Meillä taloyhtiön hallituksessa tuli puhetta autopaikkojen lämmitystolpista ja niiden mahdollisesta modernisoinnista. Sain asiakseni selvittää nykyisen järjestelmän tilan ja miettiä, mitä niille pitäisi tehdä. Speksit nykyisestä systeemistä on seuraavat:
-Taloyhtiö on rakennettu v. 1968.
-Yhteensä 86 autopaikkaa, 40 taivasalla, joissa on normaalit lämmitystolpat ja 46 kylmää peltitallia, joissa on pistorasia lämmitystä varten.
-Syöttö keskukselta on 3x35A, 4x10mm2 kaapelilla.
-Kaikki 86 lämmityspistettä on tuon yhden syötön takana.
Tolpissa ja talleissa ei ole kelloja ollenkaan, vaan niihin tulevaa sähköä ohjataan läpi vuorokauden sykleittäin, jonka tiheys riippuu ulkolämpötilasta. Eli jos ulkona on esim. 10 astetta pakkasta, tulee töpseleihin sähköä kellon ympäri tyyliin 2 minuuttia päällä-10 minuuttia pois. Pakkasen kiristyessä/lauhtuessa tuota suhdetta muutetaan joko isommaksi tai pienemmäksi. Ja nuo ajat ovat siis vain tässä selventämässä toimintaa, todellisia aikoja en osaa sanoa. Hallituksella oli ajatus, että selvitetään kustannuksia järjestelmän uusimisesta kellolliseen, eli kaikki saisivat itse määrittää sen perus 2 tunnin lämmitysajankohdan paikkakohtaisilla kelloilla, niinkuin nykyään on tapana.
Nykyinen järjestelmä on omasta mielestäni paitsi ajastuksen puutteen takia, myös tuon syötön pienuuden puolesta aika perseestä.Tuo syöttö varsinkin kuulostaa omasta mielestäni kyllä kauhean alimitoitetulta. Äkkiä laskettuna siitä riittää teoreettisesti vain vajaat 300w/paikka. Isot sulakkeet on paukkunut jo pari kertaa tänä talvena vaikka sisätilan lämmittimet ovatkin kiellettyjä ja melko iso osa asukkaista kieltoa noudattaakin. Ilmeisesti ennen vanhaan nuo syötöt on laskettu paljon pienemmillä tehoilla kuin nykyään. Mikä mahtaa nykypäivänä olla laskukaava millä nuo syöttöjen suuruudet mitoitetaan, eli paljonko tehoa/paikka lasketaan?
Yhtiöön on tulossa putkiremontti parin vuoden sisään, jonka yhteydessä nuo syötöt uusittaneen kyllä kun pihat myllätään muutenkin. Lähdin vaan hämmästelemään tuon nykyisen syötön pienuutta, mitähän tuon kanssa ollaan aikanaan ajateltu?

Comment