Ensin akku oli tyhjä, sitten kun sai käyntiin ja ajoin 10km ja pysähdyin niin hirvee käry. Jostain puskee öljyä pakosarjan päälle kuskinpuolella. Pimeessä ei nää mitään ja vituttaa muutenkin aivan törkeesti taas koko auto. Haulla tästä kikottimesta ei löydy oikeastaan mitään. Onko kellään mitään hajua mikä olisi voinut viikon aikana hajota kun audi seiso käyttämättä tossa parkkipaikalla. Aikasemmin ei oo kärynny yhtään eikä vuotanu myöskään. Tai ainakaan tiputtanu alleen.
Kuulutus
Collapse
No announcement yet.
A4 3.0 V6 -01 vuotaa öljyä pakosarjan päälle
Collapse
X
-
Jostain sitä on eilen tullu reilummin, edelleen lohko ja pakosarja kiiltelee söpösti. Kahden tulpan välissä venttilikopassa öljyä ja siitä sitten tasasesti alaspäin pakosarjalle ja vaikka minne roiskinu. Mitää vuotokohtaa ei löytyny ja ei enää haise tuore öljy vaikka on käynnissä. kai se otattaa vähintäänkin venttilikopan irti että näkee jotain jostain. Onko tää niin harvinainen malli suomessa että ei löydy oikeesti tietoo mistään?
Comment
-
-
Juu se on se heikoin lenkki yleensä kun paineet ettii itelleen toisen reitin ulos huohotuksen tukkeuduttua. Ja paineella kun tavaraa tulee ei välttämättä jää jälkiä vuotokohtaan.
Vaihdoin omaani venttiilikoppien päistä lähtevät huohotusputket ja huohotusventtiilin kesällä ja paskaahan niissä oli jonkun verran. Kannattaa ne vilkaista läpi, jos ovat täynnä vuosien varrella kertynyttä möhnää niin putsaus tai vaihto vähentää jäätymisen riskiä. Putket on ohutta kovaa muovia, joka hapertuu vuosien varrella eli jos meinaat rueta kurkkimaan niin käsiteltävä varoen. Omat mureni käsiin irrottaessa.Viimeksi muokannut Wezq-Ape; 18.1.2014, 11:08. Perustelu: Puhelimella kirjotetaan, koneella korjataan
Comment
-
A6 -03 v6 öljyvuoto
Heippa taas. Iski uusi ongelma. Vuotaa aika paljon öljyä.
Auto on A6 wagon olisikohan vm.2003, bensa-V6.
Tähän tehtiin kaikenlaista remppaa syksyllä, apparin puolen venakoppaan tuli uusi (tarvike) tiiviste joka varmistettiin silikonilla. Öljyvuoto on nyt koko ajan lisääntynyt.
Pitkällisen etsinnän jälkeen löytyi mahdollinen paikka, sylinterikannen takapäässä imusarjan puoleisessa reunassa.
Venakopan liitos on kuiva ylhäältäpäin, EGR venttiilistä tippuu öljyä mutta tuoreimman näköinen vuoto on sylinterikannen takapäässä olevan säätömötikän tai anturin mikälie ja kannen välissä.
Loogisin paikka olisi varmaan venakopan tiiviste, tuolla taitaa olla nokan kolo eli tiivisteessä sellainen puolipallon muotoinen kohta. Noihin laitettiin huolella hyvää silikonia, mutta kun tarviketiiviste niin kaikki mahdollista, ehkä se jo kutistuu?
Toinen vaihtehto tuo kuvassa näkyvä anturi. Siinä on päässä tulpattuja reikiä tms eli siinäkin kiertää öljy? Onko noita alkanut vuotamaan?
Kuvassa näkyy peilissä ruskea öljyvana kannen takapäässä. Toki huonosti, kännykameralla...
Pahuksen hankala paikka nähdä edes peilillä samalla kun käyttää autoa.
Eli kannattaako tuohon anturiin perehtyä tarkemmin vai onko ne koskaan vuotaneet? Varmaan pitää hakea uusi kopan tiiviste tällä kertaa Laakkoselta..
Comment
-
Juuri sain tallilla vastaavanlaisen projektin valmiiksi, siinä vaikutti öljy tulevan ketjunkiristimen rungon ja solenoidin välistä, siellä on vihreö o-rengas mikä ei tietenkään ole varaosana saatavana, koko säädin on ostopaikasta riippuen 300-800€ kpl ja 2kpl per moottori, eli lähes auton arvo.
Samalla varmistettiin huohottimien "toiminta" ja se kampikammion putki oli täysin tukossa, eli kannattaa se tarkistaa, hieman hankala ottaa auki kun imusarja päällä, mutta tehtävissä pitkillä ruuvareilla.
Ja vielä varoiksi nokka-akselien stefat ja päädyn tulpat tuli vaihdettua, tuossa huomioitavaa on öljykanavat, ettei laita stefaa tai tulppaa liian syvälle ja tuli öljykanavaa, myös tiivistemassan käyttö tuolla ei ole suotavaa, ettei ne pienehköt kanavat mene tukkoon.
Tuon ketjunkiristimen alla on kaksi tiivistettä, peltinen läpyskä ja puolikuu, jos vaikuttaa sen kiristimen alta tulevan.
Comment
Comment