Tänään oli postiluukkuun kolahtanut muutos esitys tuosta minun RiSasta.
Auto on verotettu 2005 ja valitus jätetty 30.12.2008.
Alvit palautetaan luonnollisesti mutta myös verotusarvo oli pudonnut melkein kolmella tonnilla vaikka en edes valittanut tuosta verotusarvosta.
Veroprosentti on pysynyt ennallaan 29 prosentissa.
Jotenkin tulee sellainen olo, että tekevät houkuttelevia "tarjouksia" päästäksee loputtomasta valituskierteestä.
Nyt tarvitsisi vielä päättää tyytyykö tähän tarjoukseen vai jatkaako valittamista ja antaako valtiolle lainaa surkealla korolla.
Periaatteen vuoksi valittamista tekisi mieli jatkaa mutta tuskin enää paljon enempää ole mahdollista saada rahojaan takaisin.
Onneksi on oikein puolitoistaviikkoa aikaa antaa vastine niin onhan tässä aikaa pähkäillä miten tästä jatketaan.

Comment