Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

VAG päästöhuijaus dieseleissä

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Haisee vähän siltä että autokaupan kasvumallit on rakennettu dieselkäyttöisten autojen osuuden jatkuvan kasvun mukaan ja nyt kun syystä tai toisesta kasvu on hidastunut tai jopa pysähtynyt, on sitten jostain muualta löydettävä syy kuin vaihtoehtoisen polttoaineen osuuden luonnollisesta kasvusta.

    Totuushan on että pääsääntöisesti diesel on kalliimpi ostaa kuin vastaava bensa. Sitähän autokauppa murehtii jos autojen myyntimäärä säilyy määrällisesti samana mutta kuluttaja valitsee viime kvartaalia useammin sen pari tonnia halvemman bensamallin.

    Comment


      Itselleni ei täysin aukea pienten autojen diesel mallien tarkoitus. Diiseli yleensä ostetaan jos kilometrejä tulee paljon, ja jos tulee paljon kilometrejä, niin yleensä hankitaan iso auto. Pikkuautot on kuitenkin tarkoitettu lyhyisiin siirtymiin kaupunkiautoksi. Ja kuten mainittua nykyään pikku bensa turbo menee lähes samalla ku diiseli, ja voimaakin on samalla tavalla.

      Isot autot on sitten asia erikseen. Jotain kolmelitraista diiseliä lähes pari tonnia painavassa autossa on hankala korvata bensakoneella joka kuluttaa ja kulkee samalla tavalla.

      Comment


        No se on se viimeistä penniä mielessään nitkuttava tuulipukumooses joka laskee että säästää kymppitonnin ajoilla vuodessa vielä montasataa euroa. Eihän niissä mitään järkeä ole varsinkin jos miettii mitä se pieni pätkäajo tekee dieselkoneelle.

        Ei nyt varsinaisesti liity otsikkoon mutta kun tiedetään miten hitaasti nykyiset pikkudieselit talvella lämpiää ja varsinkin kaupunkinyppimisessä kun matkat ovat lyhyitä, ne ajetaan käytännössä kokonaan kylmällä koneella jolloin kaikki mitä putkesta tulee, on myrkyllistä.

        Comment


          En yhdy Villen mielipiteeseen siitä että pikkudiesel olisi vain kaupunkiin. Minusta jo A1 on ihan matka-ajettava. Eihän se ole A6 mutta täysin matkakelpoinen.
          Ajelihan Villekin mk4 Golfilla pitkää ja lyhyttä pätkää, miten sellasella viitsii Varkauteen asti ajaa? ;)

          Comment


          • Onko kenellekään vielä tehty mitään korjauksia Suomessa?

            Volkkarin huollossa mainostivat jo heti alkuvuodesta, että maaliskuusta alkaen on korjaukset käynnissä ja nykyinen kulkine vm 2009 Golf olisi ensimmäistä erää, johon korjaustoimenpiteet toteutetaan. Pari kirjettä tuli kevään aikana kotiin, jossa rauhoiteltiin auton olevan täysin turvallinen ajaa, mutta sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään.

            Comment


              http://yle.fi/uutiset/paastoskandaal...918?origin=rss

              Näin kerrottiin tänään just.

              64000 autoa koko maassa, tähän mennessä "korjattu" 1700.

              Comment


                Jere ymmärti nyt väärin:) Siis sitä meinasin että miksi ajaa pikkudieselillä kaupunkiajoa, kun bensalla pääsee suht samoilla lukemilla(kulutus ja suorituskyky). Ja tosiaan säästö ei ole 10k kilometreillä montaa kymppiä/sataa, jos lie edes säästää.

                Ja pikkudieselillä tarkoitan b-segmentin autoja pienillä moottoreilla. Polo/fiesta/corsa yms. Golf oli jo ihan hyvä ajaa matkaa, saman ikäinen fiesta ei...

                Comment


                • Skodillac-maailmassa me alotettiin 2 viikkoa sitten tekemään noita päivityksiä. Muutama hassu vasta tehty.

                  Edit: Tosiaan 140 kaakin koneille vain on päivitys olemassa atm.
                  Viimeksi muokannut jaeger; 22.7.2016, 19:45. Perustelu: tarkennus

                  Comment


                    Passatteja vasta tehdään ja140 hv malleja. Tämä kuultu juuri pari päivää sitten marmorilta.

                    Comment


                    • Passatit, caddyt ja tiguanit on tällä hetkellä työnalla volkkarilta. Muutamalta olen kuullut että eroa ei huomaa millään. 140hp mallit.

                      Comment


                      • Vaimon Passatti kävi tuossa operaatiossa ja ei ole mitään eroa entiseen.
                        Hyvityksenä saatiin korruptiotavaraa kassillinen, jihuu...

                        Comment


                          Eli maksoi vaivan käydä hoitamassa homma pois. Kyllä tästä nyt ainakin tonni olisi pitänyt saada rahaa ja ilmaiset huollot loppuelämäksi.

                          Comment


                          • Eikö tämä ajojahti koskaan lopu..:-(
                            Nyt on syynissä 3.0 TDi Audit (ja Porschet), ilmeisesti puhutaan aika tuoreista malleista?

                            http://www.kauppalehti.fi/uutiset/vo...731.1467023234

                            Comment


                            • Tuossa lisää aiheesta:
                              http://autoweek.com/article/vw-diese...ls-report-says
                              Näyttää että tämä koskee toistaiseksi vain USA:a / Kaliforniaa, ja että toiminta 3.0 TDi:ssä on ainakin Saksan lakien mukaista, tällä perusteella Euroopan autoihin ei olisi vaikutuksia.

                              Mutta lets see... It ain't over before the fat lady sings?

                              Comment


                              • Huoh...

                                Comment


                                • "EU-komissio vaatii jäsenmaita ryhtymään ankariin toimiin Volkswagenia vastaan kuluttajasuojalakien rikkomisesta päästöskandaalin yhteydessä" ->

                                  http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201...67229_ul.shtml

                                  Comment


                                  • ihmettelen vain, että jos pakoputkesta ei tulekaan pelkkiä kukkasia niin minkä takia siitä kymmenien Miljardien sakkoja täytyy antaa? Aika kohtuutonta mun mielestä.

                                    Comment


                                      Pitää tehdä selväksi, että huijaamisesta joutuu maksamaan kalliisti. Tällä vissiin halutaan vähentää muiden intoa huijata.

                                      Comment


                                        On kai tasta joku ollut sitakin mielta etta amerikkalaisten markkinaprotektionismia koko homma. VAG sai vahan liikaa jalansijaa mantereella ja piti toppuutella.

                                        Comment


                                        • Viime viikon perjantaina käytin allun nox-kampanjassa. Puolessa tunnissa homman tekivät ja palvelu oli 5/5. Ei moittimista. Jyväskylän autotarvike siis kyseessä.

                                          Comment


                                            Onkos näissä muuten kuluja korvattu? Nimimerkki reilu 100 km ajoa + n. 2h aikaa.

                                            Comment


                                            • Eivät taida korvata. Sijaisauton olisi saanut jos tarvetta.
                                              Kaveri käytti myös ja sai B9:n käyttöön, joka sekin oli vuokraamon
                                              eikä liikkeen auto.

                                              Comment


                                              • Uudessa TM:ssä oli nyt testituloksia 2.0 TDI:stä ennen ja jälkeen NOx-kampanjan.

                                                Ei juuri mitään vaikutusta päästöihin, kulutukseen eikä kiihtyvyyteen. HC-päästöt olivat kuitenkin hieman kasvaneet ja NOx-päästöt ovat edelleen noin kolminkertaiset päästörajoihin nähden. Testisykli oli kuitenkin erilainen kuin, minkä perusteella virallinen päästömittaus tehdään, joten ehkä virallisella (vanha ja vähemmän todellista ajoa vastaava) syklillä mitattuna NOxitkin menevät rajoihin.

                                                Comment


                                                • Näyttäisi siltä että (US) Audi Q7 3.0 TDi moottoriin ei ole saatavissa korjausta jolla pääsisi (ainakaan Kalifornian) päästövaatimuksiin, siksi alkavat jopa 25.000 kpl Q7 takaisinostot jenkeissä:

                                                  http://www.carscoops.com/2016/10/aud...dis-in-us.html

                                                  Mulle kelpaisi vähän ajettu US-Q7 tuolta takaisin ostetuista, lupaan työntää alamäet niin menee keskimäärin päästörajoihin:)

                                                  Näinköhän VAG-konserni uppoaa tämän mukana. Miettien mitä maksaa tuollainen 25.000 Q7:aa, kaikkine logistiikan sivukuluineen, puhumattakaan kaikista mega-sakoista yms.

                                                  Comment


                                                  • Kyllä nyt kannattaisi lähestyä suoraan jenkkilän Audin piäkonttoria ja kysellä 3.0TDI pelejä konttikaupalla halpaan hintaan - clubille kimppatilauksen paikka :)

                                                    Comment


                                                    • Olisin heti mukana tuossa kimpassa, tarttisi halpaa työautoa millä metässä pääsee =)

                                                      Comment


                                                      • Volkkari lähtee WRC:stä tän kauden jälkeen, lienee päästöhuijaus-jutska vaikuttanut tähänkin.

                                                        http://www.mtv.fi/sport/ralli/uutine...paalle/6146208

                                                        Comment


                                                          Nythän Saksassa kaavaillaan että vuodesta 2030 lähtien ei enää saisi myydä uusia polttomoottorisia autoja tai ainakin päästöjen pitää olla todella olemattomia jos polttomoottori on. Koskee siis bensaa ja dieseliä. Päätöstä ei toki ole, ainakaan vielä.

                                                          Comment


                                                            http://www.iltalehti.fi/autot/201611...24355_au.shtml

                                                            Ettei vaan ne mutterit olis ollu myös 15 asteen välein?

                                                            Comment


                                                            • Käytin ruokakunnan toista kulkinetta 2.0TDI Golfia tuulilasin vaihdossa Porvoon Laakkosella vakuutusyhtiön piikkiin (miinus omavastuu). Samalla kysäisin, että mikä mahtaa olla tilanne päästöhuijauskoodausten suhteen ja sieltä löytyikin avoinna oleva kamppis. Tuulilasin vaihdon lisäksi tuli siis koodaus.

                                                              Autoa noutaessa käteen lyötiin volkkarin kassi, jossa LedLenserin pieni fikkari, heijastinliivi, ensiapulaukku autoon sekä volkkarin avaimenperä.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X