Hieman rivakampi lähtö lukko päällä aiheutti eilen kevyen poksahduksen ja vedon karkaamisen johonkin muualle kuin tien pintaan. Annoin auton rullailla risteykseen ja parkkikselle, jossa varovasti testaillen selvisi, että a)lukko päällä liikkuu ja b) taaksepäin ilmankin, tosin tumtui olevan pieni viive vedon kytkeytymisessä.
Pikainen tarkastus, että kaikki vetarit näytti olevan paikallaan ja ryömimään kotiin lukko päällä. Pari kertaa alamäessä vauhdin ylittäessä kolmekymppiä lähti lukko pois päältä oikeaoppisesti ja kerran sitten vähän jokin paukahtikin perän tienoilla. Ajelin sitten kahtakymppiä loppumatkan.
Kotosalla katselin eka pelkääjän puolta kun mielestäni sieltä ääni kuului. Nurkka ylös ja rengashan pyöri mukisematta vaihde silmässä, vaikka muut nurkat oli maassa. Murrokset ja vetarit näytti sielläkin olevan ok ja oletin siis vian olevan perässä. Eilen tein kaupat yhdesta automaatin perästä. Vag cat vaan ei antanut selkeää vastausta aan koneisesta, eli käykö tuo automaatin perä tuohon manuaali urssiin?

Comment