Se syrjii ihan yhtä lailla kuin ajoneuvoveron suuri perusosa syrjii vähän ajavia V8-bensalenkkareita (ainakin niitä tuoreemmilla ajavia).
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Kansalaisaloite: Dieselautojen käyttövoimaveron poisto
Collapse
X
-
Kansalaisaloite: Poistetaan kaikki verot. Varmasti löytyisi hetkessä vähintään vaadittavat 50000 kannattajaa ja tämäkin aloite saataisiin eduskunnan käsittelyyn. Siellä 200 viisasta adjutantteineen sitten palaveeraisi aiheesta pari tuntia, paradoksaalisesti meidän kaikkien yhdessä maksamilla verovaroilla.
Comment
-
Sen verran terveisiä Puolasta että täällä bensiinin litrahinta on ollut pitkään noin 5 zlotyä, diesel ollut pitkään puolen zlotyä halvempi mutta nyt se maksaa noin 5.50. Palkkaa täällä saa keskivertoduunarit noin 10-15zl tunnissa lapaseen. Vuotuista ajoneuvoveroa tai käyttövoimaveroja ei ole. Eipä ole pärinöitä kuulunut kenenkään suusta polttoaineen suhteen, enemmän täällä kohistaan kivihiilen ja kaasun hinnannousuista..
(ja vielä enemmän offtopicia: Meillä menee yhden lämmityskauden aikana noin 4000zl edestä rahaa kivihiileen, tuon lisäksi vielä kaikki se ilmainen puu joka nussitaan lähimetsästä ja hakataan klapeiksi..)Viimeksi muokannut Jultsu_; 13.11.2018, 21:11.
Comment
-
Ei se väärin ole kannattaa käyttövoimaveron poistoa. Perustelu aloitteessa on vähän outo. "Käyttövoimavero on dieselautoilla huomattavasti suurempi, kuin bensiiniä käyttävillä autoilla." Varmasti näin on, koska käyttövoimaveroa ei ole bensiiniä käyttävillä autoilla.
Comment
-
Veron ollessa polttoaineessa kohdistuu verotaakka siihen kuka päästöjä/infraa eniten tuottaa/käyttää. Kaikeinlaisesta kateusverosta tarttis päästä eroon.
Tämä on jopa ympäristöystävällisempi tapa, koska pystyy itse vaikuttamaan verokertymään jättämällä ajamatta. Nykymallissa jokanen päivä kun ei diiselillä aja on ikäänkuin tappiota.
Comment
-
Itse aloitehan on jotain naiivin ja pöljän välimaastosta, vedotaan Pohjois-Suomen pitkiin välimatkoihin, joilla nykyinen malli on nimenomaan järkevämpi. Fiksumpaa siinä tapauksessa olisi ollut tehdä aloite dieselin litrahinnan alentamisesta. Jostain se vero on kuitenkin kerättävä, sen pitäisi olla jokaiselle selvää.
Comment
-
Tämä on hauska aihe, josta saa keskustelua aikaiseksi niin puolesta kuin vastaankin. Aloitteen allekirjoitusten määrä ainakin kertoo mikä Suomen kansaa kiinnostaa ja mitä kansa haluaa. Yksityisautoilu on suuri kuluerä ja monille elämisen ehto ja sen kuluja kansalaiset haluavat vähentää.
Sisäänsä hassua, että kaikista muista paitsi bensiinikäyttöisistä ajoneuvoista peritään käyttövoimaveroa. Toisaalta käyttövoimaveron siirtäminen polttoaineen hintaan on hieman vaikeaa, eihän esimerkiksi sähköajoneuvojen käyttövoimaveroa voi siirtää sähköenergian hintaan. Toki sähköajoneuvojen osuus sähköenergian kokonaiskulutuksesta on marginaalista, kun taas valtaosa dieselistä poltetaan tieliikenteessä.
Alkuperäinen kirjoittaja AnLe Näytä viestiKaikeinlaisesta kateusverosta tarttis päästä eroon.
Alkuperäinen kirjoittaja alpi Näytä viestiItse aloitehan on jotain naiivin ja pöljän välimaastosta...Viimeksi muokannut diudi; 14.11.2018, 11:20.
Comment
-
Erinäisten nettilähteiden mukaan ruoasta syntyy osimoilleen yhtä iso hiilijalanjälki kuin liikenteestäkin. Ruoan verotusta olisi siis syytä nostaa. Ihmiset söisivät vähemmän ja ruokatuotannon ilmastovaikutukset putoaisivat. Verokertymäänkin voi jokainen itse vaikuttaa syömällä enemmän tai vähemmän.
Comment
-
En ole itse ottanut kantaa koko syteemiin tai allekirjoittanut vetoomusta mutta mikäli vero poistuisi, niin hommaisin kyllä välittömästi jonkun Audin 3.0tdi:n tai Mersun 350 cdi:n. Näillä kilsoilla se noin 800€:n yhdistetty ajoneuvo/käyttövoimavero vuodessa on vaan liikaa.
Comment
-
Komppaan toveri Lehtosta tässä asiassa:
Veron ollessa polttoaineessa kohdistuu verotaakka siihen kuka päästöjä/infraa eniten tuottaa/käyttää. Kaikeinlaisesta kateusverosta tarttis päästä eroon.
Tämä on jopa ympäristöystävällisempi tapa, koska pystyy itse vaikuttamaan verokertymään jättämällä ajamatta. Nykymallissa jokanen päivä kun ei diiselillä aja on ikäänkuin tappiota.
Jokainen tällainen avaus on vastapainoa vihervassareiden mellastamiselle ja itsessään siis jo positiivinen asia.
Suomessa ollaan liikaa totuttu siihen että venettä ei sovi keikuttaa, mutta kyllä hyvä olisi jos vähän enemmän keikutettaisiin. Demokratia saisi olla vähän enemmän demokraattista tässä maassa.
Comment
-
No, kansansuosio nyt ei kerro muunmuassa yhtään mitään. Tottakai suomalainen hyökkää barrikadeille mellakkakyltti kädessä jos joku tarjoaa vähemmän veroja, on painanut äänestysnappia jo ennen kuin miettii asiaa yhtään nenäänsä pidemmälle.
Väitän että jos tehtäisiin lakialoite suomalaisesta tukikohdasta kuuhun niin se saisi sen 50000 kannattajaa kasaan. Ei se silti tarkoita että ajatus olisi millään tavalla hyvä tai järkevä.
Comment
-
Mutta jos Suomalainen tukikohta kuussa saisi esimerkiksi 100 k nimeä niin eikö tästä pitäisi päättäjien ymmärtää, että asia kiinnostaa kansalaisia? Mielestäni aivan sama kuinka pöljä se tavoite on niin jos sitä todella moni kannattaa pitäisi päättäjien tutkia asiaa. Tukikohta kuussa on tässä vaiheessa mahdoton, kuten ehkä käyttövoimaveron poistokin, mutta mitä jos lisätään rahoitusta Suomalaiselle avaruusteollisuudelle (mikä on parempi nimi?).
Sama mielestäni pitäisi päättäjien tehdä käyttövoimaveron kohdalla. Kiinnostus on kovaa muutoksille, mutta veron poisto ei ole mahdollista. Voisiko tehdä jotain muuta? Esim. muuttaa verotusta niin että sellaset autot mitä ei voi tankata kotiasemalla (kaikki muu paitsi sähkö?) on saman veron piirissä ja ne mitä voi tankata "epävirallisilla","kotiasemilla" maksaa käyttövoimaveroa. Tämän jälkeen sitten bensalle oma vero/litra, dieselille oma, kaasulle oma yms.
Pakko myöntää että aika vähissä on kommentit tässä ketjussa joita ymmärrän. Miksi kansa ei saa nostaa asiaa esiin jos se on heidän mielestään väärin? Suomen naapurista löytyy hyviä paikkoja mihin muuttaa jos haluaa että kansan puolesta päätetään kaikki. Vai onko suurin osa ketjuun vastaajista bensalla ajajia ja ovat kateellisia jos diesel-ajaja maksaa tulevaisuudessa vähemmän veroja kuin nyt?
Se on totta että tuo aloite on kyllä huonosti muotoiltu ja perusteltu. Parempaan olisi pystynyt jos olisi edes vähän yrittänyt. Uskon kuitenkin että vaikka perustelut olisivat olleet parempia niin aloite olisi silti kerännyt tuon äänimäärän. Eihän tuossa kansalaisaloitteessa edes vaadita vähempää veroja? Vaaditaan hölmön ja syrjivän veron poistoa, mutta ei sanota että vastaavaa ei saisi kerätä esim dieselin litrahinnasta? Eli mikä tässä oli ongelma?
Comment
-
Tästä innostuneena, tein pienen excelöinnin, autoksi valikoitui sellainen mistä sattui valmiiksi koneelta löytymään datat:
Autona Audi A6 -12 3.0 TDI.
Päästöt 152g
Autovero 228 eur
Käyttövoimavero 501 eur
Kulutus 8 l/100km
Dieselin hinta 1.5eur/litra
Jos litrahintaa nostaa 10% = 1.65eur / litra
Edes 30tkm ajo ei riitä maksamaan käyttöveroa. Tarvittava ajomäärä on 33 400km
Jos litrahintaa nostaa 20% = 1.8 eur/litra
Ajomäärä jolla 501e kuitataan on vain 16 700km.
Eli jos haluttaisiin +- tilanne niin jossain 15-20% luokkaa olisi korotus(vaikea sanoa, kun en tiedä suomalaisten ajomäärää. 20tkm/v?). Tästä sitten vastaavat vähennykset ammattiliikenteeltä kuin tälläkin hetkellä.
Jos tämä olisi laitettu perusteluksi aloitteeseen niin tuskin kukaan bensalla ajava olisi jaksanut valittaa että ei saa veroa poistaa toisilta kun olen kateellinen ja en aja dieselillä.
Comment
-
Aloitetta on kommentoitu tässä langassa jo mm. naiiviksi, pöljäksi ja kömpelöksi mutta jostain syystä minun viestini meni Haraldilla tunteisiin?
Ihan ilman sarvia ja hampaita yritin nostaa esille sitä että tällä hetkellä uudet autot ovat niin kalliita, että jos ostaa uuden tai muuten kalliin auton, rahaa sulaa pelkässä arvonalenemassa moninkertaisesti niiden käyttömaksujen verran.
Jos tämän haluaa sitten lukea niin että minulla on "liikaa rahaa" niin so be it.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja maneesi Näytä viestiMitattuna 6.2?
Seka-ajo sitte nostaa tuota 3l/100km
Comment
-
Kyllä asioista tietenkin keskustella saa. Vaan onko jokainen älyvapaa ja huonosti perusteltu keksintö pakko saattaa eduskunnan käsittelyyn? Siellä niillä maksetuilla verorahoilla sitten selvitetään ja nauretaan kun kansa heittää tommosia lerppusyöttöjä. Vois kai vaikka tehdä pohjatyön ensin kunnolla ja miettiä jotain järkevää vaihtoehtoa eikä vaan vaatia verojen poistamista jonkun täysin absurdin syyn perusteella. Se, että diesel maksaa pumpulla saman verran tai enemmän kuin bensiini, ei ole mikään peruste. Se johtuu tällä kertaa aivan normaaleista kysynnän ja tarjonnan markkinavoimista. Jokainen öljylämmittäjä voi katsoa peiliin jos dieselin hinnannousu vituttaa.
Comment
-
Miksi kansa ei saa nostaa asiaa esiin jos se on heidän mielestään väärin? Suomen naapurista löytyy hyviä paikkoja mihin muuttaa jos haluaa että kansan puolesta päätetään kaikki.
Verojen tarkoitus on kattaa kuluja kaikkien kesken. Ei minulla ole vielä lapsia, mutta silti maksan päiväkodeista, vaikka en niitä mitenkään vielä käytä. Samoin en pelaa jääkiekkoa, mutta silti maksan jäähalleista ja tuesta sen pelaamiseen. Teen sen mielelläni, koska se heijastuu lopulta hyvinvointina itselleni. Vain käyttävä maksaa, on minusta erittäin huono tie, joka vie pois hyvinvointivaltiosta. Ne joilla ei ole mitään, eivät koskaan voisi maksaa eivätkä siis myös käyttää.
Oikea kysymys on, haluatko mieluummin maksaa esim. korkeampaa tuloveroa dieselveron sijaan? Tai haluatko leikata esim. vanhusten hoidosta dieselveron maksamisen sijaan. Valtionkonttorin sisäpihalla ei vieläkään ole puuta, jonka oksilla kasvaa rahaa.
Mutta hyvä, että on olemassa kanavia joilla voi vaikuttaa. Tämä kansalaisaloitemahdollisuus on osa niitä. Ja onneksi meillä on olemassa vankka byrokratia, jotta kaikki ideat saavat ansaitsemansa käsittelyn. Olisi suht ikävää, jos vaikka punatukkainen yksi kaveri voisi aamumielensä mukaan runnoa nopeasti päätöksiä läpi.
Haluanko dieselveron pois. Toki, enemmän rahaa minulle! Mutta kun kysytään oikeilla kysymyksillä, eli miten sitten haluaisit maksaa saman summan tai mistä minulle tärkeistä asioista haluaisin leikata tuon summan pois, olen ihan tyytyväinen nykysysteemiin.
Comment
-
Olisihan se tietenkin kiva kun saisi pelkät rusinat pullasta. Perusteet ovat hieman pehmoiset, mutta ehkä nekin sieltä rivien väleistä löytyy. Aikojen alussa diesel oli merkittävästi halvempaa kuin bensiini. Tätä kuilua kompensoitiin ja säännösteltiin käyttövoimaverolla. Nyt kun tuo kuilu on poissa, niin käyttövoimaverollekaan ei ole enää perusteita. Tai näin minä ainakin olen tuota aloitteen tekijän ajatuksen juoksua tulkinnut. Perimmäinen ongelma on tietenkin sama perusteilla tai ilman. Sitä on mukava muistella miten hyvin asiat joskus olivat ja kiukutella niistä mitkä ovat muuttuneet epäsuotuisaan suuntaan.
Comment
-
Ongelma on oikeastaan se, että veron perustetta ei ole koskaan päivitetty. Selkeästi vanhentuneilla perusteilla selitettävä asia on huono juttu, sillä se rapauttaa oikeudenmukaisuudeen tunnetta. Toisaalta lomarahakin maksetaan edelleen, koska joskus muinoin oli työllisyystilanne sellainen, että haluttiin porkkanalla varmistaa porukan palaaminen samalle tehtaalle töihin lomien jälkeenkin.
Polttoaineiden verotuksen sorvaaminen siihen suuntaan, että se tulee enemmän kulutuksesta on toki kokonaisuuden kannalta järkevä suunta. Yhtenä aspektina kun kuitenkin on vähentää päästöjä. Mikä on sekin hyvä asia, sillä tykkään aamulla ulos astuessani vetää keuhkot täyteen puhdasta ilmaa. Vaikkakin bensamittarilla sylettää :)
Ja olen tätä mieltä, vaikka juuri syksyllä ostinkin ison dieselin. Vituttaahan se, kun kustannukset nousee. Mutta enemmän vituttaisi huomenna, jos ei verotettaisi ja lailla säädettäisi monia asioita.
Comment
-
Viitaten tuolla aikaisemmin mainitsemaani seikkaan, että hommaisin ilman käyttövoimaveroa välittömästi jonkun kolmelitraisen saksalaisdieselin, niin syy on ainoastaan periaatteellinen.
Totta kai arvonalenemat ja muut autoilun kustannukset on muutenkin niin korkeita, että äkkiä sinne tuolllainen muutama saturainen hukkuu. Tähän asti ainut periaatteellinen syy on kuitenkin ollut omassa päässäni tuo käyttövoimavero, varsinkin näillä vajaan 15tkm:n vuotuisilla ajoilla.
Toisaalta verotuksen ohjailuilla taitaa nimenomaan olla se tarkoitus, ettei tällaiset vähän ajavat ostaisi huvikseen sitä isoa pahaa "ympäristöntappajamoottorilla" varustettua autoa?
Comment
-
No jaa, taitaa kaikista kauniista puheista huolimatta verotuksen tarkoitus ja painopiste olla aina maksimaalisen verotuoton tavoittelu. Uudet autot kuluttaa ja saastuttaa koko ajan vähemmän kuin ennen ja silti sama summa vaan kerryy verottajan pohjattomaan laariin.
Comment
-
Tuollahan tuo oli ylen uutisessa sanottu, bensan veromäärä on 17 senttiä korkeampi litralta. Veron syyt huomioiden, tulisi dieselin veron nousta jopa 26 senttiä litralta, jotta se olisi "oikein". Eli dieselvero pois ja litrahintaan se 26 senttiä lisää.
Käyhän tämä, mutta tuolla päästään siihen, että yli 10tkm ajamalla jäät miinukselle...
Comment
-
Mitä jos lasketaan bensan veroa samanaikaisesti tuo 17 c/litra? Toisaalta sitten harmittaisi edelleen kun diesel olisi pumpulla kalliimpaa. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kun lisätä tuo 26c bensan litrahintaan, niin polttoaineiden hintaerokin palautuu takaisin oikealle tasolle.
Toisaalta jos se diesel olisi pumpulla noin 25 - 30c kalliimpi per litra ja kuitenkin kuluttaisi edelleen osimoilleen litran verran vähemmän satkulle, niin tällöinhän molempien käyttövoimien kulut sataa kilometriä kohden olisivat suunnilleen samat riippumatta vuosittaisesta ajosuoritteesta. Mikäs sen parempi? Tässäkään kun ei kuitenkaan lähtökohtaisesti tavoitella omaa etua, vaan koitetaan pitää huoli ettei naapurilla ole asiat ainakaan paremmin.Viimeksi muokannut protoni; 15.11.2018, 12:01.
Comment
-
Toistan, diesel on kalliimpaa tuottaa. Siksi se maksaa maailmalla enemmän kuin bensa. Suomessa on joskus taannoin leivottu käyttövoimaverojärjestelmä, jotta paljon käyttävä ammattiliikenne pääsisi edullisemmin kustannuksin, eräänlainen yritystuki siis. Siinä sivussa on syntynyt nykyisen kaltainen yksityisautoilunulttuuri, jossa paljon ajavan kannattaa hankkia dieselkäyttöinen. Esim. Saksassa kaupunkiautoina hyvin suositut pienet dieselkäyttöiset autot puuttuivat Suomesta lähes kokonaan vielä noin kymmenen vuotta sitten. Osasyyksi yksityisautoilun bensakäyttöiseksi ohjaamiselle pidän kotimaisen jalostuksen bensaan keskittymistä. Suomessa ei ollut dieselin jalostusta ennen Nesteen dieseltuotantolinjaa, joka valmistui viime vuosikymmenen puolivälissä. Diesel on siis pitänyt tuoda ulkoa, mikä on näkynyt suoraan tuonnin arvossa ja huonontanut viennin ja tuonnin suhdetta.
Sitä sopii sitten ihmetellä, voiko ammattiliikenteelle keksiä jonkun korvaavan tukitavan kuljetuskustannusten kurissa pitämiselle. Todennäköisesti joku kilpailuviranomainen on sitä vastaan.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Lebu Näytä viestiAloitetta on kommentoitu tässä langassa jo mm. naiiviksi, pöljäksi ja kömpelöksi mutta jostain syystä minun viestini meni Haraldilla tunteisiin?
Comment
-
Olemme nyt ilmeisesti toveri Salorinteen kanssa sangen eri linjoilla tässä asiassa. Sinun mielestäsi paska idea, mutta 110k allekirjoittajan mielestä hyvä idea. Demokratian kulmakivi on ns. kansanvalta. Uskotko demokratiaan? Minun mielestäni se on paras tähänastisista paskoista järjestelmistä.
Jos Suomen kansasta valtaosa todella haluaa kuuhun tukikohdan perustaa, niin tottavieköön se on valtionhallinnon tehtävä hoitaa asiat niin että se sinne myöskin perustetaan. Käsittääkseni USAssa on helvetisti köyhyyttä ja kurjuutta mutta niin ne vaan kaikenlaisia raketteja siellä väsäävät miljardeilla. Asialla on kansan tuki, sielläpäin ajatellaan että menisivät köyhät töihin valittamasta. Suomessa asenteet ei ole ihan yhtä jyrkkiä vähäosaisia kohtaan, mikä on mielestäni ihan hyväkin juttu.
Comment
Comment