Hännänheiluttajat (At the End of My Leash)

[Smooth]

Olisi mielenkiintoista nähdä tämä jakso missä Brad Pattison kouluttaa dobermannia. Eli oliskohan jollain tietoa mistäpäin nettiä tämän jakson löytäisi.

[Jay]

Empä ite ainakaan tuon jannun "opetuksia" enää viiti kattoo ku tuli nettiä enemmän joskus selailtua asian tiimoilta.

Esim. maahan menoa:
http://www.facebook.com/video/video.php?v=32083761264

Ja toinen juttu että kaikki youtube videot ko. henkilöstä on poistettu hänen pyynnöstään jos ymmärsin oikein..

[jtlukkari]

Välillä aika käsittämättömiä nuo Pattisonin metodit. Pakotteilla koiraa voi kouluttaa tiettyyn rajaan asti, mutta kun raja ylitetään, koiran käytöstä ei enää voi hallita. Tuolla videolla pakotteena käytettiin mm. hihnasta maahan kiskomista.

Hetkittäinenkin paineen ja ulkoisen voiman kohdistuminen koiran kaulan alueille jättää jälkensä. Pannasta kiskominen aiheuttamaa painetta, joka häiritsee aineenvaihduntaa, verenkiertoa sekä imunestekiertoa. Lievimmillään tästä aiheutuu koiralle epämiellyttävän olon lisäksi lihaskipuja.

Koira yhdistää kivun tunteen sillä hetkellä tapahtuvaan ärsykkeeseen, tämän takia lenkillä hihnaa kiskova koira rähisee herkästi toiselle. Kivun tuottaminen koulutustilanteessakaan ei varmaan tuota yhtä hyvää tulosta kuin positiivisen vahvisteen, kuten makupalan käyttö.

[Puuhapete]

Ei mene meidän koulutustajuntaan tuollainen repiminen. Namilla on meidän koirat opetettu alussa.
Tollasesta ei jää kyllä koiralle mitään positiviista kuvaa.

Toki välillä voi tarvita pakotteita, mutta harvemmin.
Joillakin roduilla kouluttaminen perustuu melkeinpä pakotteisiin ja "luulojen pois ottamiseen". Koirat ei ko metodeja välttämättä tarvitse.

Kovankin koiran voi opettaa ilman kipua, jos auktoriteetti on kunnossa.

[jtlukkari]

Yksi klassisimmista esimerkeistä pakotteilla koulutetusta koirasta on jälkikoira, joka kiihkeässä ajotilanteessa kadotettuaan jäljen teeskentelee olevansa yhä vainulla nenä maassa, koska pelkää kouluttajansa rankaisua.

[Puuhapete]

Jäljestyksestä "neuvojan" roolissa enemmälti ollut, mutta en kyllä keksi kovin montaa kohtaa ko lajissa, missä pakotteista olisi hyötyä.

Nykyseltä koiralta esim käskettiin ottaa Saksanpaimenkoirien kentällä treenatessa ottamaan "luulot pois". Koira siis on suursnautseri, eikä sille ole tarvinnut piikkipantaa ja remmiä näyttää. Kouluttaminen ja kentällä olo on sille kuin taivaaseen olis päässy, koska se tietää että jälkikäteen saa sen tietyn huippupalkan.

[Metsässä]

Itselläni on kaksi koiruutta, toinen 10v vanhus ja toinen 1,5 "pentu". Molemmat ovat saaneet "kova kuri" koulutuksen. Tosin homma on ollut niin että koiran ollessa nuori olen tehnyt selväksi kumpi tätä ryhmä rämää vie ja kumpi seuraa.

Täyspäisiä molemmat ja kun niille ärähtää niin molemmille tulee kasvoille sellainen kunnioituksen sekä pelon sekotuis ilme. Eli selvästikin tietävät että ketä määrää.

Ja eikä ainakaan mun tyylillä ole tullut sitä että koiruudet pelkäis mua tms, kunnioitusta niiltä selvästi löytyy mua kohtaa ja sitä pelko/kunnioitusta silloin vasta kun ärähdän huolella.

[jtlukkari]

Koiralle pitää opettaa selkeät rajat, joita ei saa ylittää. Rajojen ylittämisestä voi seurata "rangaistus". Koiran kielellä rankaisu on kuitenkin aika paljon eri asia kuin ihmisellä: koiraemot eivät juuri retuuttele pentujaan, kuten ihmisten usein nähdään tekevän.

Koiran kieltä on hyvä osata. Kimeällä äänellä huudettu "ei" on koiralle yhtä tyhjän kanssa, mutta matala kurkusta lähtenyt murahdus on hyvin lähellä koiran omaa kieltä ja siksi tehoaa paremmin.

Hihnasta kiskominen on huono tapa kouluttaa, koska koira ei luontaisesti käytä hihnaa eikä se siten kuulu koiran "kieleen".

[Puuhapete]

Siis minä en näe syytä, että koulutetun koiran pitäisi "pelätä" ohjaajaansa.
Meidän koiralla on jäljeltä ja hausta tulokset, ja se on sen päälle vielä pelastusryhmässä mukana.

Ei ole siis ole käytetty fyysisiä metodeja, ja silti se uskoo hiljaiset käskytkin.

Yksi tietysti on se, että meillä oli vielä 3 aikusta urosta, kun tuo viimesin tuli. Siinä tietty laumajärjestys kyllä selkiintyy.

Toki roduissa ja niiden koulutuskulttuureissa on eroja.

[perrier]

Kyseinen kaveri ei ole kyllä se terävin veitsi. Eipä sitä tule edes viimeisenä mieleen omaa dogbertia koulutaessa käyttää ko. kaverin oppeja.

Paremman tuloksen ja paremman jatko-oppimisen kannalta suosittelen Victorian oppeja.

Onhan tässä tavassa enemmän tekemistä, mutta lopputuloskin on paljon parempi.

[Jay]

Talouteen kotiutui toinen kääpiösnautseri eilen :) Herkuilla koulutellaan ja "luulot pois" on melkein palkollinen jossain vaiheessa (en nyt yleistä että tämän rodun kanssa mutta ainakin näiden yksilöiden kohdalla koska muutoin ovat jossain tavaissa omassa mielestään arvoasteikolla) kyllä mutta se nyt on lähinnä selätys ja murahdus että oppii paikkansa. Muutoin kyllä tulee lelluteltua liikaakin noita.

Koulutettavuudessa on kyllä eroa näissä pieni-suuri-koira syndroomissa vs. joihinkin noutajiin, komennot kyllä tunnistetaan tuon vanhemman toimesta mutta eriasia on välillä toimitaanko niiden mukaan vaikka mitä saisi palkkiona. Tiedossa toki oli että oma tahto on kova että ei valittamista.

Victoria:n opeista on kyllä ollut hyötyä tai samalla tavalla tullut koulutettuakin jo ilmankin noita ohjelmia LIV:iltä. Noissa ohjelmissa syynä on vaan 95% omistajien osaamattomuus mitä korjataan, esim. ei käytetä pentuna ulkona tarpeilla tai on hankittu pentu ~5 viikkoisena ym. ym.

[jtlukkari]

Koiranpennun kasvatus on tosi tarkkaa puuhaa. Erehdyin jonkin aikaa sitten lukemaan Tuire Kaimion "Pennun kasvatus" -kirjan ja tajusin, miten vähän loppujen lopuksi tiedänkään koirista.
Herkkänä pentuaikana (tai jo emon kohdussa) koetut asiat voivat syöpyä iäksi koiran tajuntaan. Esim. meidän nuorin kavahtaa yli kaiken rullaluistelijoita. Olen ilmeisesti sen pentuaikana erehtynyt kiskaisemaan sitä juuri hihnasta, kun se on säikähtänyt ohi suhahtavaa rullaluistelijaa. Pois tätä kammoa ei saa, ainoastaan siedättää voin.

[Jay]

Koiranpennun kasvatus on tosi tarkkaa puuhaa. Erehdyin jonkin aikaa sitten lukemaan Tuire Kaimion "Pennun kasvatus" -kirjan ja tajusin, miten vähän loppujen lopuksi tiedänkään koirista.
Herkkänä pentuaikana (tai jo emon kohdussa) koetut asiat voivat syöpyä iäksi koiran tajuntaan. Esim. meidän nuorin kavahtaa yli kaiken rullaluistelijoita. Olen ilmeisesti sen pentuaikana erehtynyt kiskaisemaan sitä juuri hihnasta, kun se on säikähtänyt ohi suhahtavaa rullaluistelijaa. Pois tätä kammoa ei saa, ainoastaan siedättää voin.

Sama Kaimion kirja löytyy hyllystä. Hyvä kirja myöskin mielestäni ja asiat selkästi ilmaistuna, vähän "stating the obvious"-olo tuli selaillessa kun muitakin opuksia / nettiä tuli lueskeltua ennen ensimmäistä mutta myös uuttakin asiaa tuli / opituttiedot täydentyivät.

Meillä oli samoja ongelmia kun näin syksyllä tulee pimeää ja ulkona käydään niin kauhea kammo vanhemmalle tuli lenkkeilijöistä pimeällä joka onneksi katosi sitten muutaman kuukauden kuluttua. Ainoastaan pelkää isoja mustia koiria tällä hetkellä kun yksi vapaana ollut labradori innostui jahtaamaan tätä.. No sitten kaikille isommille ja keskikokoisille muristaan nykyään muut koirat ihan ok.
Autot olivat myös suurta ihmettä kun omakotialueelta koira tuli tänne hälinään, nekin alkoivat miellyttää kun pari tuntia kävi istumassa bussipysäkillä.

Uudenkin pennun kanssa mennään noihin "pentutapaamisiin" mitä paikallinen eläinkauppa / kouluttaja järjestää kerran viikossa, tutustuu hyvin muihin rotuihin ja tottuu muihin koiriin ulkona.

[Audee]

Mulla on toi sama kirja, toisen koiran hain viikonloppuna ni piti kaivaa kirja hyllystä ja verestää vähän muistoja :) Tosi hyvä opus kyllä on!
Ja tosiaan niin eroja roduissa ja yksilöissä, että miten oppi menee parhaiten perille. Osalle käy nämä pehmeemmät metodit ja toisiin pitää käyttää jo vähä kovempaa otetta. Oma rotu on sen verta kovapäistä, että saa olla hyvinkin tiukkana että opit menee perille. Mulla siis kaks kappaletta amstaffeja.

[matrikkel]

Itse kuulun siihen koulukuntaan jossa remmi tai nami ei kuulu motivointikeinoihin.

a) remmillä tapetaan koiran luonne, b) namilla ei saada sitä oikeaa luonnetta esiin

Herkkupaloilla on kokeiltu, homma on helppoa, koiraa seisoo vaikka häntänsä päässä, mutta mikä pointti se on saada tekemään jotain sellaista mänevööriä jonka funktio on vain isännän/emännän sidosryhmiin vaikutuksen tekeminen. :-/

No omassa tapauksessa koiran kaksi tärkeintä tehtävää on 1) toimia stressinlievittäjänä 2) ja vähentää turhaa ramppaamista tontilla, molemmista ne selviävät ihan ilman suurempaa kouluttamista. Enempikin työtä teettää se että ensimmäisenä parina vuotena koiraa enempikin suojellaan huonoilta "sosiaalisilta" kokemuksilta ja "henkistä" maailmaa ohjataan vähän kuin hedelmäpuun kasvua.

2. kohta vaatii ehdottomasti kuitenkin sitä että turre on kontrollissa; vaikka pari kertaa kaulapannan riekaleet ovat lennelleetkin pitkin pihaa kun turre on painanut viivasuorana rinnettä ylös naapurin kissan perässä.

Tämän sorttisia on pyörinyt nurkissa vuodesta 92 alkaen. :-)

[jtlukkari]

pari kertaa kaulapannan riekaleet ovat lennelleetkin pitkin pihaa kun turre on painanut viivasuorana rinnettä ylös naapurin kissan perässä

Koirankouluttajien mielestä palkkiolla pitää olla arvoa. Vaatii taitoa löytää se motivointikeino, jonka arvo ylittää kaikki muut ärsykkeet, eli tässä tapauksessa mikä on se palkkio, joka saa koiran pysymään aloillaan (jos omistaja niin tahtoo), vaikka ohi kulkisi kissalauma.

[matrikkel]

Helpoin tapa saada koira pidetyksi aloillaan on lieka, kettinki tjms. fyysinen pidäke - ongelma on usein vain riittävän vahva kiintopiste toiseen päähän. Asia erikseen jos kissat kuuluvat "omaan laumaan" - silloin niitä ei hätyytetä, ei sitä tarvitse edes opettaa. Heikot kaulapannat olivat oma moka. Nykyisin tarvikkeet pitää hakea Agrimarketin hevoshyllystä.

Nakinpala on hyvin tehokas tämänkin turren kohdalla, sen saa tekemään ihan kaikki kliseetemput, jopa kävelemään hetken takajaloillaan. Alabain kanssa vain tuon ehdollistamisen kanssa on ollut vähän vaikeaa, että hiljalleen on karsiutunut kaikki omasta mielestä jonninjoutava vouhotus pois. Pääpaino on ehdottomasti siinä että ei pääse tapahtumaan sosiaalisesti vääränlaista kehitystä.

Naapurin kissan jahtaaminen on ihan sallittua jos hihna kerran on niin huono ettei kestänyt. Onnekksi mirrit ovat päässeet karkuun; puuhun tai jonnekin aitan alle.

Pitäisi vissiin rakentaa semmoinen kumikatti; pehmokissaan 20 metriä kuminauhaa, sen venyttää 50 metriseksi ja ruveta testaamaan kaulapantoja lemmikkilehteen. Siinä voi kyllä tulla turrella niska kipeäksi. :)

Niinhän se on ihmisilläkin, kaikelle tekemiselle ja olemiselle pitää olla jokin motiivi - mikä se sitten on missäkin tapauksessa on loputtoman pohtimisen aihe.

[rambleri]

Laitetaan nyt tämän koira-aiheisen keskustelun jatkoksi, vaikkei oikein aiheeseen liitykään.
Mitä mieltä jengi on koiria sairaalloisesti vihaavista? Onko tuo jotenkin perusteltavissa? Ymmärrän että osa pelkää tai ei vain halua olla koirien lähellä, mutta antaako se oikeutuksen vihata ja uhata myös koiran omistajaa/ulkoiluttajaa.
Tuossa tänä aamuna sattui sellainen tapaus, että ei voi kuin ihmetellä miten tää maa on täynnä rupusakkia.
Vaimoke oli kävelemässä kotoa asemalle ja hänen edessään kulki teinityttö pikku fifinsä kanssa. Vastaan oli kävellyt ~60v mies, joka oli yhtäkkiä raivostunut koiran nähdessään, alkanut potkimaan koiraa (ei ollut osunut) ja sen jälkeen uhannut hakata koiran ulkoiluttaneen tytön. No parempi puolisko oli huutanut soittavansa poliisit. Vastauksena oli tullut, että soita vaan, hän ehtii ennen poliisin saapumista tappaa koiran ja hakata molemmat naiset. Tosin todellisuudessa mies ilmeisesti säikähti poliisilla uhkaamista ja poistui paikalta.
Koiran omistaja ei halunnut poliisia vaivata asialla (outoa mielestäni), joten vaimoke soitti mulle kotiin ja kertoi tilanteesta. No mä olen utelias luonne ja kysyin tuntomerkit ja sanoin että käyn katsomassa millainen tyyppi uhkailee, että tietää välttää kun ollaan oman koiran kanssa ulkoilemassa.
No heppu löytyikin helposti ja menin juttelemaan, tervehdin ja kysäisin minkä takia hän oli uhkaillut perheenjäsentäni hakkaamisella. Ja selkärangattomuuden huippuna hän kielsi tapahtuneen.
Mutta kun kysyin mitä pahaa se koira oli tehnyt kun sitä piti yrittää potkia, niin heppu riehaantui huutamaan että kaikki kuseksivat ja räksyttävät piskit tulee tappaa. Ei voi käsittää...
No pidin tälle herralle pienen isällisen puhuttelun (niin kuin vain voi kolmekymppinen kuusikymppiselle pitää) ja huom. vain puhuttelun enkä kajonnut sormellakaan tähän ihmissaastaan. Kaveri kiemurteli silminnähden peloissaan, mutta perään vielä piti huutaa että hänellä on asianajajia armeija ja leivätön pöytä kutsuu vielä minua.
Avohoito ei ole ratkaisu mihinkään, pakko se on uskoa kun tuollaisia täällä vapaana kulkee.

[jasso]

Koirat tai koiranomistajathan eivät tässä ole nyt se merkittävä asia, vaan kaverilla muuten vain hissi ei nouse aivan perille asti. Mikään yksittäinen tietty asia ei ole syy moiseen käytökseen, vaan kyllä siellä on pohjalla suurempi tarve kallon kutistajalle. Tänään "syy" oli koira, huomenna jokin muu tekosyy.

Eli ei ole tarpeenmukaista etsiä syitä koirien vihaamiselle, sillä se viha ei todellakaan johdu oikeasti niistä koirista. Sama asia kuin, että ei se räyhä sieltä pullosta tule, vaan kyllä se on olemassa ihan selvinpäinkin.

Ja näitähän on sitten täällä aina vain enemmän, kun kaikki psykiatriset palvelut on ajettu alas. Noissa eläkeiän kynnykselle ehtineissä sekopäissä on se hyvä puoli, että ne fyysiset uhkakeinot alkavat olla jo ns. parasta ennen päivän ylittäneitä - kunhan eivät pidä siellä takin taskussa kättä pidempää mutkaa tai terää.

[rambleri]

Tuo on totta, että takana on varmaan mielenterveysongelmia yleisemmällä tasolla. Kaveri oli ihan siistin ja asiallisen oloinen, ei normaalisti mitenkään huomiota herättävän oloinen spurgu tms.
No toivottavasti ei tarvitse koko tyyppiin enää kuuna päivänä meidän perheestä kenenkään törmätä...

[itaplok]

Tähän eläinaiheeseen liittyen pari hauskaa videota. Jos kellä on kissoja voi kokea tiettyä yhteyttä :)

http://www.youtube.com/watch?v=w0ffwDYo00Q
http://www.youtube.com/watch?v=s13dLaTIHSg
http://www.youtube.com/watch?v=4rb8aOzy9t4
http://www.youtube.com/watch?v=I1qHVVbYG8Y
http://www.youtube.com/watch?v=VgmXrARr6aI
http://www.youtube.com/watch?v=uOHvZjiDANg
http://www.youtube.com/watch?v=NQCwHluBqFc

[Tomb_]

Heh, voin jotenkin samaistua tuohon Simon's Cat-heppuun :) (2 kissaa ja 1 suomenlapinkoira kotona).

Mutta joo, en kyllä ymmärrä tuota Pattisonin tapaa "kouluttaa" koiraa. Luulisi että tuommoisella kohtelulla koirasta tulee ainakin lievästi käyttäytysmishäiriöinen ihmisiä sekä muita koiria kohtaan...

Hyvin tuo Lappis on ainakin oppinut tavoille ihan perus "palkitse kun koira tekee oikein, jätä koira huomiotta kun se tekee väärin"-metodilla. Palkitseminen ei siis läheskään aina ole nami tai herkku vaan useinmiten kehuminen ja rapsutus. Kun taas koira tekee jotain väärin, jätetään se täysin huomiotta ja tavallaan eristetään hetkeksi muusta laumasta. Tällöin koira käsittää tehneensä virheen ja yrittää "pyytää anteeksi", jolloin viesti on mennyt perille.

Tämä siis on toiminut hyvin ainakin suomenlapinkoiralla...

Tosin rotunahan tuo on varmaan yksi helpoimmista kouluttaa loputtoman miellyttämishalunsa ja motivaationsa takia. Lappis on ollut minulla puolisen vuotta ja otin sen suunnilleen vuoden ikäisenä. Ensimmäistä koiraa harkitseville voin suositella ko. rotua, itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen rotuvalintaani :)

[jasso]

Koira-aiheeseen liittyen vähän ikävämpää pohdintaa olen tässä joutunut seuraamaan.

Sisko hommasi marras-joulukuun taitteessa mittelin (Mittelspitz) pennun itselleen. Pitkään haki hyvää kasvattajaa ja terveeksi todettua sukuhaaraa ja pitkällisen harkinnan ja asialle paneutumisen jälkeen sellainen sitten löytyikin. Valittu pentu oli melko pienikokoinen, mutta pesueen vilkkain, joten ei mikään ressukka.

Kaikki oli ihan hyvin, mutta vuoden vaihteen tienoilla koira ulos mentäessä alkoi hyvin pian kakimaan ja lopetti hengityksen. Luultiin syöneen jotain, johon oli tukehtumassa ja reilun takajaloista ravistelun ja sormet kurkkuun "ensiavun" jälkeen onneksi tokeni. Eläinlääkärissä todettiin lievää tulehtumaa keuhkoissa, joten sai antibiootin.

Kaikki meni taas hyvin, mutta nyt viime perjantaina muutaman minuutin jälkeen ulos lähdön jälkeen yritti haukkua pari kertaa, alkoi kakomaan ja kellahti maahan elottomana. Oli näyttänyt käytännössä kuolleelta kieli ulkona jne. Siinä oli ollut siskolla tuttava onneksi mukana, joka viimeisenä keinona teki maalaistalon tyttärenä saman, mitä hengittämättömille karitsoille eli takajaloista kiinni ja seinään läiskäytys. Raakaa, mutta sillä koira saatiin virkoamaan. Vaihtoehtoja ei oikein ollut.

Nyt alkoi sitten olemaan selvää, että jotain on pahasti vialla. Eläinlääkärissä todettin jälleen keuhkoputken tulehduksen jatkuvan aika pahana, ja keuhkojen olevan siitä supistuneet. Syytä ei kuitenkaan hengityksen lakkaamiselle osattu pitkien tutkimusten jälkeen sanoa.

Nyt olen sitten tässä joutunut seuraamaan pohdintaa, että mitä koiran kanssa tekee. Lopettaako sen nyt, vai odottaako kolmatta kohtauskertaa, jos sellaista edes enää tulee? Jos kohtaus vielä tulee, ja koira ei siihen menehdy, niin sitten tietysti on edessä lopetus.

Ei todellakaan helppo päätös. Ei koiran kanssa voi missään nimessä elää odottaen koko ajan vainoharhaisesti sitä mahdollista kohtausta ja varoen kaikkea. Se ei ole missään nimessä koiralle elämisen arvoista. Mutta nyt jo lopettaminen puolestaan tuntuu pahalta, sillä entä jos mitään kohtausta ei enää koskaan tulekaan? Ohimenevää sairautta, ei syntyperäistä?

Ja sitten kun tähän vielä lisää sen väistämättömän rahallisen ongelman, mitä mahdollisesti jatkotutkimukset asian selvittämiseksi maksavat ja niistä ei välttämättä selviä mitään. Ja se koirankin hankintakaan ihan kolminumeroisella luvulla hoitunut. Rahallisen kannattavuudenkin kannalta asiaa on pakko pystyä miettimään.

Ainoa epäily, mitä on tullut esiin, on tarkastuttaa mahdollisesti keuhkoputken syntyperäinen rakennevika, joka vaikemmassa muodossaan aiheuttaisi juuri tälläistä. Se olisi kaikein helpoin ratkaisu, jos moinen todettaisiin, sillä silloin ei olisi kuin yksi vaihtoehto eli lopettaminen.

Koiran kasvattaja onneksi ollut hyvin positiivisesti ja huolestuneena mukana ja lupautunut rahallisesti tulemaan vastaan, mitä mielestäni kuuluukin. Hänellekin tämä on isohko ongelma, sillä jos kyseessä on syntyperäinen ongelma, mistä se perimä sille tulee. Ja nimenomaan tämän kasvattajan pentueet on yleisesti kennelpiireissä todettu pitkältä ajalta erittäin terveiksi, mitä myös koko rotukin on.

Vaikkei oma koira olekaan, niin kyllä eilen sai unta aika kauan hakea, kun pyöri moinen ahdistavasti päässä. Siinä mielessä helppoa vielä, että koira on vasta pari kuukautta ollut, mutta viimeisimmän kuukauden aikana yksilön luonne on kyllä tullut jo esiin eikä se enää ole vain pentu muiden pentujen joukossa. Aika paljon ollut minullakin kyseinen koira hoidossa, joten kyllä siihen ehdin jo minäkin kiintyä.

Pahalta tuntuu, vaikka kaikki asianosaiset kyllä ymmärtävät, että koira on koira, ei ihminen, ja koirasta luopuminen oikealla hetkellä nimenomaan sitä välittämistä koirasta. Ja vieläpä, että oikeasti helppoa se nyt on verrattuna vuoden tai kymmenen omistettuun koiraan.

[Metsässä]

Pitkään haki hyvää kasvattajaa ja terveeksi todettua sukuhaaraa....

Itse todennut että tuo sukuhaara osuus on "harhaan johtava", meidän vanhus (narttu saksanpaimenkoira) on rotukoira jolla on sukuhaara ties mihin asti jne. Sukupuusta huolimatta koiralla oli pentuna jotain pieniä kipuja, aristeli ajoittain jalkojansa, 1-2v välimaastossa todettiin krooninen silmätulehdus, vatsa on ajoittain kuralla ilman sen suurempaa syytä tms pientä.

Meidän "pentu" (n.2v sekarotuinen narttu) on venäläinen löytö koira josta ei ole muuta hajua että se on koira :P Ilmeisesti saksanpaimenkoiran ja haskin sekoitus, ja sillä ei ole ollut mitään ongelmia tähän mennessä.

Porukoilla on venäjältä tuotu venäjän-toyterrieri jonka sukupuusta ei ole mitään hajua, ja koiralla ei ole ollut mitään sairauksia.

Eli itse ainakin olen aika skeptinen tuohon -hyvä sukupuu- tekstiin, taitaa lähinnä todistaa ettei muilla sukulaisilla ollut suurempia ongelmia.



Toivotan jaksamisia mitteli pennulle, toivottavasti selviää tilanne ja mielellään niin että koira saa jatkaa elämää..

[jtlukkari]

Ilmeisesti saksanpaimenkoiran ja haskin sekoitus, ja sillä ei ole ollut mitään ongelmia tähän mennessä.

Terveempiähän nuo reilusti sekarotuiset keskimäärin ovatkin. Monet rodut on täysin pilattu ylijalostuksella ja haettaessa tiettyjä ominaisuuksia on käytetty ristisiitosta, joka on omiaan kertaamaan perinnöllisten sairauksien todennäköisyyden.

[jasso]

Näinhän tuo on. Mitä enemmän menee geenit ristiin, sitä terveempää.

[Mezza9]

Noh, asiaan vaikuttaa toki sekin, että rotukoiria ja niiden sukulinjoja seurataan ja näin saadaan kattavasti tietoa kutakin rotua koskevista sairauksista. Sekarotuisista ei samanlaista seurantaa ole, paitsi yksilötasolla, joten onhan se helppo todeta rotukoirien olevan sairaampia... (tieto lisää tuskaa, vai miten se meni?)

Kyllähän oikein tehdyllä ja koiran hyvinvointi etusijalla pitävällä jalostuksella saavutetaan juurikin ei-toivottujen, geneettisesti periytyvien "vikojen" pois kitkemistä sekä haluttujen ominaisuuksien esille tuontia. Eri asia on sitten ulkonäkösyistä, turhamaisuudesta yms. syntyneet jalostuslinjat tietyillä roduilla, jotka loppukädessä tekevät kyseisten rotujen elämästä aika v-maista...