Kuolema

[MarcusS]

Osanotot Tonylle

[Kuppis]

Osanotot meidän perheeltä Tonylle vielä tätäkin kautta! Voimia koko perheelle!

[taski]

Osanottoni.

[AaaVee]

80-vuotias ukkini oli vielä kuukausi sitten melko hyvinvoiva ja eilen kuulin hänen olevan poissa:( hiljaiseksi pistää

[Nuijari]

Toisaalta jos oli hyvä kuntoinen loppuun saakka niin eipähän tarvinnut maata sairaalassa vuositolkulla.š

[AaaVee]

Toisaalta. Tosin niinkin harmiton asia kuin jalkakipu johti tähän lopputulokseen

[Jumbbane]

Osanotot täältä koko perheeltä, täälä menetettiin vaimon pikkuveli tuossa kk:si sitten ja ei tahdo olla kellään joulu mieltä.. pakko vain yrittää jaksaa vaikka kuinka kurjalta tuntuu ja mikään ei merkitse näinä kuukausina juuri miltään.
Puhuminen,paikan päällä käyminen ym auttaa.

"Toivoisin voivani näyttää sinulle, kun olet yksinäinen tai pimeydessä, oman olemuksesi hämmästyttävän valon" -Hafiz of Shiraz-

[kapaz]

No ei mennyt meidänkään Joulu ihan niinkuin oltiin ajateltu, Viikatemies kävi tänään korjaamassa erittäin tärkeän henkilön tytärpuolille.

Ahistaa, jollaintavalla ja raskaasti. Herra ottaa ja Herra antaa, mutta tutkimattomia ovat Herran tiet.

[Nuijari]

Toisaalta jos kyseessä vanhempi ihminen niin voi olla hänelle itselleen helpotuskin päästä pois kuten esim. Kovissa tuskissa ollessa

[kapaz]

Kyllä nyt puhutaan ihan meikän ikäisestä ja moottoritiestä.

[HallaMaster]

Läheisten ihmisten poismeno on kyllä surullista, mutta se on myös osa elämää. Minulta kuollut molemmat mummit ja papat ja muutama läheinen sukulainen, ja jokaista ollut laskemassa hautaan. Kaikki ovat kuolleet melko vanhana, ja ns. luonnollisesti. Satuttaahan se, mutta hyväksyttävä se on ja turha jäädä murehtimaan pitkäksi aikaa, ei se heitä takaisin tuo. Muistella kyllä täytyy.

Jaksamisia vaan kaikille.

[Marc Franck]

Olli sanoi varsin hienosti yllä...

Itse on nähnyt paljon kuolemaa työn vuoksi ja on vuosien aikana kyynistynyt jossain määrin, mutta kun viimeisen vuoden kuluessa molemmat isoäidit laski hautaan niin olihan ne kovia paikkoja. Henk koht olen myös oppinut uskomaan kohtaloon ja perustellut itselleni asiat sitä kautta...

[kapaz]

Joo, en tässä itseäni niinkään ajatellut, tuota kokemusta kuolemasta tullut omalle kohdalle ihan riittävästi, luonnonlakihan se on.

Noita tytärpuolia ja heidän pikkuisiaan vaan ajattelin, toki tietysti poismennyttäkin.

Kiitoksia silti kommenteista.

[palomies]

Osanotto myös täältä.
Minulta meni faija 13 vuotta sitten ja vieläkin kaipaan häntä.
Olin alle kolmekymppinen silloin ja siihen jäi haaveet omakotitalosta jne. kun ei ollutkaan enään sitä "kaveria" laudan toiseen päähän..

[Hezekiel]

Omat isovanhempani ovat kaikki jo kuolleet, eikä kenenkään heistä poismeno ollut odottamaton tai ennenaikainen. Surua on tietysti tuntenut asian johdosta, mutta ihminen lienee sillä tavoin rakennettu, että tuollainen elämän kaareen luonnollisesti ja väistämättömästi liittyvä tapahtuma on hyväksyttävä ja sen voi käsitellä.
En sen sijaan osaa juurikaan kuvitella, miltä tuntuisi jos tapaus nyt osuisi omaan perheeseen tai sisaruksiin. Edes omat vanhemmat eivät ole siinä iässä että tuollaista voisi "kohtuudella" odottaa. Olisi niin epäreilua laittaa lopullinen stoppi kaikille mahdollisuuksille, kokemuksille ja jutuille jotka jäivät vielä tekemättä. Niille, jotka ovat moisen joutuneet kokemaan en voi muuta kuin toivottaa voimia.

[jaarli81]

Minulta meni faija 13 vuotta sitten ja vieläkin kaipaan häntä.
Olin alle kolmekymppinen silloin ja siihen jäi haaveet omakotitalosta jne. kun ei ollutkaan enään sitä "kaveria" laudan toiseen päähän..

Tiedän tunteen. Parikymppisenä aivoverenvuoto vei oman isän äkisti ja olin yksin kotona vielä ja jouduin hoitamaan 112 soitot, ilmoitukset äidille ja sisaruksille. Siitä on aikaa päivälleen 12v. eikä se mihinkään unohdu koskaan. Paljon ehdittiin yhdessä tekemään, mutta paljon jäi tekemättä. Joka vuosi uudenvuoden aatto palauttaa nuo muistot mieleen...

Viikko sitten kuulin vielä, että hyvä lapsuuden kaveri menehtyi ja kaipaamaan jäi perhe lapsineen...sekin pyörinyt mielessä kun kotopuolessa käytyä tuli vietyä surunvalittelut perheelle. Ei rohjennut soittaa ovikelloa vaan jätin osanottokortin postilaatikkoon...tärkeintä ei sanat vaan ajatus.

Täälläkin kuolema pyörinyt mielessä viikon verran...

[Merza]

Oma isäni nukkui pois 2kk:n taistelun jälkeen syöpää vastaan, melko tarkalleen vuosi sitten. Ikää isällä oli vasta 63v.

Pisti kyllä asiat uuteen tärkeysjärjestykseen ja ei ihan pikkuasiat stressaa tuollaisen kokemuksen jälkeen.

Valitettavasti tämä vain kuuluu tähän peliin ja ihmisiä tulee/menee. Vaikea sitä on ymmärtää ja pahalta se tuntuu aina.

[Samii-]

Täälläkin kuoli isä 59 vuotiaana syöpää 2 vuotta sitten ja ikää mulla oli 28v kun isä nukkui pois sairaalassa. 2kk siitä vaimon isä löyty kuolleena eteisestä 52 vuotiaana ja kuoli sydänkohtaukseen plus vaimolla oli tuolloin 24v ikää.

[wonderer]

Kuolema on meillä koetettu etäännyttää tavallisesta elämästä, mutta kuten sanottu, se kuuluu meidän jokaisen elämään jossain vaiheessa. Surussa ei ole muuta mahdollisuutta kuin käydä vaan sen läpi ja antaa ajan kulua. Siinä välillä on hyvä olla armelias itselleen, eikä vaatia liikaa...

[HiTec]

[ame]http://www.youtube.com/watch?v=DX_xr0CmdMg[/ame]
Mummo lähti pari kuukauttas sitten. Täsä biisiä kuuntelin jouluna kotona eikä mitään reaktiota vaan auta armias kun kuuntelin sitä kotimatkalla joulun jälkeen niin kyllä kyynelkanavat aukesi

[J.Phoenix]

- - - - - -

[HallaMaster]

Tuomolle jaksamisia. Kestää varmasti hetki tajuta, mitä on tapahtunut koska noin äkkiä lähti :(

[J.Phoenix]

- - - - - --

[maneesi]

Nuo on aina niin hirveitä juttuja kun läheinen lähtee yhtäkkiä.
Itsellä isä lähti oman käden kautta ollessani 28.
Paljon jäi kysymättömiä kysymyksiä ja avoimia asioita.
Aika parantaa, mutta ei auta unohtamaan...
Osanottoni Tuomolle

[Puuhapete]

Se on kumma miksi sellaiset ns hyvät ihmiset kuolee "huonoja" ennen.
Mumma kuoli kesällä, toisaalta eipä noiden 90+ kuolema mitenkään yllätyksenä tule ja varsinkin kun on sitä jo toistakymmentä vuotta vähän sitä päivää odottanut.

Mutsi kuoli kun olin 22. Oli muuten aika karua ajella yksin sairaalaan talvisena yönä ja se puhelinsoittokin oli aika tiputtava.

[jaarli81]

Mutsi kuoli kun olin 22. Oli muuten aika karua ajella yksin sairaalaan talvisena yönä ja se puhelinsoittokin oli aika tiputtava.

Kuulostaa tutulta. Itsekin samassa ikäluokassa ja kun ambulanssi haki isän ja lupasivat soitella kun selviää mikä vaivaa. Löysin ulkoa tajuttomana kun tulin kotiin kavereiden luota ja ajattelin kun ambulanssi haki, että kaatunut ja lyönyt pään vain. Lääkärin soitto oli tosiaan aika lamauttava kun sanoi, ettei mitää tehtävissä kun aivoissa nyrkin kokoinen hyytymä joka tihkunut pikkuhiljaa ennenkuin alkanut tod.näk. saunan jälkeen vuotamaan rajummin ja aiheutti tajuttomuuden. Tunnetta vaikea kuvailla kun kuuli tiedon, mutta kaikki pysähtyy ja kuulee oman sydämenlyönnin...

Siitä ajeltiin sitten äidin kanssa vajaa 100km Vaasaan ja oli pitkä matka keskellä yötä. Vuorokauden verran pidettiin hengityskoneessa ennen irrotusta. Sama outo olo oli kun sairaalassa oltiin se vuorokausi...välillä tuntui kuin katsoisi tapahtumaa jostain ulkopuolelta ja sellainen olo, että pahaa unta...ei sitä voi uskoa todeksi ja kyllähän sitä jonkun sortin tunnetonta shokkitilaa kesti sen kuukauden ennenkuin sitten ns. tilanne laukesi. Tapahtumana sellainen joka laittoi hulivilipojan elämän tärkeysjärjestykset uusiksi...

[Puuhapete]

Muistan, että olin koulussa liikuntatunnilla, kun kesken kaiken mut tultiin hakeen puhelimeen. Tämä oli siis muistaakseni yötä edeltävä päivä, jossa lääkäri kertoi näkymien olevan huonon.
Syöpäänhän mutsi meni. Kesäkuussa havaittiin ja marraskuussa kuoli.

Ne joilla vielä vanhemmat elää niin ottakaa kaikki irti mitä saatte. Kyllä sitä selviää ilman vanhempiakin, mutta aika yksin sitä välillä tulee olemaan.
Ja turhanpäiväsyyksistä riitely on aivan turhaa.

Setä ja Eno oli mulle isähahmoja. Molemmat vietiin pois ennen aikasesti.

[Ipsi]

Isä kuoli nelisen vuotta sitten, ikää oli liki 80. Oli kakkosen diabetesta ja sydämen vajaatoimintaa jo alla niin keuhkokuume oli siihen liikaa. Taisi olla ihan päivää ennen kun käydessäni sanoi mulle "no niin, lähdetään sitten". Ei sitä ihan kirjaimellisesti osannut ottaa.

[HallaMaster]

Tätä aihetta läpi lukiessani kyllä alkaa osaamaan arvostaa enemmän hyviä kavereita ja perhettä. Se on vaan tietyssä iässä, ainakin osalla kavereistani niin parhaat lapsuuden kaverit unohtuu kun omaa perhettä alkaa perustamaan, mikä on mun mielestä aivan naurettavaa. Itse ainakin pidän todella paljon yhteyttä ja niin aikomus on jatkossakin tehdä. Omasta mielestä ainakin melko loukkaavaa, jos aina sanoo, että "ei vain ole aikaa" Se on vaan tekosyy, kyllä sitä aikaa löytyy. Itse ainakin arvostan hyviä ystäviä lähes yhtä paljon kuin omaa perhettä.

[kapaz]

Mie nyt tiedä mikä unohtuu, tai ei. Tai siis jokaisella on kuitenkin se oma elämä ja niinpitää ollakkin.

Mulla on sellainen "kummatapa" kerran vuodessa ihan itsekseen käydä kävelemässä läpi nämä Kuopion hautaasmaat, missä jokunen kaveri lepää sitä viimeistä untaan.

Kynttilöitä en vie, mutta jokaisen tutun kiven edessä hiljennyn ja muistelen kyseistä henkilöä.
Väliä ei ole onko se joulu tai juhannus, mutta kuitenkin.

Pitää kummasti nöyränä, kun ajattelee, että minä saan olla vielä täällä. Minkä olisi heillekkin suonut.