Moottoritilassa näkyy eikä minusta ole kovin pahassa paikassa. Vaihtoon varmaankin tarvitaan lambda-hylsy.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
Audi A4 B6 käyntihäiriö
Collapse
X
-
Alkuperäinen kirjoittaja Vaiennut Muistitikku Näytä viestiTiistaina piti viedä vankkuri anturin vaihtoon, mutta eihän se ryökäle sinne asti kestänyt vaan eilen jätti käynnistymättä kokonaan. Ehdin sit juuri ja juuri hakemaan Motonetista uuden anturin ja eikun vaihtamaan. Itkupotkuraivari kyllä meinasi tulla kun olosuhteiden pakosta se piti vaihtaa yläkautta. Jäähdytysnestesäiliö lähti pois tieltä vielä ihan iisisti, mutta alempana tiellä olleen tukiraudan irroitus oli kyllä täyttä myrkkyä samoin kuin itse anturin irroitus. Väli on vain niin onnettoman pieni, että vaikka omat käsivarteni ovat kohtuullisen naruluokkaa, niin hermot olivat kohtuullisen kovilla pienessä sievässä tihkusateessa.
Aikaa nyt lopulta ei silti mennyt kuin luokkaa tunti. Taitavampi kaveri vaihtaa tuon varmasti nopeammin. Ja nyt tosiaan auto kukkuu taas ihan nätisti. Vielä kun tuon luistoneston ajossa syttyvän valon saisi pois. Kait siihen voisi ostella nyt ensiksi sen jarruvalokytkimen jos se auttaisi.
Mene isolle tyhjälle parkkipaikalle ja sammuta auto jotta luistoneston vikavalo sammuu. Käynnistä auto ja aja muutama metri suoraan ja sitten käännä ratti kokonaan vasemmalle ja tämän jälkeen kokonaan oikealle, nyt pitäisi rajat olla opetettu anturille.
Itselläni alustan osien vaihdon yhteydessä kääntelin rattia puolelta toiselle ja akkukin kävi siinä välillä tyhjänä, niin rupesi sytyttämään tuota samaista vikavaloa tämän jälkeen. Sain sen tuolla edellä mainitulla konstilla jälleen pelaamaan normaalisti.
Comment
-
Mä tilasin omaan ALTiin tuolta, hinta 14 € rahteineen. Hyvin toimii.
https://www.aliexpress.com/item/Mass...33da4c4dF9m3Kp
Comment
-
MAF ja Lambda anturi on vähä eri asia. Kuten kaikessa "kiinatavarassa" ne voi joko toimia tai sitten ei toimi. Varmempaa esim lambdan kohdalla on pistää OEM, eli joku Bosch tms sinne, kun ei niitä ihan jatkuvasti mene kuitenkaan.
Se kokemus mitä mulla on lambdan vaihdosta on se, että aina olleet helevetin kireenä. Yritin V8 lambdoja irti lambdahylsyllä ja ei inahtanut mihinkää. Hyppi vain yli, kun se antaa periksi. Jälkikäteen mietin, että olis voinut vaan pitää johdon poikki ja pitkällä hylsyllä vääntää auki. Tässä tapauksessa korjaamo vaihtoi, ja hyvä niin, koska toisesta downpipestä korkkasi kierteet avatessa.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja D`Artagnan Näytä viestiOletko kokeillut ratin asentotunnistimen kalibrointia?
Mene isolle tyhjälle parkkipaikalle ja sammuta auto jotta luistoneston vikavalo sammuu. Käynnistä auto ja aja muutama metri suoraan ja sitten käännä ratti kokonaan vasemmalle ja tämän jälkeen kokonaan oikealle, nyt pitäisi rajat olla opetettu anturille.
Itselläni alustan osien vaihdon yhteydessä kääntelin rattia puolelta toiselle ja akkukin kävi siinä välillä tyhjänä, niin rupesi sytyttämään tuota samaista vikavaloa tämän jälkeen. Sain sen tuolla edellä mainitulla konstilla jälleen pelaamaan normaalisti.
Comment
-
Taitaa mulla olla jo ikää liikaa, kun kirjoitin MAF:sta, vaikka lambdasta oli kysymys.
Hyvä vihje Puuhapeteltä käyttää heti alkuun umpihylsyä.
Jos lambdan kierteet vikaantuu, niin Biltemassa on kierretapit niitä varten. Setissä on 2 erikokoista tappia ja hinta noin 15€. Ehkä ammattilaiset hitsaa uuden nipan vikaantuneen kierteen paikalle.
Comment
-
Alkuperäinen kirjoittaja Puuhapete Näytä viestiSe kokemus mitä mulla on lambdan vaihdosta on se, että aina olleet helevetin kireenä. Yritin V8 lambdoja irti lambdahylsyllä ja ei inahtanut mihinkää. Hyppi vain yli, kun se antaa periksi.
Ehkä ammattimiehet käyttää ne lämpimäksi/kylmäksi, mutta ongelmiin kannattaa varautua.
Comment
-
Katselin YouTubesta videoita lambdan vaihdosta. Näin se yleensä meni. Johto poikki vanhasta. Mahdollisesti kuumennus. Avaus tavallisella hylsyllä tai lenkkiavaimella, jos tilaa on. Uusi kierretään kiinni käsin tai kiintoavaimella. Loppukiristykseen riittää hyvin kiintoavain.
Comment
-
Ratsastetaanpa tällä topikilla...Eli lievä käyntihäiriö kun ei enää käynnistynyt A4 b6 1.8t avj ollenkaan.
Vikakoodina
16706 - Engine Speed Sensor (G28)
P0322 - 004 - No Signal : Sporadic
Startti moottoripyörii muttei käynnisty ja mittaristo ei näytä kierroksia startatessa. Ensin käytin liitintä irti, ettei vain olisi ollut kontaktihäiriötä. Otin G28 anturin pois ja tilasin uuden Boschin jo varalle. Jospa se olisi kuitenkin tuo anturi viallinen eikä sen kummempaa.
edit:anturin vaihdolla lähtee taas käyntiin. Motonetista muuten sai Boschin hintaan 45,90e. Erikseen tilasivat. Joku "ihmemerkkinen" olisi ollut saman hintainen.
Tekisi mieli mitata tuo nykyinen. Tietääkö joku tuon liitinmäärittelyn eli missä pinnissä 12V, Gnd ja signaali? (Saisihan se tietenkin mitattua sieltä johdon toisesta päästä, mutta kysytäänpäs ensin täällä.)Viimeksi muokannut Rusty; 3.3.2020, 21:07.
Comment
-
2001 A4 1.8T auto kävi huollossa, vaihdettiin moottoriin sopivat Bosch tulpat, moottorin ilmansuodatin, öljyt + suodatin, sekä öljymäärän anturi. Huollon jälkeen moottori käy kolmella sylinterillä epätasaisesti / rynkyttää jonkin verran - tod.näk. kun käy kolmella. Siten vaihdettiin vielä uudet Bosch -syt.puolat, mutta vika esiintyy edelleen. Ei ole luettu vielä vikakoodeja, mikähän mahdollisesti voisi olla ongelmana?
Comment
-
-
Ok
Ykkössylinterillä ei ole kipinää, selvitetty VCDS:llä. Vika tuli tulpanvaihdon yhteydessä, täytyy alkaa tutkimaan puolien littimet johtosarjan puolelta ja avata ventt.kopan päältä ko. piuhojen suojasukka, niin näkee olisiko piuhoissa vikaa - ihan mahdollinen 250tkm ajetussa autossa.
Comment
-
Tuolta pitäis löytyä kytkentäkaaviota avuksi -avattava pdf -tiedosto:
https://www.audiclub.fi/audifinns/fi...tch?id=1628843
Puolat ja johdotus ECUlle näkyy sivulla 44 / 10.
Comment
-
Jep, pitää kokeilla ristiin vaihtaminenkin jossain vaiheessa, kunhan on taas VCDS hollilla. Joku ehdotti uusien tulppien tarkistamattomia kärkivälejä. Pitää tsekata kärkivälit, entiset NKG:t olivat kyllä ajettu tosi loppuun ja kärkiväli enemmän kuin liian suuri. Niillä startissa loppuaikoina yksi sylinteri lähti toimimaan pienellä viiveellä, varsinkin kylmänä teki sitä. Hetken kun pyöri niin kävi ok, ei tutkittu VCDS:llä - mutta tuollaiset havainnot.
Comment
-
Voisiko olla suuttimissa?
Omassa viriohjelmaa tehdessä yksi suuttimista oli "jumissa". Vika löytyi kun vaihdeltiin ensin tulppien, sitten puolien ja lopulta suuttimien paikkoja -> vika siirtyi. Heräteltiin suutinta suoraan akusta ja alkoi toimimaan. Sulla voi olla ihan rikkikin
Comment
Comment