Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Huonon tuulilasin takaa löytyy usein huono kuski
Collapse
X
-
Joo, tuo on nyt taas yksi tilasto, jossa syy-seuraussuhdetta ei ole kauheasti tutkittu. Vähän samaan tapaan kuin se, että jäätelönsyönti lisää hukkumisia. Molemmat kun ovat huipussaan kesällä. Mikä on esimerkiksi otettujen lasivakuutusten suhde ko. automerkin käytössä olevaan kantaan?
Tuossahan on kyse vy:n korvaamista lasivaurioista. Itse olen nykyisessä vollessa paikkauttanut lasin kolmeen vuoteen kai jo 4 kertaa, eikä se näy vy:ssa mitenkään. Miksikö ei? Koska Pohjolan lasivakuutuksessa on satasen omavastuu ja pikapaikkaus maksaa alle sen. Voihan tuossa olla takana tosin se, että jollain malleilla lasi lähtee helpommin halkeamaan, jos siinä on jo valmiiksi jännityksiä.
Toki lähellä ajaminen korreloi tuohon tuulilasin rikkoutumiseen. Yleltä voisi joku toimittaja joskus käväistä arkiaamuna 8-9:n välillä vaikka Kehä I:llä laskemassa että moniko autoilija pitää riittävää turvaväliä... Tosin siihen aikaan nopeudetkin taitaa olla alta 40...
-
Ja, yleensäkkin liikenteen määrä. Tuntuu että täälä provinsseissa ihmiset ajelee vain tojotilla, ja kun ei ole edessä hinaavaa liikennettä, niin ei voi tullakkaan lasiosumia. Nimimerkillä vuoden aikana yli 20tkm ja ei oo yhtäkään lasia mennyt...
Comment
-
Moniko MB/BMW/Audi on liisari tai taksi tms ja täten luultavasti omaa laajimman kaskon? No Volvot pitäs tietysti lukea samaan joukkoon.
En ole edes miettiny tuulilasivakuutusta, vaikka viime kesänä Caddyyn lasi pitikin vaihtaa. Kivi tuli aivan lasin reunaan ja siitä lähti suoraan vaakatasossa halkeama.
Comment
-
Edellisen Octavian tuulilasi oli sikäli epäonninen, että ensin se vaihdettiin kokonaan kiveniskemästä lähteneen halkeaman takia ja kuukausi sen perään jo paikattiin seuraava iskemästä tullut reikä. Vaihdosta minulle 150 e omavastuu ja vaihdon hinta aika kiitettävä sadetunnistinten yms. takia. Paikkauksesta 0 omavastuu. Kaiken lisäksi Nordealla lasiturva kuuluu laajakaskoon automaattisesti.
Ensimmäinen iskemä tuli soratieltä valtatielle eteen kiihdyttämään lähteneen auton lähettämänä ja toinen vastaantulleen kuorma-auton heittämänä. En oikein koe, että ajotavallani olisi yhteyttä näihin. Kilsoja kyllä tulee ~40k vuoteen joten potentiaalisia hajoamistilanteita varmasti riittää.
Comment
-
Tuo kertoo myös siitä, että listan kärkipää liikkuu ruuhka-Suomessa, ja altistuu siten lentävillä nastoille ja kiville. Muistaakseni n. 50% uusista Audeista myydään PK-seudulla. Kehäteitä sahaavat tietävät missä kunnossa ne ovat, kiveniskut tulevat monesti usean kymmenen metrin päästä. Jos ihan perässä roikkuu, ne iskevät keulaan, eivät lasiin.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja jpeltopuro Näytä viestiTuo kertoo myös siitä, että listan kärkipää liikkuu ruuhka-Suomessa, ja altistuu siten lentävillä nastoille ja kiville.
Comment
-
Tuo kertoo myös siitä, että listan kärkipää liikkuu ruuhka-Suomessa, ja altistuu siten lentävillä nastoille ja kiville. Muistaakseni n. 50% uusista Audeista myydään PK-seudulla. Kehäteitä sahaavat tietävät missä kunnossa ne ovat, kiveniskut tulevat monesti usean kymmenen metrin päästä. Jos ihan perässä roikkuu, ne iskevät keulaan, eivät lasiin.
Todellisuudessa on varmasti kyse juuri tuosta lasivakuutusasiasta, lasien hinnoista ja leasingautojen merkkijakautumasta. Ei todellakaan mikään relevantti "tutkimus".
Comment
-
Mulla on vastaava tutkimustulos. Kun vesittynyt jarrutehostin aiheutti jarrujen jumiutumista, niin pa kulutus oli melkein puoli litraa pienempi, kuin mitä vian korjaamisen jälkeen. Jarrujen jumittaminen siis vähentää polttoaineen kulutusta. MOT. Yle voi puolestani julkaista tämänkin tutkimuksen.
Comment
-
Ihan sama juttu kuin kaikissa lakko-, pankki-, kauppojen aukiolo- ym. uutisoinneissa ja artikkeleissa: ihmiset niitä kirjoittaa, ja täydellinen objektiivisuus on periaatteessa mahdotonta.
Kyllä ennen vanhaankin oli väritykset mediassa johonkin päin kallellaan, osin jopa enemmän kuin nykyään; tuo YYA:n aikakausi harjaannutti Suomessa valtamedian sellaiseen nuorallatanssiin neutraalilla nollalinjalla että monet meistä tottuivat pitämään sitä standardina. Nykyään kun ei tarvitse kumartaa kuin yhteen suuntaan (rahoittajat), niin tottahan se näkyy.
Comment
-
Tuo kertoo myös siitä, että listan kärkipää liikkuu ruuhka-Suomessa, ja altistuu siten lentävillä nastoille ja kiville. Muistaakseni n. 50% uusista Audeista myydään PK-seudulla.
Comment
-
Huonon tuulilasin takaa löytyy usein huono kuski
Comment
-
Iltalehdeltä tuollaisen tekemisen ja julkaisun olisi jo ymmärtänyt. Alkaa suomalainen journalismi olla aikamoista rapaa, kun YLEltäkin tupsahtelee tällaista. Ja tuota laitosta sitten pitäsi rahoittaa..
Comment
-
Niin juu, toki se irtoava nasta johtuu siitä kuinka agressiivisesti takana tulija ajaa, ei siitä kuinka agressiivisesti se nastoittaja ajaa... Patonkien kuljettajilla nyt tuntuu muutenkin olevan kovasti taipumusta jyrsiä risteyksiä ennen kuin pääsevät liikkeelle. Ja ei kai se Fiat Unon "kesärengastusajon nastarenkaat" nyt omaan ikkunaan niitä viimeisiä nastoja ampuile :)
Muistaako joku muuten miten perusteltiin, miksi tv-lupaa ei voida ottaa muiden palveluiden tavoin veroprosentista? YLEn puoluettomuus olisi vaakalaudalla, kun johtava puolue saattaisi vielä ohjailla toimintaa määrärahoilla. Sitten kun joku vielä kertoisi, milloin tähän asti YLE on ollut puolueeton eikä poliittisesti miehitetty jokaista korkeinta virkaa myöten...
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja rehto Näytä viestiOtsikko pitänee paikkansa. Huono tuulilasihan löytyy juuri niistä autoista joista sitä ei ole vaihdettu. Ymmärtääkseni ajamani merkki oli juuri kärkikastia tuulilasinvaihtajissa. Olenkin juuri vaihtanut tuulilasin ja tunnistan kyllä itsessäni hyökkäilevän ajotyylinkin...
Comment
Comment