Voi niitä olla päivitetty, varmaksi en osaa sanoa ja ainoa perustr minullakin on että siihen yhteen laitettiin oulussa uudet muoviset tilalle (omien muistikuvien mukaan). Mutta on sekin jotain jos niitä on edes kehitetty kestävämmiksi niinkuin tumppim sanoi. Siitäkin eräästä tapauksesta on varmaan kyllä kolme vuotta jo aikaa ainakin. En silloin sitä hoksannut katsoa niin tarkkaan että olisi sen kummempaa muistikuvaa jäänyt. Etkan osahistoriasta se voisi selvitä onko ne muuttuneet ja miten monesti, jos siihen pääsee joku käsiksi. Itse en nykyään enää pääse. Muistaakseni minulla oli sen osalista jossain, pitää etsiä jos se löytyisi vielä.
Edit:löytyi. Siihen on asennettu näin esimerkiksi juuri sen pääketjun kyseiseksi ohjuriksi 079109469AA. Muutkin näyttää täsmäävän jos vertaa partsbasen 2003 s4 kuviin. Ne ei silti välttämättä ole viimeisimmät. On tullut ennenkin vastaan ettei siellä ole aina viimeisintä versiota kataloogissa.

Comment