Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Audi 80S -73

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Audi 80S -73

    Kyseessä siis vuodenauto 1973 Audi 80S. Ostin auton 2006 kesällä rovaniemeltä ensimmäiselta omistajalta. Huomasin foorumilla ilmoituksen ja olin jo jonkin aikaa katsellut sopivaa harrasteautoa, lähinnä ensimmäisen korimallin Golf, Passat tai Audi 80. Soitin autosta ja puheluiden perusteella vaikutti niin lupaavalta,että tein ostopäätöksen näkemättä autoa. Loppukesän ajelin sillä ja se oli kieltämättä aika hirveää. Kone savutti ja painelaakeri piti melkoista ääntä. Vaihdevivuston puslat oli niin väljät, että vaihteita oli vaikea saada päälle. Vaihdekepin juuressa oleva kumi oli riekaleina ja sieltä tuli meteli sisään. Ruostettakin löytyi kuten odottaa sopii. Helmat oli paikattu molemmilta puolilta ja kaaret oli myös puhki.

    Aikaa kului lähes neljä vuotta auton seisoessa tallissa kunnes vuosi sitten keväällä purin sen kokonaan ja tein eräänlaisen köyhänmiehen grillin, jolla korin sai talliin kyljelleen. Sen jälkeen olen puhdistanut pohjan massoista ja nyt on menossa ruostepaikkaukset. Aikalailla harjoitellessa mennyt ja esim. lokasuojankaaren kanssa tuli tehtyä vääriä valintoja. Ajattelin päästä helpolla ja vaihtaa kaaren kahdessa osassa mutta lopulta vaihdoin koko kaaren. Nyt on vänkärinpuoli tehty ja seuraavaksi kuljettajan puoli.

    Tavoitteena olisi rakentaa Audista täysin alkuperäinen muuten, paitsi tekniikan ja alustan osalta. Ykköskorin GTI Golfin moottorin ostin paikalliselta Golf harrastajalta. Se on valmis muuten, mutta imusarja on Golfista. Alustan osalta Audi pitää saada matalaksi ja alle jotku retrovanteet.

    Täältä http://s133.photobucket.com/albums/q60/teltan/Audi/ löytyy kuvia matkan varrelta.



    #2
    Wau, hieno homma että löytyy intoa näihin vanhoihin laitteisiin. Muutoksetkin vaikuttavat siltä etteivät ne ole peruuttamattomia, näin orkkislistapussihousun näkökulmasta katsottuna. :)

    Comment


      #3
      Hitto, mua rupes oikeen hävettämään. Ei tuo oma lötkö ehkä sittenkään ole ihan terminaalipotilas.. =) Pitäisi varmaan vaan ottaa ja opetella noita korihommia.

      Tsemppiä projektille. Näistä on tehty vallan komeita vehkeitä ja lukemani perusteella tästäkin on hyvää vauhtia tulossa sellainen.

      Comment


        #4
        Opettelua se on minullekkin, tämä on ensimmäinen omin käsin rakennettu projekti. Useampaa sivusta seuranneena ja nettiä sekä kirjallisuutta lukeneena olen opetellut pala kerrallaan hitsaamaan. Kuvat ei kerro ihan yksityiskohtia :) mutta alkaa jo sujumaan kohtuudella. Haastavinta oli tuo kaaren vaihto ja vähän arveluttaa kun jonain päivänä saa viedä pohjien tekoon mitä ammattilainen sanoo jäljestä.

        Yritän olla pilaamatta etteikö jonain päivänä jos siltä tuntuu saa palautettua orkkisasuun.

        Comment


          #5
          Ykkös-Golffissa on samankätinen imusarja mitä Audissakin, kylmäkäynnistyssuutin on vaan eri paikassa. Sulla näkyy olevan kakkoskoppasen imusarja paikallaan.

          Comment


            #6
            Jahas, enpä tiennyt että ykkös Golfissa ja Audissa on saman kätinen imusarja. Tuo kone oli mk2 Golfissa aikaisemmin niin siksi on tuollainen, saattoi siitä olla puhe kun ostin sen.

            Jos jollakin on ylimääräinen ykkös Golfin tai Audin imusarja voisin ostaa pois sen.

            Comment


              #7
              Käänsin toisinpäin grilliin ja työnsin pihalle, että pääsee jatkamaan rälläköintiä. Sieltähän löytyy sitä itteä ja näyttää että on pahempi kuin toinen puoli. Syynä ainakin se että joskus paikattu reikiä ja massattu siten, että helmasta vedenpoisto reikiä vedetty umpeen. Siitäpä sitten jatkamaan toisella kertaa.

              Comment


                #8
                Ruostetta, ruostetta ja ruostetta. Palapeliä koottu pikkuhiljaa 1 2 3, on vaan melko tylsää hommaa ja niin paljon vielä tekemättä, ettei sitä uskalla paljoa miettiä. Jälki ei ole ehkä kovin hyvää, mutta tuntuu kuitenkin sulavan niin, että eiköhän liitoksista tule luotettavat. Taka-akselin kiinnityskohdat on tosiaan melko rapeat, joutuu tällaisen korjauksen tekemään. Samanlaisen tein toiselle puolelle myös ja siitä tuli ihan hyvä. On muuten sellainen kohta joka melko varmasti on kaikissa ruostunut, siihen voi varautua.

                Jotain hyvääkin on tapahtunut, matkahuolto toi Powerflexin puslat alustaan. Jospa ensi talvena pääsisi niitä asentamaan paikalleen.

                Comment


                  #9
                  Tuli tässä mieleen, että pitääkö alustaan tulevat pultit ja mutterit olla kovempia kuin normaali 8.8? Nyt pitäisi taka-akselin kiinnitykseen vastamutteri hitsata ja tuli vain miellen, että pitääkö lähteä pulttikauppaan. Nykyiset on niin ruosteessa ettei niistä näe mitään tietoja. Toiselle puolelle meni normaali mutteri kun en silloin ajatellut sen enempää.

                  Comment


                    #10
                    Tutkin noita puslia ja eihän ne kaikki ole sopivia. Orkkis puslat taka-akselille on 10mm pultille ja powerflexin 12mm pultille Kuva. Pitää teettää holkit 10mm pultille. Panhard tangon puslat ei myöskään näytä sopivilta. Ovat kyllä numeroiden mukaan oikeat, mutta jossain vaiheessa on ilmeisesti tanko muuttunut.

                    Pohjasta olen ruostereikiä myös paikkaillut ja ne alkaa olla kohta kaikki käyty läpi. Vielä on taka-akselin kiinnitys tekemättä ja lokasuojakaari pitää vaihtaa niin voi alkaa suunnittelemaan pohjan maalausta sekä massausta.

                    Comment


                    • #11
                      Mitäs tälle 80S projektille kuuluu?

                      Comment


                        #12
                        Reilu vuosi kulunut viime postauksesta, eli aika hiljaista on ollut sillä välin. Sen verran olen saanut aikaiseksi, että ruostehommat alkaa olla tehty. Aikaisemmin syksyllä sain valmiiksi kuljettajanpuolelle takakaaren, taka-akselin kiinnityksen ja palan helmapeltiä.


                        Edessä oli molemman puolen etusisälokasuojat haperot. Olin aikasemmin tilannut Belgiasta Warny.be:ltä korjauspellit, joita leikkelin sopiviksi. Molemmat kolmiotuet oli ruoste syönyt puhki, niin tein ne 1mm pellistä uusiksi. Kaikkia kanttauksia ei ole kuten alkuperäisessä, mutta naputtelin tuollaista jäykistettä niihin. Toiselle puolelle on tehty samanlaiset korjaukset.


                        Kuljettajanpuolen oven laitoin paikalleen ja hyvin asettui. Lokasuojia mallasin myös paikalleen. Niiden kanssa saa vielä tehdä töitä, että asettuvat. esim. kyljessä oleva pokkaus heittää muutaman millin korkeussuunnassa ja muutenkin ovat iskuja saaneet varastoinnissa.

                        Kuvia olisi enemmänkin, mutta ilmeisesti määrä rajoitettu neljään per postaus?

                        Comment


                        • #13
                          Hienoa jälkeä..jatka samaa rataa..

                          Tuo vaalea kiveniskumassa lähtee hienosti irti myös niin,että kaveri lämmittää kuumailmapuhaltimella peltiä pellin toiselta puolelta..toimii tosin vain niihin kohtiin,johon sillä puhaltimella pääsee.

                          Comment


                            #14
                            No joo, ei se jälki ehkä lähempää tutkimista kestä mutta toimii.

                            Se massa lähtee vaikka lämmittää päältäkin. Kokemusta on kun pohjan olen raaputellut puhtaaksi.

                            Comment


                            • #15
                              Todella hienoa, että projekti on elossa!! May The Force be with you vai miten se meni :)

                              Ps. Jos "etsintäkuulutuksessani" kaipaamia osia, jää projektissa ylimääräiseksi niin vihjaisetko!?

                              Comment


                                #16
                                Etutolpat otin työnalle tänään. Ostin ne aikoinaan foorumilta ja ne myytiin typ81/85 mallisena. Napoja irroittelin että saisi putsata ja maalata tolpat sekä laakerit vaihtaa. Toisen sain irti aikani paukuteltua lekalla, mutta toinen ei lähde millään. Siellä on jonkilainen lukkorengas, mutta siihen ei pääse käsiksi niin pitää yrittää prässillä kunhan sellaisen luo pääsee. Vai onko napa vain niin tiukasti laakerissa?

                                Laakereita tutkin, että saisi tilattua uudet niin siellä on kaksi kuulalaakeria/napa? Kuitenkin jokapaikassa myydään yksi laakeri/napa niin mitkähän tolpat nuo on? Pulttijako navassa on 4x108

                                Comment


                                • #17
                                  Napa on tiukassa yleensä. Monesti se ulompi kooli jää kiinni napaan irroitettaessa.

                                  Laakeri on kaksirivinen, se saattaa hämätä.

                                  Multa löytyy napoja jos haluat vaihtaa autoosi 4*100 jaon.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Ja mulla on tommoset vanhemman mallin tolpat ylimääräsenä jäälissä jos tarttet. Eikä muistaakseni olleet edes kovin ruosteiset. Nuo mitkä sulla on nyt ovat uudempaan malliin.

                                    Comment


                                      #19
                                      Joo löysin paremmat kuvat laakerista ja niinpä se onkin kaksirivinen. Näin sitä oppii uutta koko ajan. Navat kiinostaa kyllä, meidän pitää tehdä kaupat.

                                      Tolpat on tarkoituksella nuo, niihin löytyy alustasarjoja toisin kuin alkuperäisiin. Kiitos tarjouksesta kuitenkin.
                                      Viimeksi muokannut Kartte; 10.2.2013, 00:09.

                                      Comment


                                        #20
                                        Sain irti toisenkin navan laakerista, lähti kun aikansa antoi lekaa. Ulkokoolingit ei taas lähteneet muuten kuin piti migillä vetää saumat ympäri sisäpuolelle. Sen jälkeen lähtivät helposti tampilla naputtelemalla irti.

                                        Eteen pitäisi satulat hommata. Tarvikkeena löytyy uusia typ81 satuloita ainakin ja varmaan purkaamoista myös. Vai millaiset olisi tuohon olisi järkevintä hankkia? Taakse 200mm jarrukilvet pitää myös hommata jostain. Purkaamot taitaa ainoa olla paikka mistä ne löytyy.

                                        Comment


                                          #21
                                          Jarruasiat etenivät hiukan kun playmaker toi satulat. Vielä muutamat osat kun tuo niin eteen olisi jarrut olemassa. Tolpat saattaa myös vielä vaihtua kunhan saadaan selville käykö satulankiinnikkeet noihin nykyisiin.

                                          Ajattelin viedä alusta osat hiekkapuhallettavaksi ja samalla vedettyä maalin pintaan. Muutama paikka löytyi googlettamalla, Ajo-Motor ja Oulun Rauta-Pojat. Ovat kylläkin konepajoja niin en tiedä tekeekö tällaisia töitä. Onko kellään kokemuksia näistä, tai onko suositella muita paikkoja Oulun seudulla?

                                          Lokasuojia aloin sovittelemaan paikalleen ja ainakin kuljettajan puolelle alkaa asettumaan. Hiukan siellä on sovittelemista, mutta ei mitään pahempaa.

                                          Comment


                                            #22
                                            Lokasuojien sovittelu eteni siihen pisteeseen, että vänkärin puolen suoja oli saanut iskuja matkan varrella ja pudonnut A-pilarin kulma edellä. Ei kovin pahasti, mutta kuitenkin niin, että minun peltisepän taidoilla en saa sitä oikaistua. Tiedossa on "uusi" vastaava joka pitäisi olla suora niinpä laitoin tilaukseen sen.

                                            Nyt pääsiäisen aikaan maalasin pohjan 2K-pohjamaalilla. Sudin pensselillä kun en maalipölyllä viitsinyt sotkea paikkoja, eikä ruiskumalauksesta muutenkaan ole kokemusta. Koko päivä siinä meni vaikka ajattelin selviäväni muutamassa tunnissa. 1l maalia + kovete riitti pohjaan sekä melkein koko sisälattiaan. Pitää ostaa vielä toinen litra ja maalata peräkontti, lokasuojat sisäpuolelta sekä alusta osia.


                                            Kokeilin myös jarruosien ja napojen puhdistamista sitruunahapolla. Hyvin lähti liat pois, jopa liiankin hyvin kun näyttää, että navoista liukeni kromaus laakeripinnoilta.

                                            Satuloissa oli männät paikallaan ja tulppasin letkun reiät niin niistä ei pinnoitteen syöpyneet. Pitää orkkis tolpista ottaa navat irti puhdistaa ne laimeammilla aineilla. Tarkoitus oli uittaa myös tolpat hapossa, mutta uskaltaakohan niitä kun siellä on myös laakeripinnat jotka näyttää muutenkin olevan kuluneet.

                                            Comment


                                              #23
                                              Tolpan yläpään kiinnitystä tässä miettinyt kun typ80/82 ja typ81 ne on erilaiset. Tänään purin orkkis tolpan, että voi vertailla sopiiko osat keskenään mitenkään ja näyttäisi että pelkän jousilautasen vaihdolla se onnistuu niin ei tarvitse alkaa hitsaushommiin.

                                              Kuvassa näkyy purettuna orkkis kiinnitys ja vieressä typ81 lautanen.



                                              Ostoilmoitus 200mm jarrukilville. 1kpl olisi tiedossa mutta toisen tarvitsen vielä.
                                              Viimeksi muokannut Kartte; 7.4.2013, 17:21. Perustelu: ostoilmoitus

                                              Comment


                                                #24
                                                Jarrukilpi löytyi Hämeen Autopurkaamosta. Se kävi sitruunahappokylvyssä ja odottaa maalia pintaan. Toinen jarrukilpi pitää Kalu-Sakelta saada ja sama käsittely sille. Tarviketorilta olen ostanut lähes kaikki alustan ja jarruosat, TA-Technixin 60/40 alustasarja tuli Saksasta. Iskarin yläpään laakeroinnin saan orkkistolpasta. Pesin ne vanhoista rasvoista, maalia vielä pintaan ja uudet vaseliinit sisään.


                                                Pohjaan on pintamaali vedetty lähes kokonaan ja alustan osista tolpat on maalattu. Apurunko, taka-akseli ja alatukivarret pitää vielä sutia. Sen verran oppia tullut ettei pensselillä kannata alkaa maalaamaan, aivan älytön homma. Ruiskumassa oli tarkoituksena myös vetäistä vielä pintaan. Sekin pitäisi kait maalata vielä niin on helpompi pitää puhtaana.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Ei ole paljoa tapahtunut. Koteloihin ruiskuttelin suoja-aineen sekä pohjaan massan ja maali päälle. Bensalinjastoa miettinyt kun se olisi helpompi tehdä auton ollessa kyljellään. Moottori on siis 1.6 GTI eli K-jet ruiskutus. Netissä olen surffailut asian tiimoilta ja seuraavanlaista toteutusta olen ajatellut.

                                                  - Tankki
                                                  - Siirtopumppu
                                                  - Kerääjäsäiliö
                                                  - Korkeapainepumppu
                                                  - Suodatin
                                                  - Suutintukki
                                                  - Paluu

                                                  Siirtopumppu olisi esim. Facet Red Top tai jokin vastaava. Kerääjäsäiliön tilavuudeksi olen löytänyt 0.5l - 1.5l välille. Korkeapainepumppu ja suodatin olisi normi laitteet. Paluulle on myös löytynyt vaihtoehtoja, eli ensin kerääjäsäiliölle ja kerääjäsäiliöltä tankkiin. Myös pelkästään tankille paluuta on näkynyt käytettävän. http://www.sdsefi.com/techsurge.htm olisi yksi tapa tehdä kerääjäsäiliö. Bensaputket ajattelin joko 8mm kuparista tai bensan kestävää muoviputkea laittaa. Haluaisin laittaa alustaan nuo kaikki, mutta ainakin kerääjäsäiliö pitänee peräkonttiin sijoittaa.

                                                  Kuten on jo huomattu niin ekakertalainen liikkeellä ja ei ole kokemusta tästäkään niin kommenttia kaipaisin suunnitelmaan? Kerääjäsäiliön ja paluulinjan toteutus erityisesti kiinnostaa.
                                                  Viimeksi muokannut Kartte; 29.5.2013, 17:30. Perustelu: kirjoitusvirheitä

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Nailonputki on helppo vetää, mutta sen ongelmana on vaurioherkkyys. Käytännössä siihen tarttisi vetää suojaputki- tai kuori ympärille.

                                                    Helpoin ratkaisu K-jetille on varmaankin type89:stä riistetty pumpun, painevaraajan ja suodattimen teline, jolloin voi soveltaa pa-syötön osalta jo valmiiksi keksittyä ratkaisua. Joustavat putkivedot ovi tehdä hytikkaliikkeestä saatavilla osilla.

                                                    Itse askartelin aikoinaan sekä 8mm teräs- että 8mm kupariputkesta pa-linjat. Teräsputkeen on tautisen hikistä tyssätä "viralliset" liitinten päät, mutta ihan kauniit niistä tuli. Kupari oli helpompi, mutta karkenee tärinässä, joten sitäkään ei ihan idioottivarmana voi pitää. Rst-putki olisi kaikkein kaunein, mutta työläs.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Pitää yrittää etsiä tuollainen typ89 teline niin jospa sitä voisi hyödyntää. Tai jos jollain on sellainen ylimääräisenä voisin ostaa sen.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Nailoniahan ne on esim. kakkos Golffissa tehtaan jäljiltä ja kulkevat pohjassa ilman suojia.

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Sciroccossa noita nailonputkia kiroilin kun kaksi vaihdoin repeämisen takia. Tahattomia pohjakosketuksia, ja vaikka putket menivät vähän poterossa, niin silti ojanpenkan sora teki hiertymävammat ja matka loppui siihen.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Kävin Kalu-Saken tallilla puslia vaihtamassa alustan osiin kun ei omaa prässiä ole. Eipä kuitenkaan sopineet typ81 puslat niin apurunkoon kuin alatukivarsiinkaan. Onneksi Sakella olisi ylimääräisenä alatukivarret puslineen niin jospa niistä päästäisiin kaupoille. Apurunko taas saattaisi löytyä Jäälin suunnalta kunhan saan soiteltua sinne.

                                                            Myös laakerit prässättiin tolppiin ja toinen napa. Yllättäen toinen napa oli jostain syystä sen verran väljä laakeriin, että se jäi laittamatta. Pitää irroitella orkkis tolpasta napa jos ei muualta satu löytymään.

                                                            Typ89 bensapumpun telinettä olen parilta myyjältä kysellyt, mutta molemmat tarjosivat sellaista jossa olisi paikka vain pumpulle. Aika ruosteessa myös olivat. Sakelta sain lainaksi telineen jossa on pumppu, suodatin ja painevaraaja. Se on aika yksikertainen tehdä itse niin saa sellaisen kuin haluaa.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X