Terve,
Allroad 2003 2.5TDI (moottori AKE).
- Jäähdytinkiertoon alkoi 3v sitten kertyä ilmaa.
- Ilma kertyy matalilla kierroksilla jonnekin yläkuolokohtaan => nestepinta nousee paisuntasäiliössä => heittää nesteitä pihalle paisarin hukkaputkesta.
- Nestettä on joutunut lisäämään luokkaa 3-4l vuodessa, riippuen millaista ajoa on ollu.
- Antamalla kierroksia reilusti ilmalukko siirtyy ja pääsee paisarista pois.
- Öljyt on kirkkaat
- Jäähdytinneste tummuu jonkin verran vuoden aikana
- Pientä mustaa karstaa kertyy paisuntasäiliön seinämille
- Viime kesänä vaihdettu jakohihnarempan yhteydessä vesipumppu, vanha pumppu oli ok.
- Jos paineet päästää lämpimästä koneesta pois, niin 5min jälkeen paineetta on samalla tapaa jälleen kierrossa.
- Jos lämpimän koneen antaa jäähtyä, ja seuraavana aamuna avaa korkin on siellä edelleen paineet tallessa, vaikka nesteet jäähtyneet. Eli ei se aivan valtoimenaan voi ulospäin vuotaa.
Mutta jostakin se saa imaistua kiertoonsa ilmaa/pakokaasuja. Ei vain mitään käryä että mistä ihmeestä.
Olen tutkinut kaikki säikeet täällä kansipahvista, vuotojen metsästämisestä jne, mutta seuraavan stepin isompia purkutöitä ei ole tehty vian selvittämiseksi.
Olisiko viimeistä vinkkiä. Tai melkein suoraan suosituksia pätevästä korjaamosta / mekaanikosta selvittelemään seuraavaa casea. Melkeen pitäisi olla paineistusvermeet ja muut hilavitkuttimet millä tätä voisi alkaa tutkia.

Comment