Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Nyt ottaa päähän!!!

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Kumma kyllä itellä ei ole Soneran kanssa ollut ongelmia, vaikka jo useamman vuoden ollut asiakkaana.
    Sama vika rahikaisella. Työkseni selvittelen päivittäin muunmuassa Soneran asoita. Vielä ei ole tullut vastaan virhettä joka ei olisi johtunut jostain jälkeenpäin selvitettävästä syystä. 99,99% kaikki laskutus tulee automaattisesti eikä siellä koneet tee inhimillisiä virheitä. Laskutuksen virheellisyys johtuu nykyään järjestään siitä että on tehty jotain liittymämuutoksia joko itsepalveluna, puhelinmyynnin koijaamana tai muulla tavoin kytketty/poistettu palveluita vaikka keskellä laskutuskautta eikä ymmärretä niiden vaikutusta laskutukseen.

    Aika tarunhohtoista olisi jos niinkin verisesti kilpaillulla alalla kuin matkapuhelin- tai nettiliittymissä voisi laskuttaa ylimääräistä muka "vahingossa". Aika tarkkoja ja hintatietoisia kuluttajat kuitenkin ovat näissä asioissa tänä päivänä.

    Comment


      Piti käydä vähän asioilla äsken, mutta jäi käymättä. Melkein ajoin päin keskikoroketta, kun ohjaustehostus hävisi ihan yllättäen. Kyllähän sillä vielä ajaa, jos jaksaa. Käsivarret ovat kovilla. =)

      Comment


        Kummasta?

        Comment


          Vanhasta herrasta. Aatuksi kutsutaan.

          Comment


          • Alkuperäinen kirjoittaja niksu Näytä viesti
            Tais nämä tämän päivän YT-uutiset meinata sitä, ettei kannata haaveilla työsopimuksen jatkosta syksyllä.
            Kylmää kyytiä..

            Comment


            • Audi ja ristipää ruuvit. Sit joku tavan taukki joka on niitä aikasemmin koittanu aukasta muljannu kannat tuhannen paskaksi. Miksei oo voitu tehtaalla laittaa ihan tavan pultteja....

              Comment


                Civic ajoi liikennevaloissa perään.

                Rouva, joka civiciä ajoi lähti sitten karkuun. Käännyin siis sivukadulle, ja kun olin ylittänyt suojatien lähti rouva suoraan vauhdilla.

                Poliisin paikalletulo kesti 1 h 30 min.

                Edelleenkään rouva ei hyväksynyt että hän oli syyllinen, ja intti poliisia vastaan joka tilanteessa. Ehdotti jopa että minulle tulee sakkoja kun odotellaan poliisia.

                Karkaamisesta huolimatta ei saanut kuin varoitusta. Edes karkaamisesta ei tullut mitään, "hän oli varmaan aika järkyttynyt".

                Ainoa iloinen asia on että sain ajamalla kiinni etten joutunut omasta pussista/vakuutuksesta maksamaan. Tai no, toinen asia oli poliisin asiallinen asenne ja lehmän hermot.

                Comment


                  Olitko edes kotinurkilla? Mietin vaan että jos Larussa kestää miekkataksin saaminen 1½ tuntia niin täällä provinsseissa saa kohta unohtaa koko asian. Eipä niitä juuri liikenteenvalvonnassakaan enää näy.

                  Eihän noista mitään saa kun vähän järkyttyneenä jotain selostaa. Jos ei muuta niin mahdolliset bonukset lähtee ja saa vielä kotona äijältään selkäänsä kun on Honda läjässä.

                  Comment


                  • Omaa kakkosauton virkaa toimittava passatti, päätti että laatikko morjestaa. Ykkösauto sentää pukeilla, odottaa että saisi konerempan joskus viimesteltyä, puuh.. Vika sentään vielä siedättävä, pykälät ei vaan tahdo pysyä pesässä, joutuu varsinkin pienempiä vaihteita pitään kepistä paikoillaan. Ei sentään vastaan tarvi vääntää, riittää kun ei anna kepin vaan valahtaa pois lovesta. Ilmeisesti jokin vastajousi korkannu lootan sisällä, vivustoissa ei mitään näkyviä vaurioita.

                    Comment


                      Suosittelen kertainvestointina järeähköä mustekalaa. Wanhan Accordin askissa ei joskus pysynyt enää vitonen tuvassa niin venyttelin mustekalan keskikonsolin takaa ympäri ja sillä aina työmatkan ajaksi maantiellä vitonen hirtettynä. Eipä se montaa viikkoa auttanut ja lopulta ei enää käsivoiminkaan painaen tahtonut pysyä kuin tasakaasulla. Pienikin kiihdytys pullautti vitosen pihalle. Ajoin sitten pari kuukautta nelosella ja auto kiertoon.

                      Comment


                        Auto kuume puraisi pahasti. Huomenna tulee tili ja lauantaina se taitaa mennä. No onpahan taas seuraavaksi kuukaudeksi syytä käydä töissä.

                        Comment


                          Voi jestas, joko on aika härkäiset tilit tai halvat huvit :)

                          Comment


                            No kesäharjoittelijan palkat ei kovin kummoiset ole. Tosin ei tuo autokuumeen kohdekkaan, 12 vuotta vanha volkkari.

                            Comment


                              Alkuperäinen kirjoittaja hopsis Näytä viesti
                              Olitko edes kotinurkilla? Mietin vaan että jos Larussa kestää miekkataksin saaminen 1½ tuntia niin täällä provinsseissa saa kohta unohtaa koko asian. Eipä niitä juuri liikenteenvalvonnassakaan enää näy.

                              Eihän noista mitään saa kun vähän järkyttyneenä jotain selostaa. Jos ei muuta niin mahdolliset bonukset lähtee ja saa vielä kotona äijältään selkäänsä kun on Honda läjässä.
                              Kotinurkissa ja kotinurkissa. Hermannin rantatie on vissiin alle 10 km etäisyydellä himasta joten ristille nostettuna voisin huutaa että "Petrus, himasi näkyy täältä". Kotinurkkaa siinä mielessä että ajan siitä päivittäin kahdesti. Peräänajo tapahtui sen "Bensan Hinta" kuuluisan hermannin rantatien Nesteen edessä punavalojen lähtöyrityksen jälkeen (joku jenkki stumppasi valoihin neljä auton verran edessäni). Saavutin epäillyn tilastokeskusta vastapäätä olevan työpajankatu 8 parkkipaikan kohdalla johon se kurvasi.

                              Huvittavaa että A) poliisi tuli skootterilla, B) epäillyn 12 v poika tuli paikalle tunnin päästä ja rupesi peililasien takaa änkyttämään poliisisedälle jotain mun crocsien ajokelpoisuudesta, C) rouva ei lähtiessäni oikein halunnut kätellä, D) rouvan änkyttely jatkui lähtiessäni, E) taidanpa vielä tuntea (tavallaan, taustat) epäillyn.

                              Ei huvita että miekka-pojan paikalle saaminen kiirellisyysjärjestyksessä kestää 1,5 h. Se tarkoittaa joko sitä että porukkaa ei vain ole tai sitten, vielä pahempaa että tärkeysjärjestyksessä on paljon pahempien tapausten kanssa tekemistä.

                              Näkymä ko. perheen kakkosautosta oli sellainen että minä saan selkääni kun tulin peräänajetuksi.

                              Se pusu sinänsä ei niin harmita, mutta että jäädään katsomaan että minä kurvaan sivukadulle ja vasta sitten jatkaa suoraan (karkaaminen) panee epäilyttämään. Juovuksissa, huumeessa, "järkyttynyt", katsastamaton, veroton on nyt muutama mikä tulee mieleen (ei se sarjakuva). Tottakai sitä lähtee perään.

                              Tapaus olisi ollut todella paljon helpompi jos rouva (johdon assistentti, 60v) olisi tullut perässäni Nesteen pihalle selvittämään asiaa.
                              Viimeksi muokannut haraldh; 14.6.2012, 22:10.

                              Comment


                                Kiteytän vitutukseni. Rouva ei sanonut anteeksi.

                                Comment


                                  Karkaamisesta huolimatta ei saanut kuin varoitusta. Edes karkaamisesta ei tullut mitään, "hän oli varmaan aika järkyttynyt".
                                  Peräänajosta itse sain sakon 15 vuotta sitten. Syy:liikenteen vaarantaminen. Sen jälkeen olen ollut parissa kolarissa, jossa toiset osapuolet syyllisiä. Ei sakkoja vaikka kylkeen ajettu.
                                  Voitte ajatella, mitä mieltä joskus olen virkavallan asenteista ja suhtaumisesta. Toisessa näistä tapauksista, kun ex-tyttöystäväni auton kylkeen vanhus ajoi pihasta, poliisi sanoi, että eihän me tälle vanhalle herralle sakkoja anneta. Huomautus on varmaan riittävä. Voitte uskoa, että oli sioittelu lähellä.

                                  Tuo rouvahan olllut täys kakkapää haraldhin tapauksessa.

                                  Comment


                                    Siinä vaiheessa kun syylarin flekti lähti käymään hondassa selvisi että siinä on jotain vikaa. Siksi se varmaan pysähtyi. Järkyttyneen oloinen oli kyllä, sanottakoon hänen puolustuksekseen. Mutta kilpapurjehtijan ei pitäisi säikkyä vähästä, eikä varsinkaan unohtaa sitä "oho, selvitetään tämä"-osaa kilpapurjehduksesta.

                                    Minua suorastaan vituttaa että jouduin hiukkasen mahdollisesti rikkomaan joitain liikennesääntöjä saadakseni tämä epäilty kiinni. Tähän voisi ehkä liittyä suojatiellä ajamista, 53 km/h ajamista 50 alueella sekä ehkä vanhoihin keltaisiin ajamista, tai jotain sellaista. Rupean ymmärtämään ambulanssinkuskeja sanotaanko näin, sekä myös motocross-kuskeja.

                                    Sellainen kutina jäi että ellei flekti olisi lähtenyt räpättämään rutistuneen civicin jäähdyttimen takana ja näin keskeyttänyt ajon olisi ajo jatkunut kotipihalle asti. Maksumieheksi olisin joutunut.

                                    Olen itsekin syyllistynyt peräänajoon joskus -91. Jäin paikan päälle selvittämään asiaa.

                                    Onko tuo karkaaminen syyttäjän asia, vai onko tuo tavallista että saa lähteä osuman jälkeen jatkamaan "järkyttyneenä" matkaansa? Taitaa kuitenkin olla Tieliikennelain alainen, ja näin ei ole asianomistajan asia.

                                    Comment


                                    • Alkuperäinen kirjoittaja Lipponen Näytä viesti
                                      No kesäharjoittelijan palkat ei kovin kummoiset ole. Tosin ei tuo autokuumeen kohdekkaan, 12 vuotta vanha volkkari.
                                      sillä samalla rahalla varmaan sais sen AEB tekniikan... ;)

                                      Comment


                                        Harald: Jos asiassa ei tule kutsua kuulusteluun, ei kumpikaan osapuoli saane sakkoja. - Voit kyllä halutessasi tehdä tutkintapyynnön, sillä rikoslain 23. luvussa sanotaan:

                                        11 § Liikennepako tieliikenteessä
                                        "Jos moottorikäyttöisen ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja liikenneonnettomuuteen osallisena laiminlyö velvollisuutensa heti pysäyttää ja kykynsä mukaan avustaa vahingoittuneita, hänet on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, liikennepaosta tieliikenteessä sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

                                        Lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1999/19990545

                                        Comment


                                          Audin ilmastointi ei suostunut toimimaan uudesta kompurasta, kennosta ja aineista huolimatta. Kompura ei lähde päälle. Vikakoodeja ei ole vielä ehditty ottaa.

                                          Comment


                                            Toisaalta kamalan hyvä asia että virkatehtävissä olevilla poliiseilla on harkinnanvaraa koska useammin sitä oikeasti on tosiaan niinpäin että "turhasta" olisi sakko tullut. Tyyliin syyskuun kuiva tyhjä maantie ensimmäisenä talvirajoituspäivänä kun nopeudet pitäisi päivässä sopeuttaa 100->80 km/h. Toisaalta syö miestä kun kaikki ei joudu pelaamaan samoilla säännöillä ja tuntuu että itse on aina se joka joutuu joustamaan.

                                            Tuossa vaan tuntee itsensä uhriksi kun joku saa liikenteessä törmäillä pelkällä suullisella huomautuksella. Varsinkin jos kuvio olisi toisinpäin ja Audimies olisi törmännyt pikkurouvan pikkuhondan perään. IL otsikko: Öykkäri ja mulkku kun tuollaisella juppiautolla kaahaa, sakkoa taskut täyteen ja kortti nuhteluiden kanssa pois.

                                            Comment


                                            • Audi jätti tielle ja Audin liikkumisturvan kautta sain tilalle alitehoisen Tiguanin!

                                              Comment


                                              • Alkuperäinen kirjoittaja TeroPee Näytä viesti
                                                Audin ilmastointi ei suostunut toimimaan uudesta kompurasta, kennosta ja aineista huolimatta. Kompura ei lähde päälle. Vikakoodeja ei ole vielä ehditty ottaa.
                                                Kerro heti jos selviää, itsellä nimittäin sama kuvio..

                                                Comment


                                                  Oman auton surkeassa kunnossa oleva maalipinta :/ Blaah... Maalarille pitäis viedä vaan eipä kestä perse!

                                                  Comment


                                                    Häkistä karkaileva koira... ehdottelin sähköpaimenta ton rakin taltuttamiseen, myös 2 ja 3 vaihtoehdot, eli nato-lanka ja viuhkamiinat teilattiin :( No ny ensihädäksi rakki kii narulla koppiin, yrittäköön ny karkuu, joka reissusta lyhennän narua metrillä. Oppiipa talon tavoille.

                                                    Comment


                                                      Soneran kanssa ollut ongelmia
                                                      Virheitä tulee kaikille (operaattoreillekin) ja milloin mistäkin syystä. Osa varmaan johtuu siitä kun puhelinmyyjät kauppaavat liittymiä, niin siinä keskustelussa ei aina kaikki tule selväksi ja kun nuo myyjät helposti ovat jotain keikkatyöläisiä, niin virheitä tulee tilauksen käsittelyssä. Se virhe sitten menee ketjun läpi laskutukseen asti ja huomataan kun asiakas reklamoi.

                                                      Aikoinaan paikallisessa puhelinyhtiössä laskutettiin liikennettä keskuksen laskijoiden lukemien mukaan. No, jossain vaiheessa keskuksia oli digitalisoitu ja laskijat siellä oli edelleen. Laskurin ympäripyörähdys vain sattui olemaan jotain 16 miljoonaa (mikä se binääri tuolla nurkilla nyt onkaan) ja eihän sitä laskutusohjelma ymmärtänyt. Tulkitsi että pyörähti 99999999 kohdalla ja laskulle tuli vähän enemmän sykäyksiä. Vanha rouva soitti asiakaspalveluun, että valitettavasti minä en nyt pysty ainakaan ihan heti maksamaan tätä kolmen miljoonan markan laskua, mitäs tehdään? :-p

                                                      Ja myöhässähän tämä näköjään tuli, hopsis jo ehtikin tarinoida. Viestit kun olikin ehtineet jatkaa uudelle sivulle.
                                                      Viimeksi muokannut Ipsi; 15.6.2012, 17:53.

                                                      Comment


                                                      • Ettei ny ois Terolla ja Villellä kuristin tukossa, vai mikä se ilmastoinnin osa ny olikaa.

                                                        Comment


                                                        • Meni hyvän oloinen Ronsu kaupaksi, miltei nenän edestä. Voihan tää tosin kuulua myös "Iloiset asiat"-ketjuun. Tiedä häntä.. ;)

                                                          Comment


                                                          • Häkistä karkaileva koira... ehdottelin sähköpaimenta ton rakin taltuttamiseen, myös 2 ja 3 vaihtoehdot, eli nato-lanka ja viuhkamiinat teilattiin :( No ny ensihädäksi rakki kii narulla koppiin, yrittäköön ny karkuu, joka reissusta lyhennän narua metrillä. Oppiipa talon tavoille.
                                                            Vähän epäilen ettei noilla konsteilla opi, vaan halu karata sen kun kasvaa. Jos se kerran häkistä karkaa, niin eikö sitä häkkiä voi tehdä semmoseks ettei sieltä pääse karkaamaan? Korkeampaa seinää ja tarvittaessa kanaverkkoa ylä- ja/tai alapuolelle riippuen kummalta puolelta karkaa.

                                                            Comment


                                                              Tuntuu että tuo rakki on sukua rotalle, ei mikää verkko pidättele. Sen takia sähköpaimen olis paras, sais tällit aina kun yrittää verkosta läpi.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X