Selkäkipu helpotti sen verran, että uskalsin tempasta leikkuupöydän auki taas.
Ketjun alkupäästä löytyy kuvavertailu uudesta ja pilalle menneestä akselista, oli taas akseli tuon pilalle menneen kaltainen. Prkl!
Toinen laakereista ei myöskään ollut ihan timmissä kunnossa.
Myöskin siivapyörä jolle veto tulee kärsinyt, kiilaura kasvanut noin kymmenkertaiseksi.
Ostolistalle siis akseli ja kaksi laakeria, siivapyörään taidan siipasta uran toiseen paikkaan kokeeksi. Purkamaan ton joutuu kuitenkin vielä tänä kesänä.
Osumaa ei siis kukaan tunnusta mutta "taloudenhoitaja" tunnusti ajaneensa sen tänä kesänä pari kertaa tukkoon kun oltiin reissussa, olisko tuo sitten voinut vaurion aiheuttaa.

Comment