kotiovelle. Mutta kusetuksen maku tästä jää, kun he yrittävät vastuustaan päästä tällaisella väsytystaistelulla asiakasta kohtaan.
Kannattaa siis olla TÄYSIN varma että varaosa sopii autoon ennen kuin Sparetosta tilaa mitään.
Comment
-
Minulla on toiminut tuo väärien osien käsittely oikein hyvin. Ilmoittanut, että nyt tuli väärää tavaraa ja he ovat lähettäneet heti uuden. Koskaan ei ole edes pyydetty lähettämään väärää osaa takaisin (kuvia ovat pyytäneet). Tosin ei nuo kovin arvokkaita ole olleet (mm. imuilman lämpöanturi (väärällä liittimellä) yms. pientä)
Comment
-
Ite oon tehny niin, että haen aina varaosanumerolla tuolta spareton hausta. Ei ole ikinä käynyt niin, että tulisi osa joka ei käy. En siis ole käyttänyt sitä varaosahakua auton mallin/rek.nro mukaan. Hetkeäkään en luota et sinne ois oikein listattu sopivat osat.
Varaosanumeron katon realoem:stä (BMW). Audeihin sillon kun viel oli niin 7zap:sta.
Comment
-
Alun perin kyllä katsoin tarkkaan osien yhteensopivuudet ja tuotenumerot 7zap:n kautta, ja vertailin myös saman SKF:n vetoakselin hintoja Autodocien ja muiden lafkojen sivuilta. Osa oli kerta kaikkiaan erilainen, eli voi tässä vähän SKF:n suuntaan sormella osoitella.
Nyt kun vielä kolmannen kerran lähetin Sparetolle kuvat ja selostuksen väärästä osasta, ei ole enää tullut mitään vastausta. Totaalinen kusetus Sparetolta, olisivat edes maksaneet muutaman kympin postikulut ja reklamoineet ne itse SKF:lle.
Comment
-
Onkyllä erikoinen homma. Itse olen kerran joutunut riitelemään andrein (spareton myyjä) kanssa väärän osan takia, mutta se oli ihan oma moka, kun reklan teko veny pitkälle ja virtuaali kädenvääännön jälkeen asia saatiin maaliin. Sen jälkeen ei ole kuin kehuja antaa. Ei vaan kuulosta yhtään spareton tapaiselta toiminnalta sinun tapaus. Oisko siel joku kesähessu sinun tilausta käsittelemässä. Voithan sinä kokeilla soittaa sinne ja ihan suomeksi yrittää selvittää asiaa. Siellä osataan sekin kielitaito osittain
- 1 like
Comment
-
Monesti on kyllä Sparetolta tullut tilattua tavaraa, ja ovat nopeasti ovella. Kerran piti palauttaa omaan laskuun kun tilasin itse väärän osan. Sen kanssa tulikin farssi, kun Posti oli hukannut paketin. 3kk oli 300€ osa teillä tietämättömillä, kunnes ne lopulta Viestintäviraston kautta palautui mulle.
Jarruosia kun oon tilannu, niin olen heille laittanu auton VIN-numeron, jonka perusteella ovat katsoneet oikeat osat. Ja erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Aspakin on toiminut yleensä Suomeksi.
Comment
Comment