Koodi:
Olipas suhteellisen tylsä kauden avaus. Suurimmasta jännitysmomentista vastasi hameeseen pukeutuva mies mahtiloikallaan toisen auton ylitse. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja äksidentissä. Räikkönen hoiti homman kotiin jokseenkin varmasti ja samalla taisi selvitä kaapin paikka tallitoverille, jos se nyt yleensäkään epäselvää oli. Hattutemppu ei jättänyt jossitteluille sijaa, toisinkuin Laarenilla, jossa Hamilton haastoi maailmanmestarin. Aika huikea juttu, että ensikertalainen nousee podiumille.
2. Alonso ajoi Hamiltonin takana koska ohi ei samanlaisella kalustolla pääse. Mutta kun pääsi ohi niin jokainen näki minkä eron Alonso nykäisi viimeisen stintin aikana, eli oli aika paljon vielä rahkeissa varaa. Hän vain ajoi fiksusti ja varmasti. Kyllä Alonso Hamiltonia kylvettää tällä kaudella vielä aika puhtaasti.
Kumpikaan kommentti ei tarkoita että Kimi tai Hamilton olisivat huonoja kuskeja, päinvastoin. Alonsoa en ole koskaan pitänyt mitenkään ihmeellisenä tapauksena, vaikka omaakin poikkeuksellisen hyvän kisaälyn. Ja Massa on mikä on. Eli Kimi murskaa Massan pitkässä juoksussa miten tahtoo, samoin Hamilton Alonson, mutta tällä kaudella ei vielä ihmeitä tapahdu.
Comment