No nyt se kauan odottamani päivä sitten tuli kun tuo V8 päätti alkaa oikuttelemaan. En ole ennen tällaisten ongelmien kanssa juurikaan paininut, enkä tunne BBK konetta vielä kovinkaan hyvin, joten kaikki vinkit otetaan vastaan. Ja ymmärtäkää tietämättömyyttäni, jooko :)
Eli ensimmäinen huomio että jotain oli vialla, tapahtui kun toverimme Tommin kanssa koodattiin RNS-E:tä, jolloin huomattiin että kone ei käy ihan normalisti. Pikaisella vilkaisulla 2. pytty näytti misfireä. Ei siinä, seuraavana aamuna piti ajaa 50km ja toimi taas ongelmitta. Tänään sitten tutkin asiaa tarkemmin VCDS:n avulla. Measuring blockit näyttää satunnaista misfireä lähes joka pytyssä. Eli counteriin tulee 1 ja misfire detection menee hetkeksi disabled tilaan ja palaa hetken päästä takaisin enabled. Minkään pytyn counter ei kuintenkaan kasva 1:stä isommaksi, vaikka kone käy aika onnettomasti. Vikakoodeja ei ole.
Toinen ongelma joka ilmantui samalla kertaa, on ohjaustehostimen ulina ja jurnutus. Normaalisti käydessä ulisee ja rattia käynissä jurnuttaa, välillä jopa rohisee. Öljyä on maksimissa, eikä vuotoja näy ainakan auton alla. Voiko tämä ongelma liittyä tuohon edellä mainittuun?
Ennen kuin todetaan että jakopää remonttiin, niin toivoisin hieman vinkkejä ongemien diagnosointiin asiasta tietäviltä ihmisiltä.

Comment