Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Kytkinmurheita

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Kytkinmurheita

    Kävipä yllättäen näin, että auto meni huoltoliikkeen hoiviin erään pikkujutun vuoksi ja siellä saatiin vehkeestä sitten kytkin rikki tai sitten se vaan hajosi issekseen - mene ja tiedä... Tuo tilattu huolto ei mitenkään liittynyt kytkimeen/voimansiirtoon. En viitsi nyt sen enempää yksityiskohtia kertoa, kun tapauksen selvittelyt on vielä vaiheessa.

    Kuitenkin autoon ilmestyi sellainen vika, että kytkin irroita siitä lainkaan. Itse en ole päässyt vielä autoa tutkimaan, kun se seisoo edelleen huoltoliikkeen pihassa ja tiedän asiasta ainoastaan sen verran mitä huoltomies puhelimessa kertoi. Vikakuvaus oli, että autoa ei saa liikkeelle, kun kytkinpolkimesta painamalla ei tapahdu mitään, poljin kuulemma painuu pohjaan suht. normaalin oloisesti ja palautuu ylös myöskin ja tän vian seurauksena vaihteita ei saa kytkettyä päälle. Huoltomiehen arvelu oli, että kytkinasetelmaa painava vipu olisi jotenkin muljahtanut paikoiltaan, mutta tota vikaa ei ole vielä selvitelty sen enempää.

    Nyt kaipasin veikkauksia siitä, mikä voisi olla vikana?

    Tässä vaiheessa voi todeta, että elämä todennäköisesti on...

    #2
    http://www.audiclub.fi/phpBB2/viewto...957&highlight=

    Elämä luultavasti ei nyt tällä kertaa ole :)

    Paitsi tietty nuo sylkätkään ei ilmaisia ole, mutta vaiva kytkinremonttiin nähden murto-osa.

    Comment


      #3
      Kiitoksia linkkivinkistä. Järkytykseltäni en tajunnut söötsiä käyttää. Jos vika tosiaan on kytkimen pää/työsyltyssä, niin se on kuin joululahjan olisin saanut. Puhutaan kuitenkin satasista, eikä tonneista:)

      No ei pidä vielä nuolaista.

      Comment


        #4
        Niin nyt kannattaa soittaa sinne pajalle että ottavat työsylkyn irti askista ja tutkivat miltä se tappi näyttää. Molemmissa päissä pitäisi olla tuollainen muovimurkula. Ainakin 01A:n tapissa on ja Markuksen kuvassa asetelman puolinen on pettänyt. Tappia ei taida saada erillään, että se nostaa korjauksen hintaa. Omakohtaisien kokemuksien pohjalta en voi suositella tarvikesylintereitä, ellei ne ole tunnettuja merkkituotteita. Itse hommasin sen minkä silloin äkkiä sai ja fruttidimare ei kestänyt kovinkaan pitkään. Italiaosassa oli vieläpä eri pituinen tappi...

        Comment


          #5
          Soitin jo pajalle ja käskin jättää askin toistaiseksi rauhaan. Eivät onneksi olleet ehtineet sitä vielä irroittaa. Toki autoon tulee orkkiszylinder, ko. paja ei sattuneesta syystä myy mitään muuta.

          Molemmissa päissä pitäisi olla tuollainen muovimurkula. Ainakin 01A:n tapissa on ja Markuksen kuvassa asetelman puolinen on pettänyt.
          En nyt ihan ymmärtänyt mistä muovimurkulasta on kyse. Tarkoititko, että sylinterin päässä (siinä haitarikumin puoleisessa) kuuluu olla jokin muoviosa?

          Comment


            #6
            Joo tapin päässä on muovikuppi. Kato Markuksen kuvaa, siinä ko rillukka on haljennut kahtia ja mennyt vartta pitkin.

            (siis tuo kuva jossa lukee että näkyy vain s2forumin käyttäjille, mutta sinä kai olet)

            Comment


              #7
              Ok, asia selvisi. Vähän arvelinkin sen olleen toi haljennut juttu akselin päässä. Kävin näyttämässä tuota kuvaa pajalla ja pyysin selvittämään ensiksi työsyltyn hyvinvoinnin.

              Mielenkiintoisia havaintoja (jokainenhan resetoi ajotietsikan ennen huoltoa):

              Autolla ajettu sen ollessa korjaamolla n. 17km, kone ollut käynnissä 28min ja keskinopeus oli 27km/h.

              Comment


                #8
                Soittivat pajalta ja kertoivat kytkimen työsylinterin olevan ehjä ja sylinterin mäntä liikkuu kytkintä painettaessa. Olivat sitä mieltä, että seuraavaksi lähdetään laatikkoa irroittamaan. Nyt alkaa näyttää kalliilta. Mitähän siellä voi olla rikki, jos oletetaan kytkimen hydrauliikan olevan ehjä? Itse kokeillessani kytkintä se tuntui ihan normaalilta. Myös vaihteet tuntuivat kytkeytyvän päälle auton seistessä paikoillaan. Vaihteen ollessa päällä, kytkin ei poljinta painettaessa tosiaankaan irroittanut. Testattiin se siten, että toinen painoi kytkintä ja toinen yritti työntää autoa -> kone halusi pyöriä.

                Muita vaihtoehtoja en nyt oikein keksi kuin nämä:

                Painelaakeri täysin jumissa, ei liiku eestaas. Luulisi poljinta painettaessa sen huomaavan.
                Painelaakeria liikuttava "haarukka" rikki/pois paikoiltaan (tuntuu epätodennäköiseltä)
                Paineasetelman painelaakeria vasten tulevat levyjouset rikki, onko tälläinen yleistä näissä autoissa?

                Olisiko jollain jotain muuta mielessä?

                Sitten tuli vielä sellainen mieleen, että autoa koeajettiin melkoisen pitkään eli 17km. Eipä toi ihan normikoeajolta kuullosta. Ei se kytkin ole voinut olla p*skana ainakaan ihan heti liikkeelle lähdettäessä, kun noinkin pitkä matka on saatu ajettua. Onko tossa kytkimessä jokin paikka, joka olisi voitu autoa revittämällä rikkoa? Mieleen tulee lähinnä kytkinlevy/asetelma, mutta noiden vaurioituminen yleensä kait saa päinvastaisen vian aikaiseksi eli kytkin ei pidä enään.

                Edit: Olikin ajettu 17min, joka kuullostaa ihan järkilukemalta.

                Comment


                  #9
                  [skenaario]
                  Lähdetään koeajolle. Reippaanoloinen auto herättää halut kokeilla suorituskyvyn rajoja. Edetään 8-9 km raskaalla jalalla muutamassa minuutissa. Kuuluu jotain omituisia ääniä, kenties huonosti tehdyn tai liian kiivaan vaihtamisen yhteydessä. Auto seis ja todetaan jotain vikaa. Kutsutaan kaveri hinaamaan. Paluumatka on rauhallisempi ja auto on käynnissä, jotta tehostukset toimivat, joka selittää kuluneen kokonaisajan ja keskinopeuden?
                  [/skenaario]

                  Tietty kannattaisi spekuloida vasta kun selviää missä vika on. Tulee vaan väistämättä mieleen eräs toinenkin koeajo, jossa saatiin laatikko huonoon kuntoon.

                  Comment


                    #10
                    Kannattaahan se pääsylinteri vielä tarkastaa ennen kuin alkaa laatikkoa iroittamaan.

                    Comment


                      #11
                      Sama skenaario minullakin on mielessä kummitellut.

                      Autolla ajettu sen ollessa korjaamolla n. 17km, kone ollut käynnissä 28min ja keskinopeus oli 27km/h.
                      Tulkitsinkohan minä noi luvut oikein. Kyse oli siis ajotietsikan näytön alarivistä. Luvut oli vasemmalta oikealle: 17, 28, 27

                      Jotenkin nyt on mielessä, että olikos toi keskimmäinen lukema(28) keskikulutus litroina. Jos näin niin, kone on saanut happea aika reippaasti koeajolla.

                      Viittiskö joku tarkastaa oman auton mittaristosta mitä lukemia siellä tietsikan alarivin näytössä nyt olikaan.

                      Comment


                        #12
                        Jep, eka minuutit sitten litrat ja lopuksi keskinopeus

                        Comment


                          #13
                          No noilla Audin kulutusmittarin tiedoilla ei tee yhtikäs mitään. Eikös ne mittarin keskikulutuslukemat nouse sinne pariinkymmeneen litraan kun auto käy vaikka ~10 minuuttia paikallaan? Mitä autolle tehtiin kyseisellä korjaamokäynnillä, sillä tiedolla saattaisi selvitä jotain tuohon koeajon pituuteen. Ja jos happea olisi annettu kunnolla, niin olisiko keskinopeuskaan tuo 27 km/h?

                          Lopuksi tarina tältä päivältä:

                          Auto sisään halliin, nosturin päälle. Nosturilla ylös. Auto tuli kolinan takia, joten rivakka ote etupyörästä ja ravistaen. Kuuluu Dinggggg, toinen samanmoinen ja konepellin päältä lentää jotain lattialle. No mikäs muu se olikaan kuin konepellistä irronnut mersun tähti. Koskiko kukaan korjaamohenkilökunnasta siihen merkkiin, ei. Olisiko asiakas uskonut tätä, ei. Joten helpommaksi tuli taas nöyrtyä, ottaa asia omalle kontolleen ja kuunnella "kehut". Vaikkakin työkaverikin tämän näki, niin ei kukaan olisi siltikään uskonut, varsinkaan se asiakas. :D

                          Opimmeko tästä mitään? Luultavimmin emme, mutta kannattanee silti miettiä ennenkun se merkkikorjaamon duunari haukutaan pystyyn :)

                          [Edit] Kaimahan sen sanoikin mitä itseltä unohtui, eli tuli tuo takertuminen myös mieleen.[/Edit]

                          Comment


                          • #14
                            "mersun tähti"

                            Onneksi oli mersu. Audista olisi tippunut enemmän:)

                            Totta puhut. Kaverille tuli kytkinvika Audiin ( ei irrottanut kunnolla ) välittömästi ruostesuojauksen jälkeen. Syytti alustapesua yms. Vika oli siinä, että auto oli yli kymmen vuotta vanha, mutta ajettu ( todella) vain 50000 km. Paikat oli jumissa käytön puutteesta.

                            Comment


                            • #15
                              Mulla lopetti kytkin pelaamasta kerran moottorin pesun jälkeen, 90-audissa.

                              Luulin täsmälleen samoin (juuri samat oireet) että nyt laukesi sylinteri, laakeri tai peräti koko asetelma.

                              Auto pajalle ---> oli tartahtanut levy vauhtipyörään, ja kammettiin tarkastusaukosta vain irti. Sen jälkeen ajelin autolla vielä n. 20tkm eikä pienintäkään vikaa kytkimessä. Syllinen oli uudehko kytkinlevy, sopivasti lämpöä ja kosteus ---> "liimaantui" kytkinlevy sopivasti kiinni.

                              Comment


                                #16
                                Opimmeko tästä mitään? Luultavimmin emme, mutta kannattanee silti miettiä ennenkun se merkkikorjaamon duunari haukutaan pystyyn :)
                                No ei tässä nyt pystyyn ole ketään haukuttu, toki tunteet on olleet vähän pinnassa ja asiat olisi voinut korrektimminkin esittää. Mutta johan minä ekassa postauksessa esitin arvelun, että onhan kytkin voinut hajota issekseen eli jollain osalla tuli vaan tunnit täyteen.

                                Toistaiseksi tiedän vain kaksi faktaa tämän jutun tiimoilta:

                                1. Kytkin toimi moitteettomasti viedessäni auton korjaamolle ja se ei ole millään tavoin oireillut auton ollessa minun omistuksessa
                                2. Korjaamon suorittaman koeajon jälkeen kytkin ei enään irroittanut.

                                Jokainen voi itsekseen miettiä, minkälaiset ajatukset olisi omassa pääkopassa vastaavan jälkeen. Odotusarvoisesti auton tulisi olla teknisesti niiltä osin mitä ei korjata/huolleta, vastaavassa kunnossa ennen ja jälkeen korjaamovierailun. Toki vanhoissa autoissa esiintyy ennalta-arvaamattomia vikoja, jotka voi ilmetä koska vaan ja kenen tahansa ollessa ratin takana.

                                Itseasiassa minä toivon, että kytkimen vikaantumiseen löytyy jokin järkiselitys; ajan hampaan kuluttama tai paikoiltaan irronnut osa tmv. Kyllä mekaanikko on syytön ongelmaan, jos tosiasiat ei muuta osoita. Niin ja se huolto mihin auto varsinaisesti vietiin, edellytti pientä koeajoa.

                                Kuitenkin meikä on artisti joka ensisijaisesti maksaa tämän lystin ja siinä mielessä minulla on asiakkaana oikeus ja velvollisuus selvittää huoltoon liittyviä asioita, jos sellainen tuntuu tarpeelliselta. Odotan myöskin, että korjaamo vastaa tekemisistään, jos tosiasiat niin osoittavat. Jo kuluttajalainsäädäntö määrää, että korjaamon on pidettävä asiakkaan autosta erityisen hyvää huolta auton ollessa korjaamon hallussa. Tänään juteltuani alan asiantuntijan kanssa, sain sellaisen evästyksen, että korjaamo on velvollinen palauttamaan auton siihen kuntoon, missä se oli korjaukseen saapuessa, jos korjaamo ei voi osoittaa vian aiheutuneen normaalista kulumasta. Toistaiseksi olen kuitenkin asioinut korjaamon kanssa hyvässä hengessä ja mielestäni erittäin korrektisti, korvausvaateita tai kuluttajasuojakorttia ei ole pöydälle nostettu. Näin ei myöskään tule käymään, jos se ei ole mielestäni kohtuullista ja sittenkin mietin vielä kerran. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita. Mielestäni on aivan haitarista yrittää maksattaa omia laskuja muilla. Joku oikeus tässäkin maailmassa pitää olla.

                                Noh, oli miten oli. Positiivista tässä jutussa on se, että jos kytkin olisi kilahtanut 5km sen jälkeen, kun olisin noutanut auton huollosta, ongelma olisi ollut kertaluokkaa hankalampi meikäläisen vinkkelistä. Nyt auto on jo "valmiiksi" paikassa, jossa se voidaan kunnostaa.

                                Comment


                                  #17
                                  No ei se happea ainakaan ole pahemmin noiden lukujen valossa saanut. Pipoheppu tuolla kertoi mitä ne luvut meinaa ja tosiaan auto kun käy paikallaan niin keskikulutus nousee.

                                  Et vieläkään kertonut miksi se oli alkujaan sinne hoitoon viety.

                                  Comment


                                    #18
                                    Lohkiksen asennus oli se varsinainen "huollon" aihe. Se muuten onnistui tällä kertaa (2 edellistä korjaamoa nosti kädet pystyyn sen tiimoilta) ja siitä pisteet putiikille:)

                                    Comment


                                      #19
                                      OT:
                                      Itse tuli uusittua kytkinremontti sen vuoksi että Motonetista ostettu tarvikeläjä
                                      (levy, asetelma, laakeri) ei vaihdon jälkeen irroittanut. Kyllä siinä oli ihmettelyä
                                      että mikä prkl voi olla. Tuli uusittua molemmat sylinterit, ilmattua joka tietä,
                                      sorvattiin työsylkkyyn pidempi mäntä suuremman liikkeen toivossa ->turhaan.
                                      Vaihdoin vaihdetaatikosta atf-öljyt pois tavallisiin laatikkoöljyihin, ajattelin että
                                      "jos ne laatikon syncrot ei toimi atf:llä" -ei vaikutusta.." Mitä jos se kytkinakseli
                                      jumittaa" - ei jumita.. Hetki tuli jo epäiltyä omaa asennustakin.

                                      Sitten ajattelin että ei siinä muuta kuin uudestaan atomeiksi. No, hetkisen
                                      osia tuijotellessa huomattiin että yksi kytkinlevyn niitti oli löysässä. Myös ajan
                                      mittaan mahdollista että kytkinlevyn niitit antautuvat..

                                      Sitten vain uutta suoleen ja taas toimii. Pirullinen vika kun kytkin ei irroita!

                                      Auto ei ollut Audi, mutta kuitenkin..

                                      Comment


                                      • #20
                                        Soittivat pajalta ja kertoivat kytkimen työsylinterin olevan ehjä ja sylinterin mäntä liikkuu kytkintä painettaessa.
                                        Tarkista nyt vielä kertaalleen että se muoviholkki siitä päädystä varmasti on tallella ja ehjä. Muoviholkin puuttumista ei millään huomaa jos ei tiedä että siellä kuuluu sellainen olla.

                                        Mullakin sylinteri oli muutoin ehjä ja mäntä liikkui kuten pitääkin, mutta kun tuo muoviholkki oli välistä poissa, niin ei mäntä päässyt painamaan haarukkaa pohjaan asti.

                                        Paineasetelman painelaakeria vasten tulevat levyjouset rikki, onko tälläinen yleistä näissä autoissa?
                                        Tuota epäiltiin minun tapauksessa, mutta asetelmassa ei kyllä mitään vikaa ollut.

                                        Oletko kokeillut irroittaako kytkin ollenkaan? Itselläni irrotti hieman, mutta ei tarpeeksi jotta olisi saanut vaihteet päälle koneen ollessa käynnissä.

                                        Comment


                                          #21
                                          En ole nähnyt työsylinteriä irroitettuna. Auto seisoo korjaamolla ja työ/joulukiireiden vuoksi en ole ehtinyt käymään siellä pariin päivään. Edellisellä käyntikerralla kokeilin kytkintä, kone tosin ei ollut käynnissä, vaihde päällä autoa työnnellessä eestaas kytkin ei tuntunut pelaavan lainkaan. Ei ollut vaikutusta oliko kytkinpoljin pohjassa vai ei. Käydessäni siellä näytin sitä S2-forumin kuvaa siitä syltystä ja pyysin niitä tutkimaan sen ensimmäisenä, oikein painotin, että tarkistakaa se sylinterin muoviholkki. Parin tunnin päästä se huoltoneuvoja soitti ja sanoi sylinterin/muoviholkin olevan ehjä.

                                          Tiedä sitten mikä on sylinterin todellinen tila. Oliko asentajaa ohjeistettu oikein jne. Jotenkin ei vaan tunnu kauhean todennäköiseltä, että esim. se paineasetelma olisi niin yhtäkkisesti hajonnut ilman mitään ennakkovaroitusta.

                                          Sen verran harmia aiheutunut koko jutusta, että nyt ei oikein jaksa edes ajatella koko autoa. Huomenna pitää jatkaa selvittelyjä.

                                          Comment


                                            #22
                                            Siellä on toisessakin päässä vastaava muoviholkki :)

                                            Luultavasti se ei kyllä pääse hajoamaan kovin helposti, koska on sellaisessa kuopassa männän päässä.

                                            Comment


                                              #23
                                              Soittivat justiinsa korjaamolta. Vika on selvinnyt:) Kytkimen paineasetelma oli antautunut. Kytkinkopan sisäpuoli oli kuulemma yltäpäältä ruosteisessa pölyssä yms. paskassa. Korjaamon kaveri epäili, että painelaakerikin on saattanut jumitellut jossain vaiheessa sen paskan takia.

                                              Autoon tulee nyt uusi kytkinpaketti sekä uusi kytkimen työsylinteri ihan varmuuden vuoksi. Kalliiksi tulee, mutta sinänsä helpottavaa, että järkisyy kytkimen pettämiseen löytyi ja jossain vaiheessahan toi kytkin olisi pitänyt uusia kuitenkin.

                                              Jos vaan ehdin niin käyn korjaamolla kuikuilemassa vanhaa paineasetelmaa. Se on kuulemma vaihto-osa joka lähtee takaisin tehtaalle, joten sitä ei voida minulle antaa ilman lisämaksua.

                                              Sinänsä onni onnettomuudessa, ettei kytkin pettänyt minulla itsellä jossain hankalassa paikassa.

                                              Näillä tiedoilla täydet rispektit korjaamolle.

                                              Comment


                                                #24
                                                Pääsylinterinkin saattavat vaihtaa, jos ilmaus ei onnistu. Se ei kuitenkaan ole kallis.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Eipä haittaa vaikka pääsylinterinkin uusivat, itseasiassa se olisi jopa toivottavaa. Tässä konkurssissa ei "pikkuosien" hinnat tunnu enään missään, pääasia, että auto tulee kuntoon ja kytkin toimii jatkossa.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    No on nuo sylkyt jotain 200+ euroa kappale etten niitä ihan huvikseen uusisi. Ota ainakin vanhat talteen.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      200EUR? Siis kumpi olikaan se polkimen luona oleva sylkky? 1.8T:hen maksoi 50EUR tai sinnepäin.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Pää polkimella, työ askissa. Näytti vielä olevan aby-lisää pääsylkyssä satasen verran eli se maksaa kolme :)

                                                        Joku tarvikeroju työsylkky maksoi jotain reilu 50e itsellä, mutta a) ei sopinut työstämättä paikalleen b) hajosi alle vuodessa c) laitoin käytetyn orkkiksen kaverilta ja sain rahat takuuna tarvikkeesta...

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Aika kalliita noi sylinterit tosiaan. Jää pääsylinteri uusimatta kuitenkin. Toki vanhat osat kerään talteen ja arkistoin ne vanhojen audiosien kokoelmaan. Kytkinlevyyn kirjoitan "Elämä on..." ja naulaan sen seinälle.

                                                          Jos joku sattuu tarvitsemaan käytettyä kytkimen työsylinteriä, niin meikältä sellainen pitäisi muutaman päivän päästä löytyä.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Pääsylinteriä en kyllä minäkään lähtisi ihan huvikseni vaihtelemaan, kun siihen on kerätty tosiiaan kaikki hintalisät mitä löytyy. Jos pääsylinterin tiivisteet on vuotanut, niin korjaussarjaksi käy 70-luvun kuplan takajarrusylinterin tiivisteet. Marmoritiskiltä ei saa etes korjaussarjaa tuohon pääsylinteriin.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X