Eli jäähdytysnesteen pinta on melko nopeaan tahtiin laskenut viime aikoina, mutta lätäköitä ei ainakaan ole ollut auton alla. Lisäksi autosta kuuluu sisäpuolelta keskimmäisten ilmansuuttimien kohdalta suunnilleen sellaista kuplivaa ääntä tai porinaa, miksi sitä nyt ikinä sanoisikaan.
Tämän lisäksi muutama päivä sitten, kun lähdin liikkeelle tuli pakoputkesta valkoista savua jonkun verran. Pysäytin auton ja huomasin, että öljyt on aivan lopussa. Viimeksi öljyt tsekattu noin 500km ja silloin oli vielä jäljellä vähän alta puolet tikusta. Öljylätäköitäkään ei ole näkynyt.
Viittaako tämä nyt sitten kannentiivisteen vuotoon? Voiko olla mahdollista myös, että öljyä ja jäähdytysnestettä molempia vuotaisi? Mistä valkoinen savu olisi voinut tulla?

Comment