1.8T (150hp) automaattilaatikkoisesta A3:sta alkoi eilen kuulua epämiellyttävä ja melko voimakas rohina. Rohinaa kuuluu voimakkaasti vedätettäessä, eli esim. reippaassa (ei mitenkään repivässä) kiihdytyksessä risteyksestä lähtiessä tai muuten vaan kiihdytettäessä reippaasti. Nopeudella ei ole merkitystä (testattu 0-100km/h), mutta kierrosten ylittäessä ~2500rpm rohina alkaa. Rohina loppuu kun vedätystä hiukan päästää. Rohina ehkä aavistuksen heikkenee kun kaartaa oikealle, mutta ei oleellisesti. Vetoon rohina ei mielestäni vaikuta.
Rohina kuuluu varsin voimakkaasti oikealta edestä (joskaan sitä ei kovin selvästi pysty paikallistamaan auton sisältä). Rohinaa vois kuvata sellaisella äänellä, kuin rengas hinkkaisi lokasuojaan tai jos kivi jäisi johonkin jarrukilven väliin.
Laatikko vaihtaa mielestäni ihan normaalisti (joskaan ei ole kokemusta autosta vasta kuin 2000 km:n verran (josta vaimo ajanut puolet)). Rohina ilmenee siis vasta vedätettäessä, ei normaaliajossa.
En ole ehtinyt tutkia kovin tarkasti asiaa, mutta sen verran ehdin eilen, että otin oikean pyörän ylös ja pyöritin vaihde vapaalla: silloin kun toimi normaalisti, pyörä pyöri ihan nätisti. Mutta kun rohina oli kuulunut ja nosti pyörän ylös ja pyöräytti (eteenpäin, taaksepäin en hoksannut kokeilla) rivakasti, niin neljänneskierroksen pyörähdettyään jokin rupesi vastustamaan niin että liike käytännössä pysähtyi käsivoimalla pyöritettäessä. Kun pyörä oli pysähtynyt, niin lähti taas pyörimään ihan normaalisti (tai uusi pysähtymisen jos vetäisi taas rivakasti). Niin reippaasti ei saanut käsin pyöritettyä, että olisi saanut ääntä aikaiseksi.
Onko ideoita? Itse olen pyörittänyt seuraavia ajatuksia:
- vetari tekee jotakin,
- vaihteisto (öljyjen tasoa tai sitä, onko niitä vaihdettu ikinä (vm.2000/285tkm),
- parkkilukko (millainen järjestelmä on kyseessä?) - jos jostain syystä jokin ratas kierrosten myötä yrittäisi parkkiasentoon.
- tasauspyörästö (lieneekö samat öljyt kuin laatikossa vai onko omat?) (en tosiaan ole ehtinyt nostaa molempia pyöriä yhtäaikaa ylös, eli sen toimintaa ei ole päässyt testaamaan)
Nyt juuri on varsin rajallinen kyky tehdä mitään muuta kuin tarkistaa ehdotuksia, kesäkuun puolella pääsen vasta kunnolla auton kimppuun. Mielellään ottaisin kuitenkin kommentteja vastaan pikaisesti (ensi maanantaista lähtien olen kolme viikkoa tavoittamattomissa ja sen toivoisin, että auto toimisi vaimon käytössä edes välttävästi tuon ajan...).

Comment