Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

"Yliluonnolliset" ilmiöt

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #91
    Lisää sattumuksia. Huomasin Mobilistissa joku kuukausi sitten pari 70-luvun Lanciaa myynnissä ja kun aikanaan perheessä oli samanlaiset Lanciat, joista toinen myytiin samalle paikkakunnalle, missä nämä nyt myynnissä olevat sijaitsivat. Väritkin täsmäsi, niin koitin soittaa myyjälle, mutta numero oli väärä lehdessä. Aikamoisen googlettelun jälkeen löytyi oikea numero. Eilen sitten ajattelin, että pitäisiköhän soittaa myyjälle uudelleen, kun hänen piti selvitellä rekisterinumero ja soittaa sitten, mutta eipä soittoa ole kuulunut. Mietin vain, että mikähän se myyjän nimi taas olikaan.

    Myöhemmin illalla pengoin esille vanhoja Aku Ankkoja. Katselin päiväystä, että kas kas, lähes päivälleen saman ikäinen lehti kuin yksi auto, joka ollut suvussa uudesta asti. Käänsin esiin takakannen ja huomasin, että siinähän lukee sen Lancia-myyjän nimi. Nimi jota mietin joku tunti aiemmin. Ja voin melkein arvata, että ne Lanciat löytyvät siitä samasta osoitteesta, mikä lehdessä oli.

    Lehti on siis joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvun ihan alussa ostettu divarista Järvenpäästä. Maailma on pieni ja joskus sattumat ovat vähintäänkin ihmeellisiä.

    Comment


      #92
      Numeropariepisodi loisti poissaolollaan reilut kolme kuukautta ja näyttää siltä, että "ominaisuus" on palannut takaisin. Numerologiaan erikoistunut henkilö sanoi, että aikaisempi numeroparitus oli lähtölaskenta elämäntilanteelle ja pitikin paikkansa hyvin. Nyt en tiedä mikä laskenta on käynnissä...kesälomat! :)

      Comment


      • #93
        Ihan kaikista yliluonnollisin ilmiö on tuo yli 10 vrk sääennusteet, joita pitäis uskoa.
        Eikö jo kaaosteoria tuhoa tuon arvailun alkuunsa?

        Comment


          #94
          Enemmänkin sinulla on käytössäsi nopeusmittari, jossa on vain muutama lukema. Sitten kysytään, että kuinka kauan kestää ajaa 100km ja se pitää laskea tarkasti sillä nopeusmittarin tiedolla... :)

          Comment


            #95
            Tässä Lempäälässä salama tappoi vasikan jokin aika sitten. Tuo ei tavatonta ole, mutta se oli kun vasikan silmistä valui veri vielä kahden päivän jälkeen tapahtuneesta. Eli veri ei hyytynyt. Juoksevaa se oli ollut silloinkin, kun eläinlääkäri oli näytteitä ottanut. Eläimen veri hyytyy hitaammin kuin ihmisen...Mutta jäi mieltä kaivelee tuo.

            Comment


            • #96
              Täällä on näemmä ollutkin puhetta noista deja vu-ilmiöistä myös, joten kerrotaan nyt omakohtaisia kokemuksia myös.

              Mulla on ollut aina tai ainakin niin kauan kuin muistan kyky kertoa näistä unista ennenkuin ne tapahtuu ja ne tapahtuu..

              Ensimmäinen minkä muistan oli joskus pienenä n. 5 vanhana kun olimme lähdössä lomalla pohjois-karjalaan kun autossa istuessa sanoin vanhemmilleni että näin unta edellisenä yönä tästä samasta tilanteesta ja kerroin kuinka kohta näemme ihmisen ulkoiluttamassa koiraa nurkan takana ja kappas siinähän se ihminen oli koiransa kanssa ja vielä samanlaisissa vaatteissa ja samanvärisen koiran kanssa mitä olin juuri kertonut..
              Ja näitä deja vu- unia tulee säännöllisesti noin kerran viikossa, joten itselle ne ei ole enää mitenkään erkoisia mutta aina silloin tällöin saa emännän tai kavereiden karvat nousee pystyyn :D
              Näen myös todella paljon unia, useita eri unia yön aikana ja muistan nämä hereillä ollessanikin ja jotkut niistä pitkäänkin.

              Viime viikolla "kyvystäni" oli ensimmäistä kertaa hyötyä töissä kun tiesin koneesta rikki olevan osan avaamatta konetta :P

              Ominaisuuden olen ilmeisemmin perinyt äidiltäni, jolla on myös toinen hieman erikoinen kyky tietää etukäteen kun joku läheisistä ihmisistä kuolee, tämän on koko perheemme saanut todistaa valitettavan monta kertaa...
              Viimeksi muokannut Del Olio; 27.8.2013, 09:59.

              Comment


                #97
                Koita nyt edes nähdä jotain hyödyllisiä unia kuten lottorivin numerot tai ensi juhannuksen sää :)

                Comment


                • #98
                  Lottorivin olen kerran unissani tarkistanut ja silloin oli 6+lisä numero oikein, mutta harmillisinta on etten nähnyt kuin yhden+lisänumeron, enkä edes sitä mikä voittosumma oli kyseessä niin nyt joutuu näillä parilla numerolla metsästämään koko lopun elämäänsä jos osuis :D

                  Comment


                    #99
                    Loton 7 oikein rivin olen itse nähnyt (unessa) ja herättyäni muistin numerot ja kirjoitin heti ylös.. Arvatkaa onko anomus ollut vetämässä sen jälkeen..

                    Comment


                      Et varmaakaan, kun aika mahdotonta että voitat loton uudestaan :D ?

                      Comment


                      • Ihan nyt tiedä kuuluko tämä tähän ketjuun, mutta kuitenkin.

                        Mulla oli aikoinaan eräällä työpaikalla naistyökaveri, joka oli lotonnut aina samoilla numeroilla joka viikko melkein ns. kokoikänsä.

                        Eräänä viikonloppuna häneltä jäi lottokuponki palauttamatta (elettiin aikoja jolloin lotossa pääosuma oli kuusi oikein ja palautuspäivä keskiviikko, tai..) ja niinkuin arvaatte juuri sillä viikolla hän olisi voittanut sen päävoiton, olisko ollu n.3-5 miljoonaa markkaa. (sillä kierroksella ei yhtään täysosumaa)

                        Eipä näkynyt rouvaa töissä puoleenvuoteen, kun takaisin töihin tuli kertoi olleensa "lataamossa".

                        Sääli, olisi hänelle pienipalkkaiselle arjen raatajalle sen voiton suonut, mutta kohtalo (yliluonnollinen ilmiö) puuttui peliin.

                        Comment


                        • En kyllä yhtää ihmettele että lataamoon joutu. Vaikia kyllä sanoa mitä ois omalla kohdalla tapahtunu..

                          Comment


                            Isälleni on käynyt sama, kun oli pitkäaikaisesti Mikkelin sairaalassa vuosituhannen taitteessa.
                            Lasten syntymäajoista tehdyllä rivillä olisi saanut lotossa täysosuman, mutta hoitajat eivät suostuneet viemään lappua kadun toisella puolella olevalle R-kioskille. Valmiiksi täytetty lappu ja pientä palkkaa vaivasta tarjosi, mutta ei.

                            Arvonnasta seuraavana päivänä isäni näytti lappua hoitajille ja sanoi, että katsokaapas numerot, oli kuulemma oltu aika hiljaista likkaa... Mutta kahvia ja pullaa oli kuulemma riittäny ja oli oikein osastonjohtajakin saapunut paikalle pahoittelemaan asiaa.

                            Jos ja jos, olisihan ne numerot voineet olla jotain muutakin, jos se lappu olisi viety.
                            Isällä kävi sentään se tuuri, että oli siellä "lataamossa" jo valmiiksi ja suonensisäisiä saatavilla :)

                            Comment


                            • Siksipä tuo pitää hoitaa satunnaisesti arvotuilla numeroilla, niin ei harmita vaikka joka kerta ei lappua palautakaan.

                              Nuo enneunet on vähän ikäviä lähipiirin kannalta, varsinkin jos se ikävä tapahtuma olisi unen mukaan koskettamassa lähipiiriä ja unia näkevä henkilö sattuu olemaan huolehtivaisempaa sorttia. Saa kuulemma joka kerta kuunnella varoituksia joka asiasta, kunnes joku kummin kaiman serkku kuolee ja unia nähnyt uskoo, että häntä se sitten tarkottikin. Joskus olisi huomattavasti mukavampi, että kaikkia unia ei kerrottaisi kaikille muille. Sitten kun se lähtö tulee, niin se tulee siitä huolimatta oliko joku nähnyt unia tai ei.

                              Comment


                                Kytkin autotalli stereoihin subbaria ja yhtäkkiä vahvistin alkoi vaihtaa sisääntulon ihan satunnaisesti video1 tuloon. Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen huomasin, että aina kun vien käteni vahvistimen eteen, niin sisääntulo vaihtuu :=O. Hetken aikaa oli fiilis, että mitähän ne siellä leikkauksessa oikein tuolle olkapäälle teki.

                                No tulihan se sitten jossakin vaiheessa mieleen (huom. pieni M), että onhan tässä laitteessa kai kaukosäädinkin. Oli nimittäin jäänyt siirrettyjen romujen alle ja ilmeisesti tuo Video 1 tulon nappi pohjaan. Sitten kun siirsi käden sopivaan kohtaan, niin signaali heijastui kädestä vahvarin vastaanottimeen.

                                Hyvä että en ruvennut vihkivettä heittelemään vahvarin päälle ;=)).

                                Comment


                                • Tänään yhden miehen kanssa puhuin, oli joskus aiemmin nähnyt unta että poikansa ajaa kolarin. Muistaa unen vieläkin, ja viime yönä näin oli käynyt.

                                  Comment


                                    Liippaa aihetta.

                                    Pyhäehtoona iski takahampaaseen yllätyssärky, ilmeisesti hammasvälissä on päässyt generoitumaan reikä. Koko yön ja maanantaipäivän on jomotellut enempivähempi kiusallisesti. Jouduin hetken aikaa jahtaamaan puhelimitse hammaslääkäriaikaa ja sitten kun sellaisen sain tälle illalle, -tadaa-. Kaikki kipu, särky, turvotus ym. oireet ja vaivat hävisivät noin kolmen sekunnin sisällä ajanvarausvahvistuksesta. Nyt ei edes jumalauta muista, mikä hammas on kyseessä. Menen silti paikalle paikalle, ei varmasti toimi pelotteluhoito montaa kertaa samaan leegoon.

                                    Comment


                                    • Se on noista UFO:ista vähän niikun Dänikenin kirjat. Kaikki sen teoriat on nyt jo tieteellisesti romutettu.
                                      Mutta miks mua aina kiinnostaa se Roswell?;) Onko vai...
                                      :D Joopajoo. Millähän se tiede on romuttanut nuo teoriat UFOista? Kun ei tiede kerran tiedä UFOista ja niiden tekniikasta tms mitään.

                                      Mutta kun ajattelee tätä maailmankaikkeutta ja sen mahdottomuutta/äärettömyyttä, niin väkisin tulee mieleen, että kyllä tänne muitakin mahtuu kuin me. Ei muutakuin ancient aliens -ohjelmaa katsomaan ;)

                                      Viime viikolla "kyvystäni" oli ensimmäistä kertaa hyötyä töissä kun tiesin koneesta rikki olevan osan avaamatta konetta :P
                                      Ominaisuuden olen ilmeisemmin perinyt äidiltäni, jolla on myös toinen hieman erikoinen kyky tietää etukäteen kun joku läheisistä ihmisistä kuolee, tämän on koko perheemme saanut todistaa valitettavan monta kertaa...
                                      Ilmeisesti kolmas silmä on jonkin verran avautunut.

                                      Comment


                                      • Monta vuotta sitten näin unta, että tilaan internetistä lapselle vaatteita. Unessa myös juttelin itselleni oudon henkilön kanssa. Eilen tämä tilanne sitten tapahtui. Tilasin lasten vaatteita ja keskustelin asiasta erään foorumilaisen kanssa. Enhän minä vuosia sitten voinut tietää tuota outoa henkilöä, joka nykyään on jo tuttu. Tapahtuneen jälkeen aloin miettimään, että mitenkäs tämä tuntuu näin tutulta.

                                        Comment


                                        • Näihin deja vu fiiliksiin voisi antaa sellaisen selityksen, että ihmisen aivot on melko hyvä paikkaamaan aukkoja ja yhdistelemään asioita toisiinsa. Ihminen ei pysty unissaan, eikä valveilla, havaitsemaan kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Jälkeenpäin tilannetta muistellessa aivot täyttävät näitä tyhjiä kohtia erilaisten vihjeiden perusteella, jolloin muistikuVat saattavat tahattomasti poiketa merkittävästi alkuperäisestä tapahtumasta.

                                          Itselläkin on tullut vastaan tilanteita, joissa tuntuu, että olis kokenut tilanteen aiemminkin. Lähes joka kerralla olen pohdinnan jälkeen keksinyt aiemman tilanteen, jossa yhtäläisyyksiä on ollut tarpeeksi, jotta deja vu fiilis on voinut syntyä.

                                          Ohessa mielenkiintoinen video liittyen ihmisten havainnoinnin ja muistin kykyihin:
                                          [ame="http://www.youtube.com/watch?v=buhMdC7MO0U"]http://www.youtube.com/watch?v=buhMdC7MO0U[/ame]

                                          Comment


                                          • Eikös Deja Vu johdu siitä, että toinen aivopuolisko rekisteröi tapahtuman toista aikaisemmin. Itse olen kokenut ilmiöitä lähinnä väsyneenä, joka periaatteessa puoltaa tuota teoriaa.

                                            Comment


                                              Kyllä. Puhutaan jostain sekunnin murto-osien osista mutta näinhän se menee. Tuntuu siltä kuin olisi nähnyt saman jutun ennenkin ja niinhän se periaatteessa onkin.

                                              Myönnän itsekin useita kertoja olleeni jossain tilanteessa jonka tietää nähneensä aika tarkkoja yksityiskohtia myöten ennemmin unessa. Näinhän asia ei tietenkään voi olla, ainakaan nykypäivän tieteen faktojen valossa. Siinä vaan on se tunne niin vahva että omiin muistoihin pitää pystyä luottamaan. Jos ei voi luottaa siihen että tietää kokeneensa tämän hetken joskus aiemmin niin mihin sitä voi luottaa? Hulluksihan sitä tulee.

                                              Erittäin mielenkiintoisia nämä deja vu ja jamais vu ilmiöt noin niinkuin psykofyysiseltä kantilta tarkasteltuna.

                                              Comment


                                              • Ymmärtääkseni "Deja Vu" takoittaa "aiemmin nähtyä". Tieteellisesti on olemassa monia teorioita jotka voivat johtaa kyseiseen ilmiöön.

                                                Comment


                                                • Vähän aihetta sivuten. Olin mummin ensimmäinen lapsenlapsi ja sen takia ehkä sain vähän erityishuomiota häneltä ja minä olen se, joka haudasta pääsääntöisesti pitää huolta.
                                                  Tänään sain joulukortin yli kolme vuotta sitten pois nukkuneelta mummiltani.
                                                  "Hyvää Joulua Jussille T: Mummi"
                                                  Kaunis kortti. :)

                                                  Comment


                                                  • Mahtaako täällä kukaan uskoa Roswellin tapahtumiin?

                                                    Comment


                                                      kyllä kyllä

                                                      Comment


                                                      • Periaatteessa kyllä, ennenkuin joku näyttää silkkaa faktaa sen perättömyydestä, mielenkiintoista.

                                                        Comment


                                                        • Roswelista en niinkään tiedä, mutta näin luonnontieteiden harjoittajana pidän täysin mahdottomana että täällä yksin oltaisiin. On noita potentiaalisia maailmoja tuolla sen verta paljon.

                                                          Comment


                                                          • Paras todiste maapallon ulkopuoliselle älylliselle elämälle on se, että meihin ei ole otettu minkäänlaista yhteyttä.

                                                            Comment


                                                            • Se voisi olla kyllä melkonen härdelli kun abc:n pihaan laskeutuisi muutama uffomies :)

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X