Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Kun kaikki ei menekään kuten elokuvissa

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #31
    Alkuperäinen kirjoittaja jasso
    Näinhän se on, että jarruletkun vaihto tarkoittaa aina kaikkien putkien uusimista melkeinpä sylinterille asti.
    Ketjun alussa kertomani toista vuotta kestäneen projektin jälkeen rajoitin ropaukset sellaisiin hommiin, jotka pystyy tekemään kerrostalon parkkipaikalla.

    Viime keväänä viimeisenä askareena ennen myyntiä sain päähäni vaihtaa etujarruletkut, johan ne 22-vuotiaina hieman kuluneilta näyttivät. Tällä kertaa Brucekin olisi jäänyt kakkoseksi: Letkut jarruletkuavaimilla sievästi kiertäen irti, uudet paikalleen, ilmaus ja koeajo. Aikanaan tehty huolellinen ruostesuojaus osoitti jälleen hyödyllisyytensä.

    Comment


      #32
      Jippii, jippii.

      Kansi tuli koneistuksesta ja on nyt taas entistä ehompi. Nokassa ei ollut sanomista, pakovenojen ohjurit oli väljät ja venojen tiiviydessä kuppeihin oli sanomista. Laittoivat samalla uudet hytikkanostimet ja toki venttiiliohjurien kumit. Kannesta tuli koneistuksen jälkeen heidänkin sanojensa mukaisesti uuden veroinen. Rahaakin paloi vain kohtuullisesti 180e.

      Pakosarjan hitsaaminen onnistui myöskin. Pintojen kesken oli suoruudessa havaittavissa selvä poikkeama, joka mitä ilmeisemmin ei ole syntynyt ainakaan kokonaan hitsauksesta. Suoristus onnistui kannen koneistuksen yhteydessä, joten nyt toivottavasti pitäisi kestää.


      edit: Ei jaksa erillistä projektiketjua tehdä, joten laitetaan nyt pari räpsittyä kuvaa kasatusta kannesta saataville tänne.
      Viimeksi muokannut jasso; 17.1.2008, 20:40.

      Comment


      • #33
        Audista taas kiristelty edellisen omistajan vaihtamia osia. Mikäköhän siinä on, että kaikki pitää jättää löysälle.

        Edellinen omistaja oli vaihtanut ainakin jakohihnan, jarrusatulan, venttiilikopan tiivisteen, flektin anturin, tulpanjohdot.

        Nyt on kampiakselin pultti kiristetty ja laitettu jako kohdilleen, jarrusatula kiristetty ja tehty homma muutenkin uudestaan kunnolla, venttiilikopan tiiviste vaihdettu uudestaan, flektin anturi kiristettu ja aiemmin vaihdettujen antureiden katkotut sähköjohdot korjattu kunnolla. Ja tulpanjohdot vaihdettu oikeisiin.

        Kaikki ne meneekin autoja ropaamaan. Sitten pitää vielä hukata osia, mm. suuttimien "lukituspelti" on hävinnyt.

        Ilokseni vielä huomasin, kun tutkin syytä huonoon valotehoon, että näppärästi on maalattu umpiot vannehopealla.
        Eivät ihme kyllä katsastuksessa edes huomanneet moista viritystä.

        Comment


          #34
          Viimein sain 200:sen käyntiin ja ulos tallista. Vielä jäi ropattavaa, sillä peräöljyn vaihdossa huomasin kardaanin tukilaakerin olevan täysin päreinä. Lisäksi torsenin takastefa vuotaa.

          Alhaalla tuli huomattua myös yllätäen molempien änärin kannatinkumien murtuneen päreiksi. Yllättävää, koska kumit ovat vuoden vanhat. Ilmeisesti euron tarvikkeen ja 20euron orkkiskumin välillä on jotain eroa.

          Ja vielä jotain kivaa. Akku oli päässyt tyhjäksi remontin aikana eikä ottanut enää yhtään mitään vastaan. Ihan kiva. Viime vuoden maaliskuussa ostettu Fiaamin TM:n testissä hyvin menestynyt akku. Onneksi takuu on 2vuotta, joten maanantaina lampsin vaatimaan uuden tilalle. Ei voi kauheasti sitä akkua kyllä kehua.

          Ylimääräisiä hikikarpaloita remontin loppupuolella aiheutti vielä määräjakajan kannessa aivan siinä kumituutin lähdön vieressä oleva ruuvi. Ruuvi oli selkeästi jälkeenpäin laitettu ja esti kumituutin irtoamisen, joten otin sen irti. Bentleyn selailu kertoi kuitenkin, että ainakin MC:ssä kyseisessä paikassa pitäisi olla CO-säätö. Bentleyn mukaan siinä pitäisi olla tulppa, johon jotenkin sitten säätöä varten pitää ensin porata reikä ja reiästä jollain VAG:n spesiaali pitkällä ja kapealla työkalulla voi säätää CO-arvoja. Nyt siinä oli isohko ruuvi ja ruuvin ympärillä repaleinen kumiputki. Vastamutteri oli ruuvissa kiinni ja vastaava kuin esim. tulpan kärjissä on eli oikeasti sen pitäisi olla jossain puristettuna kiinni. Joku tuota siis on ropannut aiemminkin.

          Pitkällisen itkemisen ja pohdinnan jälkeen totesin kuitenkin, että tässä mallissa kohdassa on vain suora reikä alas ilmanpuhdistukoteloon ja ilmaläpän akseliin. Ainoa mitä tuosta voi siis säätää, on ilmaläpän maksimi liike eli vaikuttaa vain kaasua nostettaessa läpän ylisvingaukseen. Naputtelin vastamutterin siihen kyseiseen reikään sisään, koska siihen se varsin selvästi kävi. Ruuvin ruuvasin niin alas, että ilmaläppä ottaa juuri pulttiin kiinni kotelon reunan sijaan. Tiedä sitten onko mitään merkitystä koko jutulla.

          No sentään kone kävi todella nätisti ja uusilla hytikkanostimilla nakutus hävisi koekäytön aikana pikkuhiljaa olemattomiin. Ihan onnistunut remontti.

          Ja sitten tapahtui vielä näin :)
          Viimeksi muokannut jasso; 26.1.2008, 23:30.

          Comment


          • #35
            Näyttäs vähä laittavan hanttiin ton auton kanssa ;)
            Mulla olis jo palanu päreet.

            Mutta ei sitä varmaan enää myydä kannata, kohta siinä kunnossa ettei noin hyviä saanu uutena ees kaupasta ;)

            Comment


              #36
              En ole tuota kertaakaan ajatellut myyväni, vaan päinvastoin pitää sen pitkään. Vastahan tuon vajaat kaksi vuotta sitten ostin. Pidän edelleenkin kyseistä peliä jopa jonkinlaisena löytönä. Älkää rikkoko illuusiotani :)

              Harrastusauto, joten päreet eivät ole palaneet kertaakaan, vaikka täällä vauhkoankin. Ainoastaan välillä kylmii, kun pitää hunajata laittaa osiin reilummin. Työmäärä on puhdasta vapaa-ajan harrastusta.

              Noh, toki harrastukset maksaa :)

              Comment


                #37
                Ja sitten tapahtui vielä näin :)
                Itsellä on tehnyt monta kertaa akun irroituksessa saman jutun, että kello näyttää mitä sattuu. Lienee sitten ominaisuus. :)

                Comment


                  #38
                  Talvirenkaiden allelaitto 4h ekana päivänä, 3h seuraavana. Ekat kolme pyörää meni
                  15 minuutissa, mutta se neljäs. Työkaluina moska, taltaa, xzn- ja torxpäitä, pora-
                  kone, poravasara, lukkopihdit, jne. Arsenaali oli mittava, ja antautuihan se viimein.

                  http://www.iki.fi/~harald/audi/pulttiperhana.png

                  Comment


                    #39
                    Joo-o, omasta selvitin kaikista pyörännavoista ja muttereista kierteet, jotta edes tulevaisuudessa sais hyvin ne auki ja kiinni.

                    No vasemmasta etunavasta oli 3 tapin kierteet ja mutterit vähän selvitystä vaille.
                    Nyt pelaavat kuin ajatus. Tosin mutterit menee vaihtoon(kevyempiin/parempiin)

                    Comment


                    • #40
                      Ristikko avaimella on aika nätti ottaa tiukka mutteri irti.
                      Vääntää avainta ja samalla iskee vasaralla ristikon päähän, hiacen mutteritkit lähtee aika nätisti irti.

                      Comment


                        #41
                        Omassa tapauksessa laitoin orggis avaimen kiinni, ja painoin jalalla kevyesti, kuului naks. Murros-
                        pinta kertoo että materiaalivika. Pultin loppuosassa ei kyllä ollut materiaalivikaa enää, kele.

                        Comment


                        • #42
                          joo o minullakin piti vaihtaa ''vain'' pakoputki, tilasin varaosa liikkeestä katin ja siitä taakse asti pakoputken, muuten hyvä mutta keskiosa oli 2.0 mehupilliä ja kattia ei saanut. noh keskiosa putki tehdastilaukseen kuten myös katti kun ei löytynyt maahantuojalta. Tässä meni 3kk, mutta kattia ei enää walkeri valmista. Noh katti tuli tarvikkeena eilen joten häätyy ruveta veistelemään. auto seissyt lokakuun alusta saakka tallissa kun on odoteltu pakoputkea.... noh ompahan ollu aikaa vaihdella osia ja laitella pikku nippeliä ja nappelia tässä odotellessa..
                          Viimeksi muokannut FLeba; 30.1.2008, 01:06.

                          Comment


                            #43
                            Case: valopesureiden pumpun vaihto
                            Ajoneuvo: B6
                            Paikka: Kerrostalon piha
                            Aika: perjantai ilta

                            Ongelma 1

                            Piti sitten vaihtaa se pumppu kerran ei pesureita ole käytössä. Sisälokari irti, ok. Pumppu
                            säiliöstä ahtaassa rako nostettuna, ok. Pistoke irti, ok. Vesiletku naks, pumpun runko poikki ja
                            pää jäi letkun sisään. Letku on tietysti määrämittainen joten ahtaassa raossa sai sitten nysvätä
                            pala kerrallaan pois kunnes huomasin että noin 10-15cm eteenpäin on liitos. Siitä letku irti ja
                            ulos, nyt sai kunnolla otetta nahkameisselillä jotta sai pätkän pois. Letku takaisin, pumppu
                            kohdalleen ja

                            Ongelma 2

                            Kumitulppa muljahti säiliöön sisään. Taitaa kumi olla vielä melkein kelluvaa sorttia, joten se
                            karkasi heti kättelyssä. Alasäiliön kolme pulttia irti ja veto alaspäin alimman korvakkeen
                            ohjattuani irtosi. Sormilla +2°C vedessä nam. Sain kuin sainkin kalastettua sormella sen verran
                            että pihdeillä ote ja vetämällä kumitulppa ulos. Takaisin kasaan.

                            Ihmeellisyys 1

                            Helmikuussa on nyt tullut tehtyä taka- ja etujarrujen remppa B5:een, sekä palojen vaihto
                            tuohon B6:een. On vielä ollut sellainen mukava keli ettei ole tullut kuuma, eikä myöskään
                            varpaita tai käsiä ole palellut. Ihmeellistä. Aivan kuten elokuvissa!

                            Ihmeellisyys 2

                            Uusimmassa TM:ssä kehuttiin 190tkm ajettua B6:ta (oli muuten 1.8Tsq) miten hyvin se on
                            suojattu sieltä täältä. Minä löysin hermannin mokan! Jostain pääsee sisälokarin ja roiskeläpän
                            taakse kuravettä, ja se kiinteä aines pakkaantuu sisälokarin taakse. Tuolla sai sitten kaivella
                            tuota hienon hienoa paskaa pois. Tuohonkin pitäisi keksiä jotain ettei jää tuollaista kostee
                            muhimaan lokarin alaosan sisään.

                            No, pahemmin olisi perjantaiillan voinut viettää, vaikka telkkarin edessä. Nyt ei mennyt kuin
                            kaksi asennuskaljaa, josta toinen vasta loppui loppusiivouksen jälkeen.

                            Varusteista niin Shellin asemalla on myynnissä sellainen yhden ledin yhden watin otsalamppu,
                            hinta on noin 20? mutta voin voimakkasti suositella. Valoa on, ja pitkään. Hihnoja on kaksi,
                            toinen pään ympäri ja toinen pään päältä takaosaan. Valo on nivelletty niin, että sen voi säätää
                            ylös-alas. Toinen hyvä varuste on k-raudasta ostetut piukat jotkut puutarha- tjms hanskat,
                            taitavat olla nylonia tjms sillä eivät ime kosteutta ollenkaan, ja kuivuvat märkina lämpimässä
                            kädessä nopsaan. Hanskat on päällystetty jollain kumisella tavaralla joka on aika nahkeaa,
                            antaa hyvin otetta. Ovat vielä niin ohuet että hanskat kädessä voi hyvin pyöritellä M5 pultin-
                            kantoja.

                            Comment


                            • #44
                              Juuh!!!
                              Saabista startti paskaksi, noh katotaan että ompa vittumaisessa paikassa...
                              -pakosarja irti prkl eihän täältä kunnolla käsiksi pääse...
                              -sähköjä pikkasen korjaillaa, konehuoneesta kaikki sähköt pois
                              -konepois
                              -sisäsähköt pois
                              -bensatankki pois
                              -sisuta pois



                              Nyt on auto seissyt ihan riittävästi ja pitäisi jostain se motivaatio kärpänen päästä purasemaan... ei sillä siis näillä keleillä muuten väliä o kun on avo mut olis se kiva kesällä tääs päästä kylälle pätemään sillä... ;)

                              Comment


                                #45
                                Joo, tässä pakkasten ja sulien kelien vaihdellessa oli kaikenlaista häikkää sähkölukon, hälyn ja muun sellaisen kanssa. Ajelinpa täihinkin hälyt päällä, kun (ilmeisesti) virtalukkoonkin pääsi lunta. Avaimen mukana. Mutta tilanne rauhoittui tammikuulla, kun kaara oli kuivassa ja lämpimässä viikonlopun yli.

                                Nyt sitten samankaltaisessa vaiheessa sisävalot ja ne ovissa olevat punaiset valot jäivät palamaan, eivätkä sammuneet millään. Ei edes Stockan parkkihallikuivatuksella. Otinpa siis sulakkeen irti, aamuthan jo hieman vaalenevatkin.

                                Kyllästyin kuitenkin tilanteeseen, pitäähän auton olla tip ja top, joten mars pajalle. Muutama minuutti ankaraa syynäystä ja asentaja pamautti pelkääjän puolen oven kiinni. Valot sammuivat, kuten pitääkin. Ei laskutusta, mutta ilkeääkö tuonne huoltoon enää mennäkään ...

                                Comment


                                • #46
                                  Audista taas kiristelty edellisen omistajan vaihtamia osia. Mikäköhän siinä on, että kaikki pitää jättää löysälle.
                                  Samaa ihmeteltiin kaverin kanssa, kun vaihdettiin urssiin jakohihnaa.
                                  Kuuluisin lause oli sinä päivänä : - "Eihän tää ollut edes kiinni".

                                  Sitten on takakontissa muutama muoviosa, joista ei ole mitään hajua, mihin
                                  kuuluisivat. Pitää varmaan laittaa muutama kuva, tunnistus leikki mielellä,
                                  että löytäisivät oikeat paikat, tai sitten ne ei edes kuulu koko autoon.
                                  Vag : n logot niissä on.

                                  Comment


                                    #47
                                    Tuohon aiempaan valopesureiden pumpun vaihtoon liittyen, tein näköjään saman homman tuohon b5:een. Eikä ikinä opi, samat virheet tuli tehtyä.

                                    Comment


                                    • #48
                                      Mun ensimmäinen audini on nyt maksanut ostohinnan päälle 3200€! (liike maksanut noit 2800€)
                                      Vielä olis korjaamatta varmasti touhu tonnilla joten karkeesti uskallan arvioida kokonais summaksi ~4200€

                                      http://www.audiclub.fi/audifinns/sho...ghlight=reilua (useimmat viat)
                                      http://www.audiclub.fi/audifinns/showthread.php?t=60486 (n75 tilalla turbo olikin paskana)

                                      Comment


                                        #49
                                        Toni, et ole yksin. Tuohon B5:een on upponut saman verran, omasta kukkarosta tosin. Kaikki ei
                                        toiminnan kannalta oleellisia, mutta pitäähän nyt xenonit ja ässäpuskuria olla :)

                                        Comment


                                        • #50
                                          Mulla meni audin peruskunnostuksiin noin 3000-4000e/vuosi pari-kolme ekaa vuotta, mut ajattelin että sehän on normaalia. Sitten kun se alkoi olla muuten hyvässä hapessa niin vietin parin kk illat ja viikonloput pienen piristelyn merkeissä. Valmistuttuaan syttyi moottoritilassa tulipalo, jopa kerran pääsin ajamaan sitä ennen. Ei sekään ihan käsikirjotuksen mukaan mennyt...

                                          Comment


                                          • #51
                                            Mikäs siellä syttyi? Mulla on 2kg sammutin kontissa. Ei riitä mihinkään, mutta jos sen verran auttaisi se ja palovakuutus, ettei syttyisi.

                                            Comment


                                            • #52
                                              onneks on kohtalontovereita :D

                                              Comment


                                                #53
                                                Urssista sano lämppärin tuuletin moottori sopimuksen irti, ajattelin samaan konkurssiin vaihtaa kennon kun kerta koko höskä sieltä pitää esiin kaivaa. No osat motonetistä ja lauantai ja sunnuntai asennusta.
                                                Ei muuten mahtunut motonetin kenno kotelon sisään ilman letkulähtöjen lyhennystä.

                                                Rystyset verillä luulin saaneeni homman tehtyä ja ajattelin laittaa auton pyörimään että näkee vuotaako kennon liitokset, paskat se mitään käyntiin lähtenyt. Ilmeisesti halli mennyt tai sen johdot (00515 - Camshaft Position (Hall) Sensor (G40)
                                                30-00 - Open or Short to B+).

                                                Nousi jo kylmä hiki otsalle jos joutuu vielä sen hallin sieltä nokkapyörän takaa kaivaa esiin. Aletaan olemaan meikäläisen korjaus taitojen rajoilla.

                                                PS. Tuuletin ainakin toimii. ;)

                                                Comment


                                                  #54
                                                  Golfin jurina selvittelyä.

                                                  Laakerit vaihdettue eteen, jurisee kuitenkin ja nyt alkoi naputtaa, ajattelin että selvä ulompi nivel.

                                                  Motonetissä oli kaksi erilaista niveltä myyjä ehdotti että ota molemmat ja tuo se takaisin mikä ei käy.

                                                  No vetari irti ja nivel pois, ei mitään havaittavaa vauriota, eikun uutta tilalle.

                                                  Ekassa paketissa oli nivel pulttikiinnityksellä ja paketissa luki passat. Toisessa paketissa oli sitten tietysti väärä nivel.

                                                  Tuli kyllä motonetin umpisokeat pässit kirottua alimpaan helvettiin, sillä tsekkasin TOISEN nivelen motonetin tiskillä mutta en toista.

                                                  Kiva kasata vanha nivel takaisin.

                                                  Se tästä puuttu vielä että jurina ei poistukkaan

                                                  Comment


                                                    #55
                                                    Osien sopimattomuus on äärimäisen rasittavaa, varsinkin kun sen huomaa vasta, kun kaikki on jo purettu asennusta varten.

                                                    Kaverille tein jarruremontin vastikää hänen valmiiksi Motonetistä ostamilla osillaan. Hyvin meni, kunnes tuli aika laittaa uudet takalevyt paikoilleen. Takalevyjen sijaan paketissa oli etulevyt. Tulihan siinä jo ensiksi kirottua oma typeryys, kaveri ja sitten kaverille soiton jälkeen yhdessä Motonetin myyjät, kun kertoi kahdesti vielä kysyneen myyjältä, että onhan tässä nyt varmasti takalevyt. Tarkempi tutkiskelu paljasti, että vika olikin varastomiehessä. Joku tunari oli mennyt laittamaan etulevyjen Motonetin osatarran takalevyjen laatikkoon.

                                                    Ei muuta kuin vanhat nuijitut ja muutenkin reilulla kädellä irti puretut loppuun kuluneet levyt takaisin kiinni ja odottamaan seuraavaa viikonloppua. Kyllähän sitä kovasti oli tarkoistus varmistaa ennen yhdenkään pultin avausta ensin osat, mutta se vain jäi taas itse asennus vaiheeseen.

                                                    Mikään ei ota päähän niin, kuin vanhojen osien pakon edessä takaisin laittaminen.

                                                    Comment


                                                    • #56
                                                      Audin kirous jatkuu.
                                                      Nyt se viimein oli tulipalon jäljiltä taas kunnossa. Jälleen kerran entistä ehompana. Koko koppa maalautettu uudestaan hetki sitten, luonnollisesti kaikki hommat maalin ruiskimista lukuunottamatta väkerretty omin pikku kätösin tunteella ja vaivaa säästämättä. Päätin poikkeuksellisesti ulkoistaa pienen huoltohomman johonkin mitättömän olemattomaan syyhyn (taloremontti helvetillisen kiireellä aikataululla) vedoten.
                                                      Virhe. Korjaamossa sattui vahinko yhteentörmäyksen merkeissä ja autosta tietenkin särkeentyi osia, jotkut jopa sellaisia mitä ei saa uutena enää rahallakaan...

                                                      Tälläkertaa pääsin ajamaan jopa pari-kolme kertaa hipellyksen ja rikkoutumisen välillä, eli jotain edistystä viime kertaiseen episodiin.
                                                      Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin jälleen. Ehkäpä ajaminen tuolla paholaisen riivaamalla(?) härvelillä pitäisi lopettaa kokonaan ennenku sattuu jotai oikeesti vakavaa...

                                                      Comment


                                                        #57
                                                        Kaverille tapahtui lähes elokuvamainen tapahtuma, jossa oli vakava loukkaantuminen hyvin lähellä. Oli niin merkillinen tapahtuma, että itsekään en moista osannut ennen tätä mitenkään edes ajatella varovani.

                                                        Kaveri oli ihan normaalisti vaihtamassa Sprinteriin etutukivarsien alapalloniveliä. Tappi lähti hienosti irti tolpasta. Kyseisessä alatukivarressa pallonivel on irrotettavaa mallia ja on booreilla työnnettynä kiinni alatukivarressa. Moinenhan ei ilman lämpöä irtoa, joten kaveri alkoi ihan normaalisti pillillä lämmittämään alatukivarren ja pallonivelen liitoskohtaa.

                                                        Ihan normaalia lämmittämistä, kunnes yllättäen tapahtui jotain varsin merkillistä. Alapallonivelessä olevat pallon alapuoleiset rasvat kuumenivat ja höyrystyivät. Kun höyrystyminen pääsi kriittisen pisteeseen, pillin liekki iski ratkaisevan sytytyksen. Koko pallo räjähti irti kuopastaan tykin lailla. Kuulemma rinnassa haalarien lävitse tuntui ihan kunnollinen paineaalto ja korvissa soi vain yksi nuotti. Paukku oli niin kova, että kaveri kertoi juosseensa hetken päästä vielä peilin eteen tarkastamaan, ettei naama ollut veressä.

                                                        Onni oli, että pallonivel osoitti silloin alaspäin, joten kuula räjähti kaverin sylin sijasta lattiaa kohden. Räjähdyksen voimasta kertoo jotain se, että kuulaa ei meinannut löytyä mistään. Lopulta se löytyi illemmalla tallin edestä pihalta. Kukaan ei siihen kuulan ollut koskenut, joten pakko se kai on uskoa, että kuulo kimpoutui tallista noin 5m matkan avoimista ovista aina ulos asti.

                                                        Otin suttuisen (vain kännykkä kuluneella linssillä oli taskussa) kuvan räjähdyksen jäljistä palloniveleen. Pallonivel oli kyllä todella väljä, mutta silti vaati aika paukun, että pallo lentää kupista ulos asti murskaten rautaprässäykset.

                                                        Kieltämättä oli erittäin hyvä onni matkassa. Jos pallo olisi osoittanut kaveria kohti, olisi tullut rumaa jälkeä.
                                                        Attached Files

                                                        Comment


                                                          #58
                                                          Niin sanotusti läks ku lämpes.

                                                          Comment


                                                            #59
                                                            Joskus aikoinaan JAKKissa tapahtu just samaa ku yks poopeli oli vaihtamas portteriin yläpalloniveltä. Kajahti kyllä aika perkeleesti. Ei muuta tapahtunu ku et lievää tinnitusta oli jälkeenpäin :)

                                                            Comment


                                                            • #60
                                                              Viime talvena (-07) vaihdoin autotallissa kelkkaan tehoputkea ja äänenvaimenninta. Vaimennin paikoilleen vain osalla jousista. Startilla käyntiin, ei millään starttaa. No, siinä hetken ihmettelin että missä vika, no, sammutusnappula väärässä asennossa.
                                                              Ja kertalaakista kone käyntiin kamalan pamauksen kera. Hetkeen en tajunnut mitä tapahtui, kuulo meni hetkeksi.

                                                              Eli siinä kun olin sahaillut konetta käyntiin, niin sen kone saanut liikaa bensaa, että se sitten pamahti ja kajahti putkessa oikein kunnolla. Vaimennin muuten irtosi aika miehekkäästi putkesta.

                                                              Sisälle kun menin, niin parempi puolisko tuumas, "jaa, mää luulin että ammuit ihtes!" Ei oikein tiennyt iteäkö vai nauraa. ;D

                                                              Pamaus oli niin kova, että naapurin isäntäkin tuumas, että hän jo säikähti, että mitä sielä tapahtuu.

                                                              Taas näki sen, että kun tarpeeksi innoissaan jotain tuusaa, niin ei kaikkea tule ottaneeksi huomioon, ja näinkin voi käydä.

                                                              Ja kyllä, kuulo palasi vähitellen.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X