Moro, vuosia vanhoja lankoja löyty muutamia, mutta nostetaan taas pinnalle uuutena.
Eli ostin ko. kulkineen 230 ajettuna vuoden vaihteessa. Koeajossa jo huomasin, että kytkin hiukan ääntää. Lueskelin ennen kauppoja netistä, että näistä noita kytkimiä/vp vaihdeltu, mutta koska auto miellytti muuten, niin ajattelin että antaa mennä vaan ja korjataan jos sieltä jotain vikaa lopulta löytyy.
Nyt kun ääntä on jonkun aikaa kuunnellut, on aika toimia. Kytkin ylhäällä ei mielestäni äännä, pahin nakutus kytkin puolivälissä ja pysyy taustalla vaimeampana kytkin pohjassa. Ei luista ja toimii muuten käytännössä hyvin, hiukan ylhäältä ottaa kiinni. Kaikki tämä varmaankin johtaa väistämättä jo mainittuun remonttiin? Onko jotain muuta keinoa varmistaa vp vikaa kuin kuuntelu, vai pitääkö koko paketti avata ennenkun vika varmistuu?
Edellisen omistajan toimesta on kytkin ja vp vaihdettu toukokuussa. Osat tilattu saksasta ja työ teetetty jossain ei-merkkiliikkeessä. Mitenkä tätä asiaa lähtis viemään eteenpäin? Työllähän on vuoden takuu, mutta tälläisessä tapauksessa ei varmaan ole kyse työn laaduttomuudesta, vaan alunperin huonoista osista? Toki myyjäliikkeellä on virhevastuu, mutta sieltä sanoivat, että pitäisi olla yhteydessä aiemmin vaihdon tehneeseen liikkeeseen?
Auttakee sunnuntaiautoilijaa kun liikkeet pompottelee, eikä kukaan osaa oikein sanoa mitä tehdään, kuka tekee ja pääasiana kuka lopulta maksaa.

Comment