Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Miten paljon seuraat Japanin tilannetta?

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #61
    On muuten suhteellisen tarkkoja mittalaitteita, pystyvät mittaamaan jopa yhden atomin.

    Comment


    • #62
      Vissiin saman verran saa ilmaan yhä Tsernobilin laskeumia, kun potkaisee kuivaa sammalta.

      Comment


      • #63
        Japanin myötä ydinvoimamyönteisyys on laskenut todella paljon.
        Minä olen edelleen sen kantilla, että tuotetaan sähköä enemmän kuin kulutetaan ja saadaan siten ehkä tulojakin Suomelle viennistä.

        Sitä en tajua, että onko nämä kelkan kääntäneet ihmiset olleet tosiaan niin tietämättömiä, että noissa laitoksissa on aina riskinsä? Täällä ei tule 10m korkusta tsunamia koskaan. Muutenkin maaperä on vakaata, koska ollaan kuitenkin melko kaukana mannerlaattojen rajoista.

        Nykymediaan ei ole luottamista. Se vain paisuttelee ja vääristelee asioita katsojalukujen kasvattamiseksi. MTV3 esim alkaa olla pahempi kuin iltalehdet. Sellasta otsikointia väännetään.

        Sinänsä Japani on ennenkin tsunameita kokenut ja järistyksiä. Jälkimmäiset on enemmän arkipäivää siellä. Siksi siellä tehdää taloista järistyksien kestäviä.

        Mun mielestä ydinvoimasta ei pidä luopua katastrooffin takia, vaan siitä pitää oppia ja rakentaa turvallisempia laitoksia. Nytkin sielä oli tehty ilmeisesti sellainen virhe, että jäähdytyspumput sai sähkönsä vain omasta laitoksesta. Siksi siellä noita ongelmia on. Itse kolme reaktoria on ehjiä muuten ja kestivät yli 12m korkean alloon. Ei nuo nyt niin turvattomia ole?

        Comment


        • #64
          Alkuperäinen kirjoittaja jasso Näytä viesti
          Vissiin saman verran saa ilmaan yhä Tsernobilin laskeumia, kun potkaisee kuivaa sammalta.
          Tai asut kivitalossa muutaman kuukauden. Saati jos kattelee puolen metrin päästä vanhaa CRT-näyttöä muutaman vuoden.

          Comment


          • #65
            Alkuperäinen kirjoittaja jasso Näytä viesti
            On sitä säitelysuojelua tullut yhden kurssin verran opiskeltua, mutta aika nopeasti unohtuu asiat. Säteilytyöntekijän efektiivisen annoksen vuosiraja saa muistaakseni olla säädösten mukaan korkeintaan 50mSv vuodessa, eikä sitäkään kuin vain sen yhden vuoden kerrallaan.
            Voimala-alueella säteilyä on ollut useana päivänä noin 500 mSv/h eli tuo suomalaisen työntekijän annos täyttyy kuudessa minuutissa ja sen jälkeen pari vuotta rokulia ennen seuraavaa työvuoroa :) Vaikutukset ovat vielä pysyneet melko paikallisina ja toivottavasti pysyvätkin.

            Noita "tunti Fukushimassa vastaa yhtä keuhkoröntgeniä"-uutisia lukiessa pitää muistaa, että harva meistä olisi valmis 24:ään keuhkoröntgeniin joka ikinen päivä koko loppuelämänsä ajan...

            Toistaiseksi näyttää olevan Tshernobyliä lievempi onnettomuus, mutta tilannehan on vielä kesken eikä näytä ainakaan parempaan suuntaan kehittyvän. Onnettomuuslistan kakkossijoitus on kuitenkin jo varma. Kun nykyään uutiskynnyksen ylittää jo kohujulkkisten ex-kihlattujen koiran kompastumiset, niin vähintään nykyisen laajuinen uutisointi on paikallaan ja seuraan sitä mielenkiinnolla vaikka sen vaikutus Suomeen olisikin nolla.

            Comment


            • #66
              seuraan sitä mielenkiinnolla vaikka sen vaikutus Suomeen olisikin nolla
              Niin siis välittömät, terveydelliset vaikutukset laskeuman yms. muodossa. Epäsuorat vaikutukset kyllä jo alkavat heijastua, ja tulevat näkymään mm. kalliimman sähkön muodossa, kun ydinvoimaa ajetaan alas Euroopassa ja meilläkin pyritään laittamaan suunnitelmille jarruja.

              Comment


              • #67
                Muita normikansalaisille näkymättömiä vaikutuksia on tuo elektroniikkakomponenttien tuleva pula. Tälläkin hetkellä valmistajat yrittävät hamstrata noita varastoihin, ettei tarvi parin kk päästä myydä "ei oota". Tuo on ainut syy minkä takia tällä hetkellä kiinnostaa tuo Jaapanin tilanne, nimimerkillä "toivottavasti Freescalen tehdas lähtee pian pyöriin"

                Comment


                • #68
                  Ei tuosta Tshernobyliä pahempaa saa tekemälläkään. Täysin erilaiset reaktorit. Grafiittihidasteiselle ajettiin -86 testi ilman hypoteesejä. Ei suojarakennusta ollenkaan, reaktorista räjähti ns paskat pihalle ja loppu syttyi palamaan. Sammutus kesti pari päivää radioaktiivisten savupilvien pöllytessä.

                  Kevytvesireaktorissa ei ole edes grafiittia jolla saisi paukun aikaan ja joka palaisi.

                  Comment


                  • #69
                    Alkuperäinen kirjoittaja LongJohn Näytä viesti
                    Ei tuosta Tshernobyliä pahempaa saa tekemälläkään. Täysin erilaiset reaktorit. Grafiittihidasteiselle ajettiin -86 testi ilman hypoteesejä. Ei suojarakennusta ollenkaan, reaktorista räjähti ns paskat pihalle ja loppu syttyi palamaan. Sammutus kesti pari päivää radioaktiivisten savupilvien pöllytessä.
                    Ei välttämättä yhtä näyttävää tuhoa tapahdu reaktoreille, mutta kokonaisvaikutuksiltaan voi olla pahempikin. Tshernobylin liepeillä oli pieniä kyliä siellä täällä, mutta Japani on kohtuullisen tiuhaan asutettu ja vielä saari(ryhmä). Riittää, kun Tokiolaisille tulee kunnon paniikki päästä pois, niin johan siinä ryysiksessä tallautuu kuoliaaksi saman verran mitä Ukrainassa kuoli kaiken kaikkiaan. Puhumattakaan siitä, että juomavesi saastuisi edes muutamaksi vuodeksi.

                    Comment


                    • #70
                      Alkuperäinen kirjoittaja Jami Näytä viesti
                      Ei välttämättä yhtä näyttävää tuhoa tapahdu reaktoreille, mutta kokonaisvaikutuksiltaan voi olla pahempikin. Tshernobylin liepeillä oli pieniä kyliä siellä täällä, mutta Japani on kohtuullisen tiuhaan asutettu ja vielä saari(ryhmä). Riittää, kun Tokiolaisille tulee kunnon paniikki päästä pois, niin johan siinä ryysiksessä tallautuu kuoliaaksi saman verran mitä Ukrainassa kuoli kaiken kaikkiaan. Puhumattakaan siitä, että juomavesi saastuisi edes muutamaksi vuodeksi.
                      http://www.talouselama.fi/uutiset/article598762.ece

                      Siitä nyt realitycheck.

                      Tshernobylin katku päätyi todella laajalle alueelle aina Suomeen asti. Ei ollut siellä pelkästään lähialueiden ongelma.

                      Vertailun vuoksi Suomessa menee vuosittain hiukkaspäästöihin noin 1300 ihmistä vuosittain ja maailman mittakaavassa puhutaan miljoonista. Ydinvoima on näihin verrattuna hyvin turvallinen energiamuoto. Ydinonnettomuus ja radioaktiivinen säteily on vain hyviä peikkoja kun halutaan myydä lehtiä.

                      Japanin onnettomuudessa mennyt toistaiseksi kaksi jotka ovat kadonneet aiheutuneissa vetyräjähdyksissä. Vastaavasti maanjäristyksen count juoksee jossain +20k kohdilla mutta kovin on vähän siitäkään juttua.

                      Comment


                      • #71
                        http://www.theregister.co.uk/2011/03...ima_tuesday_2/

                        Sekä Tsernossa että varmaan tässäkin suurin uhrimäärä syntyy stressaajista.

                        Säteilyarvoja suhteutettuna http://blog.xkcd.com/2011/03/19/radiation-chart/

                        Comment


                        • #72
                          Alkuperäinen kirjoittaja LongJohn Näytä viesti
                          Vertailun vuoksi Suomessa menee vuosittain hiukkaspäästöihin noin 1300 ihmistä vuosittain ja maailman mittakaavassa puhutaan miljoonista. Ydinvoima on näihin verrattuna hyvin turvallinen energiamuoto.
                          Siis näin juuri silloin kun mitään vahinkoja ja säteilypäästöjä ei tapahtu. Ydinvoiman etu on kontrolloitu jätteenkäsittely toisin kuin polttamisessa jossa jätteen käsittelee ilmakehä ja keuhkot.

                          Tosin nyt on turha hurskastella vasta kahdesta kuolleesta tämän onnettomuuden osalta koska pitkäaikaisvaikutukset tulevat aiheuttamaan varmasti hyvin monen ihmisen kuoleman ennenaikaisesti.

                          Comment


                          • #73
                            Alkuperäinen kirjoittaja rehto Näytä viesti
                            Siis näin juuri silloin kun mitään vahinkoja ja säteilypäästöjä ei tapahtu. Ydinvoiman etu on kontrolloitu jätteenkäsittely toisin kuin polttamisessa jossa jätteen käsittelee ilmakehä ja keuhkot.

                            Tosin nyt on turha hurskastella vasta kahdesta kuolleesta tämän onnettomuuden osalta koska pitkäaikaisvaikutukset tulevat aiheuttamaan varmasti hyvin monen ihmisen kuoleman ennenaikaisesti.
                            Niin kuten sanoin. Vaikka mukaan luetaan Tshernobylin hallitsemattomat ydinkokeet (kyseessä kuitenkin oli lähinnä NL ydinaselabra jolla tuotettiin vähän sähköä siinä sivussa), Three Mile Island (-79) ja Fukushima ydinvoima on edelleen erittäin turvallinen energiamuoto.

                            Comment


                            • #74
                              Aamun HeSarissa kerrottiin 30km päässä Fukushimasta asuville kertyvän säteilyä vuorokaudessa yli vuosittaisen sallitun määrän. Tämä tarkoittanee siis yli 20 mSv vuorokaudessa (vai onko heillä alempi raja?). Roskalehdistön otsikoita lainatakseni "yli 4000 hammasröntgenkuvausta joka päivä".

                              Tällä oletuksella ommiK:n linkittämästä suhteellisesta säteilyannoskaaviosta nähdään, että viidessä päivässä näille kertyy säteilyannos, joka tasaisesti vuodenkin aikana saatuna on selvästi yhdistettävissä kasvaneeseen syöpäriskiin. Kolmen viikon päästä osa saa jo säteilysairauden oireita. Kolmessa kuukaudessa alkaa porukkaa jo kuolla.

                              Suurin osa foorumilaisista ilmeisesti puunaisi tuolla Audejaan vielä hymyssä suin taivasalla, mutta itse kyllä poistuisin paikalta pikimmiten. Jos en pääsisi pois, niin saattaisin ehkä vähän stressatakin tilanteen vuoksi.

                              Comment


                              • #75
                                Suurin osa foorumilaisista ilmeisesti puunaisi tuolla Audejaan vielä hymyssä suin taivasalla
                                Ei kai täällä kukaan ole väittänyt, että säteily ei vaaranna terveyttä? Eikä tässä ketjussa minun nähdäkseni ole väheksytty Japanin tragediaa, vaan paremminkin naureksittu jodinhamstraajien, median ja poliitikkojen ylilyönneille Suomessa ja muualla Euroopassa.

                                Kyllä minä mieluummin olisin tuolla 30 km Fukushimasta Audia puunaamassa kuin vaikkapa murtuvan padon alla Kiinassa (~230 000 kuollutta v.1975). Sehän näissä on, ettei etukäteen voi tietää.

                                Comment


                                • #76
                                  Tuo 30km on ihan evakuointi-asia.

                                  http://www.tekniikkatalous.fi/energi...icle598779.ece

                                  Siitä vähän näkökulmaa tuohon Tokion vesiasiaan... Kuinkas monella teistä on porakaivo?

                                  Comment


                                    #77
                                    http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sat...ko-suomi-2010/

                                    Ja huoneilman radon kannattaa myöskin Suomessa asuessa muistaa, kuinka monella on talossa radonputkisto, jos asuu radon-riskialueella? Tuolta STUKin sivuilta löytyy taulukoita joista näkee että esim. 13% Lahdessa olevista asuinnoista ylittää 1000 Bq/m3. Tuo vastaa noin 16.6 mSv:tä vuodessa...

                                    Comment


                                    • #78
                                      1mSv/vuosi on muistaakseni tavantallaajalle asetettu enimmäisraja. 20mSV/vuosi on vain säteilytyötä tekeville, joilla pakollinen terveysvalvonta, päiväkirjat yms.

                                      Jos on savinen tontinpohja, niin ei ole radonia. Kivipitoisesta maasta puskevan ilman ja veden mukana kulkeutuu taloon. Eli jotain iloa, jos on joutunut paaluttamaan :) Ja onneksi kesäkin on kylmä ja vähäluminen, niin sisällä on pääasian vuodesta ylipaine ulospäin.
                                      Viimeksi muokannut jasso; 25.3.2011, 21:48.

                                      Comment


                                        #79
                                        Lainaus sivulta: http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sat...mita_radon_on/

                                        "Keskimääräinen radonpitoisuus suomalaisissa asunnoissa on noin 120 becquereliä kuutiometrissä. Se vastaa noin kahden millisievertin säteilyannosta vuodessa. Kaikkein tehokkaimmin vähennettäisiin suomalaisten keskimääräistä säteilyannosta pienentämällä huoneilman radonpitoisuutta. Asuntojen, työpaikkojen ja porakaivovesien radonpitoisuudet ovat Suomessa maailman suurimpia."

                                        Tuosta heitin tuon 1000 Bq/m3 huoneilmassa --> 16.6mSv vuodessa vastaavuuden. Ei tämän perusteella taida päästä suomalainen tavan tallaaja oikein mitenkään päin alle 1mSv vuosiannoksella. Tämänköhän takia ollaankin niin omituista kansaa...

                                        Comment


                                        • #80
                                          1mSv on siis raja mikä saa aiheutua muille säteilytyöstä johtuen.

                                          Comment


                                          • #81
                                            http://www.iltalehti.fi/japani/20110...27648_ji.shtml

                                            On ne kovaa sakkia... Suomessa menisi jo tuo viikko nenänkaivamiseen ja ihmettelyyn että tarttis tehrä jotain.

                                            Comment


                                            • #82
                                              Kaipa ne täälläkin on valtatiet pidetty kunnossa, muutama kymmenen vuotta sitten vesi katkaisi 5 tien jossain Kuopion lähellä eikä sen korjauksen viipymisestä kuulunut valituksia. Samalla taisi "hukkua" toistakymmentä Tarvajärven hommaamaa käyttämätöntä poliisiautoa jossain varastokellarissa.

                                              Ei tuollainen pieni paikko tiessä lienen varsinainen sankariteko. Niiksi voisi luokitella kuitenkin ne kamikazetyöläiset siellä "toivottomassa" voimalassa jonka tilannetta pyöritellään ees taas vaikka tiedetään kuinka surkea sen loppu on. Vitkuttelu asiassa on vain sitä totuttamista tilanteeseen ja paniikin välttelyä.

                                              Jokainen voinee kuvitella mitä alkaa tapahtumaan kun vaikkapa tokiolaiset hokaa että onkin hätä kädessä ja aloittavat "maallemuuton" hallitsemattomasti. Siinä ei sitten juurikaan kysellä sievertien perään... Eikös tosiasiassa kestänyt suhteellisen kauan ennen kuin tapahtui juurikaan mitään siellä "pärekasojen" ympärillä. Muutama päivä meni 8 kuolleen esittelyssä, taisi alkaa 3 menehtyneestä...

                                              Minun laskuni ainakin sanoi ensimmäisten kuvien jälkeen että puhutaan kymmenistä tuhansista uhreista, valitettavasti...
                                              Viimeksi muokannut okkim; 26.3.2011, 17:54. Perustelu: Rivityksiä korjailtu, anna softan hoitaa se.

                                              Comment


                                              • #83
                                                Tuossa kuvassa näkyvää tietähän pidetään täällä vielä kevyesti routavaurioisena, joka ei tarvitse korjata. Ja jos auton siihen hajotat, niin ajoit liian kovaa tai liian matalalla autolla. :)

                                                Comment


                                                • #84
                                                  Nythän siellä tulee taas lunta tupaan, 10 miljoonakertaisia säteilylukemia normaaliin verrattuna jossain reaktorissa tai turbiinihallissa, kuka näistä enää tietää kun yksi otsikko sanoo yhtä ja toinen toista.

                                                  Tulee vaan mieleen että nyt kun paska alkaa oikeasti osumaan tuulettimeen niin eiköhän olisi paikka jollekkin Kekkoselle joka sanoisi että nyt pojat loppuu se munien räplääminen ja valetaan se koko saatanan alue betoniin.

                                                  Comment


                                                  • #85
                                                    Se betoniin valminen ei vaan ole kovin järkevää nyt kun se koko laitos käy pikkasen kuumana. Eilen taisi olla lämmöt jonkun lähteen mukaan 400 astetta. ja kun siihen kippaa betonia päälle niin lämpö vaan nousee. Sen sitten tietää kaikki mitä betonista tulee kun kuivuu liian nopeasti.

                                                    Kyllä tuolla olis nyt tarve saada ne pahimmat vuodot tukittua ja sitten vettä perään (siis makeaa vettä, ei suolaista merivettä), että se saadaan jäähdytettyä hallitusti sen tarvitsemat seuraavat 20 vuotta kunnes päästetään robotit keräämään vaurioiutuneet polttoaine sauvat ja muut riittävästi säteilevät kappaleet turvallisempaan pakettiin ja maan uumeniin.

                                                    Comment


                                                    • #86
                                                      Niin jos tuon 10M uutisen luki kunnolla kyseessä on jodi jonka puoliintumisaika on tunnin luokkaa. Päästöarvot on siis ilman uusia vuotoja normitasolla jo puoleen päivään mennessä.

                                                      Mikä siinä on että väki tuntuu aina pitävät radioaktiivista päästöä miljardien vuosien saasteena. Puoliintumisajat vaihtelee minuuteista miljardeihin vuosiin. Siinä on ihan posketon ero.

                                                      Sekä NL että Usa kehitti kylmän sodan aikana ihan tarkoituksella taktisia ydinaseita joissa käytetään erittäin lyhyen puoliintumisajan aineita. Näin vastapuolen rintamalinjaan voidaa posauttaa parin kilometrin välein Hiroshiman tasoinen lataus ja marssittaa omat joukot siitä parin tunnin päästä yli ilman ongelmia radio-aktiivisuudesta. Myös vastapuolen takaisinammunta voi olla hieman laantunutta.

                                                      Comment


                                                      • #87
                                                        Jostain syystä "sensuuri" pudotti meikäläisen välillä linjoilta mutta yritän uudestaan. Onneksi nuo päästöarvot ovat harhaanjohtavia ja jaappanilaiset voi olla huoleti koska tuo voimala onkin juuri sitä puoliintuvampaa sorttia ja homma näyttää olevan hyvin handussa. Mahdolliset ongelmathan voi huuhtoa mereen kun se on siinä vierellä. Säteily on myös siitä huoleton aine ettei se tartu mihinkään, eli säteilyttää voi huoletta, kohde ei siitä tule sen säteilevämmäksi, näin minullekin tohtorismiehet väitti erään teollisuuslaitoksen sätelylähteitä tarkastellessa. Tosin niistä ei ainakaan vielä noussut savua.

                                                        Sota-aseena ydinpommi on siitä kiva ettei silloin kysellä syyllisiä ei korvauksia eikä etenkään sievertejä, sitä vain mennään kun käsketään. Ja nykyisellä sotimistaktiikalla, eli ensin haetaan siihen lupa "kansainväliseltä yhteisöltä" ja aletaan kaatamaan kaikki vanhentuvat tavarat avuttomien niskaan ja homma hoituu ihan puoliintumisajan puitteissa. Tästäkin näkyy taas olevan ihan käytännön esimerkkiäkin parasta aikaa.
                                                        Viimeksi muokannut okkim; 27.3.2011, 16:52. Perustelu: Taas rivitysten korjailua, enteriä ei tarvita kuin kappaleenvaihdossa.

                                                        Comment


                                                        • #88
                                                          Uutisessa mainittu jodi on lienee jodin isotooppi 131, jonka puoliintumisaika on 8 päivää. Sekään ei kovin mieltä lämmitä, jos päästö on jatkuva- eikä kertaluonteinen. Lyhyehköstä puoliintumisajastaan huolimatta tämä jodin isotooppi on yksi eniten syöpäriskiä lisäävistä, johtuen sen taipumuksesta kerääntyä kilpirauhaseen. Itse jättäisin tuossa voimalan edustalla uiskentelun vielä "puoliltapäivin" väliin.

                                                          Comment


                                                          • #89
                                                            http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin...e_2467752.html

                                                            Mittausvirhe oli sekin.

                                                            Comment


                                                            • #90
                                                              Tuo mittausvirhe ja siitä tiedottaminen kuvaa aika pitkälti tuota informoinnin meininkiä ja laatua. Jotenkin usko tuohon Japanin tekniseen osaamiseen on meikäläsen kirjoissa kokenut aikas inflaation tämän operaation myötä.

                                                              Kärjistetysti: Osaavathan ne tehdä ihmistä täysin imitoivia liki itsenäisiä robottejakin, miksei kukaan saa johtoa kytkettyä sahköpumppuun vaikka on viikkokausia ollut aikaa?

                                                              Comment

                                                              Working...