Eikös tuo porttaaminen ja kiillottelu ole vapari miesten hommia?
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Passatin piristäminen PES G2:lla ja upgreidaus 2.7bitiksi
Collapse
X
-
Taitaa nuo originellit puolat vedellä viimeisiään??? Tänään kävin vähän takapihalla testaamassa etenemistä kylkiedellä ja aika kuumaksi tuon koneen sain. Oire ilmaantui, kun junttasi lapun pohjaan pintakaasulta. Alkoi raju nykiminen ja eipä kiekat lähteneet nousuun. Hetken kevyttä tyhjäkäyntiä ja pääsin jatkamaan normaalisti. Kerran aiemmin kyseinen ilmiö on esiintynyt ja silloinkin kuumalla koneella. Vikakoodeja ei jäänyt ja taas kottero toimii normaalisti jäykälläkin jalalla.
Comment
-
Huippunopeuden ajaminen, uskaltaminen ja renkaiden leveys eivät minun mielestäni liity millään tavalla toisiinsa. No siten ehkä, että kapeammalla kumilla luikertaa vähemmän tien epätasaisuuksista. Mitä alustasarjoihin tulee, niin pitääkö sen olla halpa vai hyvä? Molempia ei saa samalla kertaa. KW:sta omakohtaiset kokemukset ja toimii kuten pitää, hinta-laatu mielestäni hyvä. Coilitoimittajia tuon koriseen on paljon, sanoisin että kaikki alle tonnin sarjat on näkemättä paskaa. Iskarit ja niiden toiminta on kuitenkin huippunopeusajossakin tärkeää, jotta fillarit pysyvät maassa ja kori stabiilina.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Mr.Crossfire Näytä viestiHuippunopeuden ajaminen, uskaltaminen ja renkaiden leveys eivät minun mielestäni liity millään tavalla toisiinsa.
Comment
-
lähtöpään säädettävät KW:t maksa Saksassa kuin 1100-1200€.
Comment
-
Puolellatoista kilolla saa hyvän kyllä. Omat kw:t maksoi sitä luokkaa, tosin koppahan on täysin eri. Pikaisella googletuksella tuli vastaan kw:n lisäksi Spax, joka lienee kohtalaisen hyvä merkki. Ainakin rallivehkeissä kait käyttävät. Ensimmäinen juttu mitä lähtisin katselemaan itse noissa sarjoissa on se, että jouset ovat lineaariset. Erinäköiset muuttuvahalkaisijaiset/nousuiset ovat mukavuuspainotteista höpöhöpöä. Se toinen tärkeä juttu on sitten että kenen tekemät iskarit ja onko säätöjä. Iskareista hyviä ovat ainakin Bilstein ja Koni, huhuja liikkuu että KW käyttäisi variante kolmosessa Konin pamppuja mutta en voi vahvistaa. Myöskin sellainen merkki kuin AST on todettu kilvanajohommissa hyväksi, mutta ei kaiketi tarjoa Passattiin sopivia. Noista deekakkosista en omaa kokemusta, niissä on kyllä ihan hyviä elementtejä ja kuulemma niilläkin kilpaa ajavat.
Iskarien säätämistä ei pidä kammoksua, se ei ole rakettitiedettä. Tai on tietysti siinä kohtaa, kun kilpaa ajetaan jollakin hyvin kevyellä, herkällä laitteella. Mutta ei katuautossa. Säädettävillä iskareilla saa mukavasti vaihdettua "kesä" ja "talvi" asetusten välillä.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Mr.Crossfire Näytä viestiIskarien säätämistä ei pidä kammoksua, se ei ole rakettitiedettä. Tai on tietysti siinä kohtaa, kun kilpaa ajetaan jollakin hyvin kevyellä, herkällä laitteella. Mutta ei katuautossa. Säädettävillä iskareilla saa mukavasti vaihdettua "kesä" ja "talvi" asetusten välillä.
Comment
-
Ei ollut minullakaan, ennenkuin omaan projektiini ostin. Mutta en halunnut olla jonkun toisen armoilla sen asian suhteen, kyseessä on kuitenkin erittäin oleellinen asia auton suorituskyvyn kannalta. Lisäksi säädettävyys antaa mahdollisuuden vaihtaa tiukempiin/löysempiin jousiin tarpeen vaatiessa.
Comment
-
Itellä on just tollainen liikaa säädettävää oleva alusta tälläiselle palikalle. :D Mut laita mietintään esim. BC racingin alustatkin, ollut b5:ssa todella kivan tuntuinen. Ei muuta kehnoa keksi kuin että liikaa säädettävää mulle...tai no ehkä vaatis vähä paneutumista. :)
Comment
-
Jos osasin googlettaa oikein, niin eihän tuossa ole kuin korkeussäätö, jousen esijännityksen säätö ja yhden nupin takaa iskarin jäykkyyssäätö? Valmistusmaa Taiwan. Voi olla hyvä tai olla olematta. Tuota esijännityksen säädön hienoutta en ole vielä keksinyt, sitä ei ole kuin noissa "kiina" alustoissa d2 ja tuo + mahdolliset muut sisarbrändit. Ainoa mikä tulee mieleen on se, ettei tarvi käyttää apujousta pitämään varsinaista jousta paikallaan. Itse säätäisin niin että esijännitys olisi likimain nolla, niin että ei jousi helise paikassaan iskari täysin ulosjoustettuna. Korkeus sitten oman maun mukaan että haluaako "tontittaa" vai ajaa kovaa. Jäykkyyshän säädetään yleisestikin ottaen fiilispohjalta, eli se vaatii vetoja/ratakierroksia alle.
Nyrkkisääntönä jäykentäminen lisää stabiliteettia mutta heikentää jossain kohtaa pitoa. Löysentäminen päin vastoin. Tällä voi hakea balanssia autoon etu- ja taka-akseleiden välille.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Mr.Crossfire Näytä viestiKorkeus sitten oman maun mukaan että haluaako "tontittaa" vai ajaa kovaa.
Comment
-
Niin, ennenkaikkea se pidon menettäminen johtuu perseelleen menevästä geometriasta. Pasuunan (a4) etugeometria ei tarjoa edes mahdollisuutta korjata staattisen camberin asetusta. Mitä enemmän camberia, sen levottomampi autosta tulee ajaa. Mutkaratahommissa ei ole niinkään suuri haitta, mutta suoraanajohommissa voi ollakin? Jousituksen pohjaaminen on tietty riski myös. Ei varmaan ihan pohjaanlyöntikumeille kannata laskea suoraan ajossakaan. Yli 250kmh nopeuksissa on kiva kun tassut pysyvät tiessä mahdollisimman tiiviisti.
Comment
-
Kiitos infopaketista ja vieläpä rautalangasta :) Ihan tuollaista ns. perus 40mm:n pudotusta olen alkuun ajatellut testiin. Pistetään alusta etusijalle ja ihmettelen rengastusta myöhemmin. Tuolla perusrengastuksella ei esiinny vetelyjä, eikä uraherkkyyttä. Ei vaan meinaa renkaat pysyä tiessä kovemmissa vauhdeissa. Ei tontittaminen varmankaan ole paras mahdollinen "säätö".
Comment
-
Pakko purkaa vitutusta, vaikka ei projektiin kuulukaan. Ei v**tu tämä kirous voi olla todellista. Sunnuntaina pitäisi lähteä pohjoiseen joulua viettämään. No tänäänhän pasuunan mittaristo sekosi täysin jarrujen osalta. 01203 oli koodi. Taitaa tuo ABS ohjainyksikö vedellä viimeisiään. Autolla pystyy kyllä normaalisti ajamaan, mutta toistuvat rääkäisyt abs:stä ja jarruista sekä STOP mittarissa pistää hermot koetukselle. Kaipa tuolla on yli 1200km:ä ajettava ja reissuun kruuna menomatkalla 300tkm:n mittapaalu. Niin tuota "kirousta" selventääkseni, viime joulukuussa meni emännän dieselistä kannentiiviste ja yleensä aina pasuunassa on vikaa, kun pohjoiseen on menossa. Viime vuonna tein autokatoksessa jarrurempan takajarruille pari päivää ennen isän hautajaisia. Tänä vuonna syyslomalla käydessä vilkkui mennen tullen STOP mittaristossa.
Comment
-
Kasiässä
Comment