Noi perkeleen paskaharakat alkaa käymään hermoille. Tappelevat keskenään pihassa ja repivät ja levittävät kaiken mihin nokkansa kiinni saavat.
Olen koittanut yhteiseloa mutta jos ei yhteiset pelisäännöt kelpaa elukoille niin minä tämän kiinteistön kuitenkin omistan. Nyt noille tulee lähtö, millä keinoin harakoita olisi humaaneinta lähteä hävittämään? Pesien hävitys on tähän aikaan kevättä jo myöhäistä, myrkyttäminen on turhan hasardia, pihassa menee kuitenkin kissoja, oravia, siilejä yms haitattomia eläimiä joita ei ole tarkoitus vähentää.
Piekkari tai ilmakkokin on vähän siinä ja tässä, kuitenkin ihan omakotitalueen laidalla ollaan. Tontti rajoittuu tosin kahdelta sivulta metsään jonne päin voi räiskiä ilman vaaraa ympäristölle mutta eiköhän joku kukkahattutäti siitäkin hermostu kun näkee ilmakiväärin kanssa jonkun tähtäilevän.
Oliko niitä elektronisia suristimia olemassa jotka karkottavat lintuja? Ei yhtään haittaa vaikka häätäisi rastaatkin pois, niitäkin menee joka aamu pitkin pihaa. Toisaalta tontilla on myös paljon lepakoita joita missään nimessä en halua häätää.

Comment