Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Älykkyyskohtauksia

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Jos pudottaa roskapussirullan kädestään niin että saa siitä ensimmäisestä kuitenkin kiinni niin ei kannata kuvitella olevansa niin nopea käsistään että nykäisee rullan takaisin käsiinsä. Karkeasti arvioituna 4m kerkesi tulemaan pussivanaa lattialle..

    Comment


    • Sulla on kuule Jussi harva kuusi, meinaan en millään taho löytää varastosta tuota kuusenjalkaa, niin saishan sitten senkin samalla;)))

      No joo:)

      Comment


        Eilen iltapäivällä lähdettiin rouvan kanssa leffaan ja ihmettelin että kylläpä on sitkeästi lunta ja jäätä jossain alustassa kun koko ajan kolisee pohjaan. Siinä sitten vielä ennen maantielle kääntymistä poikettiin kaupassa, onneksi. Aika kestävää tekoa Defan tolppajohto näköjään on, 5km raahaaminen taajaman läpi ei jättänyt näkyviä jälkiä...

        Comment


          40 km taas melkein syö jo sen vihreän uloimman eristeen puhki asti... Osasin tätä tuolta toiselta puoliskolta toki odottaa jossain vaiheessa ja olin kiinnittänyt jatkojohdon katoksen seinään niin, että pistoke lähtee siitä jouheasti irti em. tilanteessa eikä riko mitään muuta mennessään.

          Comment


            Opel zafirasta ei pääse kuljettajan ovesta sisään kun on kuulemma tyyppivikana se että kerrää jäätä sinne karmien väliin. Näin erään asiakkaan mukaan.

            Ainut vain että tässä tapauksessa kyseinen vika tuli sillä että auto on seissyt 2 viikkoa lohkolämppärin johdossa. On se kumma jos sitä jäätä kertyy kun sisätilan lämppäri lämmittää 4 kertaa päivässä kahden viikon ajan auton lämpimäksi eikä autoa käytetä saati puhdisteta lumesta sillä välin...

            Comment


              Aika harvat tiivisteet ja suuret toleranssit ovien sovituksessa Opelissa...

              Comment


                Siellä oli oven ja korin väliin muodostunut melko reippaasti jäätä. Ovi aukesi hieman mutta sitten pisti jää vastaan.

                Comment


                • Tulee mieleen oliko se nyt V vai VI Golf. Etuovet rullalla alareunoista valuvan veden jäätyessä ja ovea avattaessa.

                  Comment


                    ommiK se oli IV Golfissa, ja todella vakava ongelma :( !

                    http://www.tuulilasi.fi/kysymys/vw-g...atymisen-takia

                    Edit: ollut myös V ja muissakin.
                    Viimeksi muokannut Killeri; 17.12.2012, 20:06. Perustelu: linkki

                    Comment


                    • Kannattaako laittaa sormi oven väliin jota on laittamassa kiinni? No ei muuten kannata.

                      Comment


                        tähän vain jotta +1. ja jopa +2.

                        Nimimerkillä: Pakettia sormeen.

                        Comment


                          Kannattaako laittaa sormi oven väliin jota on laittamassa kiinni? No ei muuten kannata.
                          Kasikympissä ei toiminut lukituksen kaukosäätö. Kerran heitin kuskin ovea kiinni (ulkopuolelta siis) ja samalla tajusin että raskas avainnippu roikkuu ovessa; vaistomainen reaktio oli koettaa saada nipusta kiinni "lennosta", ettei kolhi maalipintaa... Kyllä se oven väliin jääneen etusormen kynsi parani parissa kuukaudessa. Eikä kovin suurta kolhua tullut ovimaaliinkaan.

                          Comment


                            Mikä helvetti siinä on kun sataa lunta paljon ja tai on joku myrsky niin pitää duunissa olla kansivalu päivä?

                            Comment


                            • ommiK se oli IV Golfissa, ja todella vakava ongelma :( !

                              http://www.tuulilasi.fi/kysymys/vw-g...atymisen-takia

                              Edit: ollut myös V ja muissakin.
                              Pahin on vitosgolffi, siinä kun on pultattavat ovipellit niin ei paljon yksi pelti vastusta jääklimppiä. Sitten kun ovipelti on rullalla, se painaa vekin myös etulokasuojan kulmaan. Nelosessa oli sentään jäykät nurkat ovissa.

                              Nimimerkillä sellaiset satakunta vitosen ovipeltiä vaihtaneena, varmaan paljon enemmänkin. En halua oikeestaan tietääkään.

                              Vitonen on oman arvion mukaan vahvoilla paskimman sukupolven valinnaksi. Sama vika löytyy myös kutosfarkusta joka on vaan köyhä facelifti vitosesta.

                              Comment


                              • Mikä helvetti siinä on kun sataa lunta paljon ja tai on joku myrsky niin pitää duunissa olla kansivalu päivä?
                                Aikoinaa tuo herra Murphy sai kätensä väliin noissa tyehtoneuvotteluissa;)
                                Siitähän on ihan lakikin olemassa.

                                Comment


                                • Myydä moottorikelkka kun vihdoin tulee lunta kunnolla. No, jos se kelkka olis pihaan jäänyt, niin tuskin tulis lunta, vaan vanhatkin lumet sulais pois.

                                  Comment


                                  • 205:sen pösön rattilukko ei murru edes kahden äijän sitä vääntäessä,
                                    tämä seurauksena siitä kun autosta katkesi viimeinenkin avain sählätessä -30 pakkasessa, ja pitihän auton ruoska saada siirrettyä kun jäi bensamittarille seisomaan, lopputilanne oli kumminki se että saatiin äitin pösö työnnettyä rennkaat linkussa lumihankeen kamun kanssa, auton ruori apparin penkillä, olipahan lohduton näky se...

                                    Niin ja Apo Basella (käsirasva tms..) ei hampaita tulisi koittaa pestä..

                                    Comment


                                      Tälle kylälle on kymmeniä vuosia porattu uimahallia. Ei ole tullut aiempien valtuustojen aikana eikä taida tulla nytkään. Joku neropatti tuolta kaukaisimmasta kolkasta oli laskenut että hallin rakentaminen maksaa 16 miljoonaa ja käyttökulut vuodessa 1,6 miljoonaa euroa. Rakennetaan halli ja jätetään ensimmäiset 10 vuotta käyttämättä niin halli on maksanut säästettyinä käyttökuluina itsensä takaisin :)

                                      Aivan selvää valtionvarainministeriö ainesta. Mieluiten vielä autoveropuolelle.

                                      Comment


                                        Aamukahveja keittäessä huomaa että kahvipurkki on tyhjä. Ota kaapista uusi paketti Obamaa ja kaada sisältö purkkiin. Ryhdy etsimään, että missäs vidussa se kahvimitta on...? Ruoppaa pitkällä lusikalla kahvimitta purkin pohjalta ylös.

                                        Comment


                                        • Ei muuten oo ensimmäinen kerta ku noin on käyny itsellekin.

                                          Comment


                                          • melko tuttua täälläkin.

                                            Comment


                                            • Mitä niitä jauhoja purkkiin kaatamaan. Paketista suoraan ja tunteella hieman ravistellen.
                                              No, tätä ihanuutta kestää ainoastaan senaikaa, kunnes vaimo huomaa purkin olevan tyhjän ja kaataa paketin sisällön sinne.

                                              Sitten mittaillaan sillä kahvimitalla ja taatusti on din-normit täyttävää kahvia, juu.
                                              Elämää peliin;).

                                              Comment


                                                Näky Prisman pihalla melko monta älykkyyskohtausta. Ostoskärryille katos johon menee kolme kärryriviä rinnakkain. Keskimmäisellä rivillä yhdet kärryt, vasemmanpuoleisessa rivissä ~10 kärryä ja oikeanpuoleisessa rivissä niin paljon kärryjä että letka ylsi ajoradan puoleen väliin.

                                                Comment


                                                • ja oikeanpuoleisessa rivissä niin paljon kärryjä että letka ylsi ajoradan puoleen väliin.
                                                  Ehkä vanha klisee, mutta "näin toimii osuuskauppaväki".

                                                  Comment


                                                    Tule autolla kotiin, avaa takaovi että muksu pääsee autosta pihalle, nosta sata kauppakassia käsiin, komenna pistämään ovi perässään kiinni, luota että komento meni perille ja unohda koko asia. Seuraavana päivänä mene autoon, ihmettele kun penkki on kylmä ja keskikonsolin päällä jäähilettä vaikka sisälämppäri on puhissut neljä tuntia, käännä virrat päälle ja tajua mittariston varoituksesta että takaovi on auki. ????? Profit.

                                                    Nyt ei harmita enää ihan niin paljon että piti tulla töihin tänään vielä. Sai sentään auton jättää lämpimään talliin ovet auki.

                                                    Comment


                                                    • Nyt ei harmita enää ihan niin paljon että piti tulla töihin tänään vielä
                                                      Katopa vain, eikö aina löydy sitä jotain hyvääkin kaikista asioista kumminkin;).

                                                      Comment


                                                      • tai toinen tapa keittää kahvia on jättää suodatin pussi pois välistä ja työntää purut sinne astiaan. pari kertaa aamulla huomannu ku onkin melko puruista kahvia..

                                                        Comment


                                                          Silloin 11 v tytär oli keksinyt olla kiltti ja keitti kahvia aamulla meille. Kahvit juotiin ilman ongelmia, mutta vasta toista pannua valmistellessani piti kysyä mitä hän oli käyttänyt kun käytetyssä paperisuodattimessa oli vain vähän tummaa pohjalla eikä puruja.

                                                          Ilmeni että hän oli kaatanut suodatinpussiin pika-kahvia. Ei kyllä juodessa aivan heti että näin oli käynyt (mitä nyt kahvi oli vähän laimeaa mutta tuossa kohtaa ei saa valittaa moisesta), eikä hän tietenkään silloin tietänyt eroa pika- ja normaalikahvin välillä.

                                                          Comment


                                                          • Kun seuraavan kerran tarttee laittaa purkka johonkin, ihan vaan hetkeksi, ja mieleen tulee läppärin reuna. Miettikää toiseen kertaan, tai jos sen siihen asetatte, älkää missään nimessä lyökö läppärin kantta kiinni. Oli muuten ihan perkeleen tiukassa.

                                                            Comment


                                                              Vaimo veti kyllä pisteet kotiin tuossa hetki sitten.

                                                              Puhua pälpätti äitinsä kanssa puhelimessa, ja samaan hengenvetoon ihmetteli, että missä hänen puhelin on.

                                                              Sanoin, että mitäköhän sä juuri tällä hetkellä teet.
                                                              Saattoi siinä jokunen naurun pyrskähdys päästä :)

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X