Minä sihistelin neljä tuntia mökkiä. Tuli sopiva tilaisuus tehdä lyhyt testikäyttö. Jätin tarkoituksella muutaman likaisen pyyhkeen roikkumaan ilmavasti ja joitain muitakin tavaroita, joissa oli selkeä haju. Toinen pyyhe tuoksui raikkaalta ja skunkimmastakin pyyhkeestä lähti hajut pois, mutta ei se kuitenkaan vasta pestyltä tuoksu.
Kahvinkeittimellä oli aamulla tiputeltu kahvit ja otsonoinnin jälkeen pannussa ja suodatinsuppilossa oli vain hyvin kaukainen kahvin tuoksu, vaikka tarkoituksella jätin ne huuhtelematta.
Tyhjään roskaämpäriin sitten taas jäi ihan selkeä haju. -Tosin ei kovin voimakas, mutta ämpäri oli muutenkin äskettäin pesty.
Tuulettelin useamman tunnin kaikki mahdolliset räppänät auki ja liesituuletin täysillä. Ikkunalaudoille laitoin puhaltimet. Samoja puhaltimia käytin otsonoinnin aikana huoneiden kynnyksillä pyörittämässä ilmaa.
En osaa tuloksista oikeastaan muuta sanoa tässä vaiheessa. Otsonin katku haihtui muuten aika äkkiä, mutta saunaan katku jäi vähän pidemmäksi aikaa, vaikka sieltäkin oli ovi ulos auki ja läpiveto. Ehkä kosteus saunatilassa vaikutti asiaan, kun sauna oli aamulla päällä ja kostea saunomisen jäljiltä. Myöhemmin täytyy tehdä sitten se varsinainen otsonointi ajan kanssa, mutta piti käyttää tilaisuus hyväksi, kun tuli mahdollisuus lyhyempään testiin.
Kaivoveteen vielä palatakseni, niin mökkinaapurilla oli viime kesänä ongelmia kaivoveden laadun kanssa ja näytteestä oli löytynyt ilmeisesti e.coli -bakteereita. Löysivät joitain epäkohtia kaivosta ja korjasivat ne, mutta nyt uudesta näytteestä oli edelleen löytynyt samoja bakteereita, vaikka kaivo on desinfioitu tässä välissä. Ja kun tässä ketjussa oli juttua myös kaivoveden puhdistuksesta otsonilla ja asia oli minulla tuoreessa muistissa, niin suosittelin häntäkin tutustumaan otsonaattoreihin. Saa nähdä mitä tekee, mutta itseäni ainakin kiinnostaisi, että mitä vaikutusta otsonoinnilla olisi vesinäytteen tuloksiin.
Teitkö dumo kotelointia, tai laitoitko puhallinta laitteeseesi? Ja onko tuon käyttöohjeessa mainittu jotain huilitauoista, vai voiko sitä sihistää tauotta?

Comment