Itse kannatan kovalevyllä varustettua polttavaa DVD-laitetta. Sen avulla levylle poltto on niin helppoa että sitä tulee jopa käytettyä! 3,5 vuoden aikana olen polttanut n. 200 levyllistä kamaa, niin vanhoja VHS-äänityksiä kuin sarjoja ja dokumentteja sekä elokuvia. Teen siis niin että tallennan kovalevylle (toki suora polttokin olisi mahdollinen, mutta silloin ei voisi editoida) ja editoin ja nimeän sen valmiiksi ja sitten poltan levylle.
Aina kuulee kommentteja että "onhan näissä digibokseissa usb-liitäntä jolla saa tehtyä siirron tietsikalle", mutta sitten kun kysyy kuinka paljon ihmiset ovat oikeasti matskua tietokoneella editoinut ja poltellut, niin on aika hiljaista. Minulla menee n. 20 minuuttia siitä kun alan editoimaan vaikkapa tallennettua elokuvaa, siihen että se on poltettuna DVD:lle ja kirjahyllyssä kansineen.
Itselläni on sen sukupolven laite (Pioneer DVR-520H), että siinä on vain analogiviritin, mutta toisaalta, kun minulla on yhdistetty satelliitti-antenni-digiboksi, niin joka tapauksessa pitäisi siirtää ohjelmaa toiselle laitteelle, vähintään satelliitilta tulevaa ohjelmaa varten. (Siis kovalevyllinen digiboksi ei auttaisi kuitenkaan mitään.) Mutta nykyään noissa yhdistelmälaitteissa on jo digivirittimiä mukana. Ominaisuudet ovat kuitenkin rajatummat kuin varsinaisissa digibokseissa, joten se on tietysti ihan mieltymyksistä kiinni mihin panostaa. Yhdellä laitteella ei tulla koskaan saamaan kaikkia ominaisuuksia käyttöön, joten kyse on vain rajanvedosta.
Laatu ei ole niin hyvä kuin jos matsku pysyisi digimuotoisena koko siirtoketjun matkan (tulee yksi ylimääräinen DAD-muunnos), mutta se on aivan riittävän hyvää. Ja tärkeimpänä juttuna tietysti se että matskua tulee edes polteltua. Vanha valokuvaajan sanonta sopii tähänkin: kohinainenkin kuva on parempi kuin ei kuvaa ollenkaan. :)
Tämä vaan yhtenä vaihtoehtona...

Comment