Carprog:n mukaan on vain yksi kpl(venttiilikopankannesta toiseen, mutta eihän siinä ole yksinään mitään järkeä) Kumpaankin kanteen olen vaihtanut tiivisteen, eikä niissä ollut muita letkuja kiinni(yhdistävä letku tietenkin oli). Joten mistä ne muut letkut lähtevät. Viime viikonloppuna lähdin mökille, ensimmäinen kerta 1/2 vuoteen moottoritielle. Muuten sellaista 40-80km/h. Alkoi savuttamaan, jota kesti n. 30km, sitten ei mitään. Tyhjäkäynti tasoittui, alkoi käymään muutenkin tasaisemmin. Onko mahd. että letkut olisivat olleet tukossa ja kun kerrankin polkaisin pitkästä aikaa kunnolla, niin olisivat auenneet sen verran, että osa paskasta paloi, josta johtui savutus. Sen jälkeen ei ole savuttanut ja auto toimii ihan OK. Vaihto kumminkin edessä, kunhan ne löytäisi.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
ACK:n huohotinletkut
Collapse
X
Comment