Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

High Power - tuunaajat älkää vaivautuko

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Riippuu aika monesta asiasta tuo hukkaportin lähdön toimivuus. Tärkeimpinä ehkä kuinka alas ahtopaineet pitää saada säädettyä ja millaisilla pakopaineilla turbo on mitoitettu toimimaan. Haastavin yhdistelmä tuntuisi olevan iso turbo josta pitää saada säädettyä pienet ahtopaineet.

    Kiihdyttelymopojen parissa on tullut nähtyä näitä ongelmia aika paljon. Noissa kun turbot on kohtuullisen isoja koneen kokoon nähden ja ahtopainetta pitäisi pystyä säätämään luotettavasti puolesta barista ylöspäin. Parhaassa esimerkissä oli muuten ihan asiallisen oloinen pakosarja, mutta hukkaportin lähtö oli suunnilleen suorassa kulmassa kollektorin sisäkaarteen puolella. Tuo tuuppasi yläkierroksilla 1,3 baria vaikka koko hukkaportin ruuvasi irti.

    Tuosta kuvan esimerkistä on tietty paha antaa mitään ennustetta. Eihän tuo mitenkään optimaalinen ole, mutta ei myöskään ihan pahin mahdollinen. Jos tavoitteena on, että ahdot pitää pystyä säätämään alas ja niiden pitää pysyä kohdillaan rajoittimelle asti, niin harkitsisin tuon muuttamista. Jos taas tarkoitus on mennä koko ajan vähän reilummilla paineilla eikä turbo ole mikään hillitön, niin eiköhän tuo toimi ihan ok.

    Comment


      Kiihdytysvehkeis on omat hukkaportit imusarjassa ahtopaineiden säätöön. Kuulemma saa paremmin säädettyä.

      Comment


        Alkuperäinen kirjoittaja ArttuH Näytä viesti
        Tärkeimpinä ehkä kuinka alas ahtopaineet pitää saada säädettyä ja millaisilla pakopaineilla turbo on mitoitettu toimimaan.
        Puuttumatta hukkaportin toimintaan mutta Avaatko hiukan mitä tuolla tarkoitat?

        Comment


        • Alkuperäinen kirjoittaja diffas Näytä viesti
          Kiihdytysvehkeis on omat hukkaportit imusarjassa ahtopaineiden säätöön. Kuulemma saa paremmin säädettyä.
          Niissä vaan yleensä ulkopuolinen energianlähde, eli paineilmapullo. Sen toteuttaminen katuautoon on tästä syystä vähän hankala kun pitäisi osata ennakoida tuleva kiihotustapahtuma ja pumpata pullo täyteen. Aika hankalaksi menee taas mitään kompressoriviritystäkään rakennella.

          Ei tuossa satsissa tuo lähtö ole niin paha, etteikö toimis.

          Comment


          • Alkuperäinen kirjoittaja Mikse Näytä viesti
            Puuttumatta hukkaportin toimintaan mutta Avaatko hiukan mitä tuolla tarkoitat?
            Siis turbon ja erityisesti sen pakopuolen mitoitusta suhteessa koneeseen. Eli jos kyseessä on laajaa ja alapainotteista tehoaluetta varten valittu turbo, eli "pienehkö", niin silloin pakopainettakin tuppaa olemaan vähän reilumman puoleisesti. Tässä tapauksessa hukkaportin toteutuksella ei ole ihan niin tarkkaa väliä. Kunhan pakosarjasta on joku reikä ulkoilmaan, niin paine-ero huolehtii siitä, että pakokaasuja poistuu riittävästi ahtopaineen kurissa pitämiseen. Siis noin vähän yleistäen.

            Vastaavasti taas huipputehoja haettaessa turbon pakopuoli (ja kompurakin osaltaan) mitoitetaan niin, että pakopaine pysyy mahdollisimman pienenä. Tässä tapauksessa sitten hukkaportin lähdön muotoilu on huomattavasti kriittisempää. Kun paine-eroa on vähän, niin reitin hukkaportille täytyy olla hyvä, että kaasut menisivät sinne eivätkä turbiinia pyörittämään.

            Comment


            • Alkuperäinen kirjoittaja diffas Näytä viesti
              Kiihdytysvehkeis on omat hukkaportit imusarjassa ahtopaineiden säätöön. Kuulemma saa paremmin säädettyä.
              On tuollaisiakin nähty, mutta ei ne kovin yleisiä ole mun havaintojen mukaan. Tosin autopuolelta ei ole tullut kauhean kattavasti tutkittua...

              Comment


                Nyt tarttis tietoo/näkemyksiä pitäisi päättää millä setillä mennään eteenpäin.

                Teho tavoite olisi Luotettavasti N. 500hv Bensalla katukäyttöön.

                Kone on rempatttu 3B 81.5 poraus puristuksestä ei tietoa.

                Männät Wiseco 22mm tapeilla
                veivit scat H
                Laakerit rs2
                Kansi rempattu vakio nokat?

                Koneen mukana tuli:

                Turbo Holset H1E Comp.54 ja turb. 60. Pesä .16Ar
                yllä oleva pakosarja
                Rs2 imusarja
                Green top 440cc suuttimet
                Bensapumput valbro 450 ja bosch 044
                Moottorin ohjaus vaihtuu joko mukana tulleeseen Tatech Lite tai ostan Vemsin

                Onnistuuko näillä vai mitä kannattaisi vaihtaa?

                Comment


                • Suuttimet ei taida riittää, muuten kyllä. Ahtimesta en osaa varmaksi sanoa, mutta eiköhän tuo nyt sille pitäis riittää melko heittämällä ainakin kompressorin ottopäästä arvaillen.

                  Comment


                  • Suuttimet eivät riitä, pitäisi vähintään 600cc olla. Jos pakopesässä on oikeasti numero 16 niin ainakin se virtaa ;) Kompuran tuotto taitaa olla siinä ja siinä että pääsee mukavasti 500hv

                    Comment


                    • Tuohon kannattaa suorilta ottaa jotkut 1000-1200cc suuttimet, kun se ei kuitenkaan jää siihen 500 heposeen pitkässä juoksussa.

                      Comment


                        Ahdin kotoisin professional motorsilta lätkän mukaan.Mitkä suuttimet ois hyvät tuohon jos siihen 1000cc luokkaan ottaisi? Olen niin vihree näissä asioissa......

                        Comment


                        • Helpoimmalla pääset, kun hankit suuttimet jotka käyvät sähköliittimen osalta "bolt-on", eli suoraan.

                          Esimerkiksi:

                          http://www.finjector.com/verkkokaupp...-p-450772-187/

                          Huomaa siis, että tarvitset "täysipitkän" suuttimen, eli tuon perus suutinrungon lisäksi nuo tuossa tuotepaketissa olevat holkit.

                          Comment


                          • Minkä takia Boschin 0280150363-suuttimet maksavat niin pirusti?

                            Tulivat siis auton mukana ja aloin ihmettelemään hintaa verrattuna muihin suuttimiin.

                            http://www.finjector.com/verkkokaupp...lts/0280150363

                            Comment


                            • Boschin sivuilla lukee tuon suuttimen kohdalla "Used in V8 Supercars"

                              Comment


                                Alkuperäinen kirjoittaja Silizium Näytä viesti
                                "Used in V8 Supercars"
                                Tähän WA habahymiö :)

                                Comment


                                  Välijäähdyttimien valinta olisi ajankohtainen, enkä oikein osaa päättää laittaisiko fin & tube vai bar & plate tyyppiset keulalle. Kennokoko on 550x230x65 ja kun kyseessä biturbo niin kennoja keulalle tulee kaksin kappalein.
                                  Molemmat vaihtoehdot ovat ns. hinnat alkaen tuotteita ja netistä tilaaminen vielä lisää riskiä. Molemmista kuitenkin löytyy jo nykyaikainen sisärivoitus ja mielestäni kuvien perusteella vaikuttaa kohtuu fiksuilta kapistuksilta. Mielipiteitä?

                                  https://www.boost-products.eu/en/col...on-2015/a-825/

                                  Vai

                                  http://fmic.eu/fmiceu/10-intercooler-550x140x65mm.html

                                  Comment


                                    Ei oo varmaan noiden kahden välillä isosti eroa kumman laittaa. Molemmissa noissa toi sisärivoitus on ihan helvetisti harvempi mitä Garretin kennossa.

                                    Comment


                                      Tuo jälkimmäinen näyttää fiksummalta sisärivotusten suhteen.

                                      Comment


                                        Tuolla on testattu 3” ja 3.5” pakoputken sekä downpipen vaikutuksia tehoon:
                                        http://www.superstreetonline.com/how...ust-test-tech/

                                        Comment


                                          Missä vaiheessa alkaa olla aiheellista harkita 7a:n nokkien hiomista rajummiks?
                                          Puhaltimena 65/68 masteri billetti kompuralla ja #19 pakopesä t4 laipalla.
                                          Kansi jokseenki kohtuullisesti portattu ja supertechin muotoillut inuventtiilit.
                                          Tehosta nyt ei sinänsä tietoa mutta 2.7bar ahdoilla vartin loppunopeus 233.2kmh. (ennakoissa varmuutta kun penkissä säädetty vaan 2.4bar aati)
                                          Huipputeho suunnilleen ~7000-7200rpm ja rajotin 7800 jota voi nostaa sinne 8000 tuntumaan jos tarvetta.
                                          Lisää painetta vai nokat hiottavaks jos lisää mielis voimaa?

                                          Comment


                                            Hakukaan ei auttanut niin löytyykös jostain kataloogia missä näkyisi esim ARP kannen pinnapulttien mitat?
                                            M12x1.5 x140 mitoilla olisi pinnapultit hakusessa

                                            Comment


                                            • Polttoaineen syötöstä kysymys,
                                              Peräkontissa Nuken kerääjäsäiliö. Säiliön sisällä pumput, säiliön sisällä pikku pätkä letkua.
                                              Kannattaako vetää suoraan säiliöstä kovalla putkella keulalle?
                                              Mietityttää johtuuko säiliöstä putkia pitkin meteliä, tuskin kun välissä letkut.
                                              Toinen mitä mietityttää niin onko mitään toivoa vetää kovalla, yhdellä vedolla, koko matkaa? Aikamoisia kulmia yms. jotuu menemään, joten saako putken oikeasti paikalleen.
                                              Olisi varmasti helpompi viedä säiliöltä letkulla auton alle ja siellä sitten vaihtaa kovaan ja eteen.

                                              Koitan vaan välttää kaikki saumat, teoriassa vuotoriski on pienempi. Mutta kannattaako vaiva? Halvempaakin tietty on vetää ilman letkua takapäässä kun säästää nipun adaptereita ja letkua.

                                              Comment


                                                Itselleni oon jättäny letkun pätkän kyllä keruusäiliön/tankin ja kovan putken väliin. Jos tarvii purkaa eestä tai ihan silläkin että onpahan joustoa välissä.

                                                Käyttää hyviä liittimiä ja tekee huolella niin ei ne vuotamaan jää. Läpi vienneissä muistaa vaan aina käyttää suojasukkaa tai jonkinlaista hankauksen estoa. (kaverilla oli hanakautunu letku läpiviennin kohalla puhki ja seuraavana aamuna 30litraa bensaa kontissa.)

                                                Comment


                                                  Vielä jos malttaa ostaa ptfe-letkua ni takaluukku ei käryä polttoaineelta. Liittimiksi jotain muuta kuin puutarhaletkun klemmari ni vuodon riski on aika olematon. Laadukkaat an-liittimet tai sitten hydekaupasta prässättävät jic. Annikeissa on sisäreikä aika paljon isompi, mutta niiden puljailu tefloniletkuun on vähän tympeää. Itselläni on #8 teräspunosteflonit prässätyillä päillä. Kerran se vain vihlaisee kun letkut ostaa.

                                                  Comment


                                                  • Nuken säiliötä eilen keittiön pöydällä pyörittelin ja tajusin että ei se letku paljoa pumpun ja säiliön välissä merkitse kun pumput vedetään alumiinilaippaan kiinni joka on kovaa säiliön rungossa kiinni.
                                                    Toinen mitä huomasin, on että säiliön sisäpuoliset kierteet on pienemmät. Ei siis kannata yhdistää pumppuja säiliön sisällä yhteen, vaan vasta ulkopuolella kun on An 8 liittimet.

                                                    Eli nyt kun teen yhdistämisen vasta säiliön ulkopuolella niin samalla Y-haara -- säiliö välin tekee letkulla.
                                                    Tällöin myös säiliön voi eristää rungosta jos meteliä on liikaa.
                                                    DW:n pumput tulee säiliöön, joiden nettipuheiden mukaan pitäisi olla kohtuu hiljaisia, mutta uskon vasta kun omalla korvalla kuulen.

                                                    Aeroflown listalta on tullut kasattua lista mitä tarvitsen, joten laadun pitäisi olla riittävä.

                                                    Comment


                                                    • Ottamatta muuhun kantaa, niin kovan linjan molemmissa päissä olisi hyvä olla pieni pätkä letkua, mieluusti tosiaan teflon-teräspunosta. Tämä siksi, että ei ole hirmu hyvä idea tehdä pitkää kovan putken vetoa, joka lämmön ja tärinän vaikutuksesta haluaa liikkua auton korin mukana. Nämä pienet liikkeet saa "suodatettua" niillä letkunpätkillä.

                                                      Comment


                                                      • Samaa mietin, mutta jäi kirjoittamatta. Tuollainen 3-4m pitkä alumiiniputki kun laajenee jo jonkin verran polttoaineen lämmöstä. Siihen päälle tärinät ja pärinät mitä autossa on. Kuvittelisin että aika nopeasti on liittimen juuresta entinen putki.

                                                        Comment


                                                          Kuinka isoa pensapainetta meinasitte laittaa, jos vaarana että alumiiniputki alkaa pullistelee? Kenax just hyvin kirjoittikin, joustoa tarvii autossa jonku verran. Tinaa an-liittimet molempiin päihin niin, helppo irrottaaki joskus.
                                                          Viimeksi muokannut diffas; 24.7.2018, 11:40.

                                                          Comment


                                                            Taisi lämmön aiheuttamasta pituuden muutoksesta olla kyse eikä pullistumisesta kun tuohon 3-4 metrin pituuteen viitattiin.

                                                            Comment


                                                            • En tosiaan pelkää että putki pullistelee, se tuskin on bensapumpuilla mahdollista.
                                                              Lämpötilalaajentuminen tosiaan oli mielessä, eli jos putki kovaa kiinni niin jostain alkaa vääntämään. Siihen kun lisää tärinän niin kuvittelen että elinikä on lyhyempi.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X