Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

306 & 90q - Budget (motor)sport

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    306 & 90q - Budget (motor)sport

    Alunperin tämä oireilu alkoi jo viime vuonna ACF:n tapahtumassa Botniaringillä, mutta viimeinen tikki tuli tämän vuoden päätapahtumassa. Alkoi siis motorsportti himottamaan entistä enemmän ja heti Botnian jälkeen alkoi auton speksaus.
    Aikani asiaa päässäni pyörittelin ja hain vertaistukea parista heimoveljestä, joista sitten tulikin yllättäen tiimikavereita tähän touhuun. Eli oman lusikkansa tähän soppaan on työntänyt allekirjoittanut, HiTec, skige ja jronkainen. Autoa pohdittiin aikamme ja monia vaihtoehtoja oli kiikarissa, mutta ostohousut puettiin tänään jalkaan ja lähdettiin katsomaan nettiauton parhasta (halvinta) Peugeot 306 GTI:tä. Kilometrejäkin oli vaivaiset 423tkm, mutta eihän se kulkuun tuntunut vaikuttavan. Myyjä kehui, että jotain koneremonttia on tehty, mutta ei puheille paljon painoarvoa annettu.
    Käytiin polkemassa pösöä ja se osoittautui varsin hauskaksi laitteeksi ja kun hinnastakin päästiin yksimielisyyteen, niin annoin pinon paperirahaa myyjälle ja sain vastineeksi avaimet ja auton paperit.









    Nyt kun auto saatiin hankittua näinkin nopealla aikataululla, niin käydään 30.8 kerhon ratapäivillä korjaamassa vikalista talteen, jonka jälkeen kevennys aloitetaan rekisterikilvistä. Siitä alkaa varsinainen projekti ja ensin tullaan iskemään alustan kimppuun, koska väljää tuntuu olevan siellä sun täällä, eikä tuo rengastuskaan tunnu kovin sporttiselta näin ensimetreillä. Toki kevennyskin alkaa samaan aikaan ja koko sisusta lähtee vaikka sitten kaatopaikalle.


    Ja loppuun pieni kevennys :)
    http://youtu.be/_KAYOnjDP1Y?t=3m25s
    Viimeksi muokannut Jusaberg; 18.11.2016, 08:34. Perustelu: Kuvat päivitetty

    #2
    Minä voin nuo penkit lunastaa niin ei tarvi jätemaksua maksaa :)

    Comment


      #3
      Ollaan tulossa kaverin kanssa myöskin pienellä punaisella etuvedolla aiheuttamaan alastarolle pahennusta. Kaveri hommasi samalla mentaliteetilla rata/työmatka auton :D voidaan sitten yhdessä speksailla varikolla :)

      Comment


        #4
        Tuo aiheuttaa pahennusta jo tyhjäkäynnillä. Väittäisin toveri Sallisen batmobiilia hiljaiseksi :D

        Comment


          #5
          Siitä se harrastus sitten lähtee. Tuo on oikein hyvä auto harjoitteluun. Voimaa ei ole liikaa muttei myöskään niin vähää etteikö sillä pääsisi ylikovaa. Tuollainen 306 GTi on kuulemma ujosti tailhappy, joten pääsee opettelemaan senkin että mitä tapahtuu jos pumppailee kaasua kesken mutkan.

          Comment


            #6
            On muuten. Anssi tuossa testaili jarruja ihan suoralla ja meinasi olla hetken aika kiireinen mies :)
            Pitää kyllä kehua että pysähtyy kohtalaisen kivasti.

            Comment


              #7
              Kovasti toivon että pääsisi rataa kiertämään ennenku puretaan tuo. Olisi hyvä vertailla mennäänkö parempaan suuntaan muutosten osalta. :)

              Comment


              • #8
                Kyllä mulla nousi suupielet ylöspäin samantien kun käännyn hiekkatieltä asfaltille. Tuntuu vaan oudolta kaikki yli 4500rpm kun tottunut tuohon dieseliin. Samoiten en tämän päivän lenkeillä tottunut vielä tuohon turbon puutteeseen mutta lupaan tottua :D

                Comment


                • #9
                  Näitä "jonkun verran joskus laittaneena ja ajaneena" voin sanoa että mikään ole parempaa kuin pieni ja pippurinen Peugeotti.

                  Tiedän tältä forumilta muutaman Pug suurvisiirin, joten jos ja kun tulee kysymyksiä niin tänne vaan, eiköhän joku meistä hairahtaneista herää.

                  Noilla kuitenkin ajellaan 1:36 kierrosaikoja vakioina Alastarolla, joten ei nyt mikään ihan surkein aihio ole. Performance osaa saa euroopasta niin paljon kuin mielikuvitusta piisaa.

                  Ps. Kylläpä löysitte ruman yksilön. :D
                  Viimeksi muokannut Shakal; 7.8.2014, 22:20.

                  Comment


                    #10
                    Alkuperäinen kirjoittaja Jusaberg Näytä viesti
                    Tuo aiheuttaa pahennusta jo tyhjäkäynnillä. Väittäisin toveri Sallisen batmobiilia hiljaiseksi :D
                    Onko meillä Alastarolla tyhjäkäynnin pakoäänikisat? :) Voinen osallistua.

                    Comment


                      #11
                      Onko tää vähä sama ku mersumiehillä, puol miljoonaa mittarissa niin kone on parhaimmillaan ahtamista varten..? :)

                      Comment


                        #12
                        Eikös se oli paras ettei ole mikään kukkanen niin ei tarvii ulkonäköä vaalia :D

                        Comment


                          #13
                          Pakoäänikisa mainittu. Otetaan ohjelmaan myös sisämelu.
                          Toveri metsässä tuossa jo toisaalla mainitsikin, että meillä on normaalista tuning linjasta poiketen keulaan modattu maskiton merkki :)
                          Ja mehän viritetään vaparia, koska ahtimet on köyhille...

                          Comment


                            #14
                            Mikäs vuosmalli tuo on? Jos ennen -97 valmistettu, niin ei muutakuin endurance saloonia ajamaan, kerran jo neljän remmikin kasassa. Itse ostettiin keväällä viiteen tyttöön e30 buimuri
                            Attached Files

                            Comment


                              #15
                              Enpäs ole katsonut vuosimallia, mutta ilmoituksen mukaan 97. Eipä me lähdetä kilpailemaan muuta kuin itseämme vastaan.

                              Comment


                                #16
                                Nälkä kasvaa syödessä ;) Eipä sitä kyl myökää olla ajettu vielä ku itseämme ja toisiamme vastaan.

                                Comment


                                  #17
                                  Voihan se niinkin olla. Mutta se ei ole tarkoitus, ja jos joskus nälkä kasvaa on asiaa puitava sitten uudestaan mitä tehdään. Mutta opetellaan ensin ajamaan.

                                  Comment


                                  • #18
                                    Alkuperäinen kirjoittaja Quattro_4 Näytä viesti
                                    Mikäs vuosmalli tuo on? Jos ennen -97 valmistettu, niin ei muutakuin endurance saloonia ajamaan, kerran jo neljän remmikin kasassa. Itse ostettiin keväällä viiteen tyttöön e30 buimuri
                                    Mistäs lisätietoa endurance saloonista ja siihen osallistumisesta?

                                    jostain Momo Endurancesta lukasin joskus mutta senkin linkin hukkasin..

                                    Comment


                                      #19
                                      Keskustellaan nämä asiat jossain muussa ketjussa. Pidetään tämä projekti nyt pois noista.

                                      Comment


                                        #20
                                        Tuli sitten kuitenkin ranskalainen ja etuveto. Hauskan näköinenkin on kyllä laitos. Isoa peukkua täältä!

                                        Comment


                                          #21
                                          Kyllähän tuosta hyvä rassi tulee, kone on hyvä ja potentiaalia viilaillakin. Näköjään club:n tarratkin eli ollut hyvissä käsissä.

                                          Comment


                                          • #22
                                            Alustavirittämisessä suosittelen kääntymään Peugeot Sportin puoleen jos vaan osia vielä on saatavilla, itsellä rata-autona GTI-6:sta edeltänyt S16 malli (ollut mallistossa '93-'96 kunnes tuli nuo 6 vaihteiset GTI:t).

                                            Peugeot Sportilta saa GrpN palikkaa jotka olen itse todennut "riittävän hyviksi" kovassakin käytössä, puslat ovat edelleen kumia suurimmilta osin mutta reilusti alkuperäisiä jämäkempiä ja kun autoni on toisinaan ihan katukäytössäkin niin pienelle mukavuudellekin antaa arvoa. Ei kaiken tarvitse olla umpijäykkää, ja ei saakaan olla - ajettavuus kärsii.

                                            Taka-akselihan näissä on isoilla etupuslilla toteutettu hieman ohjaavaksi eli puslat pääsevät kiertymään kaarteissa ja täten akseli ohjautuu hieman. Tämä+vääntösauvajousitus yleensäkin tekee näistä hyvin lift-off herkkiä laitteita jota pystyy toisaalta jäykkyyssäädettävällä alustasarjalla hyvin passaamaan makuunsa sopivaksi.

                                            Oma autoni on vakiosta poiketen varustettu seuraavilla Peugeot Sportin GrpN palikoilla:
                                            -moottorin tukikumit (jäykkää kumia kaikki muut paitsi apurunkoon tulevan moottorin alakumin siihen kinnittävän haarukan apurungon puoleinen pusla on alumiinia)
                                            -alatukivarret kokonaisuudessaan puslineen ja alapalloineen (tukivarsi vaikuttaisi olevan alumiinia alkuperäisen pellistä prässätyn sijaan)
                                            -taka-akselin tukikumit
                                            -vääntösauvat 23.5mm paksut (vakiot olivat muistaakseni 20mm)

                                            Noiden lisäksi alustasarjana KW Variante 2 jonka takatolpat ovat keltaiset Konin Sportit (koska takapään korkeus säädetään vääntösauvoilla).

                                            Madallusta omassani on ruuvattuna jotain 50mm luokkaa jonka olen kokenut juuri sopivaksi, renkaina pyöritellyt Pirelli P Zero Neroja useamman sarjan kaljuiksi 17" vanteilla 205/40 rengaskoossa. Nyt hankittuna hitusen kevyemmät OZ Superturismo GT Blackit 16" koossa joihin tarkoitus jossain vaiheessa vääntää päälle jonkunlaiset semi-sliksit.

                                            Halpoja nuo Peugeot Sportin palikat eivät ole mutta toisaalta kokenut ne hintansa väärteiksi. 7-8 vuotta ovat alla runtua saaneet eikä mikään pusla ole edes esittänyt merkkejä väljistymisestä.

                                            Vaihtoehtoja toki löytyy osavalmistajissa: Spoox ja Baker BM tarjoavat myös monenlaista osaa. Powerflexin suosittelen kiertämään Peugeotin kohdalla kaukaa, palikat löysempiä kuin alkuperäiset kunnossa olevat.

                                            Jonkunlaista tietämystä siis täältäkin löytyy, saa kääntyä puoleen jos apuja kaipailee.

                                            Comment


                                              #23
                                              Kiitos informaatiosta. Powerflexillä näyttää olevan nykyään black series puslia. Mahtavatko olla kuinka paljon jäykempiä tai parempia?

                                              Comment


                                                #24
                                                Black series on tarkoitettu vain rata-ajoon juurikin sen takia kun ovat huomattavasti kovemmat kuin liilat normi powerflexit. Noihinkin on jokin oma kovuus asteikkonsa jonka mukaan ovat black series on 15x yksikköä kovemmat kuin liilat powerit. Se sitten että mitä mikäkin maksaa kun mitään tuskin saa ilmaiseksi :D

                                                Comment


                                                  #25
                                                  No tuon verran osasin lukeakin, mutta löytyykö keltään kokemuksia asiasta? Hintaeroa road series ja black series puslilla on nollan ja naurettavan välimaastossa. Pitää tutustua alkuperäisten hintoihin.
                                                  Sellainen pauke kuuluu etupäästä, että jotain olisi syytä tehdä jos alastarolle mielii.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Kun Powerflexin luetteloa tarkemmin katsoo niin joihinkin autoihen ei edes road puoleltakaan tule kuin black sarjaa.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Noihinkin on jokin oma kovuus asteikkonsa jonka mukaan ovat black series on 15x yksikköä kovemmat kuin liilat powerit
                                                      Näyttäisi olevan ihan Shore-asteikolla ilmoitettuna 95ShA tuon mustan version kovuus. Shore-asteikko on yleinen pehmeiden materiaalien kovuuden määrittelyyn käytetty asteikko/menetelmä.

                                                      http://en.wikipedia.org/wiki/Shore_d...rometer_scales

                                                      Nuo lukemat ovat vertailukelpoisia minkä tahansa materiaalien välillä, jos mittausmenetelmä on sama. (A, D, OO jne.)

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Hyvältähän se näytti kun kävin tänään vakoilemassa.
                                                        Attached Files

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Tottakai kun uhrasin siihen aikaa, vettä ja pesuainetta.
                                                          Jarruttaessa ja kiihdyttäessä etupäästä on kuulunut pahan laatuista kolinaa ja tänään möyrin sen verran auton alla, että totesin puslat murentuneiksi. Ennen alastaroa hankitaan tarvikemallin (febi, trw, tms.) puslat ja nakataan ne paikalleen. Päästään sitten loppukuusta ajamaan talven rakennusmotivaatiot :)

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Aloitin eilen keventämisen ei-alkuperäisistä asennuksista. Digidigihifitavaraa tuli melkein muuttolaatikollinen. Sähköpalokynnyskin nousi ehkä naksun verran ylöspäin.
                                                            Lauantaina kevyttä tiimipalaveria ja puslajumppaa etupään tukivarsiin ja sitten odottamaan alastaroa.
                                                            Attached Files

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X