Omalla Audilla Saksassa
14.7. lähdimme matkaan kahdestaan vaimon kanssa. Saksan-kiertue oli haaste, johon oli helppo tarttua. Saksa maana ja matkailukohteena oli jäänyt käsittämättömän etäiseksi, itse en ollut siellä käynyt vielä kertaakaan aiemmin. Siksi päätös ottaa oma auto mukaan ja käyttää sen tuomia vapauksia hyväksi niin siirtymisissä kuin majapaikan valinnassakin osoittautui viisaaksi.
Saksan liikennekulttuuria arvostellaan paljon, suureksi osaksi täysin aiheetta. Tieverkko on käsittämättömän kattava, sitä voisi luonnehtia jopa täydelliseksi. Entisen Itä-Saksan alueella on vielä huonokuntoisia osuuksia, mutta sielläkin päätiet ovat vähintään nelikaistaisia moottoriteitä, ja esim. Münchenistä Berliiniin johtava 9-tie on koko matkan kuusikaistainen. Rajoittamattomat nopeudet ovat pian vain myytti, sillä niitä on enää pienellä osalla koko moottoritieverkosta. Sielläkin, missä rajoituksia ei ole, liikenne useimmiten estää vapaat nopeudet. Toki 120-130 km/h toleransseineen tarjoaa letkeää menoa Suomen rajoituksiin tottuneelle.
Tiestön kunto puolestaan oli osin pettymys. Voi olla, että Audin rengastuksella oli osansa, mutta hyvin vähän oli tieosuuksia, joilla meno olisi ollut äänetöntä vailla jytkähdyksiä tai ulinoita. Toki korkeammat nopeudet vaikuttivat asiaan, ja ilman muuta Saksan tiestön peruskunto on ratkaisevasti suomalaista parempi. Mutta siltä osin ei täydellisyyttä sentään ole saavutettu.
Saksalaisten liikennekäyttäytyminen ansaitsee mielestäni korkean arvosanan. Turvavälit pidetään yleensä riittävinä, ja vaikka edellä ajava ohitustilanteessa ei etenisikään lähestyjän nopeutta, vain harvoin varsinaista kiilausta tapahtui. Tietenkin oli erityisen tärkeää seurata jatkuvasti peileistä takaa lähestyvää liikennettä, ja erityisesti vapaan nopeuden osuuksilla piti erityistä huomiota kiinnittää ohituskaistalla ajavien nopeuteen. Jos piste horisontissa suureni nopeasti, ei ohitukseen kannattanut ryhtyä, ennen kuin Porsche, Lamborghini tai usein jopa aivan tavisbiilikin oli hurauttanut ohi 250:ä. Noissa tilanteissa on yleistä, että ohittaja vilkuttaa pitkiä valoja merkiksi, että hän haluaa ajaa muita selvästi kovempaa. Jonkin kerran sattui yllätyskin, kun olin joko ohittamassa pitkää hitaampaa letkaa tai lähdin hitaamman perästä. Onneksi ei mitään sattunut. Liikenteen rytmiin ja pelisääntöihin alkoi tottua jo runsaassa viikossa. Vakionopeudensäädin on Saksassa miltei tarpeeton, siksi vilkasta ja vaihtelevaa on liikenne.
Ruuhkiin kannattaa varautua, samoin tietöihin. Tällä matkalla suurimmat haitat kohtasimme länsireitillä Hampurin ? Kölnin seudulla. En oikein usko tietöiden kiertämisen mahdollisuuteen, mutta sitäkin voi toki yrittää. Tietyöt toteutetaan moottoritieosuuksilla siten, että liikenne ohjataan toiselle ajorataosuudelle ja kaistat kavennetaan pariin metriin. Rekan ohittaminen tuossa kapeikossa tuntuu joka kerta yhtä uhkarohkealta, kun nopeus on yleensä 80 km/h. Ihmeen hyvin noissa kuitenkin mennään.
Taajama-ajo poikkeaa aika tavalla eri kaupungeissa. Moniin suurkaupunkeihin kuten Kölniin, Hampuriin, Lyypekkiin ja Müncheniin pääsee moottoritietä hyvin lähelle keskustaa, kun taas esim. Berliini on niin laaja ja moniulotteinen, ettei moottoritieverkon ulottaminen keskusta-alueelle olisi mitenkään mahdollista. Toki Berliiniinkin pääsee autolla kävelyetäisyydelle ydinkeskustasta, ja ainakin me saimme parkkipaikan puoleksi päiväksi kymmenellä eurolla.
Mitään paikoitusongelmia emme kokeneet missään kaupungissa. Parkkeerasimme Lyypekissä, Rostockissa, Kölnissä, Heidelbergissä, Bonnissa, Ingolstadtissa, Augsburgissa, Münchenissä, Dachaussa, Lutherstadt Wittenbergissä ja Berliinissä sekä Itävallan puolella Salzburgissa ynnä monessa pikkutaajamassa, ja aina löytyi parkkipaikka ? useimmiten tosin maksullinen -, joko kadunvarresta, erityiseltä paikoitusalueelta tai parkkihallista. Eikä hinta missään ollut kohtuuton. Useimmissa kaupungeissa on tosin kävelykeskusta, mutta sen tuntumasta autopaikka löytyy uskomattoman kätevästi.
Ennakkotiedoista poiketen muutamien suurkaupunkien (Berliini, Köln) keskustan päästörajoituksista emme tienneet mitään. Tai niistä ei kaupungissa tiedotettu eikä siten mitään maksuvelvoitteita kohdattu. Nettitietojen mukaan nimittäin monet saksalaiset suurkaupungit ovat ottaneet käyttöön päästörajan, jonka perusteella suuripäästöisten autojen ei sallita ajaa kaupungin keskustaan. Epäilemättä vanhamoottorinen 1.8 T:kään ei noita rajoja ylitä, mutta siitä huolimatta asiasta tiedottaminen ontuu.
Suunnistamisessa ratkaisevan avun tarjosi Tomppa. Ilman sitä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna täysin mahdottomalta selviytyä. Keskimäärin vekotin täytti tehtävänsä hyvin. Kohdevalikoima on riittävä, kunhan sitä oppii tarpeeksi hyödyntämään. Ellei katuosoitetta tiedä, voi aivan hyvin laittaa kohteeksi kaupungin keskustan, jolloin useimmiten löytyy myös parkkipaikka.
Aivan viime metreillä Tomppa kuitenkin petti. Olimme palaamassa reissun päätteeksi lähtösataman, Travemünden Skandinavienkajenille, jonka tietysti ohjelmoimme Tomppaan. Tie oli selkeä, olimmehan sen jo kerran ajaneet toiseen suuntaan. Määränpään olleessa Tompan mukaan vielä muutaman kilometrin päässä vaimoni huomasi Skandinavienkajenille osoittavan viitoituksen moottoritieltä. Silloin oli myöhäistä enää reagoida. Ajoimme rauhallisesti Tompan osoittamaan kohteeseen, vaikka hieman epäilyttikin Skandinavienkajenin viitoituksen loppuminen. ?Päämäärään? saapuminen osoitti sitten karun totuuden: Yhteys Skandinavienkajenille oli suljettu, ja uusi yhteys oli avattu juuri tuon useita kilometrejä aiemman liittymän kautta. Eipä ollut apua Tompan vastikään päivitetystä Keski-Euroopan karttaversiostakaan. Jos päämäärä olisi ollut hankalammin tavoitettava, olisi saattanut tulla vaikeuksia, koska navi oletti nimenomaan tuon suljetun, vanhan reitin olevan se oikea.
Toinen ongelma oli mielestämme, että Tomppa määrätietoisesti ohjasi moottoriteille. Piti oikein varta vasten etsiä pienemmän tien varrelta paikkakunnat, joihin ei ollut helppoa ohjata suoraan moottoritieltä, jotta saatoimme ajaa pidemmän matkan pienempää tietä. Jos sattui, että ajoimme ohi risteyksen, Tomppa etsi yleensä nopeasti uuden reitin.
Ainoastaan kerran, kun sattui useita pitkähköjä tunneleita peräjälkeen, Tomppa kadotti signaalin. Laitteen pois päältä kytkeminen ei auttanut, ja signaalin palautuminen vei aikaa viitisen minuuttia. Onneksi ajoimme moottoritietä, eikä tuona aikana tarvinnut kääntyä. Muutoin olisimme kyllä olleet pulassa.
Matkaohjelmasta
Saksan matkaan omalla autolla on syytä varata riittävästi aikaa. Kaksi viikkoa on mielestäni minimi, jos aikoo ottaa haltuun koko maan pohjoisesta etelään ja lännestä itään, kuten me teimme. Laajempaan Euroopan kiertueeseen suosittelen ehdottomasti varaamaan ainakin kuukauden, muuten koko aika kuluu ryntäilyyn paikasta toiseen.
Menimme Finnlinesin rahtilaivoilla Travemündeen ja takaisin. Merimatka kestää vajaat 30 tuntia. Laivalla on niukasti ohjelmaa, mutta jos tyytyy syömiseen, nukkumiseen, pariin baariin ja meren tuijotteluun kannelta, täyttävät nuo erittäin vakaasti merta kyntävät alukset hyvin tehtävänsä.
Majoituimme enimmäkseen halvoissa (kahden hengen huoneessa 50 ? 75 ? per yö) kahden tähden hotelleissa. Osan varasimme booking.com:in kautta etukäteen, ja osan ?lennossa? paikan päällä. Aina löytyi sopiva huone. Saksassa tarjontaa riittää moneen makuun. Koulujen loma-aikana heinäkuun lopulta syyskuulle saattaa olla tiukempaa.
Maaseudun pikkukylissä voi tehdä todellisia löytöjä, mutta suurkaupunkien liepeillä saattaa joutua halpaa majoitusta etsiessään tyytymään hieman vaatimattomampaan, vaikkakin täysin toimivaan ratkaisuun. Muun muassa B&B Hotels on uusi ketju, joka tarjoaa halvalla peruspalvelut sisältävää majoitusta hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Parkkipaikka ja nettiyhteys sisältyvät huoneen hintaan.
Kiinnostuksen kohteista riippuen voi reitin suunnitella etukäteen siten, että vaihtaa joka yö majapaikkaa. Vaihtoehtoisesti voi ottaa majoituksen alueelta, jossa on runsaasti nähtävää ja tehdä ?pistohyökkäyksiä? ympäristöön. Me sovelsimme menestyksellä molempia taktiikoita.
14.7. lähdimme matkaan kahdestaan vaimon kanssa. Saksan-kiertue oli haaste, johon oli helppo tarttua. Saksa maana ja matkailukohteena oli jäänyt käsittämättömän etäiseksi, itse en ollut siellä käynyt vielä kertaakaan aiemmin. Siksi päätös ottaa oma auto mukaan ja käyttää sen tuomia vapauksia hyväksi niin siirtymisissä kuin majapaikan valinnassakin osoittautui viisaaksi.
Saksan liikennekulttuuria arvostellaan paljon, suureksi osaksi täysin aiheetta. Tieverkko on käsittämättömän kattava, sitä voisi luonnehtia jopa täydelliseksi. Entisen Itä-Saksan alueella on vielä huonokuntoisia osuuksia, mutta sielläkin päätiet ovat vähintään nelikaistaisia moottoriteitä, ja esim. Münchenistä Berliiniin johtava 9-tie on koko matkan kuusikaistainen. Rajoittamattomat nopeudet ovat pian vain myytti, sillä niitä on enää pienellä osalla koko moottoritieverkosta. Sielläkin, missä rajoituksia ei ole, liikenne useimmiten estää vapaat nopeudet. Toki 120-130 km/h toleransseineen tarjoaa letkeää menoa Suomen rajoituksiin tottuneelle.
Tiestön kunto puolestaan oli osin pettymys. Voi olla, että Audin rengastuksella oli osansa, mutta hyvin vähän oli tieosuuksia, joilla meno olisi ollut äänetöntä vailla jytkähdyksiä tai ulinoita. Toki korkeammat nopeudet vaikuttivat asiaan, ja ilman muuta Saksan tiestön peruskunto on ratkaisevasti suomalaista parempi. Mutta siltä osin ei täydellisyyttä sentään ole saavutettu.
Saksalaisten liikennekäyttäytyminen ansaitsee mielestäni korkean arvosanan. Turvavälit pidetään yleensä riittävinä, ja vaikka edellä ajava ohitustilanteessa ei etenisikään lähestyjän nopeutta, vain harvoin varsinaista kiilausta tapahtui. Tietenkin oli erityisen tärkeää seurata jatkuvasti peileistä takaa lähestyvää liikennettä, ja erityisesti vapaan nopeuden osuuksilla piti erityistä huomiota kiinnittää ohituskaistalla ajavien nopeuteen. Jos piste horisontissa suureni nopeasti, ei ohitukseen kannattanut ryhtyä, ennen kuin Porsche, Lamborghini tai usein jopa aivan tavisbiilikin oli hurauttanut ohi 250:ä. Noissa tilanteissa on yleistä, että ohittaja vilkuttaa pitkiä valoja merkiksi, että hän haluaa ajaa muita selvästi kovempaa. Jonkin kerran sattui yllätyskin, kun olin joko ohittamassa pitkää hitaampaa letkaa tai lähdin hitaamman perästä. Onneksi ei mitään sattunut. Liikenteen rytmiin ja pelisääntöihin alkoi tottua jo runsaassa viikossa. Vakionopeudensäädin on Saksassa miltei tarpeeton, siksi vilkasta ja vaihtelevaa on liikenne.
Ruuhkiin kannattaa varautua, samoin tietöihin. Tällä matkalla suurimmat haitat kohtasimme länsireitillä Hampurin ? Kölnin seudulla. En oikein usko tietöiden kiertämisen mahdollisuuteen, mutta sitäkin voi toki yrittää. Tietyöt toteutetaan moottoritieosuuksilla siten, että liikenne ohjataan toiselle ajorataosuudelle ja kaistat kavennetaan pariin metriin. Rekan ohittaminen tuossa kapeikossa tuntuu joka kerta yhtä uhkarohkealta, kun nopeus on yleensä 80 km/h. Ihmeen hyvin noissa kuitenkin mennään.
Taajama-ajo poikkeaa aika tavalla eri kaupungeissa. Moniin suurkaupunkeihin kuten Kölniin, Hampuriin, Lyypekkiin ja Müncheniin pääsee moottoritietä hyvin lähelle keskustaa, kun taas esim. Berliini on niin laaja ja moniulotteinen, ettei moottoritieverkon ulottaminen keskusta-alueelle olisi mitenkään mahdollista. Toki Berliiniinkin pääsee autolla kävelyetäisyydelle ydinkeskustasta, ja ainakin me saimme parkkipaikan puoleksi päiväksi kymmenellä eurolla.
Mitään paikoitusongelmia emme kokeneet missään kaupungissa. Parkkeerasimme Lyypekissä, Rostockissa, Kölnissä, Heidelbergissä, Bonnissa, Ingolstadtissa, Augsburgissa, Münchenissä, Dachaussa, Lutherstadt Wittenbergissä ja Berliinissä sekä Itävallan puolella Salzburgissa ynnä monessa pikkutaajamassa, ja aina löytyi parkkipaikka ? useimmiten tosin maksullinen -, joko kadunvarresta, erityiseltä paikoitusalueelta tai parkkihallista. Eikä hinta missään ollut kohtuuton. Useimmissa kaupungeissa on tosin kävelykeskusta, mutta sen tuntumasta autopaikka löytyy uskomattoman kätevästi.
Ennakkotiedoista poiketen muutamien suurkaupunkien (Berliini, Köln) keskustan päästörajoituksista emme tienneet mitään. Tai niistä ei kaupungissa tiedotettu eikä siten mitään maksuvelvoitteita kohdattu. Nettitietojen mukaan nimittäin monet saksalaiset suurkaupungit ovat ottaneet käyttöön päästörajan, jonka perusteella suuripäästöisten autojen ei sallita ajaa kaupungin keskustaan. Epäilemättä vanhamoottorinen 1.8 T:kään ei noita rajoja ylitä, mutta siitä huolimatta asiasta tiedottaminen ontuu.
Suunnistamisessa ratkaisevan avun tarjosi Tomppa. Ilman sitä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna täysin mahdottomalta selviytyä. Keskimäärin vekotin täytti tehtävänsä hyvin. Kohdevalikoima on riittävä, kunhan sitä oppii tarpeeksi hyödyntämään. Ellei katuosoitetta tiedä, voi aivan hyvin laittaa kohteeksi kaupungin keskustan, jolloin useimmiten löytyy myös parkkipaikka.
Aivan viime metreillä Tomppa kuitenkin petti. Olimme palaamassa reissun päätteeksi lähtösataman, Travemünden Skandinavienkajenille, jonka tietysti ohjelmoimme Tomppaan. Tie oli selkeä, olimmehan sen jo kerran ajaneet toiseen suuntaan. Määränpään olleessa Tompan mukaan vielä muutaman kilometrin päässä vaimoni huomasi Skandinavienkajenille osoittavan viitoituksen moottoritieltä. Silloin oli myöhäistä enää reagoida. Ajoimme rauhallisesti Tompan osoittamaan kohteeseen, vaikka hieman epäilyttikin Skandinavienkajenin viitoituksen loppuminen. ?Päämäärään? saapuminen osoitti sitten karun totuuden: Yhteys Skandinavienkajenille oli suljettu, ja uusi yhteys oli avattu juuri tuon useita kilometrejä aiemman liittymän kautta. Eipä ollut apua Tompan vastikään päivitetystä Keski-Euroopan karttaversiostakaan. Jos päämäärä olisi ollut hankalammin tavoitettava, olisi saattanut tulla vaikeuksia, koska navi oletti nimenomaan tuon suljetun, vanhan reitin olevan se oikea.
Toinen ongelma oli mielestämme, että Tomppa määrätietoisesti ohjasi moottoriteille. Piti oikein varta vasten etsiä pienemmän tien varrelta paikkakunnat, joihin ei ollut helppoa ohjata suoraan moottoritieltä, jotta saatoimme ajaa pidemmän matkan pienempää tietä. Jos sattui, että ajoimme ohi risteyksen, Tomppa etsi yleensä nopeasti uuden reitin.
Ainoastaan kerran, kun sattui useita pitkähköjä tunneleita peräjälkeen, Tomppa kadotti signaalin. Laitteen pois päältä kytkeminen ei auttanut, ja signaalin palautuminen vei aikaa viitisen minuuttia. Onneksi ajoimme moottoritietä, eikä tuona aikana tarvinnut kääntyä. Muutoin olisimme kyllä olleet pulassa.
Matkaohjelmasta
Saksan matkaan omalla autolla on syytä varata riittävästi aikaa. Kaksi viikkoa on mielestäni minimi, jos aikoo ottaa haltuun koko maan pohjoisesta etelään ja lännestä itään, kuten me teimme. Laajempaan Euroopan kiertueeseen suosittelen ehdottomasti varaamaan ainakin kuukauden, muuten koko aika kuluu ryntäilyyn paikasta toiseen.
Menimme Finnlinesin rahtilaivoilla Travemündeen ja takaisin. Merimatka kestää vajaat 30 tuntia. Laivalla on niukasti ohjelmaa, mutta jos tyytyy syömiseen, nukkumiseen, pariin baariin ja meren tuijotteluun kannelta, täyttävät nuo erittäin vakaasti merta kyntävät alukset hyvin tehtävänsä.
Majoituimme enimmäkseen halvoissa (kahden hengen huoneessa 50 ? 75 ? per yö) kahden tähden hotelleissa. Osan varasimme booking.com:in kautta etukäteen, ja osan ?lennossa? paikan päällä. Aina löytyi sopiva huone. Saksassa tarjontaa riittää moneen makuun. Koulujen loma-aikana heinäkuun lopulta syyskuulle saattaa olla tiukempaa.
Maaseudun pikkukylissä voi tehdä todellisia löytöjä, mutta suurkaupunkien liepeillä saattaa joutua halpaa majoitusta etsiessään tyytymään hieman vaatimattomampaan, vaikkakin täysin toimivaan ratkaisuun. Muun muassa B&B Hotels on uusi ketju, joka tarjoaa halvalla peruspalvelut sisältävää majoitusta hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Parkkipaikka ja nettiyhteys sisältyvät huoneen hintaan.
Kiinnostuksen kohteista riippuen voi reitin suunnitella etukäteen siten, että vaihtaa joka yö majapaikkaa. Vaihtoehtoisesti voi ottaa majoituksen alueelta, jossa on runsaasti nähtävää ja tehdä ?pistohyökkäyksiä? ympäristöön. Me sovelsimme menestyksellä molempia taktiikoita.
Comment