Jotta voisit osallistua keskusteluihin, sinun pitää ensin rekisteröityä. Rekisteröityminen edellyttää sitoutumista foorumin käyttöehtoihin. Rekisteröidy täällä.
Jos olet ensimmäistä kertaa tällä foorumilla, ole hyvä ja tutustu ensin jo kysyttyihin kysymyksiin. Kysymykseesi löytyy mahdollisesti jo useita vastauksia. Hae vanhoja kysymyksiä ja vastauksia täältä.
Normi vesijohtoputki alkaa menettämään lujuuttaan aika nopeasti jo 100°C jälkeen ja romahtaa 400°C jälkeen. CrMo-putkissa lujuudet säilyy siitä vielä joitakin satoja asteita ylemmäs ja nikkeliseokset on sitten ihan omassa luokassaan. Myös hintansa puolesta. Ruostumattomat ja hapokkaat on siitä mukavia ettei niiden lujuus romahda ennenkuin joskus 800°C jälkeen tapauksesta riippuen, mutta niissä on sitten muita vähemmän toivottavia ominaisuuksia. Mustaan pakosarjaan paremman pään vaihtoehto on nuo CrMo-putket ja jos kirkkaampaa haluaa niin tuo AMWorksin tyyppinen putki ei ole yhtään hassumpaa.
Mustien putkien hilseily alkaa kyllä mielestäni paljon ennenkuin 900°C, 500-600°C viimeistään CrMo-putkillakin. Ehkä se sitten nopeutuu jyrkästi siinä 900°C jälkeen niin, että sen varmasti huomaa.
Edit: Se 900°C oli toisen kerran ajateltuna todennäköisesti pakolämpöä, joten putken lämpö voi olla useita satoja asteita alempi ja silloin hilseilylämpötilat osuu paremmin kartalle.
Näin materiaalioppitunnin jälkeen laittaisin sen Kkd:n sarjan. Itsellä moinen ja vedetty tosi punaiseksi muutamaan otteeseen Hx40 superin kanssa. Ei ongelmaa lerpahtamisen kanssa, kun tuenta kunnossa. Wagnerinkin Rs sarjan omistanut, ei moitteen sanaa, ajaa asiansa ja on tosi jämäkkää tekoa. Ongelmaksi muodostui juurikin tuon Wagnerin kohdalla yhteensopimattomuus Hx40:n kokoisten ahtimien kanssa.
Nyt menossa Wagnerin käännetty imusatsi paikoilleen, kunhan töiltäni pääsen edes moisen näkemään. Satsi ois kotona, mut mies toisaalla. Kiitokset Repolaiselle nopeasta tilauksen käsittelystä.
Jos ahdin on hyvin tuettu, niin kyllä se pakosarja oman painonsa kestää vaikka olisi valkohehkussa ja lujuudesta jäljellä enää pieni osa. Hilseilyyn en itse osaa ottaa sen kummemmin kantaa kun en ole ko. ilmiöön perehtynyt.
Tuohon materiaalin valintaa vaikuttaa aika vahvasti käyttötarkoitus. Rata-ajossa tulee varmasti ongelmia vesijohtokamalla, mutta omien kokemusten perusteella kestää ihan ok katukäytössä ~5000km/v. Sen verran lyhyitä vetoja ja harvakseltaan. Valurautainen varmasti toimiva käyttöautossa jolla rullataan samalla pakosatsilla 200tkm
Osaako Jari sanoa jotain prosentuaalisia määriä miten tuo vesijohtoputken vahvuus laskee? Kuitenkin kylmänä tuollaisen pakosatsin nokassa saa roikuttaa satoja kiloja ennen petämistä.
Paljonkohan tuollaisen pakosatsin lämpö on normaalissa ajossa, kuitenkin ajoviima jäähdyttää ulkopintaa kokoajan?
Jos vesijohtoputki tai perus saumaton virtausputki on lujuudeltaan 235:sta huoneenlämmössä, niin 400-450°C kohdalla mennään alle 100MPa. Esimerkiksi painelaitteissa ja putkistoissa ei perus mustaa putkea käytetä enää tuon 400°C jälkeen, siinä ei enää ole mitoituskelpoista lujuutta silloin jäljellä. Käytännössä vaikka pakosarjaputkena se kantaa vielä pitkän matkaa paikallaan olevaa kuormaa kuten sopivasti tuettua ahdinta, mutta väsyttävä edestakainen pienikin liike alkaa tekemään äkkiä tuhoa. Ja isolla ahtimella saa äkkiä melkoisen taivutusrasituksen aikaan pakosarjalle ihan ilman väärin tuetun pakoputkiston apuakin.
Kuten tuohon ylös hilselykohtaan korjasin, niin pakokaasun lämpö ei suoraan ole putken lämpötila, joten tilanne ei ihan ole niin paha kuin pakolämpömittari näyttää. Toisaalta sitten putki on esimerkiksi mutkakohdissa tai sopivan muotoisessa kollektorissa paljon kovemmalla rasituksella kuin vaikka suoralla putken osalla. Mutkaan muodostuu virtauksesta johtuen kuumempi piste ja samalla mm. korroosiokulumiselle herkempi paikka.
Pitää muistaa noita vertailleissa että yleensä se valusarjan seinämä vahvuus on vähintään 5mm kun normi vesijohtoputki on 2,6 nurkilla, vaikuttaa melkoisesti sekä mekaaniseen kestävyyteen että lämmönsietoon isomman massan muodosta.
Ja toinen _merkittävä_ ero että valusarjassa ei ole ensimmäistäkään hitsuu saumaa, ja niiden tuomia virheitä perusaineeseen. Hitsatessa perusaine tunnetusti köyhtyy ja rakenne muuttuu, asiaa voi ja pitää kompensoida lisäaineella ja vaikkapa esi- ja jälkilämmityksellä, hitsattu kohta ei välttämättä enään täytä perusaineen speksejä. Hitsatut sarjat tuppaa siitä sauman vierestä menemään yleensä.
Minusta kuningas kysymys on, miksi toisilla kestää isältä pojalle ja toisille sitte joko halkeaa tai hilseilee pois?
Äkkinäisempi voisi tulkita keskustelusta että mustaputki(=teräs) olis erityisen huono sarjamateriaali, ei se kyllä sitä ole, mutta ongelmansa siinäkin on, käyttöautoon ehkä preferoisin valusarjaa.
Minusta kuningas kysymys on, miksi toisilla kestää isältä pojalle ja toisille sitte joko halkeaa tai hilseilee pois?
Kuningasvastaus on, että vesijohtoputken martensiittitransitiolämpötila on 910 astetta, ja tapahtuma on irreversiibeli.
Eli kun isket kerran 1100 pakolämmöillä sisäpinta 910 asteeseen ja rauta nielasee itseensä pakokaasusta sellasen määrän hiiltä, että se menettää melkein kaikki metalliset ominaisuutensa. Kun satsin purkaa irti, sisältä löytyy sellaista punaiseen vivahtaa tiilentapasta kuohaa, joka ei esimerkiksi taivu, vaan murtuu.
Ja ne, kellä satsi pysyy koossa on sarjalla sekä pakoputkella oikeanlaiset tuet ja pakolämmöt hallinnassa.
Pidä vakionokat jos haluat pitää alaväännöt. Jos tarkotat alaväännöllä 2000-2500 kierroksen väätöjä.
Disclaimerina mainittakoon myös, että tarkoitukseni ei ole vittuilla, enkä ole materiaalitekniikan asiantuntija, mutta: Käsittääkseni martensiitti muodostuu terästä nopeasti jäähdytettäessä. Lämmittäminen 910 asteeseen ei automaattisesti tuota martensiittia, vaan vaatii kaveriksi nopean jäähdytyksen. Näinhän asian laita ei yleensä pakosarjassa ole, koska sinne tuotetaan koko ajan lisää kuumaa kaasua sisälle. Tuohon irreversiibeliin en osaa oikein ottaa kantaa, kun en tiedä mitä sillä tässä tapauksessa tarkoitetaan. Käsittääkseni terästä uudelleen lämmitettäessä siellä 700+ asteessa alkaa pikkuhiljaa austeniitin muodostuminen, ja yli 1200 asteen kiderakenne on täysin austeniittia riippumatta siitä mitä se on ollut sitä ennen. Korjata saa jos olen hakoteillä.
Sitä en kiistä, etteikö pakosarjat hajoaisi ja varmasti myös kuvatun kaltaisella tavalla. Se ns. juurisyy on kuitenkin mielestäni edelleen hieman hakusessa.
Jos lähteeseen on uskominen, on 900 asteen nurkilla rosterikin enään 90Mpa kovuuksinen, eli ei sillä ole sitä kestoa yhtään sen enempää kuin teräkselläkään.
Sellainenkin lähde olisi kiva löytää jossa rosteri vs teräs hilseilylämpötilat, niissäkö se ero on?
Arvaan veikkaan että eivät eroa merkittävästi, kuumalujat ja tulenkestävät sitte toki erikseen.
En nyt mitenkään dissannu Repon sarjoja, mutta kun edellä puhuttiin vaan että "rosteri ei menetä lujuuttaan ennen 800 asetetta" joka ei pidä paikkaansa, halusin korjata sen. Löytyy kuumalujia teräksiäkin.
Jauta hehkutetaan yli 900 asteeseen ja sit pintaan ruiskutetaan vaikka asetyleeniä, josta rautaan liukenee ylimäärä hiiltä. Muodostuu kova pinta. Jos tätä tehdään hallitsemattomasti pakosarjan sisäpinnalla ruiskuttamalla teräksen pintaan pakokaasua, jossa hiilen oksideja, puhdasta hiiltä, hiilivetyjä, happea, niin rauta muuttuu peruuttamattomasti yli 2 prosenttia hiiltä sisältäväksi seokseksi, jolla ei ole metallisia ominaisuuksia.
"Austeniitti" puolestaan on pkk-rakenteinen rauta, jota esiintyy yli 910°C lämpötilassa ja joka liuottaa hiiltä aina 2,1% saakka
"Sementiitti" on rautakarbidi Fe3C. Sementiitti puolestaan on kovaa ja haurasta.
Ja
Kun hiilipitoisuus on yli 0,77% rakenne muodostuu perliittis-sementiittiseksi.
Tuossa kohtaa olevinaan syttyi lamppu.
Lisäksi:
Korkeissa hajaantumislämpötiloissa muodostuu "yläbainiittia", jossa sementiittierkaumat ovat ferriittiliuskojen rajoilla. Yläbainiitti on kovaa, korkeanlujuuksista ja haurasta.
En tiedä liittyykö tuo myös tähän dilemmaan jollain lailla. Lisäksi pakokaasuissa on kaikennäköisiä epäpuhtauksia, kuten mainitsit. Niitä voi ajanmittaan liueta raudan sekaan huonontaen sen ominaisuuksia. Muutos on tietenkin peruuttamaton sikäli, että pakosarja pidetään autossa kiinni sen hajoamiseen saakka, jolloin se joutuu olemaan runsaasti hiiltä sisältävässä ympäristössä. Tosin hiilen poistaminen pakosarjan materiaalista taitaisi vaatia mellotusta, joka ei liene oikein hyvä idea. :)
Mielenkiintoinen keskustelu, taas sai uutta ajattelemisen aihetta.
Pelkästään audi porukoilla on varmasti satoja tuubisarjoja ajossa, joten kysyisin Oma kohtaisia kokemuksia, ei kumminkaiman vaan että on itse tuubisarjan kestävyyden kanssa joutunut painimaan, onko ongelmia materiaalin muuttumisesta vai halkeilusta? Käyttöauto vai puhdas harraste, entä kuinka kauan kesti että ongelma ilmeni? yms niin saadaan vähän perspektiiviä kuinka isosta asiasta on kyse.
Meidän vanhassa riesassa tuli ongelmat vastaan 2 vuoden päivittäisen käytön jälkeen. Pakolämmöt 950+ ja vastapainettakin isolla kädellä. Kollektori repesi saumoistaan, sisältä kaikki saumat pullahtaneet. Tämän jälkeen hitsattiin vielä kasaan. Seuraavaa omistaja jatkoi paineistamista samalla paketilla vielä rankemmalla jalalla. Seurauksena Garrettin (GT2871R, 0,63) nopeutettu eutanasia ja kollektorin pullistuminen muodottomaksi...
Viikonloppuna tais 4. korjauskerta tulla käyttiksen sarjaan. Repeää hukkikselle tuleva lyhyempi putki irti. Noh , ne lähteekin 90´ kulmassa pois päin. Pitempään putkeen jousto ja luulisin ongelman katoavan. Vaivaa ollut kokoajan, mutta kesti nyt viimeksi vuoden, kun hukkisputkien väliin hitsattiin lattaa sitomaan llaajenemis liikettä. Seuraavaksi muuttuu sarjan malli, niin ja vesiputkea on tämä..Tiggi ei enää purrut tähän sarjaan, vissiin saanut sitä hiiltä jo itteensä?
Kahdessa autossa ollut itse tehty tuubisarja, vesijohtokäyristä. Varsinaisia ahtimen roikutuskeinuja ei käytössä, mutta tuki vaihdelaatikossa+jousto molemmissa.
Toinen rakennettu 2005, oli mulla 2v/10000km. Ei ongelmia, näytti tuo vielä olleen myynnissä 2010 seuraavalla omistajalla ehjänä. Ei hitsattu välissä. Ahtimena Gt40. Pakolämmöistä ei tietoa. Harrasteauto katukäytössä.
Toisessa 2007 tehty satsi, ollut ajossa 2v/~10000km. Ei repeämiä. Ahtimena Hx40/Hx50. Pakolämmöt vedossa ~800c. Harrasteauto katukäytössä.
Savolaisen satasessa oli jaettu pakopesä, ja sarjassa jaettu laippa. Kun fööni purettiin sillon vuoden 1100 asteen pakolämmöillä ajelun jälkeen, se keskikannake oli taipunu ropelille ja katkennu, siitä oli pala hävinny holsetin nieluun ja toinen pala oli vielä taikavoimalla kiinni laipan reunassa.
Materiaalina se oli sellasta punasta, suomuista, vähän niinku tiiltä tai keramiikkaa. Katkes taivutettaessa samaan tapaan.
Kyllä, tuokin koettiin viime kesänä kilpurissa. Oli jaettu hukkiksen lautaseen asti pulssit. Propellilla jäänteet ja parin sentin pala söi turbiinista tavaraa pois. Ihmettelin kun ei nouse paineille..
Mulla oli huonekaluputkesta 38x2 tehty sarja 2 vuota 8 kuukautta ku ilmestyi eka halkema sauman vieren, päivitäistä ajoa HX40 ja CT67´lla ei onkelmia pakolämpöjen eikä paineiten kanssa, roikutettu ja tuettu. Myin etenpäin ja uusi omistaja korjas ja ajoi.
Seuravan sarjan tein 2009 syksyllä 38x2 hytikaputkestä ja myin viimekesällä ehjänä etenpäin, ahtimia oli CT67, Hx35 54/60, HX35 S ja 40S ja billeti 50. Pakolämpöja max 950 ja paineita joskus jopa yli 3 baria.
Kummassakin sarjassa oli kollektorissa havaittavissa pientä hilseilyä.
Kuvassa vanha käytettyna ja uusi.
Nii ja ennen noita omatekosia oli kiinalaine rst sarja joka repes ekan 1000km jälken :)
En nyt mitenkään dissannu Repon sarjoja, mutta kun edellä puhuttiin vaan että "rosteri ei menetä lujuuttaan ennen 800 asetetta" joka ei pidä paikkaansa, halusin korjata sen. Löytyy kuumalujia teräksiäkin.
Katsos vielä uudelleen vaikka mustan perus virtausputkilaadun P235GH ja 304 rosterin lämpötilat, joissa materiaalin lujuus putoaa alle 100MPa:n. Sieltä pitäisi jotain pientä eroa löytyä lujuuksien ja lämpötilan suhteista mustalla ja kirkkaalla raudalla.
Comment