Joo, ihan realistisiin lukemiin päästäkseen täytyy ainakin se vuoden seurantajakso katsella läpi. Mutta ~samansuuruisen lämmitystarpeen omaavan kiinteistön omistavana voisin sanoa että Mikon laskelmat ovat todennäköisesti ns. tontilla.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Okt lämmitysjärjestelmän uusiminen?
Collapse
X
-
-
Omista laskelmistani tein Matti Vanhanen tason unohduksen. Palaahan meillä varaava takka olohuoneessa, käytännössä pesällinen kerran päivässä. Sen osuus lämmitykseen on varmasti merkittävä mutta talon sokkeloisen rakenteen takia ei missään tilanteessa riittäisi ainoaksi lämmönlähteeksi kuin sille olohuoneelle. Puut saadaan ennakkoperintönä enkä ensimmäistäkään mottia ole ostanut joten en osannut niitä tuohon laskelmaankaan huomioida. Takan pesä on aika onnettoman kokoinen, mahtuisikohan joku 10 kiloa puuta kerralla. Sitä en osaa enää laskea että paljonko se ostettuna puuna maksaisi.
Takan polttaminenhan ei suoraan vaikuta muun lämmönlähteen taloudellisuusvertailuihin. Kertoo vaan jotain tuosta lämmöntarpeesta per m3. Myös tuo melkein suorasähkön osuuskin on merkittävä, plasmatelkkarit ja halogeenivalot pauhaa parin kilowatin teholla pelkkää lämpöä kämppään noin 30% ajasta.
Comment
-
OT: teidän keskustelusta poiketen, mutta neuvoja kaivattaisiin. Eli Okt:n eteinen meni remonttiin ja tarkoituksena olisi asentaa lattialämmitys, Tällä hetkellä pintavalu piikattu pois jonka alta tuli esiin vanhoja eristelevyjä ja niiden alta vissiin joku pohjavalu/talonpohja. Vanhat eristeet vaihdettu uretaanilevyihin ja sen päälle tarkoitus valaa noin 5cm tavaraa 3mm verkon kanssa. Eli kysymys kuuluu: Millä tavaralla tämä 5cm valu/lämmitysmaton pohja kannattaisi tehdä sekä paljonko massaa on hyvä vähintään olla itse lämmitysmaton päällä? Kyseessä noin 3m2 alue ja viimeinen pinta tulee olemaan laatta.
Comment
-
Komppaan edellistä puhujaa, lattialämmityspiuha on helppo laitella vaikka sähköjohdonpätkillä kiinni valuverkkoon. Betoni kuivaa sen sentin viikossa, mutta nuo erikoisaineet toimivat jos on kiireempi saada valmista aikaan.
Lattialämmityspiuhojen valmistajien sivuilta löytynee asennusohjeita, mut mitä olen noita ollut laittamassa niin reilun sentin parin syvyydellä ovat olleet lattiapinnasta. Sinänsä tuolla ei liene toiminnan kannalta suurta merkitystä, kun lämpö jakautuu kuitenkin koko lattialaattaan.
Comment
-
Itsekin ajattelin ensin 6000, mutta jälkeenpäin tuli vaan mieleen että valuuko se tarpeeksi hyvin verkon/raudotuksen läpi jokapaikkaan tosin kuivumisprosessi olisi näin ollen kyllä paljon nopeampi. Todellisuudessa huone on 5m2, mutta se on jaettu kahteen erilliseen valuun (eteinen ja vaatehuone) josta purkasin seinän välistä ja nyt ne pitäisi yhdistää. Vaatehuoneen valu oli pohjiamyöten niin hyvässä kunnossa etten sitä alkanut piikkaamaan. Eli tällähetkellä valmistavalua on 2neliöö ja tekemätöntä 3. Olisiko näin ollen siis viisainta kiinnittää lämmityspiuha tulevan valun verkkoon/raudotukseen ja vetää roilot vaatehuoneen valmiiseen valuun?
Ja mitä nyt lueskelin noita asennusohjeita, niin ainakaan Enston tai Devin asennusohjeet eivät kertoneet päällä olevan massan riittävää määrää. Mutta jos sentti tai kaksi riittää niin hyvä niin.
Lisäys: Ette siis suosittele ns. saneerauskaapelia tai mattoa, jotka ovat noin 3mm ohuempia kuin normaali lämmityspiuha?
Comment
-
Meillä 96m2 omakotitalo, 2-kerrosta ja rakennettu 2006. Loka-marraskuu 101€ ja joulukuu 228€, joulukuun alussa vasta muutettiin. Vuosiarvio näytti olevan 16000kwh. Ylhäällä vastukset lattiassa(päällä oikeastaan vaan toisen WC:n lattiassa ja alakerrassa Legalett varaava lattialämmitys ja kaikki siis sähköllä. Lisäksi päällä on Mitsun ILP. Kyllä täällä jotkut menee uskomattoman pienillä kulutuksilla. Saa nähdä miten tuo tippuu kun voi laittaa alakerran lattialämmöt keväällä pois...vaikka nytkin se on päällä oikeastaan vain yöt.
Comment
-
122m2 (146m2) 1 1/2krs. ok-talo rak.2005. Aikaisemmin pelkkä öljylämmitys (jokapaikassa vesikiertoinen lattialämmitys), öljyn kulutus ollut aina 1500-2000ltr/vuosi, mukana myös käyttöveden lämmitys. Käyttösähkö ollut koko aikana 7000-9000kwh välissä, nousten vuosi vuodelta siis vähän. Tämä siis tilanne aiemmin.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Nyt ollut 1,5v käytössä lisäksi Mitsun FD-25 Ilmalämpöpumppu. Öljynkulutus tippunut n.700ltr kokonaisvuosikulutukseen ja mukana edelleen siinä käyttöveden lämmitys.
Sähkönkulutus nyt ilp:n kanssa yhteensä tasan 12 000kwh vuoteen. Ilp siis lisäsi n.3000kwh sähkönkulutusta.
Yllätyin miten tehokkaasti talo pumpulla lämpiää,pumppu on käytännössä maksanut itsensä pois jo tämän vuoden aikana. Lattia ei tietenkään ole niin lämmin kun aiemmin mutta sen verta on pidettävä kuitenkin kattilaa päällä että ei lattia jäinen ole. Pelkällä pumpullakaan ei siis pärjää.
Plussana vielä se, että kesällä ei ole tarvinnut kärsiä kuumuudesta sisällä. Huoneilmanlämpö pysyy nyt siis tasaisena ympäri vuoden. Kiitos kuuluu myös korkeassa tilassa olevalle kaukokäyttötuulettimelle joka tasaa tehokkaasti ala ja yläkerran lämpötilaeroja.
Öljynkulutusta on vaikea enää saada laskemaan koska käyttöveden lämmitykseen menee useampi sata litraa vuoteen, mutta yritän saada sen säätämällä kokonaiskulutukseen 500ltr/vuosi. Käyttösähkön kulutuksesta on mahdollista nipistää jonkin verran mutta se tapahtuu esim. sitä mukaa kun led-valoja vaihdetaan palaneiden polttimoiden tilalle.
Varaava kermansaven takkakin talosta löytyy, mutta se toimii lähinnä makkaranpaisto-hommissa sekä tunnelman luojana muutaman kerran talveen.
Muutaman kympin tai satasen säästön takia vuoteen ei viiti riehua metässä (vaikka puut saisikin "ilmaiseksi"),varastoida ja raahata palikoita,roskata lattioita, noeta takanlaseja,pihkata käsiä sekä kytätä vieressä että joko voi laittaa pellin kiinni :) Lisäksi lisääntyvään nuohouksen tarpeeseen menisi sekin säästö.Viimeksi muokannut The Base; 31.1.2013, 14:49.
Comment
-
Muutaman kympin tai satasen säästön takia vuoteen ei viiti riehua metässä (vaikka puut saisikin "ilmaiseksi"),varastoida ja raahata palikoita,roskata lattioita, noeta takanlaseja,pihkata käsiä sekä kytätä vieressä että joko voi laittaa pellin kiinni :) Lisäksi lisääntyvään nuohouksen tarpeeseen menisi sekin säästö.
Comment
-
Elikkäs onko Jaakolla tarkoitus yhdistää kokonaan uusi valu, joka tehdään foamilevyjen päälle vanhaan laattaan ? Tuossa arveluttaa hieman niiden laattojen väliin jäävä sauma, joka periaatteessa voi liikkua. Pitäis selvittää saako maton vetää tuollaisen sauman yli. Turvallisinta olisi tehdä noiden laattojen sähköistykset erikseen ja laittaa vaikka uuteen osaa piuhaa ja vanhaan saneerausmattoa jos lattian pinta ei saa nousta liikaa.
Toki nämä ajatukset kannatta tarkistaa ammattilaiselta, itse olen vähän pelannut lattilämmityspiuhojen kanssa, lähinnä tuohon valuverkkoon nivottu piuhaa tai sitten saneerausmassalla kiinnitelty kaapelia vanhan valun pintaan. Tuossa saneerauskaapelin asennuksessakin tuli sellainen "moka" että piuhaa tuli nuukanlainen pätkä ja harvalla välillä asennettu laatan alle kiinnitetty kaapeli tuntui selvästi jalan alla lämpimämpinä kohtina.
Tuossa just mietin puulämmityksen puumenekkiä. Laskin että 1 pinomotilla lämmittää tätä -79 rakennettua n. 160 neliön torppaa näillä talvikeleillä 11 päivää. Tiiä sitten onko tuo paljon vai vähän, mutta ei tuo kattilan täyttö ja sytytys 2 päivän välein kauhean työläältä tunnu.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja mika111 Näytä viestiLisää mikropitzaa =D ei herneitä, tää on jotenkin vaan niin nykypäivää
Esim. mökeillä tulisijojen polttaminen on ihan jees juttu ja sinne se sopii kuin nyrkki silmään, oma mökkikin lämpiää petroolilla ja puilla. Koti on kuitenkin eri asia, talon lämmittäminen ei saa mielestäni sitoa liikaa.
Pointti on se, että esim. meidän taloudessa ei takan lämmityksestä ole mitään TALOUDELLISTA hyötyä koska muu lämmitys toimii noinkin hyvin tai voi myös sanoa että takka ei lämmitä tarpeeksi tehokkaasti, kuinka vaan.
Jos laskee että tuhraat joka päivä 2-3h aikaa heiluessa polttopuitten kanssa syksystä-kevääseen ja saat siitä taloudellista hyötyä yhteensä 50-500e, niin onhan melkosen paska tuntipalkka. Sen 2h päivässä voi käyttää johonkin tuottoisampaan hommaan päivittäin.
Näinhän se vaan menee, että puolet Suomalaisista napottaa takan edessä läpi talven ja kukin laskee säästävänsä niin ja niin paljon, mitä jos ne kaikki Suomalaiset käyttäs sen ajan johonkin tuottavampaan, mitä se säästö sitten olisi ? ja turha sanoa ettei ole tuottavampia hommia.
Mutta kiellettyähän se puiden poltto kotona ei ole, se on jokaisen oma valinta niin kauan ennenkuin EU sen kieltää :)
Comment
-
Hannulle
Sanotaan nyt näin: eristelevyt(foamilevyt) paikallaan, levyjen päällä 5cm valu noin puolen huoneen alalta ja toinen puoli valua vailla. Tarkotus oli porailla tuohon vanhan valun kylkeen reikiä, johon saan valuverkon reunan kiinnitettyä. Sitten lämmityskaapeli mahdollisesti verkkoon kiinni ja vanhaanvaluun urat piuhalle. Sen jälkeen valetaan tämä valutonpuoli samalle tasolle kuin vanha/viereinenvalu ja vedetään vielä molempien yli kuivumisen jäkeen joku hienotasoite. Kuullostaako tämä ihan hullulta? vai mitä suosittelisitte tässä tilanteessa. Tilanne kuullostaa ehkä hiukan omituiselta, mutta 60luvun alussa rakennettu talo kertoo jo paljon..
Periaatteessa vanhavalu on tällä hetkellä 3cm alempana kuin tavoite pinta, eli ehkä voisi harkita vetävän jopa uuden sekä vanhan valun pinnassa tämän piuhan? Vai onko sillä verkolla niin hirveän suuri vaikutus asiaan?
Comment
-
Mitä syvemmällä kaapeli on niin sitä tasaisempi lämpökin. Ja minimitiheyteen niin on tasainen lämpö. Jos hyvän halua niin piikkaa pois se toinenkin puoli ja vala yhtenäinen kakku. Menee varmaan roilottamallakin se vanha puoli, saumakohta on se herkin kohta. Vanhaan valuun/roiloon on aivan helvetin kätevää laittaa lattialämmityskaapeli kiinni kuumaliimapistoolilla. Urituksen jälkeen imuroit, vedät md16 primerin ja kuivumisen jälkeen uriin kaapeli kuumaliimapistoolilla kiinni. Voit valaa myös vetonit 5000. Sitten yhtenäinen tasoitekerros plaanolla, muista primeri välissä. Äläkä unohda valusta termostaatin anturin putkea ja laita anturi valmiiksi putkeen niin ei tarvitse miettiä että menikö anturi mutkan ohi perille asti vai ei. Ja muista tulpata putki valun päästä.
Jos mainostaa saa niin mulla pitäis olla ylimäärisenä lämmityskaapeli ja kombitermostaatti edullisesti. Ota yhteyttä 0505649964 jos on tarve.
Comment
-
Näillä näkymin varmaan teen aikalailla niinkuin Peeki tuossa ohjeisti. (lyhyesti kerrottuna) Toiselle puolelle raudoitukseen piuha kiinni jonka täytän 6tonnisella ja vanhaanvaluun teen roilot ja asennan siihen loput piuhasta, täytän roilot ja tämän jälkeen tasoitekerros 3100 Molempien päälle. Näkisin tuon parhaaksi vaihtoehdoksi koska tässä tapauksessa vanhaavalua ei piikata pois.
E; jahas, remontin toinen reiska tilasikin jo Devin 400w 40m piuhan, joten eipä tässä vissiin tarvitse enää vaihtoehtoja miettiä, hahs.Viimeksi muokannut Jaakou; 31.1.2013, 21:56.
Comment
-
Jos laskee että tuhraat joka päivä 2-3h aikaa heiluessa polttopuitten kanssa syksystä-kevääseen ja saat siitä taloudellista hyötyä yhteensä 50-500e, niin onhan melkosen paska tuntipalkka. Sen 2h päivässä voi käyttää johonkin tuottoisampaan hommaan päivittäin.
Toi 2-3h / päivä on melkonen overkill... tai sitten jotain tehdään väärin ;)
Tietääkseni yksi nuohous vuodessa riittää, vaikka polttaisi takassa enemmänkin, eli ei sen nuohouslaskunkaan pitäis hirveesti painaa vaakakupissa...Viimeksi muokannut T.Hell; 1.2.2013, 09:09.
Comment
-
Jotain epämääräistä / märkiä puita saa polttaa, jos nuohoustarve lisääntyy tuosta "lakisääteisestä" 1 krt vuosi.
Meillä palaa kakluunissa vähintään pesällinen joka päivä jostain lokakuusta vappuun, jollei hullun lämmin kevät iske. Lisäksi sauna lämpeää puilla varmaan joku 3 kertaa viikossa. Puita saattaa kulua semmoinen 10 mottia vuodessa, en ole laskenut tarkkaan.Dinosauruslientä menee vajaat 2 tonnia / vuosi ja lisäksi ILP pyörii keskikerroksessa käytännössä vuoden ympäri, kesällä viilentäen kämppää jos tarvetta. Viime kesänä ei kauheesti ollut :) Olisko sähkönkulutus ollut jotain vajaat 8000kWh viime vuonna.
Talona siis 2,5 kerroksinen vanha hirsitalo, jossa koko kellarikerros otettu myös lämpimään käyttöön. Lämmitettäviä neliöitä lienee siinä 200
Comment
-
Vanhemmissa taloissa ei taida tosiaan olla erillistä ilmahormia takoille eli kaikki ilma kiskotaan sisäilmasta. Uusissa taitaa olla lähes pakko, sillä talot on niin tiiviitä ettei takka toimi (ei vedä). Aikoinaan mummolassa tuon huomasi hyvin, kun pisti kamiinat päälle niin alkoi makkareissa ym. lämpötila laskea melko paljonkin, kun takat alkoivat kiskomaan ilmaa urakalla seinien ym. rakojen läpi =)
Comment
-
Tuo riippuu talosta, meillä -81 talossa on pelli, mistä saa ohjattua korvausilman ulkoa tulemaan
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja T.Hell Näytä viestiItsekin tulee päivittäin takkaa poltettua, enkä nyt sanois että se nyt noin työlästä on. Täytyy myöntää, että kunnon polttopuusavotta odottaa ensi kesää ja nyt on polteltu edellisen omistajan tekemiä puita, mutta itse tulee roudattua kaksi kottikärryllistä puita takan viereen, mitkä riittää reiluksi viikoksi, ja tämän tekee alle tunnissa. Puiden laittaminen takkaan ja niiden sytyttäminen on taas muutaman minuutin homma.
Toi 2-3h / päivä on melkonen overkill... tai sitten jotain tehdään väärin ;)
Tietääkseni yksi nuohous vuodessa riittää, vaikka polttaisi takassa enemmänkin, eli ei sen nuohouslaskunkaan pitäis hirveesti painaa vaakakupissa...
Jos sitä lämmitysprosessia vertaa johonkin työhön, niin olisiko vanginvartijan työ lähellä ? Et juurikaan liiku tai hikoile, mutta työmaalta et voi silti poistua.
Ja mitä nuohoukseen tulee, niin eihän sitä piipua ole mitään järkeä joka vuosi nuohota jos muutaman kerran vuoteen lämmität takkaa ? järki käteen tässäkin asiassa. 50-100e kuitenkin helposti se nuohoustaksa per kerta on.
Onhan niitä toki sellasiakin torppia mitkä lämpeää pelkällä puulla, tällöin se lämmitystapa voi ollakkin tehokkain ja halvin. Yleensä puuta kuitenkin poltetaan kaiken muun lisäksi, tällöin tehokkuus voi olla mitä on.
Comment
-
Joo, eipä toi puilla lämmittäminen kauheesti töitä aiheuta. Syksyllä täytyy pari iltaa riehua kirveen kanssa ja paloitella valmiit klapit pienemmiksi. Syy tähän löytyy meidän takasta, jossa ei yksinkertaisesti pala mikään "hellapuuta" suurempi kalikka. Mulla on syksyllä kasasassa kolme kuutiota polttopuita, joista puolet kuivuu talven ja seuraavan kesän yli ja toinen puolikas poltetaan. Klapeina ainoastaan koivua. Poltettava puu on rutikuivaa ja yksi pesällinen/ilta riittää pitämään takan lämpimänä.
Puut tulee mulle aina keväällä ja ne kuivuvat nykyisellä systeemillä puolitoista vuotta. Kesän kuivuneet sihisivät palaessaan, mutta nuo eivät. Takka lämpenee aika paljon nopeammin noilla oikeasti kuivilla puilla ja entisen kahden pesällisen sijaan nyt riittää yksi pesällinen lämmitykseen.
Comment
-
Eihän se takan lämmitys itse sen lämmitysprosessin aikana työlästä ole, mutta aikaa se vie päivittäin sen 2-3h silti. Vai voiko joku sanoa että sytyttää takan ja lähtee sen jälkeen minne huvittaa 2-3tunniksi ? Kotona on napotettava kun tatti tai ainakin pihassa.
Jos sitä lämmitysprosessia vertaa johonkin työhön, niin olisiko vanginvartijan työ lähellä ? Et juurikaan liiku tai hikoile, mutta työmaalta et voi silti poistua.
Ja mitä nuohoukseen tulee, niin eihän sitä piipua ole mitään järkeä joka vuosi nuohota jos muutaman kerran vuoteen lämmität takkaa ? järki käteen tässäkin asiassa. 50-100e kuitenkin helposti se nuohoustaksa per kerta on.
Nuohoushinta taitaa olla melko seutukohtainen? Aikaisemmin Lahden puolella ja nyt täällä Nastolassa hinta tais olla 30 euron molemmin puolin.
Comment
Comment