Sitten tässä on vielä yks pikku juttu vielä tulossa. Kun pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen projektit saadaan kuntoon, katoaa työmatkakorvaukset omalla autolla ajosta ihan saletisti koko maasta. Itselläkin duunit ja lasten hoidot menee niin, ettei tulis yhtään mitään ilman omaa autoa. Omalla autolla ne silti on jatkossakin pakko ajaa, mutta en ihmettelis yhtään, jos niitä ei pääsisi kohta enää hyödyntämään verotuksessa.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Bensan hinta
Collapse
X
-
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Maastomato Näytä viestiJoutuu nyt jokainen katsomaan peiliin, kun on äänestänyt noi mulkut eduskuntaan. Tosin eipä oma ehdokas edes päässyt eduskuntaan, mutta tuskinpa hänkään olisi tehnyt asialle mitään. Jos noilta arkadiamäen pelleiltä saataisiin noi taksiedut pois ja palkat normaali duunarin tasolle niin voisi olla, että aika moni asia olisi halvempaa suomen maalla. Helppoahan se on veroja nostella kun ei itse joudu maksamaan ja voi omaa palkkaansa nostaa.
Raakaöljyn hintaan yksikään näistä kavereista ei voi vaikuttaa vaikka haluaisikin.
Polttoaineen hinta on lähes kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Palkat vaan ei ole muuttuneet samassa suhteessa.
- 95E-bensiinin keskihinta vuonna 2002 oli 1,08eur, nyt noin 1,65eur. Näin ollen bensan hinta on noussut noin 53%.
- Brent-raakaöljyn hinta oli vuonna 2002 noin 26€/bbl, tällä hetkellä noin 91€/bbl. Raakaöljyn hinta on siis noussut noin 250%. Taalahinnoilla raakaöljyn hinta on lähes kolminkertaistunut viimeisen kolmen vuoden aikana.
- Bensiinistä maksetaan polttoaineveroa tänä päivänä noin 65snt/l.
Suomessa bensiini ja diesel nykyhinnoissaan ovat hyvinkin keskimääräistä läntisen Euroopan tasoa - Ranskassa ollaan jo rikottu 2eur raja jne.
Eli voidaan sanoa että bensan hinta on noussut pääosin raakaöljyn hinnan nousun mukana. Tähän on parasta tottua. Joidenkin ennusteiden mukaan huippu öljyntuotannossa on jo saavutettu ja samaan aikaan kehittyvät markkinat imevät aina vain suuremman osan öljystä.
Comment
-
Jep, ja lääkkeeksi öljyn loppumiseen on keksitty (enemmän tai vähemmän) sähköhybridit. Ei vaadi varsinaisesti suuria nostradamuksen lahjoja arvata miten käy sähkönhinnalle kun energiankulutus sitä kautta kasvaa. Ei tapahdu sekään yhdessä yössä vaan pikkuhiljaa, suunta on jo nyt nähtävissä.
Onneksi täältä veroparatiisista voi aina muuttaa pois. Vaikka Venäjälle tai Kiinaan, sinne ne muutkin isot veronmaksajat (lue: teollisuus) ovat muuttaneet.
Comment
-
Mun mielestä kannattaisi heti nostaa polttoaineverot niin, että litrahinnaksi tulisi noin 3 euro. Riittäisi korotukset vähäksi aikaa, ja ehtisi neuvotella tulotkin takaisin kohdalleen. Se että pankkilaina asunnosta menettäisi arvoaan reippaasti nyt vaan voi voi.
Tällainen hidas lypsääminen ei ole mun juttu.
Comment
-
Se nyt on satavarmaa, että kaikki kallistuu.
No ok, kahvin hinta on tainnu laskea taas vaihteeksi mutta olipa sekin ihan sairaan kallista tossa jonkun aikaa.
Miten mahtaa muissa maissa, esim. Ranskassa jossa bensan hinta rikkonut 2€ rajan, olla tuo palkkojen nousu suhteessa Suomeen?
Comment
-
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja A6tonenSe nyt on satavarmaa, että kaikki kallistuu.
No ok, kahvin hinta on tainnu laskea taas vaihteeksi mutta olipa sekin ihan sairaan kallista tossa jonkun aikaa.
Miten mahtaa muissa maissa, esim. Ranskassa jossa bensan hinta rikkonut 2€ rajan, olla tuo palkkojen nousu suhteessa Suomeen?
Ei palkkataso oikein missään voi seurata polttoaineiden hinnan kehitystä, öljyn hinta kun on noussut kuin raketti verrattuna vaikkapa BKT:hen. Vähiten tietysti niissä maissa joissa palkkataso on jo korkea (esim. Suomi). Suoraa palkkavertailua esim. Ranskaan en ulkoa muista, mutta jos verrataan ns. labor unit costia (työvoiman tuottavuuden ja työmiesten palkkojen funktio), Suomi on kehittynyt vaarallisesti eurooppalaisessa vertailussa ja Saksa taas on täysin ylivoimainen. Toisin sanottuna Suomessa on tehdastyön hinta on noussut huomattavasti suhteessa kilpailukykyisempiin Euroopan maihin - eli työvoimaintensiivinen teollisuus jatkanee pakoaan, usein pakon edessä.
Öljyriippuvuus on IMO isoin uhka koko maailmantaloudelle ja ns. länsimaisille elintavoille. Ja se kirpaisee ihan jokaista. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa paljon parjatut Italia ja Kreikka: Kummankin maan kohdalla pahimman loven kauppataseeseen on tehnyt kallistunut öljy. Esim. Italia olisi ylijäämäinen jos öljyn hinta ei olisi noussut niin paljon. Yksilötasolla toki isoimman osuman jo lyhyellä aikavälillä ottavat ne, joiden elinkustannuksista öljysidonnaista on eniten. Tilanne ei mitenkään paranemaan ikinä, joten parasta tottua ja miettiä miten tuolta voisi suojautua.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja gedu Näytä viestiKyllä se muuten litrasella mikrallakin vituttaa ottaa katevaraus 90€, että saa sen tankin tankattua täyteen...
Comment
-
...ja siitä huolimatta koskaan maailman historiassa ei ole keskimääräisen ihmisen elintaso ollut näin korkea - eikä koskaan Suomen historiassa ole ollut elintaso niin korkea kuin mitä viimeisen vuosikymmenen aikana.
Comment
-
Joku kahvin hinta on melko epärelevantti aihe. Mielestäni aivan sama, vaikka maksaisi vitosen paketti. Paketista kuitenkin tulee varmaan 40-50 kupillista, eli muutaman päivän tarve, vaikka joisi vähän isommallakin kupilla.
Aika paljon enemmän elinkustannuksiin vaikuttaa tosiaan löpön hinta tuolla tolpalla, kun satanen ei oo riittäny enää piiiitkään aikaan tankin täyttämiseen (itseasiassa taitaa pian olla jo sataviiskymppiä lähellä totuutta). Sitten vielä tupa lämpiää suunnilleen samalla tavaralla, hieman pienemmällä verolla varustettuna.
Toisaalta ei oo käärinliinoissa taskuja, joten mitäs tässä valittamaan.
Comment
-
Kotitalouksien kulutusmenot
Palkkojen kehitys
Onhan aihetta on tilastoitukin. Itselleni tuli yllätyksenä tuo kuinka hitaasti kuljetuksen ja tietoliikenteen osuus kotitalouksien kulutuksesta on noussut. Kun tarkastellaan pitkällä tähtäimellä 1975-2010, niin sieltä löytyy muiden osalta melko odotettavia lukemia, elintasoon nähden kaikki elintarvikkeet ja asuminen ovat halpoja, tästä syystä virkistymiseen ja terveyteen käytettävä potti on kasvanut runsaasti.
Palkat näyttäisi kehittyneen ~50% n. 10 vuodessa, monen tuotteen hinta on toki noussut ylikin 50% (esim. polttoaineet). Mutta toisaalta joidenkin tuotteiden hinta on pysynyt suht. samana tai halventunut. Kuten asuntolainojen korot.
Comment
-
Kahvin hinnassakin pystyy ite vaikuttamaan jos kärvistelee sen saludon kanssa ja jättää obaman porvareiden kahvipöytiin. Vähän toista tuon polttoaineen kanssa. Jonkunlainen tasavero olis paikallaan, mitenköhän pitkään kansa maksais jos ruokaan ja muihin arkitarvikkeisiin lätkittäis sama 75% veroa kuten bensaan.
Comment
-
Pakkohan niiden korkojen on laskea jos isoja lainoja halutaan myydä "köyhille". Vähän kauhulla vaan odottelen mitä tapahtuu, jos ja kun ne korot ei tossa tuu pysymään ikuisesti. Saattaa heittä aika katolleen koko systeemin, kun tilanne kääntyy sellaiseksi, että kämpät on pako panna myyntiin, kun ei rahat riitä tai sitten kärvistellään korkojen kanssa ja lopetetaan kulutus kokonaan. Se jos joku vaikuttaa sitten aika rankalla kädellä kulutukseen ja verotulojen kertymiseen. Siinä alkaa bensan myyntikin hiipua melko nopeasti kun asioita joutuu priorisoimaan ihan oikeasti. No toivotaan että kasvu on ikuista ja vaan bensan hinta nousee.
Comment
-
Viittasinkin tuossa kotitalouksien tämän hetkiseen kulurakenteeseen. Tuskinpa korot tosiaan tuossa tulee pysymään, jollakin on jarrutettava kunhan täältä joskus noususuhdanteeseen päästään. 300k€/20v. lainassa korkojen nousu 2%:sta 5%:iin tarkoittaa 500€ kuukaudessa. Tämä kyllä menee jo pahasti OT:ksi.
Comment
-
No ei se sillä tavalla mene, että verotulothan on se juttu polttoaineen myynnissä. Jos tommonen ihan mahdollinen kolmen pinnan nytkähdys tulis asuntolainan korkoihin, saattais polttoaineen myyntiin tulla semmonen notkahdus, ettei kaavailtua verotuloa saadakkaan kasaan. Korkojen maksusta kun ei valtiolle ihan hirveesti jää käteen. Paljon parempi olis myydä sitä bensaa. Mistäs se raha sitten otetaan jos näin kävisi? Bensan hinta ei ainakaan laske ja joku muu juttu kallistuu.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja VeliMutta toisaalta joidenkin tuotteiden hinta on pysynyt suht. samana tai halventunut. Kuten asuntolainojen korot.
Tai jos ei muuta niin siltä tuntuu, nimittäin mielestäni näinä päivänä saa kummasti enemmän samalla rahalla kuin 10 vuotta sitten.
Comment
-
Elektroniikassa ja polttoaineissa on vaan se huono juttu, että ne on pääsääntöisesti tuontitavaraa. Ei paljon yleiseen taloustilanteeseen auta, että ostetaan paljon taulutelkkareita (no okei saa valtio tietysti välillisiä veroja), mutta kauppatase painuu miinukselle ja valtion velanhoito käy raskaammaksi => pitää nostaa veroja, että saadaan nousseet korot maksettua.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että jos polttoaineen hinta rassaa, niin sitten vaan pitää nöyrtyä ja hankkia semmoinen kulkuneuvo, joka sitä ryystää mahdollisimman vähän. (tai ajella julkisilla, pthyi...)
Comment
-
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hopsisJonkunlainen tasavero olis paikallaan, mitenköhän pitkään kansa maksais jos ruokaan ja muihin arkitarvikkeisiin lätkittäis sama 75% veroa kuten bensaan.
Eli jos 95E maksaa mittarilla 1,7eur/ltr:
- Ilman ALV:tä hinta 1,39 (eli vero 0,31)
- Ilman polttoaineveroa hinta 0,74 (eli vero 0,65).
Polttoaineen hinnasta näin ollen noin 56% on veroa - ei suinkaan 75%. Tuo 75% piti paikkansa aikanaan, muttei enää. Toki veroaste on edelleen kova, mutta nousu johtuu raakaöljystä, ei verosta - veroja ei ole juuri kiristetty.
Comment
-
Kahvin hinnassakin pystyy ite vaikuttamaan jos kärvistelee sen saludon kanssa ja jättää obaman porvareiden kahvipöytiin. Vähän toista tuon polttoaineen kanssa.
Comment
-
Kärvistelee jollain 1.2 litrasella jaappanin ihmeellä ja jättää kolminumeroiset teho- ja kaksinumeroiset kulutuslukemat porvareiden työsuhdeajoon, niin siinähän se :D
Eli kyllähän tuo polttoaine on vielä hiukan suurempi kuluerä kuin obama tai saludo ;)
Comment
-
Joutuu nyt jokainen katsomaan peiliin, kun on äänestänyt noi mulkut eduskuntaan. Tosin eipä oma ehdokas edes päässyt eduskuntaan, mutta tuskinpa hänkään olisi tehnyt asialle mitään. Jos noilta arkadiamäen pelleiltä saataisiin noi taksiedut pois ja palkat normaali duunarin tasolle niin voisi olla, että aika moni asia olisi halvempaa suomen maalla. Helppoahan se on veroja nostella kun ei itse joudu maksamaan ja voi omaa palkkaansa nostaa.
Polttoaineen hinta on lähes kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Palkat vaan ei ole muuttuneet samassa suhteessa.
Kyllä ne palkat ovat huimasti nousseet kymmenessä vuodessa ihan joka sektorilla kuten ylläolevista tilastoistakin huomaa. Ei voi oikein verrata bensan hintaa "vanhoihin hyviin aikoihin", junnuna 70-luvun lopulla lorotin tankkiin ysikakkosta alle markan litra niin ei se palkkakaan tainnut olla kuin jotain kuusi markkaa tunnilta. Jos niitä kaukaisia aikoja muistellaan niin ennen mopoikää öljykriisin tienoilla jännitti oikeasti onko autoiluikäisenä bensaa enää edes saatavilla kun peloteltiin öljyn loppumisella ja näytettiin telkkarissa pitkiä bensajonoja ympäri maailmaa. Tämän alkoholisoituneen kansan elättäminen tuo paineita talouteen ja veroilla ne mielettömät sosiaalikulutkin pitää maksaa, maksajien joukko pienenee kovaa vauhtia. Bensan hinta nousee jatkuvasti mutta hinnat ovatkin selvästi näkyvillä ja sen huomaa, onko kukaan pannut merkille kuinka ruoan hinta nousee salakavalasti ja siitä olisi monta esimerkkiä. Tuota ei huomaa niin helposti kun tulee mätettyä tavaraa kärryyn hintoja katsomatta, moni kuitenkin juoksee sentin sadasosien perässä eri huoltoasemien välillä.
Comment
-
Mielenkiintoinen aihe. Vai meinaa immeiset ostaa pienempi ruokasen auton. Litrasen Micran? Olen itse kerran sellaisen omistanut. Pakko oli toinen auto saada alle kun silloisen Mersun alusta meni rikki. Aivan kamala kippo se Micra. Ei se tosin polttoainetta juurikaan kuluttanut. En itse asiassa edes tiedä, paljonko se vei. En nähnyt tarpeelliseksi edes laskea. Jokusen viikon sillä jaksoin itseäni kiduttaa, ennenkuin pääsin siitä eroon.
Viime vuosi tuli ajeltua veljeni Toyota Carina II 2.0 GLi:llä. Kulutus kesällä 8,5L ja talvella 10,0L. Tankillisen sai 75 eurolla. Joka kerta vitutti tankata. Tuntui ettei saanut oikein vastinetta tuolle 8,5L kulutukselle. Muutoin kyllä todella hyvä auto. Helppo ajettava, pieni kori ja joka puolelle näkee helposti. Hinta/laatu -suhde aivan huipputasoa ja mikä parasta: sitä ei saa ajamalla rikki.
Joulukuussa ostin sitten oman auton, kun sopivan oloinen tuli vihdoin kohdalle. Kulutus ollut nyt n. 22,5L/100km (98E). Tankkiin mahtuu 90 litraa. Sais mahtua vähän enempi. Ajoa kertyy n. 12.000km vuoteen. Mut eipä vituta tankata.
Comment
-
Dumo: on se alv:kin vero.
Ja jos veroton hinta on 0,74e ja verollinen on 1,70 on bensalitrassa vero siis hieman yli euro, ja kun veroton hinta on reilusti alle alle euron, on siten veron oltava yli 100%
Mä en ymmärrä miksi bensan vero lasketaan eritavalla kuin muut verot.
Mutta se maksaa minkä maksaa, jaksa itkeä siitä mitään sille emme voi, Kuitusen masinoimalle kateuteen perustuvalle verolle voisi sen sijaan tehdä, ja onkin tehty.
Comment
-
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja AnLe Näytä viestiDumo: on se alv:kin vero.
Ja jos veroton hinta on 0,74e ja verollinen on 1,70 on bensalitrassa vero siis hieman yli euro, ja kun veroton hinta on reilusti alle alle euron, on siten veron oltava yli 100%.
En sano että bensan verotus olisi kevyttä Suomessa (tai vaikkapa Euroopassa), mutta otetaanpa ajatusleikki että bensa olisi verotonta. Tällöin polttoaineen hinta ei olisi tavallista tallaajaa juuri kiinnostanut ja bensaa poltettaisiin surutta. Voitte pohtia millainen shokki taloudelle ja ihmisille olisi tämä öljyn (ja siten polttoaineiden) hinnan kolminkertaistuminen lyhyessä ajassa ollut. Se hyvä korkeassa verotuksessa sentään on, että se on lieventänyt prosenttinousua huomattavasti ja rajoittanut kulutusta jo alemmilla hintatasoilla.
Comment
-
Täällä kärvistellään 1,4 litraisella saksanihmeellä, jonka keskikulutus tässä nurkkapyörityksessä näinkin lämpimillä keleillä on luokkaa 5,5l/100km ja talvella noin litran enemmän. Mitä tulee ABC asemien korkeahkoon polttoainehintaan, niin jos nyt tuolle kirpulle laskee vuoden keskikulutukseksi 6 l/100km ja ajokilometrimäärä 20 000 km vuodessa, niin 5 centin polttoaineen hinnanerolla saa säästöä 60 euroa vuodessa. No, onhan se toki tuolle autolle tankillinen bensiiniä, eli noin kuukauden ajot. Mutta en jaksa stressata tuon kanssa laukkaamalla halvimman polttoaineen perässä.
Comment
Comment