Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Nyt ottaa päähän!!!

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Kyllä se ajoneuvon tiellä pitäminen silti kuljettajan vastuulla on. Ite vedän jo vaistonvaraisesti silmät kiinni sekunniksi tolppien kohdalla. Ei sekään mikään optimiratkaisu ole mutta mieluummin sekunnin kuin 10 minuutin sokeus.

    Comment


    • Laissa myös sanotaan, että ajoneuvo on voitava pysäyttää näkymäalueella. Jos näkö menee salamasta hetkeksikin ja hämäränäkö pidemmäksi ajaksi, niin lukkojarrutusko pitäisi sen takia tehdä varmuuden vuoksi? Maanteiden pientareiden kapeudesta johtuen moni kävelee tai pyöräilee reunaviivaa pitkin ja jos sopivasti hetkeä aikaisemmin on kamera häikäissyt, ei kohdetta ehkä näe eikä hahmota reunaviivaakaan.

      Comment


      • Minulla välähti kanssa kerran 25:lla tolppa, vaikka ei ollut ylinopeutta. Oli aika ikävä kokemus, kun yhtäkkiä pimeällä tiellä välähtää salama päin pläsiä. Se on vielä hirvivaara-aluetta.

        Comment


          Vähän sama juttu nuo nykyiset ledi mainostaulut. Kaikki ei aina ole ihan järjen mukaista. Siirretäänhän Punaiseksi maalattuja kiviä pois pellolta, mutta kun alkaa vaalit niin liikennemerkkejä myöten näkyy räsäsen&kumppanien nassuja ja numeroita. Vissiin infrapunalla saatais kuvattua pimesässä ilman salamaa.

          Comment


          • Urssin lootasta tais siirtäjät sanoo moro. Muutamat täyskaasuvedot ja sit vimosessa yköseltä kakoselle vaihdossa tuuttasi kakkonen varattua. Tämän jälkeen pari kertaa meni vielä vaihteet päälle suht normisti, sitten aikalailla seinä vastassa joka vaihteen kohdalla.

            Kauanhan toi on kyllä kestänytkin aika kovaa rääkkiä.

            Comment


              Minä katselen telkänpöntön kohdalla tolpasta pois päin ihan juuri sen takia, että jos välähtää, niin ei silmissä kipunoi seuraavat 15 minuuttia.

              Comment


              • Kerran tosipimeällä kotiinpäin körötellessä Kemin markkinoilta pakumersulla.
                Vastaantulevasta autosta nakattiin tupakintumppi sivulasista pihalle ja sattu suoraan meikän tuulilasiiin.

                Muutama sekunti sellaista kipinävilskettä näkökentässä ja senkin jälkeen muutama sekunti mustaa-aukkoa.

                Että osaskin viedä näkyvyyden kerrastapois. Onneks oli suoraa tienpätkää;).

                Comment


                  Viimeisimmän budjettisätöstyksen mukaan valtion mielestä minulle jää vuonna 2016 noin 70€/kk liikaa käteen. Suoran ja välittömän primäärivitutuksen lisäksi se aiheuttaa tietenkin sen, että jonkun palvelun tai tuotteen tarjoaja jossain saa saman 70€/kk vähemmän koska sillä summalla minulla ei ole enää mahdollisuutta ko. palveluita tai tuotteita hankkia. Tämä kurjuus sitten kertaantuu, vielä kun joku selventäisi miten tavallisen pieni- tai keskituloisen perheen ostovoiman heikentäminen luo työpaikkoja tai parantaa vientiteollisuuden kilpailukykyä?

                  Comment


                    YT, juuri kun pääsi vauhtiin uudessa paikassa...

                    Comment


                    • Aamulla piti lähteä työhön liittyviin palavereihin Tammisaareen.
                      Voitte kuvitella vitutuksen, kun ihmettelee kuskin jakkaralla olevaa hilemäärää, ja tajuaa, että hantin ikkuna on lyöty sisään. Sisällä verijäljet, mm. kahvassa.
                      Voron mukaan lähti:
                      - iPod touch 16GB, PINKKI. Sarjanumero on tallella, ja laitettu lost-modeen. Kaikki palvelut jossa kiinni - salasanat vaihdettu.
                      - Transcend Drivepro 200 joka oli kiinteästi asennettu - 32GB kortilla.
                      Vakuutus korvaa? no toki. iPod kotivakuutuksesta ja muut kaskosta. Ja koska eri yhtiöt -> eri omavastuut (yhteensä 350e, joka on anastetun omaisuuden uushankinta-arvo).
                      Mikä lie vatipää käynyt, oli päätynyt KATKAISEMAAN sen kameran kaapelin, irroittamisen sijaan (mini-USB). Joten joudun TAAS repimään auki koko reitin apparin sähkökeskukselta ylös peilille. Kiitti vaan!

                      Mitäpä vorolle jäi käteen? Kamera, josta saanee viitisen kymppiä. Ipodilla ei tee mitään. Ja se on pinkki.

                      No entäpä auto?
                      Lasi - vaihtoon
                      Lasin alapuolella oleva kromilista - vaihtoon
                      Apparin ovi - maalaukseen ja paikkaukseen (naarmuja + lommo)
                      Takaovi saattaa myös mennä maalaukseen..
                      Koko auton imurointi lasinsirpaleista - sitä oli siis katolla asti, ja koko kabyysi täynnä. Lastenistuimia saa jonkun aikaa imuroida, ennenkuin uskaltaa istuttaa mukuloit taas.
                      Joutunee desinfioimaan myös, kun ovat saaneet aikamoiset verijäljet aikaiseksi sisällä.

                      Plussaa Poliisille, tulivat puolessa tunnissa paikalle, ottivat kuvat, verinäytteet ja tekivät rikosilmoituksen asiasta.

                      Puhelimessa on tullut tänään roikuttua ihan kohtuullisesti. Puoli työpäivää meni asian hoitamiseen. Onneksi asiakkaat olivat ymmärtäväisiä asian suhteen. Loppupäivänä en saanut töitä aikaiseksi, meneepä taas liukumasaldo pidemmälle pakkaselle.

                      Sauna on lämmin.

                      Comment


                      • Huomenna ois pitäny kumit vaihtaa alle vaan DPD:n seuranta näyttää vieläkin in transit ja vika jälki lauantailta saksasta. 4 arkipäivää olevinaan lupas rengas-online toimitusajaksi.

                        Edit: Tänään tullukin jakeluun ja sovin kuskin kanssa, että käyn siltä ne hakemassa, kun tarvitsen ne renkaat viimeistään 10:30 aikaan.
                        Viimeksi muokannut Hene987; 30.9.2015, 08:20.

                        Comment


                        • Uudessa talliosakkeessa pätki sähköt painepesuria ekaa kertaa käyttäessäni. Pääkytkintä kun koputteli niin sai sähköt takaisin mutta ei kestä yhtään kuormaa. Soitin rakennuttajalle ja kysyin kuka oli sähköurakoitsija kun keskuksessa on luultavasti löysä liitos... Rakennuttaja tuli paikalle ja pääsin pääkeskukselle ottamaan syötön talliini pois päältä. Arvaus osui oikeaan; yksi vaiheista oli irti pääkytkimen ruuviliitoksesta. Kävin kaikki muutkin liitokset läpi ja yli puolet oli löysiä liitoksia. No, ainakin oman tallin keskus on kunnossa nyt, kuinkahan muiden? Ja kyllä, minulla on oikeudet tehdä sähkötöitä, joku kuitenkin siihen kommentoi jotain.
                          Ottaa vaan päähän asennusliikkeen välinpitämättömyys; nuo virheet olisivat tulleet esille kunnolla tehdyssä käyttöönottotarkastuksessa. Pitää huomenissa jutella työpaikan käytönjohtajan kanssa mitä mieltä hän on asiasta; otanko yhteyttä ensin urakointifirmaan vai Tukesiin. Merkinnät puuttuivat pääkeskuksesta, piirrustuksia ei ollut ym.

                          Comment


                          • Oliko löysät liitokset keskusvalmistajan jäljiltä? Tuntuu että nykyisin saa joka keskuksen tarkistaa itse ennen käyttöönottoa vaikka niistä on tehtaan koestuspaperit olemassa.

                            Comment


                            • Ei saatana... => http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015...44892_uu.shtml
                              Tuolla tuli aikoinaan aikaa vietettyä SPOL AUKissa ja noita hemmoja tuli katseltua rauhanturvaajana, joten ei sympatiaa hirveästi heru, jos ei ruoka kelpaa...
                              Viimeksi muokannut Kilu7; 30.9.2015, 23:28. Perustelu: poistin j:n

                              Comment


                              • Ilta tuli tapeltua ylätukivarsien ja tolpan pultin kanssa. Sen verran jumissa, että napsahti pultin kanta poikki, lämpö ja irroitusöljy eivät auttaneet. Porauskaan ei ihan putkeen mennyt. Jatketaan huomenna.

                                Toisella puolella sama pultti lähti irti yhdellä napautuksella.

                                Comment


                                • Ei ollut keskusvalmistajan jäljiltä löysiä vaan asennusfirman. Soitin sinne aamulla ja ilmoitin asiasta. Tj soitteli myöhemmin päivällä takaisin. Kehoitin käymään keskukset läpi, pääkeskuksen merkinnät lisätä ja toimittaa piirrustukset tekniseen tilaan. Jotain mutinaa kuka maksaa tyyliin kuului mutta kehoitin toistamiseen käymään paikat läpi ennenkuin jonkun tallista nousee savu; silloin se vasta kalliiksi tuleekin. Kyseessä siis suht uusi kohde ja takuun alainen juttu; ainakin omasta mielestä...

                                  Comment


                                    Sen mitä itse joutuu tekemisiin keskuksien kanssa, niin on kyllä työn laatu mennyt alas kuin lehmän häntä.

                                    Comment


                                      Riston kanssa samaa mieltä. Ensimmäiset keskukset (2kpl) tullut tänä vuonna vastaan missä tehtaalla tullessa löysää (toisessa yksi vaihe pääkytkimellä, toisessa pääsulakepesän lähtevällä puolella) ja hienosti näissäkin tehtaan koestus laput mukana. Toinen tuli esiin asennettaessa ja toisen saikin sitten käydä yllättäen viikonloppuna korjaamassa. Kun ei viitsisi jo kertaalleen? toisen tarkastamaa työtä uudelleen kiristellä, mutta taitaa olla vaan että on näköjään nykyisin viitsittävä... Toki kaluste määräkin keskuksissa vähän toinen, kuin uran alussa 70/80-luvun taitteessa, mutta silti.

                                      Comment


                                      • Ensimmäinen kerta kun rinkulakeula petti kesken matkanteon. Aamulla töihin lähtiessä kaikki toimi hyvin. Töistä kun lähdin kotiopäin niin ensin parkkipaikalla syttyi luistonesto- ja ABSvalo ja tyhjäkäynti vaelteli 600-1500 välillä. Hetken päästä molemmat valot sammui. Matkan varrella piti poiketa motonetissä ja tässä muutaman kilometrin matkalla taas molemmat varoitusvalot syttyi ja sammui muutamia kertoja ja liikennevaloissa tyhjäkäynti vaelteli. Motonetin pihalla parkkiin ajaessa kierrokset hyppäs reilut kahteen tonnin hetkeks ja laski takas. Motonetistä tavarat kainaloon ja piti vielä ruokakauppaan suunnata. Ei startannut ässä enää. Hyvin pyöritti konetta mutta ei käynnisty vaikka useampaan kertaan kokeilin. Ajattelin et josko Motonetin pihalla olevassa pikahuoltoteltassa saisivat edes vikakoodit luettua. Edellä A6 Audi johon vaihtelivat etuvaloihin polttimoita. 2 kaveria siinä lamppuja 45 minuuttia vaihtoi (no toinen heppu seiso puolet ajasta kädet taskussa ja nojas työkalukärryyn) ja tais jäädä vielä osa lampuista vaihtamattakin.

                                        No kun vuoro tuli niin kysyin että onnistuuko vikakoodien luku. Juu aja tähän teltalle vaan ni katotaan. Tokasin et ei käynnisty kottero ja siks pitäiskin saada koodit luettua et eikö ole kannettavaa lukulaitetta. Ei ole, on vaan tällanen miehenkokoinen pömpeli. Todettiin et ei taida onnistua työntäminen kahdestaan autoa 30 metriä ylämäkeen ku renkaiden veivaaminen ilman tehostinta vaatii voimamiehen ja ku pitäis vielä työntää pois teltasta. No Motonetin pihalle jäi odottamaan sunnuntaita ja yhtä kaveria joka lupas lukasta viat ja sit funtsitaan mihin hinataan korjaukseen. Kait viikonlopun aikana renkaat on pöllitty ja ikkunat rikottu...

                                        Comment


                                          MAF rikki tai imuputki isosti irti, käy irrottaan maffin töpseli niin lähtee käyntiin ja saat ajettua pois.

                                          Comment


                                            Alkuperäinen kirjoittaja Kilu7 Näytä viesti
                                            Sehän tässä vituttaa, kun tänne tulisi oikeasti hätää kärsiviä, niin kaikki olisi ok.
                                            Niin samaa mieltä. Tuli tänään ajettua uuden ilmeisesti tänään perustetun "hätämajoituksen" ohi, siinä niitä oli merkkivaatteissaan siistin näköisiä nuoria miehiä melkoinen kasa ottamassa itsestään selfieitä :/ Siinä vaiheessa tuli meiksille niin voimato olo, että jos olis ollu ns. työkalut käsissä niin, niin ne olis tipahtanu tonttiin välittömästi ja olisin luhistunut niille sijoille. Järkyttävää systeemin hyväksikäyttöä - tätä vartenko täällä veroja makseltaan - ihanko systeemissä olis ennestääkin ollut paljon löysää :(

                                            Comment


                                            • Kiitoksia neuvosta. Pitää huomenna käydä kokeilemassa jos tuo auttais.

                                              Comment


                                              • Alkuperäinen kirjoittaja QHad Näytä viesti
                                                Niin samaa mieltä. Tuli tänään ajettua uuden ilmeisesti tänään perustetun "hätämajoituksen" ohi, siinä niitä oli merkkivaatteissaan siistin näköisiä nuoria miehiä melkoinen kasa ottamassa itsestään selfieitä :/ Siinä vaiheessa tuli meiksille niin voimato olo, että jos olis ollu ns. työkalut käsissä niin, niin ne olis tipahtanu tonttiin välittömästi ja olisin luhistunut niille sijoille. Järkyttävää systeemin hyväksikäyttöä - tätä vartenko täällä veroja makseltaan - ihanko systeemissä olis ennestääkin ollut paljon löysää :(
                                                No eihän nämä omat kommentit tänne palstalle kuulu, mutta otsikko kehoittaa. Vituttaa oikeasti katsella näiden "pakolaisten" touhuja. Hyvin pystyy viissatasilla ärrällä maksamaan ja niitä löytyy viuhka lisää. Itsellä on rauhanturvaajataustaa ja noita tyyppejä on nähty heidän kotonaan. Oikeasti vituttaa katsella tätä hommaa. Milloinka Suomalaiset ihmiset herää omasta kuplastaan?

                                                Comment


                                                • Alkuperäinen kirjoittaja hopsis Näytä viesti
                                                  MAF rikki tai imuputki isosti irti, käy irrottaan maffin töpseli niin lähtee käyntiin ja saat ajettua pois.
                                                  Johdon irroittaminen auttoi ja auto omalla pihalla. Kiitoksia vielä kerran.

                                                  Comment


                                                  • Tiputin Sonyn ehkä sadannen kerran lattialle ja nyt sitte viimein meni näyttö rikki. Kosketus ei toimi ja microsim ei käy mihinkään vanhoista puhelimista. Ollaan nyt sitte tavoittamattomissa sen aikaa että saa tuon johonkin näytön vaihtoon.
                                                    Omituinen tunne olla poissa puhelinverkosta piiiiiitkästä aikaa.

                                                    Comment


                                                    • Kutosesta kuskinpuolen vetarinsuojakumi sökö, no taisi se oikeen kestää jopa 3v ja 70tkm ja oli orkkis osa.

                                                      Comment


                                                      • Itsellä toukokuussa vaihdettu ja nyt rikki. Ei ollut orkkis kumi.

                                                        Comment


                                                        • Koomista on se että ostin viikko sitten sen ylivetokartion ja yleismallin vetarinkummin ihan vain varoiksi tietämättä että se on rikki.

                                                          Comment


                                                            Jotain kummaa päässä tuntuu... Vielä eilen hirvilimu vaikutti oikeinkin hyvältä idealta. Ei oo vanhaksi tulemista.

                                                            Comment


                                                              Eilisen puhelusi perusteella en ihmettele että hiusten juuret tuntuu hassuilta. Mutta eipähän sukunne uuden tulokkaan varpaita palele.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X