ISV:n osuudesta huonoon tyhjäkäyntiin on paljon tekstiä tällä foorumilla. Eilen rouvan ässä alkoi sammahdella tyhjäkäynnillä, lähti hyvin käyntiin, mutta sammui esim. ilmastoinnin käynnistyksen jälkeen. Ilmoitti tasamaalla bensan loppumisesta vaikka tankissa oli litrakaupalla ainetta.
Ei ollut aikaa ruveta tutkimaan tarkemmin. Vikakoodeja ei ole luettu. Tulpat on just vaihdettu ja momentissa, samoin sytkäjohtimet on OK.
Tänä aamuna ei halunnut käydä pitkään tyhjäkäyntiä vaan sammui kuin lepattava kynttilä, mutta lähti uudelleen käyntiin startista.
Ihan heti ei perhealbumista avutunut ISV:n sijainti, mutta yhdestä topikista sain numeron 034 133 455 B. Pitää puhdistaa iltasella, kun/jos pääsen takaisin pihaan. Sitten tietty kaasyläppään liittyvät sydeemit pitää tarkistaa. Joo, autossa on MTM lastu -siinä varmaan kaiken pahan alku.
Onko ISV:lle ohjauselektroniikkaa kuskin jalaktilan sivupaneelissa? Sunnuntaina nimittäin autoradioasennuksen yhteydessä irrotin paneelin, joten olisiko jotain löystynyt?
Tuolla on hyviä ohjeita. Onkos tuossa mallissa jo oppiva ohjauselektroniikka, eli tahtoo mennä jonkin aikaa satunnaisen vian jälkeen enne kuin oppii taas tavoille?

Comment