Pajautin putsaten toimiston kuukauden vanhan Mocca Masterin mukana seuranneilla pesuaineilla. Harmi ettei tullut otettua kuvaa lopputuloksesta, vesi oli kokolailla saman näköistä, kuin mitä Suomen lahdesta voi käydä ammentamassa, eli vihreää ja täynnä kaikkea pikkusakkaa. Jopa säiliön nousuputki vaihtoi väriä tumman ruskeasta kirkkaaksi.
Heräsi kysymys, mistä tuota samaa myrkkyä löytää lisää tai millä sen voi korvata? Vanhan koulun kikka taitaa olla etikkavesi, mutta onko se yhtä tehokas?
Tuo rapa keittimen putkissa taitaa olla peräsin pannusta, jolla vesi kaadetaan keittimeen. Pannuun kun tahtoo jäädä jämät edellisestä satsista ja harva ainakaan meidän toimistolla jaksaa (näköjään) huuhtoa panua ennen uutta erää. Kotona tulee vesi kaadettua keittimeen erillisellä astialla, joten ihan saman näköiseksi ei kotona keitintä varmaan saakkaan, mutta putsaus ihan myrkyillä tekisi terää varmaan sillekin.
Itse kun juon kahvini ilman ylimääräisiä myrkkyjä, soisin sen maistuvan joltain muulta, kuin mihin työmailla sai joskus edellisessä elämässä tottua. Kaupasta ei tartu mukaan perus Kultamokkaa tai presidenttiä, vaan jotain mielummin vähän tummemman paahtoasteen tavaraa. Brasil on ihan hyvä peruskama esim aamukahviksi. Meillä kahvi säilötään jääkaapissa, jotta sen sisältämä rasva ei ehdi, ainakaan niin vahvasti, härskiintyä.
Itse en vielä ole ruvennut jauhamaan. Tuttavapiiristä löytyy niitäkin, jotka tilaavat kahvinsa papuina netistä hyvin pienissä erissä ja jauhavat itse, jotta saavat tasan tuoretta tavaraa.
Löytyykö muilta vinkkejä kahvilaatuihin, keittokikkoja tai muuten vaan kokeilemisen arvoisia juttuja hyvän kahvin ystäville?

Comment