Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Kylpytynnyrin / paljun hankintaa.

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Kylpytynnyrin / paljun hankintaa.

    Eihän tämä sinänsä tekniikkaan kuulu mutta laitetaan nyt kuitenkin tänne osastoon.
    Eli haaveissa / tarkoituksena olisi hommata tuollainen kylpytynnyri. Itseni olen antanut ymmärtää että sopivin vaihtoehto olisi tuollainen muovinen "allas" jonka sitten upottaisin terrassiin. Eli tarvetta olisi pelkästään allasosalle (1000-1500l, n. 6henk.) jonka sitten itse eristelisin ja rakentelisin näkymättömiin + tietenkin kamina koska puilla lämmittäminenhän siinä on eräs mukavimmista prosesseista..
    Nyt haluaisinkin kuulla arvon foorumilaisten mielipiteitä ja kokemuksia tästä asiasta. Mistä esimerkiksi kannattaisi hankkia tuo kamina (ulkopuolinen). Entäs allas? Pari suhteellisen edullista vaihtoehtoa on tuolta etelänaapurin puolelta löytynyt, mutta sattuisiko joku tietämään vastaavan hintaisia ihan täältä Suomenmaasta tai jopa Pohjanmaalta. Vesi olisi tarkoitus ottaa pihassa olevasta kaivosta pumpulla, joten kuinkas tuo homma onnistuu sydäntalvella kun pakkasta on se -15 (silloinhan se palju juuri parhaimmillaan on). Entäs nämä kemikaalit joita käytetään altaisiinkin, auttavatko ne mitään vai pitääkö vesi vaihtaa joka kerta (peräkkäisinä iltoina kyllä mennään samoilla vesillä, sano kukaan mitä tahansa).
    Jos jollakulla on hyviä kuvia projekteistaan ja valmiista ratkaisuista, niin niitäkin tänne voi linkittää ja mielellään ihan kustannusten kera. Myös kaikenlaiset vihjeet otetaan innolla vastaan ettei tarvitse itse jokaista sudenkuoppaa käydä toteamassa.
    Tässä nyt tällainen tiivistetty kysymys. Varmaan jokaiseen asiaan netin syövereistä vastaukset löytyy, mutta ajattelin nyt myös tämän foorumin valveutuneita jäseniä hiukan vaivata.

  • #2
    Veden seisottaminen talvella paljussa lämmittämättömänä voi koitua ongelmaksi joten on joko tyhjennettävä joka kylpemisen jälkeen tai mietittävä jatkuvaa lämmitystä ja tynnyrin eristämistä. Mieti myös mihin tyhjennät paljun, yhde esim. sadevesiviemäriin

    tuolta jotain tietoja tynnyreistä, suodattimista, porealtaista, kamiinoista yms. http://www.kylpytynnyri.net/Ulkokylvyn%20valinta.htm
    Viimeksi muokannut James Potkukelkka; 5.7.2012, 11:09. Perustelu: edit

    Comment


      #3
      Jani, käys Korsnäsissä: http://www.spadealers.fi/ , tuola käsittääkseni pystyy koota semmosen kokonaisuuden palapelistä kuin haluaa, ja ei oo kaameen kaukana :)

      Comment


        #4
        Luonnollisesti talvella palju tulee tyhjentää aina ellei sitten heti seuraavana päivänä uudelleen meinaa kylpeä. Tuo kemikaali-kysymys oli enemmänkin kesäkäyttöä silmälläpitäen laitettu.
        Näyttää ainakin tuon Spadealersin sivujen mukaan puuttuvan sellainen standardi muoviallas, jossa ei siis noita pärseen paikkoja olis noin selvästi valettu. Jotain tämänsuuntaista etsisin: http://www.koriks.fi/kylpytynnyrit/k...ajille/115/158
        Toki eihän se mitään maksa tuolta lähes naapurikunnasta kysäistä, vaikka hinnat näyttää kyllä aika hurjilta. Mietin vaan että olisiko olemassa joku vaihtoehto, joka ei alunperin olisi valmistettu tynnyriksi mutta joka kyseiseen tarkoitukseen hyvin soveltuisi. Tuollaisessa tapauksessa hinta saattaisi olla huomattavasti mukavampi.
        Suurin kustannus tuossa näyttää kuitenkin tulevan noista lämmittimistä kun näkyvät melkoisen arvokkaita peltilootia olevan, toki materiaali ei ole sitä ihan kaikkein halvinta mutta kuitenkin.

        Comment


        • #5
          Molokin muovisäiliöstä noita olen kuullut tehdyn, hinnasta ei tietoa.

          Comment


          • #6
            Tässä on itsellä ihan vastaava proggis juuri menossa, eli tuollainen noin kuuden hengen terassiin upotettava palju. Meinasin kerätä kaveriporukkaa kasaan, kun muillakin tuntuu kiinnostusta olevan ja palju olisi tarkoitus tehdä "urheilukentän" muotoiseksi siten, että päädyt olisivat puolikkaan mutterin muotoiset. Materiaali rungolle olisi merialumiini levy, joka pinnoitettaisiin kestävällä muovilla/kuidulla alan yrityksessä.

            Asuessani vielä Lappeenrannassa koneteekkariporukka rakensi tuollaisen paljun peräkärryyn ja vuokraavat sitä nyt =) Ajattelin udella sieltä hieman piirustuksia lainaan tuota runkoa varten. Heillä oli siinä 14kW nestekaasulämmitin ja ei muuten kauaa tarvinnut odotella paljun lämpeämistä =)

            Itseäni kiinnostaisi toki myös valmis ratkaisu, mikäli osoittautuu hinnaltaan edulliseksi. Budjetti pitää kyllä omalta osalta rajata max. 1ke- luokkaan.

            Comment


              #7
              Samanlaisia visioita, kun vaan löytyisi järkihintainen pohja. Alumiinista itse valmistamalla oli myös yksi vaihtoehto, mutta ei sekään kovin edullinen ratkaisu ole, jos järkevää valmista olisi olemassa.

              Ajatus oli pistää kamina vähän kauemmas, eli pois terassilta ja kierto pumpulla. Tämä siitä syystä että vähän hirvittää mahdolliset kipinät, ellei piippua nosta tökerön korkealle.

              Comment


                #8
                Iteä innostanu, et jos protoilis öljypolttimen ja kiertovesipumpun jonnekkin jemmaan. Olis nopea ja noita käytöstä poistettuja polttimia luulis saavan jo pilkkahintaan maalämpöbuumin takia :)

                Comment


                  #9
                  Spadealers sieltä Korsnäsistä toimitti minulle altaan 2008. Ensiksi porsi vesipumpun tiivisteet, korjasin itse kun en jaksanut rutkuttaa. Toisena talvena tyhjänä ollessaan altaan reuna kuivui harvaksi, jonka myötä kesällä kanteen tiivistynyt vesi pääsi eristeen väliin ja kostutti muovitetun puurakenteen taustapuolen. Meni purkki halki. Reklamoin jo rakoilevasta kehyksestä, luvattiin palata asiaan. Seuraavaksi reklamoin rikkoutuneesta ilmapumpusta jonka todettiin johtuneen väärästä asennuksesta, minun syyni kuulemma vaikka heidän tekemässään pumpputilassa. Viimeisenä reklamoin haljenneesta pytystä. Minun syyni koska en osannut kertoa vedessä olleesta kemikaalipitoisuudesta. Käsittääkseni on ihan sama vaikka pytty olisi täynnä kemikaalitonta vettä tai vaikka valkoviiniä, kemikaalipitoisuus ei vaikuta kyseiseen ongelmaan. Valmistaja vetäytyi kaikista vastuista. Nyt kaksi vuotta katsellut halki olevaa pyttyä upotettuna terassiini. Edelleen odottelen kuluttajariitalautakunnan päätöstä aiheesta.
                  Kaunis ja kallis (yli 5ke) purkki joka ei sovellu tarkoitukseensa ja kauppias joka on vastuuntuntoinen kuin autokauppias.

                  Comment


                  • #10
                    Merialumiininen sen olla pitää.

                    http://www.kylpyhulju.net/

                    Saattaa joku edellisistä jälleenmyydä näitä, mutta tässä linkki suoraan valmistajalle.

                    Comment


                    • #11
                      Kaverilla on minkä aion itsekin hommata tulevaisuudessa.
                      Rautainen joka on pinnoitettu muovilla. Saa jättää talvellakin veden seisomaan. Ei hajoa.

                      Lämmitysjärjestelmä ehdottomasti ulkopuolelle. kokonaan! V**ttaa jos ei olekaan koko ympyrää käytössä/polttaa jalkaa jne. Kansi joka on helppo nostaa poies. Estää roskat ja lämpenee talvellakin nopeasti.
                      Pumpulla vaan kaivosta. Niin on kaverillakin. Riippuu toki kaivon tuotosta.
                      Tyhjentäminen pumpulla käy nopiaan. Kemikaalit toimii eli ei tartte koko ajan tyhjennellä, ellei Mr.Hank tule kylään.

                      Comment


                      • #12
                        Metallisen kannalla olen minäkin, ei pitäisi silloin tulla noita jäätymisongelmia ainakaan niin helposti. Lämmitysjärjestelmä olisi itselläkin tarkoitus laittaa ulkopuolelle oli se sitten puulla tai kaasulla toimiva. Noissahan taitaisi toimia vesikierto ihan luonnollisellakin tavalla ilman pumppua. Pojilla ei tuossa peräkärrymallissakaan ollut pumppua. Muistaakseni 3ke luokkaa oli rakennuskustannukset sisältäen 2-akselisen trailerin, puu- ja alumiiniosat, kaasupoltin ja pullot, sekä paljun muovipinnoituksen. Pojat tietty itse askarteli puuosat paikalleen sekä hitsuutteli alumiinirungon kasaan. Ihan 100% faktaa tuosta hintapuolesta ei ole, mutta tämä siis porukalta kuultuna =)

                        Tässä kun katseli noiden valmiiden hintoja tuolta kylpyhuljusta niin tuli entistä vahvempi fiilis siitä, että itse tuo pitää tehdä!

                        Comment


                        • #13
                          Ihan vaan tyhmyyttäni kyselen kun en tiedä - vaikka palju kestäisikin veden jäätymisen niin kauanko sen jääpalan lämmittämiseen takaisin kylpemislämpöiseksi kestää, esim. tuollainen 6 hlöä vetävä palju?

                          Comment


                          • #14
                            Hyvä kysymys varsinkin silloin, kun kamina on ulkopuolella. Oikea vastus on n. 10 X enemmän kuin jääkylmän (0 C) veden lämmittäminen kiehuvaksi. Tämä siis jään sulattamiseen kuluva energia. Siitä voi nopeesti päätellä lämmitysaikaa ja tarvittavan puun määrää.

                            En menis luottamaan siihen, että monta kertaa kestää jäädyttää läpi asti, sanoo myyntitykki mitä sanoo...

                            Comment


                            • #15
                              Joskus näissä kylpytynnyrikeskusteluissa on väläytelty mahdollisuutta käyttää käytöstä poistettua maidonjäähdytystankkia tynnyriaihiona. Näissähän on jo n. 3" tyhjennysyhde valmiina ja lämpömittarit ym. Myös uretaanieristys on kahden ohuen rosteripellin välissä. Periaatteessa näihin ei tarviis kuin turata yhteet lämmitysputkille ja nikkaroida puusta istuimet ym.

                              Moinen löytyis itseltänikin, mut on enempi semmoista sinkkumallia ;) taitaa olla kooltaan jotain alle 1000 litran luokkaa.

                              Comment


                                #16
                                www.lempaalanlasikuitu.fi tuolta ostin omani eristettynä ja kannella, pitää hyvin lämmön kovillakin pakkasilla ja lämpiää nopeammin. Lähdöt ja tyhjennyksen saa mihin haluaa itse laittaa tai valmiina mittojen mukaan. Jopa värinkin voi valita. kylpeen mahtuu hyvinkin 7 henkilöä. Kannattaa kysyä paketti tarjousta kaminan kanssa. Voi jopa onnistua ilman kuittia ;)

                                Comment


                                  #17
                                  Nyt alkas näyttään että allas on tilattu. Kaminan, tai miksikä sitä nyt sitten ikään haluaakaan kutsua, meinaan kattella erikseen, ja onhan netti täynnä jos jonkinlaista innovaatiota kuinka noita ollaan toteutettu. Olishan tuolla pihamökissä yks ylimääränen Porinmattikin, liekö siitä sais jotenkin näppärästi modattua sopivan lämmittimen. Se vaan, että tarvii olla sen verta onnistunut tapaus että myös pakkaskylvyt onnistuu +37 asteisessa vedessä. Edelleenkään en kyllä suostu tuota n. 650€ maksamaan tuollasesta ulkopuolisesta pöntöstä. Kohtahan tuo alkais kesälomakin, niin sitten on aikaa Pelle Pelotoida mikäli vaan poitsu antaa hiukan puuhata myös omia juttuja.

                                  Comment


                                    #18
                                    Kyllähän se alumiini kamina olla pitää, paras lömmön johtavuus. Itsellä aiemmin oli rosterinen viritys joka vei tuhottomasti puuta ja kesti lämmetä. Nyt taasen alumiininen joka lämpiää puolilla puilla verrattuna rosteriseen. Ja onhan ne tyyritä valmiina ostettuina mutta kyllä ne sitten myös toimii ja kestää oikein käytettynä. Olen kuullut monta tarinaa kuinka ollaan väsätty itse lämmittimiä ja kun eivät olekkaan toimineet, niin on ostettu valmis tekele. Miksi tässäkin asiassa joka kerta tarvii yrittää keksiä "pyörää" uudestaan.

                                    Comment


                                      #19
                                      No onhan se tietysti noinkin... Mutta kun kerran täällä nuukapitäjässä asustellaan, niin melkein velvoittaa yrittämään jotain halvempaa konstia. Esimerkiksi joku ihan tavallinen saunan pata, johon sitten nuo liitynnät vesiputkille. Nuohan lämmittää saunoessa veden korkeintaan parilla pesällä kiehuvaksi ja tilavuutta sellanen 60-80l. Tai sitten joku vanhanaikainen kuparikierukka lämmönvaihdin sydeemi... Mahdollisuuksia on monia mutta mikä olis paras. Alumiinihan parhaiten lämpöä siirtää, mutta sen hitsailut yms. työstämiset onkin sitten hiukan hankalampaa.

                                      Comment


                                        #20
                                        Valmis kamina on paras, jos sellaisen teko alumiinista ei itseltä onnistu. Omani kaveri hitsaili päättötyönä. Pataa mietin aluksi itsellenikin kierukalla mutta työkaverini sitä oli jo testaillu ja todennut ei toimivaksi. Oli liian hidas, liian pieni pesä puille ja vaatii kiertovesipumpun, joka taas talvella aiheuttaa ongelmia.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Ulkoisessa kamiinassahan on sitten semmoinen vika/ominaisuus, että kun se kuumavesi kiertää sieltä kamiinasta putkea/letkua pitkin sinne paljuun niin ainakin pakkasella sieltä tulee helposti liian kuumaa = et voi istua/olla putkien kohdalla ollenkaan.

                                          Ulkoinen kamina ei myöskään ole niin tehokas kuin se kamina suoraan vedessä.

                                          Toki jos kylpee pelkästään kesällä niin ei ole väliä tuolla lämmittämisen teholla...

                                          Itelle tulee syksyksi sellainen malli jossa kamina on sisäpuolella ja kaminan ympäriille on MUOTOILTU suoja-aita. Tällaisella mallilla ei istumatilaa mene hukkaan juuri ollenkaan, tai siis juuri sen enempää mitä kamina vaatii.

                                          Comment


                                            #22
                                            Möin viime syksynä rikkinäisen webaston huuto.netin kautta ja kaveri kunnosti sen ja laitto paljun lämmittimeks. Siitä ei oo mitää hajua riittääkö webastos (5kW) toho mut aika omaperänen idea :)

                                            Comment


                                            • #23
                                              Alkuperäinen kirjoittaja James Potkukelkka Näytä viesti
                                              Ihan vaan tyhmyyttäni kyselen kun en tiedä - vaikka palju kestäisikin veden jäätymisen niin kauanko sen jääpalan lämmittämiseen takaisin kylpemislämpöiseksi kestää, esim. tuollainen 6 hlöä vetävä palju?
                                              Jäädyttyneestä vedestä esim. n.38c´ vedeksi aikaa en tiedä, mutta kaivovedestä n.4asteesta tuohon 38asteeseen n.3-4h n.15c´ pakkasessa. Merialumiinikamiinalla (sisämalli) ja palju: puurunko ja 2m ympyrä.

                                              Comment


                                              • #24
                                                Lämmitystehoa tarvitaan seuraavasti

                                                lähtölämpötila 4 astetta
                                                haluttu lämpötila 38 astetta
                                                Vettä 1800l

                                                ominaislämpökapasiteetti * massa * lämpötilamuutos

                                                = 4,19*1800*34 = 256428KJ = 71,23kWh.

                                                5kWh teholla lämmitys kestää 14h. Tuona aikana ei tietysti yhtään wattia saa häipyä ulkoilmoihin, joten todellinen lämmitysaika lienee kiinni vielä aika paljon eristeistä ja toki 5kwh nimellistehosta 100% pitää siirtyä siihen paljun veteen.
                                                20kW kamiinallakin menee reilu 3h lämmittelyyn samoilla 100% tehoilla.
                                                Ei siis välttämättä kovin heppoista järjestelmää kannata laittaa ellei pidä paljua lämpimänä aina, tai jos ei malta odotella paljun reunalla pyyhe lanteilla vuorokautta.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Jos vesi tynnyrissä pääsee jäätymään niin sen sulattamiseen ei se oma kamiina riitä, varsinkaan jos käytössä ulkoinen kamiina. Syynä tähän on se että jäätynyt vesi ei pääse kiertämään, kamiina kyllä lämpiää ja palaa puhki mutta 2t jääkimpale ei sula ollenkaan.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Mediatehdas Tampereella tuottaa päätuotteidensa ohessa 3mm merialumiinista valmistettuja kylpytynnyreitä kaminoiden kera.
                                                    Paketti sisältää tynnyrin ja kaminan pintakäsiteltynä, sekä kaikki letkut ja liitokset.
                                                    Tynnyrin verhoilun jättävät loppuasiakkaalle.
                                                    Paketti on muistaakseni luokkaa 2200 euroa.
                                                    Lisätietoja kannattaa kysellä http://mediatehdas.fi/ ja yhteystiedoista herra tuotantopäällikkö.
                                                    Hinnan kilpailukyvystä en osaa sanoa, mutta tuote on laadukas.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Onko kenelläkään kokemuksia tuollaisesta Hottia HT-20 Pro -mallin lämmittimestä paljukäytössä?

                                                      Lähinnä minua kiinnostaa, voiko lämmittimen nostaa paljukärryn päälle nykyisen kamiinan kohvaajaksi, jolloin paljuun menevä yläyhde on 600mm kärryn lavan pinnasta, vai vaatiko laite todella sen että vedenpinta on yli boksin korkeuden 900mm? - Viittaan siis käyttöohjeen sivuun 6 ja mittoihin sivulla 18 (https://www.masku.com/storage/12/med...kayttoohje.pdf).
                                                      Attached Files

                                                      Comment

                                                      Working...
                                                      X