Kesämökillä on aina ollut sellainen ominaistuoksunsa, joka jää myös vaatteisiin kiinni. 60-luvulla lastulevytetyt hirret, ei kunnollista ilmanvaihtoa, plus vuotava vesikatto pitäneet huolen, että kosteusrasitusta on riittänyt.
Tässä vuosien aikana tehtyjä korjaustoimenpiteitä.
-Aluskate tiilikaton alle.
-Piipun pellitys.
-Saunan viemäröinti uusittu.
-Vanhojen lastulevyjen poisto seinistä, jotka korvattu osin kipsilevyllä, osin puolipanelilla. Katto paneloitu lastulevyn päälle.
-Lattiat avattu ja vaihdettu kaikki vaihdettavissa oleva materiaali.
-Tuuletusventtiilit lisätty joka huoneeseen ja koitettu huomioida tuulen paine/alipaine sijoittelussa. Poisto hormin kautta kahta rööriä pitkin. Poissa ollessa kaikki venttiilit auki.
-Saunan oveen tehty tuuletusreiät ylä- ja alareunaan, jotka poissa ollessa aina auki, samoin hormin pelti.
-Hellan päälle lisätty liesituuletin, jota myös käytetään.
-Kankaita, patjoja, petivaatteita, ym säilytetty vain pakolliset ja nekin mahdollisimman ilmavasti, pystyyn tai naruille roikkumaan.
Tuo ominaistuoksu on vähentynyt vuosien aikana huomattavasti, mutta edelleenkin se tarttuu vaatteisiin ja sitä on. Huoneilma ei myöskään tunnu raikkaalta ja joillekin homeelle herkistyneille tutuille on tullut oireita. Mutta ei kaikille.
Talven jälkeen kuitenkin, kun avaa mökin oven, niin tuoksu ei ole ummehtunut, muuta kuin eristämättömän, ns kylmän puolen osalta. Joka on seuraava korjauskohde ja myös viimeinen, jota ei ole vielä käyty läpi.
Ionisoiva ilmanpuhdistin on myös ollut käytössä välillä ja ilmankuivain. Ilmankuivain lähinnä tullessa jonkin aikaa pöhissyt tai jos on pyykkejä tarvinnut kuivata sisätiloissa.
Koska remontteja on tehty rauhalliseen tahtiin, niin osa mm petivaatteista on siltä ajalta, jolloin mökissä oli vielä selkeitä ongelmakohtia. Nämäkin pelkästään ilmeisesti voivat aiheuttaa oireita.
Mutta kun ei raaskisi moneen kertaan uusia esim. patjoja ja peittoja, niin olen miettinyt, että mitä tässä nyt vielä keksisi muuta.
Etikkaa vatiin lähtiessä oli yksi neuvo ja tehokkaampi konsti olisi ymmärtääkseni otsonointi. Otsonointilaitteita katselinkin jo, mutta en saanut niistä oikein selkoa, mikä oli ilmanpuhdistin ja mikä jytkympi laite. Myös rakennusohjeita otsonointilaitteen tekoon tuntui löytyvän.
Toinen mikä on ollut mielessä, niin on ilmakeräimen asentaminen, jolloin saisi kevätaikaan paikkoja kuivemmiksi ja ilmaa vaihdettua tehokkaammin. Samoin huoneiden ylipaineistaminen aurinkokennojen ja puhaltimien avulla käynyt mielessä. Ilma vaihtuisi silloin tehokkaammin myös poissa ollessa, kun ei ole muuta virtaa käytettävissä.
Varsinkin tuo otsonointi on nyt alkanut kiinnostamaan. Sillä ilmeisesti saisi ainakin hetkeksi tilanteen nollattua. Mihinkään kovin kalliiseen laitteeseen ei ole varaa, mutta pitäisi laitteessa kuitenkin jotain tehoakin olla.
Alle 30 kuutiota käsiteltävä tila, jos vetää huoneen kerrallaan, niin pienemmälläkin laitteella varmaan pärjäisi hyvin.
Olisiko tuosta hajuongelmasta yleensä tai otsonoinnista ajatuksia, kokemuksia tai muita mielipiteitä. Olettaisin, että on monelle muullekin jollain tapaa tuttu ongelma.

Comment